Mä istun syvällä kuopassa sitä syvemmäksi kaivamassa enkä tahdo enää ylös nousta en sitä virhettä mä enää toista
Minä kaipaan ilta-aurinkoa syksyisin ja ääntä ihmisten kun olen hiljaa ja yksin mutten myönnä että tuntea voin ikävää enkä myönnä sitä mikä mieltäin lämmittää
Mä istun syvällä kuopassa olenko kohta Kiinassa enkä tahdo edes ylös nousta tahdon olla täällä kuopassa
Ja jos joku kuoppaan seurakseni putoaa sen työnnän ylöspäin ja aion unohtaa kun myönnän suunnan olevan vain alaspäin saan taas kieltää onnellisuuden pois itseltäin
Mä istun syvällä kuopassa katson tähtien loistetta en enää kaipaa edes kotia voin aina maata täällä kuopassa
Mä istun syvällä kuopassa vailla ihmisen rakkautta en aio enää tästä nousta enkä päätöksessäni yhtään jousta
