Muusikoiden.net
18.04.2024
 

Yleistä keskustelua musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Soittotuntimuistoja
1 2 3
Charge
24.05.2012 19:24:55
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moi!
 
Perustin nyt sitten tällaisen ketjun, kun ajattelin, että voisi tulla hauskoja juttuja. :)
 
Varsin moni m.nettiläisistä on varmaan jossain elämänsä vaiheessa, tai juuri nyt parhaillaan, käynyt saamassa soitto-opetusta soittotunneilla. Taiteilijathan ovat persoonia isolla P:llä, usein myös soiton opettajatkin. Eli tarkoitus olisi kertoilla, jos on jotain hauskoja tapauksia soittotunneilla sattunut, tai on muuten vaan ollut hyviä hetkiä. Toki saa tarinoida myös negatiivisella tavalla yliampuneista kokemuksista, jos sellaisia on.
 
Itse voisin aloittaa. En ole pianotunneilla kulkenut kuin vasta kuukauden, mutta kaikenlaista on kuitenkin ehtinyt jo. Pianonopettajani on monen soittimen taituri, pääasiassa kuitenkin pianisti/urkuri, ja freelancer-muusikko. Menin hänen opetettavakseen erään ystäväni suosituksesta. Sovittuani ajan ensimmäiselle soittotunnille samainen ystäväni valaisi minua, mitä tuleman piti, sanomalla "Se on muuten sitten sekava jätkä". :D
 
"Historys Written Today".
Kiukkuli
24.05.2012 21:42:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mun kitaransoitonopettaja piileskeli vaatekomerossa, näytti kieltä ja rallatteli lastenlauluja.
 
Jokapaikanapina
24.05.2012 21:50:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olin 16-vuotias, kun menin ensimmäiselle laulutunnilleni. Opettaja oli kaunis nuori nainen, ja testailimme muutamaa biisiä jostain nuotiokitaravihosta opetussuunnitelman laatimiseksi tarpeideni mukaan. Vedimme Juicen Marilynin, ja voi että kun ujoa nuorta poikaa punastutti laulaa niitä onanointi-kohtia.
 
Myöhemmin vein reippaana mieeehenä Leskisen "Tango Iloharjulla soi", kun piti tuoda tangobiisi. Oli hauskaa keskittyä niiden sanojen artikulointiin ja tangovenytyksiin ja tunteella laulamiseen.
 
markus16
24.05.2012 22:19:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

"Soittotunneilla" oon käynyt puolen vuoden ajan. Kerran viikossa 15 minuutin setti. Menin tunnille, opettaja lätkäs nuotit eteen (en osannut lukea nuotteja), käski opetella hetken itsenäisesti ja lähti tupakalle. Röökiltä tultuaan (yleensä hieman humalainen) opettaja otti kitaran syliin ja soitti edellä antamansa nuotin läpi. Toisinaan kuulosti hyvältä, toisinaan oli vähän liikaa tärinää käsissä jotta olisi kuulostanut oikein miltään. Sitten olikin tunti täynnä.
Syyslukukauden loppupuolella sain eteeni shadowsin apachen laput, aloin tapailla sitä ulkomuistista kun en vieläkään nuotteja osannut, opettaja kääntyi kannoillaan eikä mennytkään röökille. Kuunteli hetken soittoa ja alkoi ylistää kuinka paljon olen kehittynyt ja kuinka taitava kitaristi olen. Ehdotti että voitaisiin opetella pieni ohjelmisto ja tehdä muutama joulukeikka.
En enää mennyt soittotunnille.
 
Kirka saatana!
Meadow
24.05.2012 22:21:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kävin kitaransoittotunneilla jokunen vuosi sitten. Emme tulleet opettajan kanssa oikein toimeen ja biisitoiveeni menivät kuuroille korville, mitä nyt kerran soitimme Beatlesia. Pari kuukautta myöhemmin hän hukkui lomamatkallaan.
 
Krice
24.05.2012 22:49:39
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olin kerran kansanopiston soittotunneilla ja meillä kävi sillä tavalla hassu juttu, että mukana oli 4 kaveria, joista tuli melkein yhtye (2 kitaristia, rumpali ja basisti). Soiteltiin Metallicaa, Stonea ja mitkä silloin nyt oli kovia juttuja. Opettajana oli ammattibasisti, joka katseli vähän aikaa touhua ja totesi, että ei oikein tarvitse hirveästi sinällään opettaa mitään, kunhan pojat soittelette vaan.
 
MikaHekkanen
24.05.2012 23:28:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kävin tämän viikon maanantaina ensimmäistä kertaa soittotunnilla noin 25 vuoteen.
 
Vaihtelimme viime viikolla muutamia sähköposteja soittoni rajoituksista ja opiskelun tavoitteista. Puhuimme heti yhteistä kieltä. Eka tunnilla hän otti kaikki ajatukseni hyvin vastaan ja löysimme heti sekä sopivia monipuolisia harjoitteita jotka kehittävät varmasti minua molemmissa tärkeissä tavoitteissani, tekniikassa ja musikaalisuudessa. Samalla törmäsimme myös muutamaan muuhun selvästi olemassa olevaan, mutta etukäteen huonommin tiedostettuun rajoittuneisuuteen soitossani.
 
Yltiöpositiivinen kokemus.
 
Ai niin, tässä piti kertoa hauskoja sattumuksia tai muuta mukavaa.
Anteeksi On/Off/Topiccini asiallisuus.
 
Neath the bougie a nimble rigger slyly rolls the pea
kingnothing
25.05.2012 00:25:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aikoinaan opettelin sellonsoittoa oikeen kunnolla vanhan koulun temperamenttisen venäläisopettajan opeissa. Jos soitto jumitti niin palaute tarjoiltiin opettajan jousella välittömästi näpeille. Joskus kun ryhti ei pysynyt niin soittopenkin selkänojaan teipattiin nasta muistuttamaan. Innostuessaan tai turhautuessaan opetuskieli muuttui helposti venäjäksi ja piano sai kyytiä. Kova koulu ala-asteikäiselle pennulle (ja sen jälkeenkin) mutta homma kuitenkin toimi, äijä kun oli pohjimmiltaan hemmetin sympaattinen. Halusi kuulemma vaan potkia lahjat laiskuuden alta käyttöön...
 
Rise! Black amps tear the sky. Feedback will free your mind and set you free. BURWEED
phiit
25.05.2012 10:18:47 (muokattu 25.05.2012 10:20:10)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joskus '91 kun alotteli soittoa tuli käytyä paikallisessa nuorisotalossa parin kaverin kanssa "kitaratunneilla", no, opetushan nyt oli mitä oli.. perus metallica riffejä jne. opettajaa kutsuttiin heti natsiksi ja oli hauska heppu ja ihmeteltiin kun veti jotain 10 sormi tappingiä, ei kyllä enään mitään muistikuvaa kuka hevikörmy se silloin oli :)
 
paras oppi oli tunneista että yritän välttää samat sudenkuopat nyt omien oppilaiden kanssa :)
 
velipesonen
25.05.2012 10:47:07
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla on soittotunneista hyviä muistoja.
 
"Jos Elvis eläisi, hän varmasti kääntyisi haudassaan." - Hannu Nyberg
Burn
25.05.2012 11:20:18 (muokattu 25.05.2012 23:42:30)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kitaratunteja otin aikoinaan eräältä porilaismuusikolta, joka kävi kerran viikossa meillä kotona. Ensimmäinen asia mikä tulee mieleen on ukon pistävä hienhaju. Huoneessa piti tuulettaa aina ennakkoon ja auta armias jos kesähelteellä unohtui ikkuna kiinni. Sen hajun kanssa sai elää pahimmillaan toisenkin päivän.
 
Mutta muuten on helvetin mukavia muistoja tuosta kotiopetuksesta. Käytiin mm. neljä vanhinta Metallica-lättyä läpi juurta jaksaen ja oikeastaan sitä mitä halusi soittaa niin sitä soitettiin. Äijä oli ja on edelleen Ynkkä-fani henkeen ja vereen, mitä kautta tuli tutustuttua tähän henkisen peniksen kasvattamiseen liittyväät taiteenlajiin ja sillä tiellä ollaa edelleen, enemmän tai vähemmän. Pirun nastaa oli kaiken kaikkiaan!
 
Opistoajoilta eisitten mitään erityistä löydykään. Seppo Tyni on yksi Suomen kovimmista kitaristeista, ei kai muuta.
 
EDIT eipäs kun olipahan. Konservatoriolla opettaja ymmärsi omat musamieltymykseni ja perusdiipadaapan lisäksi keskityttiin todella paljon tekniikan hiontaan. Oli Scott Hendersonia ja Chris Impellitteriä. Chick Corean 80-luvun synakaahailuja plokkailtiin yms...Hienoa sekin.
 
M4ss3 m/: Ajatukset oli lähinnä alakerran ilmaisissa karkeissa ja Pepsissä. NEREUS
Herrah
25.05.2012 11:32:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Konservatoriolla kävin joku kahdeksan vuotta paukuttaa runpuja ja soitonopettajasta ei oo kyllä mitään pahaa sanottavaa. Ite olin vaan kapinaiässä enkä halunnu opetella rudimentteja tai soittaa marimbaa.. Vähän kaduttaa näin jälkeenpäin että jätti hommat levälleen siellä.
Open tapa palkita teini-ikäinen Herrah oli se, että jos edellinen tunti meni nappiin niin seuraava soiteltiin nauhalta Lynyrd Skynyrdiä, James Brownia ja kaikkee, vola oli niin kaakossa että varmasti klarinettihomot 2 kerrosta ylempänä kuulivat !
 
LamaAjanElvis
26.05.2012 11:43:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Yläasteen musiikkitunnilla kokeiltiin kitaraa. En olisi osannut sointuja muutenkaan, mut akkareita ei edes riittänyt. Sain basson ja ohjeet soittaa vapailla kielillä taululle merkattua systeemiä. En pysynyt mukana.
 
Public enema 1
Sahtikone
26.05.2012 20:34:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pikkukylän seurantalolla, joskus ysärin alussa, harjoiteltiin soittamista ohjatusti. Seurantalon valvoja, reservin upseeri (jumalan armosta) veti harjoituksia ja vastasi muutenkin kaikesta mitä "talolla" tapahtui. Hän olikin merkillinen heppu, todella "särmä" ja sotilaallinen.
 
Kuitenkin, harjoituksissa oli kolme kitaristia, kaksi basistia joista minä olin se toinen, ja joskus mukana oli myös rumpali. Soitettiin jotakin perus rokki/blues sointukiertoa. Vanhimmat meistä sitten sai soittaa siihen "sooloa", ja minunkin piti kakkosbassolla soitella asteikkoa ylös ja alas. Kivaa oli soittaminen, mutta ei se mitään musiikkia ollut. Pelkkää meteliä vain. Mutta jostain se on aloitettava, ja kyllä suuri osa mukana olleista harrastaa musiikkia edelleen.
 
Joskus saatiin seurantalolta jopa mikseri lainaan demon äänityksiä varten. Ensin em. valvojan vastaus oli lyhyt ja jyrkkä "ei", mutta kitaristi supliikkimiehenä kertoi minun olevan lomalla armeijasta ja aikaa äänittelyyn olisi vain viikonloppu. Aikansa muisteltuaan omaa armeija-aikaa, saatiin mikseri lainaksi.
 
Moni asia on muuttunut, mutta hän on kuulemma vieläkin samoissa hommissa. Kumma heppu, mutta omalla tavallaan hyvä tyyppi.
 
We are all just prisoners here, of our own device
AnonHero
26.05.2012 20:36:11 (muokattu 26.05.2012 20:36:32)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kerran kävin kitaratunneilla joskus 13-14 vuotiaana. Kävelin työväenopistoon sisään koska ovi oli auki. Kauhukseni huomasin kitaraopettajan nukkuvan sohvalla, ja enhän minä sitä kehdannut herättää. Lähdin kotiin.
 
All you had to do was follow the damn train, CJ.
M4ss3 m/
26.05.2012 23:21:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ikimuistoisin kitaratunti oli varmaan se, kun koko tunti meni siihen, että odotin aulassa edellisen oppilaan tunnin loppumista. Opettaja taas odotti mun koputusta, mutta enhän mä sellaista uskaltanut tehdä.
 
"Tyyli jolla käsittelet häntä postauksissasi herättää vaikutelman, että kyseessä olisi jokin homoseksuaalinen animehahmo." Zed
StJerky
29.05.2012 09:49:47 (muokattu 29.05.2012 09:50:09)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ekaluokalla kävin kylän kanttorin pitämillä pianotunneilla. En päässyt kovin pitkälle Aaronin pianoaapisessa kun lopetin ja syynä oli se, että samaan aikaan televisiosta tuli "Musta Ori". Nyt kyllä harmittaa.
 
Myöhemmin ala-asteen aikaan kävin vähän aikaa klassisen kitaran tunneilla, mutta ei sitäkään kauan jaksanut.
 
Olisikohan ollut ylä-asteen aikaa kun paikallinen nuoriso-ohjaaja veti sellaista kitarapiiriä jossa vain soiteltiiin Juicen ym. piisejä. Se oli ihan mukavaa.
 
Muuten olen pyrkinyt opettelemaan kaiken ihan itse ja mahdollisimman väärin.
 
Epämuusikko
29.05.2012 11:11:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kerran olin menossa soittotunnille vain saadakseni tietää että se oli peruttu. Eihän siinä mitään, mutta kun Oulusta Helsinkiin asti olin matkustanut sitä varten.
 
Muuten on hyviä muistoja ja jos olisin aina muistanut/jaksanut harjoitella niin kyllä sitä oltais kovia.
 
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
reaper666
29.05.2012 13:28:42 (muokattu 29.05.2012 13:29:51)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muutama vuosi sitten olin eräässä nimeltä mainitsemattomassa "opistossa" laulutunneilla.
Pistin sinne ensin mailia, että opetatteko örinälaulua myös :D
En siis ole mikään laulaja mutta halusin kuitenkin oppia niin kyselin sitten ton örinänkin perään. Opettaja vastasi, että örinät onnistuu kanssa. Sovittiin tunti, että katsellaan miten onnistuu ja mitä osaan ja tehdään päätelmät miten jatketaan.
Opettaja pyysi tuomaan etukäteen levyjä missä mun omat idolit laulaa. Vein muistaakseni Hypocrisyä ainakin ja olisko Opethia ollut ja vissiin Profane Omenia tms...
No se ope oli sellanen suht vanha pappa mikä olis varmaan halunnut olla Phil Collins. Sitte se sano et kurkku rennoksi ja puhise jotain. Ja toinen vaihtoehto on, että pistetään volumea vahvistimesta niin paljon, että on helppo öristä (siis, että ei mitään tekniikkaa tarvi edes). Ja kaikkea muuta tuollaista. En tiedä oliko sillä oikeesti hajua mistään. Sitten kuunneltiin Profane Omenia niin se sano, että tost jätkästä kuulee, että se on niin isokokoinen, että et pysty edes teoriassa laulaa samalla tavalla(vaikka en itsekkään mikään pieni ole todellakaan). No ketkä bändin tietää niin tietää varmaan myös, että ei kovin suurikokoinen laulaja ole :D
 
Sitten juteltiin niitä näitä ja mainitsin myös pitäväni Panteran laulajasta. Sitten opettaja sanoi, että: "joo, itseasiassa mä olen suomen ekoja Pantera-faneja" :D siis mitä ihmettä :D :
 
No se sano, että ei laskuta ekasta kerrasta vielä mitään ja sovittiin uusi aika.
No menin sitten sinne seuraavalle tunnille. Opettaja tuli eteisessä vastaan ja kyseli mitä mä täällä teen. Sanoin, että tunti olis. No se ei ollut muistanut koko asiaa ja sanoi, että pitää sen tunnin kuitenkin nyt, mutta ei ota taaskaan maksua koska oli unohtanut tän tunnin :D
 
No sitten se sano, että laula sitä Opethia(mikä levy mulla oli taas mukana) No otin bookletin käteen ja aloin "öristä" niitä mikkiin (vittu et oli tyhmä olo). Sitä jatkui joku minuutti ja se sano, että "joo, sä oikeestaan osaat tän jo". "Nyt ehdottaisin, että seuraava askel olis, että perustat bändin mihin meet laulajaksi. Teette levyn ja mä tuotan sen".
 
Ei nähty enää sen tunnin jälkeen.
 
Kävin sen jälkeen n. vuoden verran ihan normaalilla yksityisopettajalla missä hommat toimi vähän paremmin :D No laulaa en osaa vieläkään mutta hauskoja muistoja =)
 
Epämuusikko:
 
Muuten on hyviä muistoja ja jos olisin aina muistanut/jaksanut harjoitella niin kyllä sitä oltais kovia.

 
Samaa mieltä :D
 
Milkop
29.05.2012 13:37:02
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pianonopettaja sai opistoaikoina välillä jonkinlaisia kohtauksia ja poistui luokasta. Sinnepä jäin yksinäni ihmettelemään että mitäs nyt? Taisi myöhemmin sairastua jonkinsortin mielisairauteen. Onneksi seuraava opettaja oli paljon parempi, mutta ikävä kyllä soitonopiskelu alkoi jo sitten maistua vähän puulta ja jätin leikin kesken. Harmi vähän sinänsä, mutta ei kai sitä väkisinkään kannata vääntää.
 
"Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse."
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «