Media ja viihde ›

kk80: Codebreakers on tosiaa eri kirja, lienee vähän perusteellsempi katsaus aiheeseen kun tämä Singhin kirja. Paikallisessa, sinänsä mallikkaassa kirjastossa ei tuosta Singhin kirjasta tosiaan löytynyt kuin ysäri versio (http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=250), joten en tiedä mitä jännää uuteen painokseen on lisätty. Kiehtova aihe jokatapauksessa.
 
Nyt löysin tuon Codebreakersin hyllystäni, kirjoittaja onkin David Kahn, muisti teki tepposet. No, Singhin kirja tuli nyt ostettua tuohon Kindleen, voi sitäkin sitten lueskella.

Dumarista vielä: Enpä tiennyt sitäkään, että Punaisen planeetan alkusäkeen enolla tarkoitetaan Kari Enqvistiä.

Everett True - Hey,ho let's go Ramonesin tarina
 
Olen lukenut kyseiseltä herralta myös kirjan Nirvana - Tositarina, ja täytyy kyllä sanoa että hyvä kirjailija. Kirjoittaa aiheesta asiantuntevasti ja viihdyttävästi.

Sain vihdoin luettua CMX:n Encyclopedia Idiotican. Todella hauska kirja, ja sen ansiosta aloin pitkästä aikaa taas kuuntelemaan CMX:ää.

tsugaru: Dumarista vielä: Enpä tiennyt sitäkään, että Punaisen planeetan alkusäkeen enolla tarkoitetaan Kari Enqvistiä.
 
"Eno" oli siis lempinimi.

Bongowing: "Eno" oli siis lempinimi.
 
juu, Enqvistin lempinimi näköjään. Avaruusjutuit yhdistäneet heppuja.
 

 
Marja-Liisa Vartion elämäkerta Kuin linnun kirkaisu
 
Se on sitten kevät -romaanin, mestariteoksen, nimen kehitteli Tuomas Anhava, jolla näyttää olleen muutenkin vahvasti sormensa pelissä modernistien - vaikka Vartio kieltäytyi modernistin leimasta otsaansa - tekstien muokkauksessa.
 
Vartio tykkäsi Joel Lehtosesta, josta itsekin pidän. Itselläki haavikko, mökin reunalla.

tuli luettua John Ajvide Lindqvistin Ihmissatamasta about 350 sivua viidestäsadasta, kunnes tajusin että ehkä tää kirja ei oo mua varten.
 
muuten ihan hyvä, mutta kauhun sijaan herätti mussa lähinnä huvittuneisuutta, sillä koko höskä oli sen verran ylivedettyä ja jollain tapaa vähän sekavakin. kuvailu ja muutenkin teksti oli mukaansa tempaavaa, mutta aihe taas pomppi miten sattuu, eikä sitä todentuntuisuutta tullut missään vaiheessa vastaan, joten tarinassa ei mulle ollut minkään näköistä tarttumavaraa muutamaa kohtausta lukuun ottamatta. lähinnä vaan nauratti. no ehkä joku on pitänytkin tästä teoksesta, mutta itelle ei kolahtanut.

Haruki Murakamin Norwegian Wood
 
Tekijän pitäisi olla paremminkin maagisen realismin edustaja, mutta kyseinen pläjäys on puhtaasti kaunisteltua yltiöromantiikkaa. Marja-Liisa Vartiota lainaten "minä sitten inhoan adjektiiveja", ja varsinkin ulkonäköä kuvattaessa.
 
Mutta jos 60-70-luvun vaihteen tokiolaisen viskiä naukkailevan musiikkia harrastavan kuutamolla olevan teatteritieteenopiskelijan panoseikkailut psyykeltään ambivalenttien naisten parissa nappaavat, niin pitäkää hyvänänne.

Mä en myöskään ole lukenut Murakamilta mitään muuta, mutta toi Norwegian Wood lipsui ainakin mulla koko ajan metatasolle kirjailijan maineen takia: onpas nää henkilöhahmot kliseisiä (mutta ehkä niin on tarkoituskin olla), onpas tää pop-kulttuurinen täsmäohjus (mutta sitä tässä varmaan parodisesti haetaankin) jne. Toisin sanoen just tuollanen (kevyt) takaportti, että jos diggailet vilpittömästi niin hyvä, jos taas et niin aivan, en minä nyt tosissani ollut.
 
Kyllähän tuon luki, mutta eipä ollut kummonen opus kumminkaan päin. Vaikka yleensä mulle on lähellä sydäntä tämmöset teinien eksistentiaalista angstia kuvaavat teokset :)

Coran:Kyllähän tuon luki, mutta eipä ollut kummonen opus kumminkaan päin. Vaikka yleensä mulle on lähellä sydäntä tämmöset teinien eksistentiaalista angstia kuvaavat teokset :)
 
Kirjan henkilöistä kaikessa tapauskollisuudessaan uskottavin oli kämppis Kamikaze, joka lomien jälkeen ei enää palannut.

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
 
Kirja on scifi-dystopia suojaisan sisäoppilaitoksen kasvattien tulevaisuudennäkymistä. Kerronta rakentuu millimetrin tarkkuudella tapahtumien arkisuudesta, laboratorio-olosuhdemainen henkilöiden mielenliikkeiden havainnoinnista ja Englannin autioituneiden syrjäseutujen luotaantyöntävyyden kuvauksista.
 
Kirjan pohjalta on tehty elokuva Never Let Me Go (Mark Romanek 2010), ja jota tunnelmaltaan on verrattuThe Road -elokuvaan. Liitettäköön pakko nähdä -listalleni.

Paulo Giordano - Alkulukujen yksinäisyys
Rakkaustarina, jossa toiseus on kuitenkin niin dominoiva, että kiinnittyminen toiseen on etäistä. Hieno kirja, mutta ei suureksi nouse.
 
Martti Anhava - Romua rakkauden valtatiellä. Arto Mellerin elämäkerta. Anhava eli aika lähellä Melleriä kustannustoimittajan, ystävänä, joka sai vierailla aina Lappajärvellä asti runoilijan kanssa. Jälleen tiukka ja perusteltu henkilö- ja ajankuva runoilijasta.
 
Walter Isaacs - Steve Jobs. Viime keväänä eräässä koulutustilaisuudessa tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava kertoi, kuinka ne tavalliset eivät tule erottumaan ja keksimään mitään suuria, mutta ne kapinalliset väärinajattelijat nousevat esiin. Tämä on hyvä kirja paljasjalkaisesta kasvinsyöjästä, joka halusi elää teknologian ja humanismin rajapinnassa. Pistävä tuijotus tulee Isaacsin tekstistä lähes läpi. Ja tietenkin tätä kirjoittaessa kuuntelen iTunesista musaa vanhan iMacin ollessa edessäni. Hullu, nero, narsisti, perfektionisti, Steve, Jobs. Keksi itse. Think different. Lukiessa tuli mieleen, että annammeko Suomessa tämän tapaisille hulluille tarpeeksi tilaa. Vai pistetäänkö he psykologin ja sossun puheille. Etteivät joukosta erottuisi. Kirjan loppupuolella pääsevät muusikotkin esille. Vaikkakin vanhasta kärttyisästä koukkunokasta puhutaan läpi kirjan; hän oli Jobsille kaikki kaikessa.
 
Arne Dahlin dekkarit viimeistä vaille kaikki. Hyvin kirjoitettuja, ironisen humoristisesti kirjoitettuja. Konnien yli-inhmilliset taidot ja kyvyt ärsyttävät välillä.
 
Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk. Miksiköhän luin tämän vasta äskettäin? Kuva lempeästä sotamiehestä murtui, kun paljastuikin mukavan ilkeäksi huumoriksi päähenkilön tahattoman tahalliset toilailut. Ei kai tätä tarvitse edes arvioida, selvää pässinlihaa kunnon oluen kanssa. Mielellään kaverin tarjoamana vielä.
 
Miika Nousiainen - Metsäjätti. Ystävä sanoi, että kirja oli juuri niin yllätyksetön kuin hän aloittaessaan kirjaa pohdiskeli. Niin oli, mutta entäs sitten. Rakenteellisesti vahva (niin kuin periaatteessa teollisuudesta olevan kirjan pitää olla). Tunnistettava fiktiivinen paikkakunta. Nousiaisen huumori toimii kuin sahalinja.
 
Erlend Loe - Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa. Mieshän voi todella rakastaa tv-kokkia enemmän kuin omaa vaimoaan. Sitä paitsi, rakkaus on vain kemiallinen häiriö ja tämä häiriötila poistuu nopeasti. Loen nytkähtänyt huumori on uponnut meikäläiseen aina. Ihme, että Norjasta tälläistä.
 
Jo Nesbö - Aave. Ihme, että Norjasta tämäkin. Harry Holen synkkä maailma vain synkistyy. Muistaakseni mies kuuntelikin jossakin kirjassa Joy Divisionia. Ei paras Hole, mutta synkin kyllä. Hyvin synkkä.
 
Kjell Westö - Halkeamia. Kolumnikokoelma. Ei suuria halkeamia jättänyt.
 
Rönkä Matti - Väärän maan vainaja. Taattua viktorkärppäilyä. Ja tässä se ongelma piileekin. Liian taattua. Ei oikein innosta seuraaviin tarttumaan enää.
 
Leif GW Persson - Possujuhlat. Alkuaikojen Perssonia, mutta aivan täyttä kamaa. Tosin universumin toopein poliisi Evert Bäcström ei vielä saa kunniaa esiintyä kirjan sivuilla.
 
Matti Yrjänä Joensuu - Harjunpää ja rautahuone. Kummallinen tunne oli tätä kirjaa aloittaesssa. Joensuuhan vei kirjoituskoneensa lopulliseen yläkertaan joulukuussa 2011. Se kirjoituskone oli tuottanut maan päällä kuitenkin upean Harjunpää-dekkarin. Punnittuja lauseita jopa kärpäsen näkökulmasta. Synkeän oloinen mielenmaisema. Mutta: sinne jäi Harjunpää Kirkkonummen rivarinsa terassille istumaan Elina-vaimon kanssa ikuisesti.

tsugaru: Haruki Murakamin Norwegian Wood
 
Tekijän pitäisi olla paremminkin maagisen realismin edustaja, mutta kyseinen pläjäys on puhtaasti kaunisteltua yltiöromantiikkaa. Marja-Liisa Vartiota lainaten "minä sitten inhoan adjektiiveja", ja varsinkin ulkonäköä kuvattaessa.
 
Mutta jos 60-70-luvun vaihteen tokiolaisen viskiä naukkailevan musiikkia harrastavan kuutamolla olevan teatteritieteenopiskelijan panoseikkailut psyykeltään ambivalenttien naisten parissa nappaavat, niin pitäkää hyvänänne.
 
Kiitos kuluttajavalistuksesta. Jotenkin vaikutti kiinnostavalta, kun kirjastossa tuon kantta taannoin katselin. Mutta eipä tarvitse tuhlata tuohon aikaansa, kun on parempaakin tiedossa.

Röyhkä, Kauko - Rajantakainen Karjala.
Aivan loistava matkakertomus, dokumentti ja ajankuvaus rajan takaa. Kaukon kerronta toimii tällaisessa aivan pirun hyvin. Juha Metson upeat kuvat luo todella uskottavan tunnelman teokseen; aivan kuin olisi itse käynyt joissakin paikoissa.
 
Kesken E. D. Clarke - Matka Lapin perukoille 1799. Hyvä so far, mielenkiintoista ajankuvaa.
 
Tulossa:
Isaac Asimov - Säätiö ja Imperiumi
Pietiläinen&Kaarnakari - Sotapoliisi Peters no: 005

Stephen King: Tommyknockers
 
Ensimmäinen Kingin kirja alkuperäiskielellä tuli nyt luettua loppuun, heinäkuun puolella olin aloittanut.
 
Kirja oli Kingiltä harppaus science fictionin maailmaan, mutta nämä scifiasiat kerrottiin Kingin tyylille ominaisesti hyvin maanläheisellä tavalla, eikä kirjailija antanut tarinan luisua älyttömyyksiin..
 
spoiler??
 
..murhaavasta cokisautomaatista, ja muista kummista vempeleistä huolimatta.
 
spoiler end.
 
Juonen kannalta keskiössä oli kuitenkin kahden päähenkilön välinen suhde, joka juontui kaukaa menneisyydestä - ja määritti heidän toimintaansa, joka oli myös ratkaisevaa lopun suuremman mittakaavan välienselvittelyssä, johon teos huipentui.
 
Gardenerin ja Bobbin hahmojen taustaa alustettiin kohtalaisesti, mutta jotain jäi puuttumaan. En oikein osaa tarkemmin sanoa, mitä. Kirjan puolivälin kieppeillä, kun outoja alkoi tapahtua enemmänkin, tuntui, että kirjan punainen lanka hukkuu. Loppua kohden ryhtiä tuli lisää.
 
Kirja on vahva ydinvoimanvastainen kannanotto. Kuten moni muukin Kingin teos, sijoittuu tämä amerikkalaiseen pikkukaupunkiin Mainessa..
 
Ei tämä ollut läheskään parasta Kingiä, jota olen lukenut. Ei tosin heikointakaan. Scifiaihe oli kiehtova. Suosittelen kirjailijan faneille, mutta en ensimmäiseksi kirjaksi tältä kirjailijalta.

tsugaru: Haruki Murakamin Norwegian Wood
 
Tekijän pitäisi olla paremminkin maagisen realismin edustaja, mutta kyseinen pläjäys on puhtaasti kaunisteltua yltiöromantiikkaa. Marja-Liisa Vartiota lainaten "minä sitten inhoan adjektiiveja", ja varsinkin ulkonäköä kuvattaessa.
 
Mutta jos 60-70-luvun vaihteen tokiolaisen viskiä naukkailevan musiikkia harrastavan kuutamolla olevan teatteritieteenopiskelijan panoseikkailut psyykeltään ambivalenttien naisten parissa nappaavat, niin pitäkää hyvänänne.
 
Se on kyllä tosi koskettava tarina, ja niin kauniisti kirjoitettu. Jätti jälkensä minulle.
 
Luettu: Bukowski - Hollywood. Ihan jees, aika rauhallista meininkiä edellisiin kirjoihin verrattuna. Jospa olisi aikaa ruveta lukemaan Bukowskin runoja...

Arpikudos - Anthony Kiedis - Larry Sloman
 
Jos 2000-vuosituhannen vaihteen losilaisen katoilta hyppimistä ja bilettämistä harrastavan nistin panoseikkailut psyykeltään ambivalenttien naisten parissa nappaavat, niin pitäkää hyvänänne.
 

 
Kun kuitenkin on kysymyksessä lempirytmiryhmäni solistin taaksejääneistä vuosista, pidän itsekin hyvänäni. Todeta voi, että ilmankin lavean seksuaalisen selontoeon kaikkia yksityiskohtia olisin pärjännyt. Mutta löytyyhän sivuilta musiikintekoonkin liittyvää asiaa, kuten Lollapalooza -keikoille suunitellut tultasyöksevien kypärät:
 
"Muitta aina kun kehissä on tulta ja letkujärjestelmiä, jokin menee tietysti väistämättä pieleen. Pystyimme sinkoamaan kypäristä hyvinkin metrin korkuisen lieskan, mutta joinakin iltoina joku ei osunut läppäänsä oikein tai propaanisäiliö oli melkein tyhjänä. Kolmen äijän päät roihusivat kuin tulivuoret, ja yhden kaverin päästä kohosi Bic-stenkun lieskan kokoinen pikku liekki, paitsi ettei hän itse tiennyt liekkinsä olevan niin pieni. Se oli kova isku miehisyydelle. Liekkikateutta."
 
Kirjasta selvisi sekin, että Chilipippurit olivat aikoinaan kunnioittaneet Ramonesin Provinssi-rockin esiintymistä loikkimalla tennissukitta halki lavan, mistä John Ramone oli madonluvut ryhmälle lasketellut. YLE on näköjään leikannut tämän osuuden Provinssi -tallenteestaan pois.

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
 
Ekologinen jännitysromaani ei mielestäni oikein toiminut. Kerronta oli aika mitäänsanomatonta ja romaanin hahmot ohuempia kuin Dawn Brownin teoksissa. Loppua kohti parani mutta muuten ei kyllä pitänyt otteessaan. Finlandia ehdokkuus on kyllä irronnut jollain muilla ansioilla kuin kirjoitusteknisellä virtuositeetillä. Pisteet kotiin sille kirjaston oikolukijalle joka oli tehnyt siistit lyijykynämerkinnät romaanin kieliopillisiin kömmähdyksiin. Äidinkielenopettajia liikaa kortistossa?
 
Lopun apokalyptisistä tunnelmista olisi ehkä repinyt enemmänkin irti. Nyt mielenkiintoisin osuus tavallaan jätetiin vain lyhyen jälkinäytöksen rooliin. Kuten Fukusima on osoittanut ei kirjoittajan huoli rannikkolle sijoitettujen ydinvoimaloiden turvallisuudesta nyt ihan tuulesta temmattu ole.

Sue Townsend: Adrian Mole ja järisyttävät joukkotuhoaseet
 
VMP. Sarjan ensimmäisiä osia en enää muista, mutta tämä ainakin oli ihan silkkaa sitä itseään. Jonkinlainen "Paasilinna-syndrooma" iskenyt kirjoittajaan ehkä? Tuli taas lukiessa sellainen olo, ettei ainakaan näihin suomennoksiin kannattaisi missään nimessä sortua. Toisaalta, eihän kukaan nytkään ollut minua pakottamassa, että... niin no, no niin. Kirja oli siis kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Päähenkilö mm. rakastuu onnettomasti, sotkee raha-asiansa, tappelee joutsenten kanssa, ja kaikki tämä kiinnostaa ainakin meikäläistä kuin kilo paskaa. En voi suositella. Kenellekään.
 
Olen minä kyllä muutakin lukenut viimeaikoina, mm. sitä Seppo Jokisen Komisario Koskinen Tampereelta -sarjaa, sekä Mauri Sariolan vanhoja Susikoskia, mutta kun oikeastaan ainoa kommentti kaikista näistäkin olisi ollut vain "ihan OK", niin miksi kirjoittaa sitäkään tänne? Tai edes tätä? No olkoon nyt.