Rock, pop, alternative ›

velipesonen: Martha My Dearin melodia on sillai kummallinen
 
Tietty omaperäisyys siinä onki nii hienoa, sillai jotenkin, jännästi.

Number 9: Mitäs mieltä Long Tall Sally EP:n biiseistä?
 
Musta loistavaa rokkia. Jos tää ei rokkia, nii mikä on?
 
Näin on näreet, että sitä mieltä tässä oikein ollaan. I Call Your Name on lisäksi turhan vähän soitettu Beatles-originaali.

I Call Your Name on loistava, mutta Matchbox on paras, loistavasti tulkittu.

Yleisön pyynnöistä huolimatta kerron mielipiteeni miksi Biitles rokkaa.
 
Elikkö Lennonin yksinkertainen, varma komppikitara pelasi Ringon pelkistettyjen rumpujen kanssa loistavasti yhteen, ja tälle pohjalle basistin oli helppo soittaa melodisia bassokuvioitaan.
Ja Johnin ja Paulin äänet täydensivät toisiaan loistavasti.
Lisäksi Georgen soolot ovat melodisia, eivät tyhjää tilutusta.

Number 9: Yleisön pyynnöistä huolimatta kerron mielipiteeni miksi Biitles rokkaa.
 
Elikkö Lennonin yksinkertainen, varma komppikitara pelasi Ringon pelkistettyjen rumpujen kanssa loistavasti yhteen, ja tälle pohjalle basistin oli helppo soittaa melodisia bassokuvioitaan.
Ja Johnin ja Paulin äänet täydensivät toisiaan loistavasti.
Lisäksi Georgen soolot ovat melodisia, eivät tyhjää tilutusta.
 
Nii joo, ilmeisesti tämä kuoriutuminen skifflebändistä rockbändiksi oli sen verran pitkäkestoinen ja monivaiheinen projekti että siinä pääsi kertymään muutama patoutuma jotka piti purkaa sitten kun mukaan saatiin oikein rumpalikin. Pete Best ei ollut Lennonin bändin ensimmäinen rumpali mutta oli Colin Hantonin jälkeen ensimmäinen vakirumpali, ja Hampurissa yleisö tykkäsi joten siinähän sitten oli jo valmis konsepti, uskallanko sanoa tuote.
 
Quarrymenin alkuaikoina John lauloi skiffleralleja bluesbiisien sanoilla, tähyili koko ajan raskaampaan, sähköisempään ja tummempaan ilmaisuun. Hampuri oli sen kehityksen päätepiste missä rock'n'roll-katharsis puhkesi kukkaan. Lennon itse sanoi moneen kertaan että bändin paras aika oli Hampurissa, ei tosin kertonut minä vuonna. Suoraviivaista jytinää ja rämiseviä sähkökitaroita....hetkinen, eikös Lontoossa ollut jokin edelleen toimiva bändi jonka tavaramerkiksi tämä muodostui alkuaikojen köpömpien blues- ja soulkopioiden jälkeen?

Jos tarkoitat mitä luulen, niin Beatles löi tämän bändin sen omilla aseilla Long Tall Sallyllä.
 
Tarkoitathan The Rolling Stonesia?
 
En ole Stonesiin tutustunut, kannattaako?

Ilman muuta kannattaa! Beggars Banquet, Let It Bleed ja Sticky Fingers vaikka aluksi haltuun levyistä ja lisäksi joku 60-luvun sinkut niputtava kokoelma.

Flash: Ilman muuta kannattaa! Beggars Banquet, Let It Bleed ja Sticky Fingers vaikka aluksi haltuun levyistä ja lisäksi joku 60-luvun sinkut niputtava kokoelma.
 
Itse suosittelisin Beatles-diggarille Beggars Banquetin lisäksi Goats Head Soupia, joka on melodisempaa Rollarikamaa. Myös Their Satanic Majesties Request, jos älyvapaa psykedeelinen 60-luvun kama kiinnostaa.

Number 9: Jos tarkoitat mitä luulen, niin Beatles löi tämän bändin sen omilla aseilla Long Tall Sallyllä.
 
Tarkoitathan The Rolling Stonesia?
 
En ole Stonesiin tutustunut, kannattaako?
 
Joo kyllä minä Stoneseja tarkoitan. Jos vielä vähän jatketaan samasta aiheesta niin minun tietääkseni - korjatkaa jos tietoni on väärin - ensimmäinen levytetty sähkökitaravalli on Rollareiden toisella sinkulla I Wanna Be Your Man joka on Lennon-McCartneyn tekosia. Joidenkuiden mielestä se on myös ensimmäinen hevilevy, mihin en ota kantaa. Beetles muutti kesäkuussa 63 Londiniumiin ja itse asiassa George Harrison suositteli Rollareita Deccalle, levy-yhtiölle joka oli antanut heille itselleen pakit (kuten niin moni muukin levy-yhtiö). I Wanna Be Your Man levytettiin lokakuun alussa.
 
Joku tiedeyhteisön sisällä voisi vaikka tutkia, onko mahdollista selvittää kuinka merkittävä vaikutus Beatlesin tyylillä ja soundilla, tulkintavalla, oli Stonesin soundiin, jonka he sitten veivät omaan suuntaansa. Keef on usein sanonut että oleellista Stonesissa on että siinä on tasan kaksi kitaraa. Niin se oli Beatlesissakin. Minun oletukseni on että Stonesin soundi on Beatlesin keksimä. (!)
 
Joten onko sitten ihme että Beatles peittoaa Rollarit näiden omilla aseilla tyyliin 5-0. Rollarit ovat sitten ihan oma lukunsa siitä lähtien kun alkoivat tehdä omia biisejä, ei kukaan muu tee sellaisia biisejä kuin Keith Richards.
 
Kyllä Rolling Stones on hyvä bändi, loistava bändi, jota kannattaa kuunnella. Minä rakastan sitä soundia ja sitä groovea, Keefin ja Charlien soittoa ja niitä makeita koukkuja biiseissä. Ja levyjen hienoja soundeja. Kuuntelemisen voi aloittaa vaikka siitä tripla-cd-sinkkukokoelmasta. Toisin kuin monta muuta hyvin suosittua bändiä voi Rollaria - ja Whota - kuunnella Spotifyssa varsin kattavasti.

Olen bändiä vältellyt, sillä mitä olen kuullut, on ollut liian rankkaa, no joo joo eihän se ole, mutta en pidä ollenkaan rankasta musiikista.Sama vaivaa myös nyky"rock"bändejä.
 
Ja Rollareita ei löydy Iskän levyhyllystä, jonka kautta olen kaikki suosikkini löytäny.
Ja ny ei kyll oo varaa enää yhteenkää levyy.

Ja tästä päästäänkin filosofiseen kysymykseen.
 
Kumpi on musiikissa tärkeämpi:
 
Rytmi vai melodia?
 
Nykymusiikin perusteella rytmi.
Mutta melodia luo tunnelman biisiin ja määrittää miltä se kuulostaa.
Vastaukseni on siis melodia.

Number 9: Ja tästä päästäänkin filosofiseen kysymykseen.
 
Kumpi on musiikissa tärkeämpi:
 
Rytmi vai melodia?
 

 
Että semmosta...

Niin. Ei ole olemassa Totuutta. Tarkoitin vain ilmaista, että se mitä olen kuullut ei ole ollut MINULLE riittävän melodista, if you know what i mean.
Lupaan tänä iltana kuunnella Rollari-biisejä ajatuksella. Menen Rollari-ketjuun kyselemään mitä.
 
Jatkakaa.

Atomitasolla melodiset seikat, kuten se kuinka basisti jakaa ne kolme nuottiaan ajallisesti ja mihin järjestykseen se ne kulloinkin laittaa, luovat rytmis-motorista energiaa ja jonkinlaisen syyn sille että musiikkikappale yleensäkin jatkuu eikä lopu esimerkiksi just nyt.
 
Jos puhutaan melodiasta motiivis-temaattisessa mielessä niin ehkei se nyt niin tärkeä asia musiikissa ole. Mutta minun mielestäni musiikin tehtävä on olla veistos ajassa, ajasta veistetty taideteos, jolloin tärkeimmäksi seikaksi kohoaa ajan jakamisen eli metris-rytmisten tekijöiden motivoituneisuus, olemassaolon syy, joksi tarjoan melodisia seikkoja.
 
On kulttuureita joissa musiikki ei ole erillisiä objekteja kuten I Wanna Be You Man tai Sibeliuksen Tapiola. Näissä kulttuureissa ilmeisesti suhtautuminen musiikkiin ilmiönä ei ole eriytynyt vaan monenlaiset kerrontaan, puheen muotoihin, luonnonääniin ja arkipäivän monenlaisiin tilanteisiin liittyvät asiat sekoittuvat musiikin kanssa. Taidetta heilläkin on siinä missä meilläkin mutta se ei ole siinä määrin oma elämänalueensa. Heiltä kannattaisi kysyä, onko melodia vai rytmi tärkeämpi.
 
Minä kuitenkin näkisin että musiikin ensisijainen vaikutustapa ihmiseen kulttuurista riippumatta on haltioituminen, hurmos, jolla voi olla myös uskonnollista käyttöä (tai sitten ei). Uskon että tietyt peruslainalaisuudet jotka liittyvät aika-arvoon, tempoon ja sävelkorkeuteen ovat ekstaattisuutta selittävä seikka, ja samalla selittävät musiikin tarkoituksen ja kunkin musiikkikappaleen elinkelpoisuuden.

Joo. Hyvä kirjoitus velipesoselta.
 
Mutta tarkoitan sanoa, että rappia yms rytmimusaa en pysty, enkä halua, kuunnella ku siin ei ooo melodiaa.
 
Siirrrytääs takas varsinaiseen aiheeseen.

Eli mikä tarina on Past Masters ykkösen saksankielisillä, kamalilla, versioilla She Love You:sta ja I Want to Hold Your Hand:istä? Miksi, milloin ja missä?

Number 9: Eli mikä tarina on Past Masters ykkösen saksankielisillä, kamalilla, versioilla She Love You:sta ja I Want to Hold Your Hand:istä? Miksi, milloin ja missä?
 
Olisikohan tuo ollut sitten lähinnä levy-yhtiön/Epsteinin kosintaele Hampurin ajoilta koostuneelle fanipohjalle? Ei muistaakseni ollut ainakaan Beatlesien oma idea ja projektin jälkeen olivatkin todenneet että ei enää ikinä. Ahkerammin Mark Lewisohninsa lukeneet tarkentakoot tätä. Mutta saman alkuperäisen soittotaustan päälle sitten laulelivat saksaksi. Äänitysten saundi onkin muistaakseni hieman suttuinen - Beatles-levyjen saundihan oli mielestäni alunperinkin varsin täyteläinen ja kohinaton, aikalaisekseen.

Number 9: Eli mikä tarina on Past Masters ykkösen saksankielisillä, kamalilla, versioilla She Love You:sta ja I Want to Hold Your Hand:istä? Miksi, milloin ja missä?
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Komm,_gib_mir_deine_Hand/Sie_liebt_dich
 
Laulun äänitys 29.1.1964; merkityksellisiä aikoja, joiden yllä leijuu jonkin verran salaperäisyyttä joka - kas kummaa - liittyy tavalla tai toisella George Martiniin. I Want to Hold Your Hand nousi samoihin aikoihin jenkkilistan ykköseksi ja George Martin kuunteli Johnin ja Paulin aikaansaannoksia hotellin sviitissä. Martin väittää Paulin soittaneen hänelle Yesterdayn silloin, tammikuussa 1964, ja Macca taasen on kertonut saaneensa kappaleen unessa Asherien talossa ilmeisesti toukokuussa 1965. Kuka puhuu mitäkin ja miksi? Joka tapauksessa suuri osa A Hard Day's Nightin materiaalista on sävelletty tai muokattu valmiiseen muotoon Pariisissa.
 
http://www.beatlesbible.com/1964/01 … 6/beatles-reach-number-one-america/

Yrittääköhän Macca vain kasvattaa yesterdayn myyttistä mainetta sanomalla että sävelsi sen unessa? Martin, jos ei ole oikeassa, en ymmärrä motiivejaan. Outo juttu kyllä.