Rock, pop, alternative ›

Number 9: Voi ollla näinkin, mutta vähän kaukaa haettu mun mielestä.
 
John otti Paulin alun pitäen bändiin tehdäkseen bändistä paremman, ei mistään muusta syystä. Minä en voi uskoa hänen olleen lainkaan pahoillaan siitä että Paul alkoi toimittaa huikean hyviä biisejä bändille. Sitä paitsi tämmöisissä ajatuksissa helposti unohtuu että John ja Paul työstivät kappaleitaan aktiivisesti yhdessä aivan Yokon ilmaantumiseen saakka.
 
John otti myös Georgen bändiin tehdäkseen siitä paremman. Siinäkin hän nähdäkseni onnistui. Hän oli onnistuja, ja olenpa sitäkin mieltä että Ringon ottaminen bändiin oli myös onnistuminen, bändistä tuli entistä parempi silloinkin. En usko millään Johnin olleen sellainen egoisti että hän olisi pitänyt omaa johtajuuttaan suuremmassa arvossa kuin bändin absoluuttista laatua. John ei milloinkaan kommentoinut pelkästään tai melkein pelkästään Paulin esittämiä Beatles-kappaleita happamasti vaan oli aina, jopa Lennon Remembers -aikaan, hyvillään kaikista näistä Eleanor Rigbyista. Sitä paitsi hän itse sanoitti niitä silloinkin kun ei juurikaan osallistunut säveltämistyöhön. Sanoitukset herkästi unohtuvat mutta faktaa on sekin että eipä paljon parempia tekstejä ole nähty kuin ne jotka kokonaan tai osittain ovat Lennonin kynästä peräisin.
 
En voi siis uskoa että Johnin asenne Pauliin olisi ollut sinänsä katkera, kateellisesta puhumattakaan. By no means, no way! Mielestäni vastaus piilee Beatlesin supernerouden selityksessä itsessään eli siinä että Stuartin lähdön myötä bändi Johnin näkökulmasta muuttui oleellisesti. Oletan myös - enkä voi todistaa - että Astrid oli Johnin elämän suuri rakkaus.
 
Kun Stuart jäi pois bändistä, bändistä jäi samalla pois ainoa, viimeinen ja suurin Johnin liittolainen. John oli halunnut tehdä bändistä aina vain paremman ja tässä vaiheessa se merkitsi eräänlaisen elämänkumppanuuden muuttamista bändin ulkopuolelle. Älkää unohtako että John ylipäätään perusti koko bändin; poppoon jonka tarkoitus oli muuttua skifflestä rock'n'rolliksi ja valloittaa maailma. Beatles oli Johnin bändi ja Paulin projekti. Paul oli Johnin kaveri ja yhteistyökumppani mutta samalla kilpailija edellä mainitulla tavalla. Se kilpailija astui liittolaisen saappaisiin kun basisti vaihtui ja bändi muuttui nelimiehiseksi.
 
Jos vielä puhutaan tästä oletuksestani jota en voi todistaa, niin symbolisesti liittolainen vei mennessään suuren rakkauden, elämän varsinaisen sisällön, ja kilpailija astui liittolaisen saappaisiin tuoden muassaan symbolisen korvikkeen jonka eroottisista ulottuvuuksista John ei ollut välttämättä kiinnostunut (eikä ollut Paulkaan, eipä silti). Voisin vieläpä kuvitella Eppyn kokeneen tästä syntyneen jännitteen hyvin paljon omaa sukupuolista suuntautuneisuuttaan hiveleväksi seikaksi. Beatlesissa oli siis homofjonga siellä missä sitä ei yleensä ole totuttu näkemään.
 
Tällainen asetelma on luovuutta ruokkiva tilanteessa missä osapuolet ovat luovia muutenkin ja sekä John että Paul olivat äärimmäisen luovia henkilöitä, neroja, mikä sekin on tilastollinen ihme että sattuivat samaan bändiin. Mikään todellinen ei tässä maailmassa ole ikuista ja kaikesta joutuu ihminen maksamaan, John maksoi tämän luovuutta stimuloivan järjestelyn hinnan. Siinä se.