Puhaltimet ›

Kyllä siinä varmaan vaikuttaa paljon myös se "suuruuden ekonomia", sähkökitara lienee läntisen maailman yleisin harrastussoitin joten kysyntää on ja päästään valmistamaan isoina sarjoina.
 
Toki fonissa on myös enemmän liikkuvia osia ja käsityötä mikä tekee siitä kalliimman valmistaa mutta se käsityö on lähinnä siinä viimeistelyssä ja säädössä, itse soitin on kuitenkin aika yksinkertainen moneen muuhun halvemmalla saatavaan laitteeseen verrattuna. Sitäpaitsi ainakin ulkomaan foorumeiden perusteella ns. laatuvalmistajakaan ei nykyään välttämättä takaa että soitin olisi säädöissään vaan uudenkin torven joutuu usein vielä käymään läpi ja hiukan "trimmaamaan".
 
Foni on myös herkempi säädöistään kuin kitara, kitara yleensä soi jotenkin huonoissakin säädöissä mutta yksikin vuoto väärässä paikassa voi tehdä fonista etenkin aloittelevalle lähes soittokelvottoman.
 
Osittain saattaa vaikuttaa myös tietty "mystiikka", tuntuu että mitä vanhempi soitintyyppi sitä enemmän on liikkeellä käsitystä että sen valmistaminen, korjaaminen ja säätäminen on jotain "rakettitiedettä ja mustaa magiaa". Tämähän näkyy monien klassisten soittimien hinnoissa, viulukin on loppujen lopuksi aika simppeli sikarilaatikko mutta niistä maksetaan tuhansia, jopa miljoonia. Sähkökitara taas on aika uusi keksintö joten "mytologiaa" on ehtinyt ehkä syntyä hiukan vähemmän vaikka kyllähän niissäkin hifistellään puulajeilla yms.
 
Mutta kun lukee eri soittimien soittajien käsityksiä esim. tällä foorumilla niin useimmat kitaristit ovat sitä mieltä että kelvollisen sähkökitaran voi tehdä jopa harrastajakin itse ja useimmat osaavat säätää ja huoltaa soittimensa omatoimisesti. Moni jopa nykyään myöntää että satasella-parilla voi saada soittokelpoisen kitaran. Taas "klassisemmalla" puolella sitten on aika yleinen käsitys että pienikin huoltotoimenpide vaatii ammattilaisen ja soitin menee korjaamattomasti pilalle jos siihen menee itse koskemaan ja että jos soitin maksaa alle pari tonnia niin se ei voi olla millään tavalla käyttökelpoinen.
 
Tämä taas vaikuttaa halppisten kysyntään, jos "kentällä" liikkuu yleisesti "varmaa tietoa" (jonka levittäjät eivät useinkaan ole halppissoitinta edes nähneet) että alle sen-ja-sen summan hintainen sotin on automaattisesti täysin kelvoton niin edullisempien mallien myyjien on aika vaikeaa saada "päätä auki".
 
Lisäksi vielä raadollinen markkinatalous, jos valmistaja kerran pystyy myymään soittimen 1000 eurolla niin miksi se haluaisi myydä sen saman kapineen 500:lla? Etenkään "marginaalisemmissa" soittimissa kun hinnan lasku ei välttämättä kasvatakaan volyymia samassa suhteessa kuten kulutustavaroissa.
 
Mutta kyllähän foneissa on ollut myös näkyvissä edullisten vaihtoehtojen lisääntyminen, nykyään niitä kuitenkin on saatavissa useammaltakin valmistajalta ja muistaakseni joku perinteinenkin merkki on tuonut markkinoille kiinassa tehdyn halppissarjan. Nuo Thomannin omatkin ovat oman kolmen fonin (tenori, altto ja sopraano joista viimenen on minulla edelleen) kokemuksellani olleet täysin käyttökelpoisia, jotain pientä "fiksausta" kuten huonosti liimattujen korkkien kiinnittelyä on joutunut tekemään. Toki yksilöitähän nuo ovat kun fonissa tosiaan ei kauhean isoa häikkää tarvitse olla että muuttuu vaikeaksi soittaa joten aina on susikappaleen vaara olemassa.
 
Itse en olisi koskaan edes foninsoittoa varmaan tullut kokeilleeksi jos soittimesta olisi pitänyt maksaa tonni, 250 euron Startonen taas uskalsi ostaa ihan "hupimielessä".