Rock, pop, alternative ›

Joop. "Beatles oli Johnin bändi mutta Paulin projekti."
 
Kyllähän Sgt.Pepper on täysin Paulin ansiota, ja Paulin biisejä on enemmän kuin Johnin, ja ne ovat pääsääntöisesti parempia
Samoin Abbey Road.
Hard Days Night, Please, Please me ja With the Beatles ovat puolestaan Johnin levyjä. Let it Be on Harrisonin levy, koska jätkällä on levyn parhaat biisit.
Muut menee aika tasan.
 
Mun mielestä.

Number 9: McCartney tietääkseni haluaisi julkaista, saisi ansaitusti kunnian siitä mitä on tehny.
 
Mun käsittääkseni CoL piti ottaa jo Anthologyille, mutta kaatu siihen, ettei Martin pitäny riittävästi siitä?
 
Minä taas olen ollut siinä käsityksessä että Harrison ei halunnut sitä julkaistavan? Mieshän ei perustanut avant garde-sekoilusta.

Skebameizi: Minä taas olen ollut siinä käsityksessä että Harrison ei halunnut sitä julkaistavan? Mieshän ei perustanut avant garde-sekoilusta.
 
Jaa? Tää on mulle uutta. Pepperin aikoihn, kun CoL äänitettin, Yrjö ei tainnu välitää kun intialaisesta musiikista, joka ei sinnsä ole avant-gardea mutta popmusiikissa kuitenkin
oli uutta.

velipesonen:
Onhan Anthologylla sentään What's the New Mary Jane. Ettei rouva Fortunalla, huonon onnen ruumiillistuma Valtameren Lapsella sitten olisi ollut näppinsä pelissä?
 
Voihan se olla että Harrison pisti vastaan.
 
Edit; On näköjään jo spekuloitu tällä vaihtoehdolla. Mutta Harrisonilla oli yksi ääni siinä kun McCartneylla, Starkeylla ja Onolla ja jos hän ei sitä Anthologylle halunnut, sitä ei sinne laitettu.

Calliope: Voihan se olla että Harrison pisti vastaan.
 
Edit; On näköjään jo spekuloitu tällä vaihtoehdolla. Mutta Harrisonilla oli yksi ääni siinä kun McCartneylla, Starkeylla ja Onolla ja jos hän ei sitä Anthologylle halunnut, sitä ei sinne laitettu.
 
Harrison oli hieno mies ja lempibeatleni, mutta totta, hän saatttoi pahimmillaan olla paha vastarannankiiski.

Number 9: Harrison oli hieno mies ja lempibeatleni, mutta totta, hän saatttoi pahimmillaan olla paha vastarannankiiski.
 
Georgella oli bändin "vittuuntujan" maine.....

Andy Six: Georgella oli bändin "vittuuntujan" maine.....
 
Ilmankos olen aina tuntenut hengenheimolaisuutta häneen.

StJerky: Ilmankos olen aina tuntenut hengenheimolaisuutta häneen.
 
Sama täällä...

Flash: Alkoi ahdistamaan, kun Paul meni kovaa vauhtia ohi biisintekijänä ja bändin johtajuus alkoi lipeämään käsistä.
 
Tuskin ihan niinkään. Minä näen täysin oleellisina vuoden 1960 ja 1961 tapahtumat eli sen kun Stuart jätti bändin ja Paul astui hänen saappaisiinsa.

velipesonen: Tuskin ihan niinkään. Minä näen täysin oleellisina vuoden 1960 ja 1961 tapahtumat eli sen kun Stuart jätti bändin ja Paul astui hänen saappaisiinsa.
 
Voi ollla näinkin, mutta vähän kaukaa haettu mun mielestä.

Number 9: Voi ollla näinkin, mutta vähän kaukaa haettu mun mielestä.
 
John otti Paulin alun pitäen bändiin tehdäkseen bändistä paremman, ei mistään muusta syystä. Minä en voi uskoa hänen olleen lainkaan pahoillaan siitä että Paul alkoi toimittaa huikean hyviä biisejä bändille. Sitä paitsi tämmöisissä ajatuksissa helposti unohtuu että John ja Paul työstivät kappaleitaan aktiivisesti yhdessä aivan Yokon ilmaantumiseen saakka.
 
John otti myös Georgen bändiin tehdäkseen siitä paremman. Siinäkin hän nähdäkseni onnistui. Hän oli onnistuja, ja olenpa sitäkin mieltä että Ringon ottaminen bändiin oli myös onnistuminen, bändistä tuli entistä parempi silloinkin. En usko millään Johnin olleen sellainen egoisti että hän olisi pitänyt omaa johtajuuttaan suuremmassa arvossa kuin bändin absoluuttista laatua. John ei milloinkaan kommentoinut pelkästään tai melkein pelkästään Paulin esittämiä Beatles-kappaleita happamasti vaan oli aina, jopa Lennon Remembers -aikaan, hyvillään kaikista näistä Eleanor Rigbyista. Sitä paitsi hän itse sanoitti niitä silloinkin kun ei juurikaan osallistunut säveltämistyöhön. Sanoitukset herkästi unohtuvat mutta faktaa on sekin että eipä paljon parempia tekstejä ole nähty kuin ne jotka kokonaan tai osittain ovat Lennonin kynästä peräisin.
 
En voi siis uskoa että Johnin asenne Pauliin olisi ollut sinänsä katkera, kateellisesta puhumattakaan. By no means, no way! Mielestäni vastaus piilee Beatlesin supernerouden selityksessä itsessään eli siinä että Stuartin lähdön myötä bändi Johnin näkökulmasta muuttui oleellisesti. Oletan myös - enkä voi todistaa - että Astrid oli Johnin elämän suuri rakkaus.
 
Kun Stuart jäi pois bändistä, bändistä jäi samalla pois ainoa, viimeinen ja suurin Johnin liittolainen. John oli halunnut tehdä bändistä aina vain paremman ja tässä vaiheessa se merkitsi eräänlaisen elämänkumppanuuden muuttamista bändin ulkopuolelle. Älkää unohtako että John ylipäätään perusti koko bändin; poppoon jonka tarkoitus oli muuttua skifflestä rock'n'rolliksi ja valloittaa maailma. Beatles oli Johnin bändi ja Paulin projekti. Paul oli Johnin kaveri ja yhteistyökumppani mutta samalla kilpailija edellä mainitulla tavalla. Se kilpailija astui liittolaisen saappaisiin kun basisti vaihtui ja bändi muuttui nelimiehiseksi.
 
Jos vielä puhutaan tästä oletuksestani jota en voi todistaa, niin symbolisesti liittolainen vei mennessään suuren rakkauden, elämän varsinaisen sisällön, ja kilpailija astui liittolaisen saappaisiin tuoden muassaan symbolisen korvikkeen jonka eroottisista ulottuvuuksista John ei ollut välttämättä kiinnostunut (eikä ollut Paulkaan, eipä silti). Voisin vieläpä kuvitella Eppyn kokeneen tästä syntyneen jännitteen hyvin paljon omaa sukupuolista suuntautuneisuuttaan hiveleväksi seikaksi. Beatlesissa oli siis homofjonga siellä missä sitä ei yleensä ole totuttu näkemään.
 
Tällainen asetelma on luovuutta ruokkiva tilanteessa missä osapuolet ovat luovia muutenkin ja sekä John että Paul olivat äärimmäisen luovia henkilöitä, neroja, mikä sekin on tilastollinen ihme että sattuivat samaan bändiin. Mikään todellinen ei tässä maailmassa ole ikuista ja kaikesta joutuu ihminen maksamaan, John maksoi tämän luovuutta stimuloivan järjestelyn hinnan. Siinä se.

velipesonen: Tuskin ihan niinkään. Minä näen täysin oleellisina vuoden 1960 ja 1961 tapahtumat eli sen kun Stuart jätti bändin ja Paul astui hänen saappaisiinsa.
 
Haetaanko tässä nyt jotain homoseksuaalisia virityksiä? John oli hiukan lätkässä Stuartiin, joka otti ja kuoli ja sen jälkeen Pauliin, jolta ei tullut vastakaikua?

Flash: Haetaanko tässä nyt jotain homoseksuaalisia virityksiä? John oli hiukan lätkässä Stuartiin, joka otti ja kuoli ja sen jälkeen Pauliin, jolta ei tullut vastakaikua?
 
Kyllä mutta hyvin symbolisella tasolla. En usko Pauline Sutcliffen väitteisiin, tyhmä muija.

velipesonen: Kyllä mutta hyvin symbolisella tasolla. En usko Pauline Sutcliffen väitteisiin, tyhmä muija.
 
Tästä olen samaa mieltä, mutta...
 
Näkisin että myös Johnin lapsuus vaikuttaa asiaan.
 
Ensin isä hylkää perheen, (tai miten vaan tulkitaankin), hän poistuu Johnin elämästä.
Sitten Johnille läheinen George-eno kuolee.
Ja kun Lennon vihdoin alkaa rakentaa tervettä ihmissuhdetta äitiinsä, tämäkin kuolee.
 
Myös Stuartin lähtö bändistä, ja kenties yksipuolinen rakkaus Astridiin, sekä Stuartin myöhempi kuolema vaikuttivat siihen, että John romahti henkisesti ja täytti elämänsä tyhjän tilan huumeilla, ja myöhemmin alistui Yokon tahtoon, koska tämä käytti häikäilemättömästi Johnin heikkoutta hyväkseen.

velipesonen: Aikuisten oikeesti, hei haloo! John oli aikuinen mies eikä mikään raukkis nynny. Kenen tahansa elämästä saa kerättyä kokoon joukon vastoinkäymisiä joilla voi perustella mitä tahansa, jos uskoo tuommoiseen. Minä en usko.
 
No jooo. Mutta minä olen sitä mieltä että Yoko käytti Johnia jollain asteella hyväkseen.
John oli tuolloin henkisesti täysin rikki, enkä usko että hän kunnolla parani ikinä.
Yoko oli hyvin häikäilemätön, jos ei usko Philip Normania.
Yoko ei todellakaan ollut mikään hyväntahdon lähettiläs.

Number 9: No jooo. Mutta minä olen sitä mieltä että Yoko käytti Johnia jollain asteella hyväkseen.
John oli tuolloin henkisesti täysin rikki, enkä usko että hän kunnolla parani ikinä.
Yoko oli hyvin häikäilemätön, jos ei usko Philip Normania.
Yoko ei todellakaan ollut mikään hyväntahdon lähettiläs.
 
Kyllä siltä vaikuttaa. Näitä hyväksikäyttäjiä on maailma pullollaan ja jos ne sattuvat ottamaan avantgardetaiteilijan hahmon niin aikamoinen liemi siitä keittyy kokoon.
 
Beatlesin todellinen kuningaspari ovat John ja Astrid, joista jompaan kumpaan (mieltymysten mukaan) jokaisen Beatles-fanin on velvollisuus rakastua.

velipesonen: Kyllä siltä vaikuttaa. Näitä hyväksikäyttäjiä on maailma pullollaan ja jos ne sattuvat ottamaan avantgardetaiteilijan hahmon niin aikamoinen liemi siitä keittyy kokoon.
 
Beatlesin todellinen kuningaspari ovat John ja Astrid, joista jompaan kumpaan (mieltymysten mukaan) jokaisen Beatles-fanin on velvollisuus rakastua.
 
Jop. Mites se meni:"avantgarde on ranskaa
ja tarkoittaa hevosenpaskaa"

Rain on loistava biisi. Loistavat soundit. Miksi oli vain b-puoli?
Eikö ollut riittävän kaupallinen?

Number 9: Rain on loistava biisi. Loistavat soindit. Miksi oli vain b-puoli?
Eikö ollut riittävän kaupallinen?
 
Ei se a-puolikaan huono ole. Kolmena edeltäneenä vuonna Ihimeelliset KoppakuAriaiset oli UK-katalogin mukaan julkaissut LP-levyn sekä viimeistään kesällä että joulumarkkinoille. Uusia sinkkuja eli ei-LP:ltälohkottuja oli 63 tullut neljä, 64 kaksi ja 65 kaksi, myöhemmin LP:lle sisällytettyjen kappaleiden osuuden kohotessa. 64 oli lisäksi tullut yksi EP.
 
Työtahti yleensä oli erittäin kova ja äänityksiin oli vähänlaisesti aikaa joten äänitystenkin tahti oli kova. Vuonna 66 bändi päätti viettää enemmän aikaa studiossa, jo Help! oli viittelöinyt siihen suuntaan että halusivat työstää kappaleittensa levytykset entistä tarkemmin. Valmista kamaa tuli vähemmän ulos mutta se oli jopa entistä parempaa ja keväällä 66 sattui olemaan käytettävissä nämät kaksi kipaletta, jotka oli äänitetty huhtikuun alkupuoliskolla sessioissa joista myöhemmin kasattiin LP Revolver.
 
John ja Paul aina taistelilvat sinkun a-puolista ja minusta nyt on aika lailla makuasia kumman noista, Writerin vai Rainin, haluaa laittaa a-puoleksi. Tuskinpa siellä kumpikaan mitenkään pahasti kulissien takana lobbaili saadakseen tekeleitään paremmin esille.