Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Pika-arvio ajatuksen virtaa- meiningillä muutamien läpikuuntelujen perusteelta. Älkää ottako liian vakavasti, en ottanu miekää :P
 
Uusi Aamu - Aika perinteine trässiralli, vähän tylsäkin ehkä. Heti alun rumpufillistä alkava intensiivinen meininki pelastaa jonku verra, muttei tarpeeks, ku samanlaisia rihvejä ja tomi-basari-rullauksia on kuultu kyllä jokunen.
 
Valkoista Kohinaa - Freesi nu-metallinen rykäsy, joka kuulostaa bändiltä olematta (ainakaan oman) vanhan materiaalin kierrätystä. Ehvektit oli hauska lisä, jotka tuntuu sopivan kokonaisuuteen. Mokomalla sais olla enemmäki tällasta speden speli- meininkiä studioversioissa!
 
Punamultaa - Ei juuri yllättäny tää levyn eka herkistely, kuulostaa jopa vähän akkarilevyn Sydän Paikallaan- piisiltä. On tälläki kuiteski hyvät hetkensä jossai siellä täällä.
 
Uskalla Elää - Mokoman positiivisuusmättösarjan kristallinkirkas edustaja, muttei todellakaan huonoimmasta päästä (vrt. Ei kahta sanaa). Hyviä riffejä, joista intro on tosin vähän turhan irrallinen lisäys loppuun.
 
Ajan Hermo - Turha ja huono täytekappale. Kansivihosta löyty tunnustus / koiran veräjästäpäästö, jossa basisti sanoi säveltäneensä tän enne reeneihi lähtöä ja mitä ilmeisimmin n. 1,47 sekunnissa ja kuunnellen jotai satunnaista Slayerin kappaletta. Sakara-kierrätystä: Outrossa middle-riffin kertauksessa sama pitch harmonic / bendikikka, joka löytyy Stamp1oiltakin mm. Valtiaan Uudet Vaateet- piisin introsta ja Paperinukke- rallin tokasta säkeistöstä. Miksi mainitsin? Koska miusta toi on niin silmiinpistävän harkittu ja kiinteä kikka, että sen käyttäminen monesti (tiedostamattomastikin) on aika härskiä.
 
Kuinka Kävi Näin - No en tosiaan tiiä, vähä huono veto oli kyllä. Mokomalla vähä turhan moni hempeily falskaa aina jostaki syrjästä.
 
Ihmisenpyörä - Yksinkertanen ja mätöhkö kappale hittitsipale kuten levyn kakkosraita, kolahti jonneki takaraivon tienoille. Harmi vaa et nää näi nopeesti aukeevat kappaleet yleensä myös kulahtaa nopeimmin, mut toivotaa et tää vaa paranee vanhetessaa, tästä oikeesti tykkäsin.
 
Kuollut, Kuolleempi, Kuollein - Intron riffi on 13-v hevypetterin tekemä, "GOU" - huuto pääty kappaleeseen ku Alexi Laiholta pyydettiin omaperäistä ideaa siihen. Kertsiä edeltävä Airom Maiden- riffi on kiva, kappalekokonaisuus levyn huonoimpia. Löyskö joku muu tältä riffikaatopaikalta sen kansivihossa puhutun vittu wahisoolon, häh? Ei paljoa sooloissa wahia kuulunu, eikä varsikaa näkyny.
 
Virsi n:o 5 - Tää on joteki paljo parempi ku "Kuinka Paskat Tulivat Housuun", jos siis tota balladinenää kaivellaan Mokoman kohalla. Universumin raskain riffi tosin in my ass. Kokonaisuutena toimii ja kertsi ponnahtaa sopivan kohokohtana esiin äidinkielellisine kikkailuineen.
 
Illan Henki - Intro toimii, kappaleen loput kaks riffiä ei, varsinkaa kokonaisuutena joka toimii siis ku vasara hammasharjana.
 
Vapaa - Mitä hiton positiivariklubia nää ukot oikee johtaa? Tekisivät nää lässynlää- kappaleensa ees tyylillä, mut nyt nää on vaa toine toistaan enemmä Sturm und Drang- tavaraa. Tai sit näis on vaa jotai sellasta mitä mie en tosiaan tajua (enkä tässä vaiheessa tosiaan jaksanu turhan paljoa ees yrittää). Onha tietysti sit mahollista et tänkin kappaleen sanoma oli itsekriittinen ja sitä kautta onnistunut, eli että kuuntelija on Vapaa Mokoman väliinputoajakappaleista.
 
- - - - -
 
Musiikillinen kokonaisuus on eheä ku mummon muisti, välillä tulee sateenkaaren väreillä varusteltua ilopilleriä ja powerballaadi-täytekakkua, väliin pistetty pari onnistunutta kappaletta ja heti perään joku Illan Henki- tyylinen töräys, jolla muun levyn aiheuttamassa kontekstissa oli ilmeisti tarkotus saaha kuuntelija veriripuloimaan rajusti karjuen. 180- astetta oli sinäänsä oiva levynnimi, että välillä poukkoillaan takasin vastavirtaan eikä tehä niinku ois kiva. Rikotaan tiettyjä eheän kokonaisuuden rajoja, se on tietysti sitte kuulijasta kiinni että kuinka onnistuneesti.
 
Soundit oli kyl teknisestä ja korvaorgastisesta näkökulmasta erittäin onnistuneet tälläseen musiikkiin, rummut kuulosti etenki aidon akustisilta. Myös basson ja eteki sen alimmat taajuudet on onnistuttu tuomaan esiin ammattimaisesti ja oikeilla tavoilla ja ku omii kokemuksiimme (bändin kanssa basistin 5-kielistä nauhottaessa) verrataa tietäen kui vaikeeta se voi olla, ni osaa kunnioittaa tollasta. Kitarasoundit oli sopivan rapeat ja vaikka en ite laittais omaan soundiini noi paljo säröä, olettaen että saisin soundin onnistumaan muutoin, ni Mokomalle toi sirkkeli vaa sopii.
 
Sanotuksissa korostuu vaa se kui Marko on kiertäny saman ympyrän lanttunsa sisällä jo pariin kertaan, samoin niiden sovituksissa. Samoilla tavoilla rakennetut tai jopa melkei täysin samat fraasit toistuu nii että vanhat Mokoma-albumit tuntuu kaikuvan nurkissa. Siellä täällä on onnistuttu pitämää sentää lippu sen verra korkeella, et yksittäisen kappaleen perusteella saattais jopa luulla et Annalalla oli levyllinen uusia ideoita. Sävellyspuolella siis ontuu aika samaan tapaan, mut hei, aina ei voi onnistua :D
 
De Luxe- version kansivihko oli oheislöpinöineen kiitettävän mittanen ja kansitaiteisiin on taas kerran panostettu Ville Pirisen toimesta ihailtavissa määrin.
 
Arvosteluasteikolla 4-10 antaisin kokonaisuudelle semi-seiskan, eli just jotai tyylii "iha kiva". Tulkinnanvaraa pitää jättää vähän sen takia että voin muuttaa perustelemattomia osia mielipiteistäni lennossa.
 
E: No, eipä se nyt ihan nii pika-arvio ollu ku ois voinu olla :D