Rock, pop, alternative ›

Noni, Pakkahuoneen keikka koettu, tosin ilmestyin tilanteeseen vasta kakkosbiisin aikaan, toivottavasti en missannut jotain elämää suurempaa. Oikein positiivisesti yllätyin kun avoimin mielin lähdin bändin tsekkaamaan. Muutamia hajatuksia alla.
 
Hyvää laulua ja hyvää soittoa. Rumpalin elehdintä ja soitto näyttivät hämmentävän jäykiltä, mutta kyllä sieltä silti perus-bonzoismit ja muutkin kompit aivan uskottavasti pölähtivät. Ilmaan heitettyjen kapuloiden kiinnisaamisprosentti keikkui viidenkymmenen paremmalla puolella. Ehdotonta plussaa reiättömästä bassorummun etukalvosta. Pellit olivat toisaalta hämmentävän pienet rokkirumpalin settiin, mutta kai siihen syynsä on. Voimalla korvattiin tekniikkaa monissa tilanteissa, ja itse asiassa usein varsin onnistuneesti. Ihmettelin peltien pysymistä ehjinä.
 
Hienoja stereoefektejä löytyi ainakin kitarasooloihin, just sopivan psykedeelistä. Stemmalaulut pölähtivät paikoin jopa upeasti. Laulaja vaikutti todella kovalta ja vuoropuhelua kitaran sekä myös basson kanssa harrastettiin jamihenkisemmissä osuuksissa - viihdyttävä ja hauskaa. Jotkut vähän jatsimmat jamittelupätkät meinasivat hieman venähtää tarpeettoman pitkiksi, mutta ei mikään katastrofi tämäkään. Basistin soitto oli kautta linjan monipuolista ja tyylikästä.
 
Kävin kuuntelemassa useissa eri paikoissa salin etupuoliskon alueella miksauspöydältä lavalle päin ja enimmäkseen soundi oli oikein hyvä, paikoin jopa hämmentävän hyvä. Kitarasoolot olivat omaan makuuni enimmäkseen tyylinmukaisia ja efektit eivät ollenkaan haitanneet, vaikka esim. vibeä, wahia, delaytä ja tremoloa käytettiin runsaasti. Näille kaikille oli hyvin tilaa äänikuvassa, koska kiipparistia tai toista kitaristia ei ole. Kitarasoolojen äänivalinnat löytyivät enimmäkseen blues- ja pentatonisesta maailmasta ajoittain doorista ja vähän muutakin (tahallisesti tai tahattomasti) sohien. Kiilaamista tuntui kitaristilla paikoin olevan soolopaikoissa, liekö tarkoituksella?
 
Dynamiikkaa löytyi ilokseni soitosta aika tavalla: rumpali osasi soittaa tarvittaessa myös todella herkästi, mikä teki oikeutta hitaammille ja rauhallisemmille kappaleille. Toki myös muilta muusikoilta vastaavaa tyylitajua löytyi. Summa summarum: voin ehdottomasti suositella tätä bändiä perinteisestä, 70-lukuhenkisestä rockmusikista pitäville, olipa Zeppelin-kopio tai ei.

Miks "zeppelin-kopiointi" on muuten niin iso synti toisten mielestä? Zepukat on kuopattu vuosikymmenet sitten ni eiks se oo vähän epäreilua vaatia et kukaan ei sais soittaa saman tyyppistä musaa ku ne soitti? Etenkin ku se musatyyli ei IMO oo mitenkään omaperäisyyden riemuvoitto.

PJS: Miks "zeppelin-kopiointi" on muuten niin iso synti toisten mielestä? Zepukat on kuopattu vuosikymmenet sitten ni eiks se oo vähän epäreilua vaatia et kukaan ei sais soittaa saman tyyppistä musaa ku ne soitti? Etenkin ku se musatyyli ei IMO oo mitenkään omaperäisyyden riemuvoitto.
 
Tästä plussa.
 
Toki Plantin laulun apinointi ja Bonzolta kuulostamiseen pyrkiminen ovat ne ilmeisimmät jutut.
 
Mutta Zeppelin svengasi ja groovasi, The Rival Sons ei. Siinä se ero.

PJS: Miks "zeppelin-kopiointi" on muuten niin iso synti toisten mielestä? Zepukat on kuopattu vuosikymmenet sitten ni eiks se oo vähän epäreilua vaatia et kukaan ei sais soittaa saman tyyppistä musaa ku ne soitti? Etenkin ku se musatyyli ei IMO oo mitenkään omaperäisyyden riemuvoitto.
 
Näinpä. Jos jonkun bändin musa tuo mieleen jonkun toisen bändin musan - ja minkäpä bändin musa nyt ei toisi edes jossain määrin - mutta kumminkin kivalta, eikös se ole tärkeintä?
 
Pekka Pohjola kuulosti Zappalta ja virsiltä, Jamiroquai kuulosti Stevie Wonderilta, Kosteusprosentti kuulosti Hassisen Koneelta ja Kauko Röyhkältä. Mua ei ole haitannut.

Folcce: Groove on kyllä kumman aliarvostettua nykyään. Harva bändi sitä tavoittaa valitettavan harva edes yrittää. Toivottovimmat tapaukset kysyy, mitä se tarkoittaa?
 
Toisaalta groove on vähän niinku fiilis...ei siihen ole mittareita.
 
Joten jos esim. Rival Sons tavoittaa joillekin ihmisille heitä koskettavan fiiliksen ja grooven, niin silloinhan se on just eikä melkein.
 
Kyllähän kaikilla groove on, osalla jäykempi, osalla svengaavamp. Ehkäpä Rival Sons tekee sittenkin omaa juttuaan ja on naamioinut sen kiinnostavuuden herättämiseksi ihmisille helpolla omaksuttavaan retro-asuun.

Tyylisyys, apinointi, kopiointi, plagiointi. Jossain se raja kulkee. Ja ei tää uus RS mikään huono ole.

Folcce: Groove on kyllä kumman aliarvostettua nykyään. Harva bändi sitä tavoittaa valitettavan harva edes yrittää. Toivottovimmat tapaukset kysyy, mitä se tarkoittaa?
 
ilman groovea ei ole mitään, tämä on ainakin henk koht vankkumaton mielipide musatyylistä riippumatta.. Rivalin settiä vaivasi juurikin vähän tämän puute, eli ns "hyviä biisejä" oli vain muutama jotka lähti rullaamaan, loppu oli vaan jamittelua tai huonoja biisejä jotka ei liiku(ta) suuntaan saati toiseen

Rival Sons rokkaili eilen Oulussa. Ite setti oli hyvä, ilman turhaa jamittelua, mutta se encore. Aivan turhaa ja tylsääkin venyttelyä, vaikkakin bändillä itsellään oli kivaa. Mulle ois toiminut vaikkapa yksi napakka veto encoreksi, sitten tyylikäs poistuminen lavalta. Laulaja oli kyllä maaginen, uskomattoman hyvä soundi ja veti myös puhtaasti. Kitaristi oli ylimielisen mulkun näköinen, mutta tonttinsa hoisi kumminkin hyvin. Soundit oli puuroa välillä, laulua lukuunottamatta. Keikka oli jees, vaikkakin encore toimi antikliimaksina.
 
ps. Parempia biisejä tarvitsisivat lisää, jotta homma lähtisi lentoon isolla kädellä.

Helsingin keikka Circuksessa nähty. Alku vaikutti hiukan rutiininomaiselta, mutta jälkipuoliskolla soulia alkoi löytymään enemmän, tai sitten vain itse aloin lämmetä? Jumalaisen hyvät kitarasoundit ja laulaja oli tietysti loistava. Rytmiryhmä oli myös tiukka ja pätevä.
 
Jo edellisellä keikalla (Tavastia) selvisi, että Rival Sons ei ole mitään ultimaattista sikamättö hard rockia, vaan hengeltään jotenkin letkeä ennemmin kuin hyökkäävä tai voimallinen. Edelliseen Tavastian keikkaan verrattuna kitaristi oli mielestäni liukunut entistäkin selvemmin efektoituneeseen ja psykedeeliseen ilmaisuun.
 
Uusi levy onkin hiukan poppiin kallellaan ja tuo 60-lukua ja psykedelian häivähdystä kuvaan aiempaa enemmän. Laulajan äänen sävykkyys on saatu paremmin talteen kuin edellisellä levyllä. Ilahduttavaa myös, että lyriikoissa on ideaa. Tekisi mieli sanoa, että jos on tribuuttibändejä, niin jossakin määrin Rival Sons on tribuutti tietyn aikakauden musiikille, eikä näin ollen pelkästään tietyn yhden bändin kaltainen.

Juu... Pakkahuoneella katoin keikan. Oli kyllä älyttömän hyvä keikka, ei mitään valittamista. Sopivasti jamia mukana. Tuli sopivan lujaa, ei tarvinnut korvatulppia, ja soundi oli sellainen hyvä, vanhanaikainen jolloin ei mitkään ylä-äänet, symbaalit ei kihise korviin. Bassopuolella oli niin sanotusta munaa.

Luulin ettei tällaisia bändejä valmisteta enää. Luulin että niiden valmistus on lopetetu joskus 70-luvun puolivälissä, mutta ei, tämä orkesteri muutti käsitykseni.

Bongasin bändin vasta jokunen päivä sitten, joten meni keikat ohi, voi perse. Youtuben pätkien perusteella on kyllä erittäin osaava bändi ja solistilla on jotain magiaa tossa hommassa. Face of Light biisi on kyllä aivan hunajaa ja muutama muukin, tää bändi täytyy kyllä tsekata myös jatkossa....

Itselle tuli yllätyksenä, että ko. orkesterissa se musiikillisesti koulutetuin jäsen on nimenomaan rumpalismies, hänellä on jazz-puolen maisteritutkinto plakkarissaan.
 
Uusimassa Classic rock -lehdessä oli varsin avaava artikkeli bändin taustoista, rytmiryhmä on enemmän soulin, jazzin ja jopa hiphopin yms. vaikutepiirissä kasvanut kaksikko, kun taas kitara-laulu-akseli ponnistaa bluesin ja vanhemman rockin maailmasta.

Radiossa kuulin kappaleen jossa laulettiin "keep my head down, but I keep on swinging". Luulin ensin että kyseessä on jokin ennenkuulematon Bad Company-biisi. Sitten sanottiin että se onkin ihan uusi kappale ja esittäjä Rival Sons. Tätä täytyy saada lisää!
 
Luulin että hyvältä kuulostavien uusien rock-bändien aika on jo ohi, mutta mitä vielä.

Aah ja uuh! Rival Sons! Jumalauda, onpa kerrassan hyvä bändi. Vasta pääsin tutustumaan tuotantoon. Groovaa ja svengaa niinku pitääkin.
 
Pressure & Timen kannusaundit on kyllä parhautta! Basarinisku losahtaa kaaliin kuin täysi viskitynnyri valaan kylkeen.

Vieläkös Rival Sonsilla faneja riittää? Bändi on esiintymässä 8.6. Espoon Kivenlahti-rockissa ja seuraavana päivänä Pakkahuoneella Tampereella. Kukas muu on lähdössä tsekkaamaan meininkiä? Itsellänihän siis liput molempiin tapahtumiin, kyllä kelpaa.

Jatkanpa itsekseni keskustelua. Tosiaan tuli nähtyä Rival Sons kahdesti samana viikonloppuna, on vähän jo hemmoteltu olo. Kumpaakin esitystä kelpasi seurata, todella hyvää soittoa koko bändiltä läpi illan. Ainoa pettymys oli että settilista oli täsmälleen sama molempina iltoina, olisin toivonut Pakkahuoneen keikalle paria menobiisiä enemmän. Erityisesti viime syksyltä jäin kaipaamaan yhteen pötköön soitettua All Over The Road/Young Love-comboa. Myös viime kerran maukkaat jamittelut jäivät tällä kertaa vähälle. Siitä huolimatta lavalla oli erittäin hyvä meininki, groove oli kohdallaan (All The Way oli tästä erinomainen esimerkki), Holidayn kitaralickit irtosivat vaivatta kovemmissakin rykäisyissa ja Buchanan todisti taas olevansa (ainakin meikälle) tällä hetkellä kovin rock-vokalisti mitä maa päällään kantaa.
 
Ja sisäpiirin tietona voin mainita että Rival Sons tulee piakkoin takaisin Suomeen, esiintyvät nimittäin Rock the Beachin toisena päivänä.

Pakkahuoneella tuli tsekattua ja vähän kaksijakoinen fiilis jäi. Soitto ja soundit oli toki ihan huippuluokkaa, mutta kun bändin biisimateriaali on parhaimmillaankin kelvollista niin eipä se riitä pitämään mielenkiintoa yllä kauhean pitkään. Muutenkin hommasta jäi sellainen hyvin laskelmoitu fiilis. Tyydytään tekemään turvallista käyttömusaa classic rock-diggareille ilman mitään omaa vivahdetta.

Kivenlahden keikka oli törkeen kova, ihan erilainen kuin Ruissin perjantaipäivän telttakeikka 2012. Vähän harmittaa että sellaset rehdit rokkijyräysbiisit kuten All Over The Road ja Young Love on jätetty pois ja siirretty taiteellisesti haastavampaan kamaan. Ei yleisöä kosiskelevaa tää, mutta osoittaa bändin kunnianhimosta. Hassuu että näistä on tullu pääesiintyjä näin vähässä ajassa!

avoimin mielin menin kuuntelemaan pakkahuoneelle.
 
alkupuolella ajattelin, että näillä on ihan hyvä meno vaikka kaikki biisit on "tutun kuuloisia". Hiljalleen meno parani ja sekä bändi että yleisö alkoi lämmetä. Loppua kohden tuntui aika välittömältä tunnelma ja bändi otti yleisön hyvin näppeihinsä. Jos näiltä irtoaisi jotenkin terävämpiä kappaleita, niin se olisi "siinä". Tällä hetkellä ne on "vaan hyviä". Omalla esiintymisellään ja hyvällä soitolla kuitenkin pelastaa paljon.