Media ja viihde ›

Miikss: Red State
 
8/10
 
Hyvä kun muistutit. Unohtunu tää pätkä kokonaan ja Kevin Smith -diggarina on kyllä pakko katsastaa.

Skyline
 
Ei tää nyt niin paska ollut kuin muut antavat ymmärtää. Loppu voi olla joillekin ongelma. Plus melkosen paskat näyttelijät. Mut jos ihmiskunnan tylytys toimii leffoissa, ni kyllä tää kannattaa tsekata.
 
2/5

Five Minutes of Heaven
 
Ilmeisesti teevee-leffana alunperin julkaistu Oliver Hirschbiegelin (Perikato) ohjaama lehva Irlannin levottomuuksista vähän eri kantilta.
Simppeli juoni toimii riittävän hyvin pedaten pääosaesittäjille puitteet.
Pääosissa siis Liam Neeson ja James Nesbitt, joista jälkimmäinen tekee kyllä sellaisen roolisuorituksen että ei hyvää päivää. Ihme ettei Oscar-ehdokkutta irronnut. Neeson, joka on yksi suosikkinäyttelijöistäni, on loistava myöskin mutta hahmonsa ei tarjoa ihan niin paljoa irrottelua.
Riittävän lyhyt kesto takasi sen että pääroolit pitivät äijän tiukasti penkissä.
Huonommilla näyttelijöillä irtois pojoja 2,5/5, mutta näillä äijillä huimat
4/5

The Woman in Black
 
Harry Potterin tähdittämä kummitusräpellys, joka ei saa minkäänlaista jännitettä synnytettyä eikä onnistu pelottamaan sitten yhtään.
 
Ja vitut.
 
Ihan helvetin kuumottava elokuva. Juoni oli typerä mutta jumalauta, että pelotti. Ajateltiin hohotella Radcliffen yritykselle vetää vakavasti otettava rooli kämäisessä kauhuelokuvassa mutta saatanan ahdistava ilmapiiri hyökkäsi aivan puun takaa. Elokuva alkoi rauhallisesti mutta yhtäkkiä iskettiin kauhuvaihde päälle, joka ei hellittänyt ennen lopputekstejä. En muista karjuneeni kauhusta missään kauhuelokuvassa sitten Salaisuus pinnan alla-rainan, jossa siinäkin jännärimomentti pääsi yllättämään luultuani Harrison Fordin ja Michelle Pfeifferin tähdittämän leffan olevan leppoinen draama. Nyt karjuin. Pari halpaa säikäytyskohtaakaan eivät onnistuneet rauhoittamaan pelkotilaa.
 
8/10

Herrah: Five Minutes of Heaven
 
4/5
 
Tänkin vois kattoo. Diggailen noita Irlantiin sijoittuvia rikos/draama/ihansama -leffoja maxitäböl. Esmes Fifty Dead Men Walking on todella hieno elokuva.

Informaatiokameli: The Woman in Black
 
Harry Potterin tähdittämä kummitusräpellys, joka ei saa minkäänlaista jännitettä synnytettyä eikä onnistu pelottamaan sitten yhtään.
 
Ja vitut.
 
Ihan helvetin kuumottava elokuva...
 
Ohjaaja James Watkins vakuutti Eden Lakella, joten tämä katseluun siis.

Enter the Void
 
Olin etukäteen aika valmis vihaamaan tätä leffaa, mutta olihan se nyt visuaalisesti yksi siisteimpiä pätkiä, minkä oon vähään aikaan nähnyt. Elokuvan tunnelma on kyllä lievästi sanottuna aika lohduton. Juonta ei ollut nimeksikään ja hieman myös ärsytti sellainen tekemällä tehty "rankkuus" erinäisiin teemoihin liittyen (huumeet, seksi, insesti, abortti jne.) Tästäkin huolimatta ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen elokuva.
 
8/10

Informaatiokameli: The Woman in Black
 
Le fu! Oliko pakko kehua, nyt se on iteki pakko tuo katella jossain vaiheessa ja sen tietää että seuraavat kaks viikkoo on pakko nukkua valot päällä. Nakertaa.

Informaatiokameli: The Woman in Black
 
Tän alkuperäisversiotahan on joka paikassa kehuttu yhdeksi kaikkien aikojen pelottavimmista leffoista. Hyllyssä lojunut sekin jo vuosia, mutta eipä ole saanut katsottua.

bedlam: Tän alkuperäisversiotahan on joka paikassa kehuttu yhdeksi kaikkien aikojen pelottavimmista leffoista. Hyllyssä lojunut sekin jo vuosia, mutta eipä ole saanut katsottua.
 
Ai tää on joku uusioversio, enpä tiennytkään. Pitääpä ottaa alkuperäinen katsontaan.

Ei ole mitään alkuperäisversiota. Molemmat elokuvat perustuvat samaan romaaniin.

Suomessa tuosta on tehty teatterinäytelmä jossa oli Esko Kovero.

The Shiftling 1/5
 
VMP. Scifileffaa luulin ryhtyväni katselemaan, mutta pikemminkin joltain fantasialta vaikutti. Pieni jännitysmomentti tässäkin tosin olisi saattanut olla, jos olisi jaksanut yhdenkään päähenkilön kohtalosta vähääkään kiinnostua. Erikoisefektitkin olisivat lähinnä naurattaneet, jos tämä olisi edes muuten ollut yhtä hauska. Mutta kun ei, niin ei. Sinne meni taas elämästäni puolitoista tuntia, joita en koskaan enää takaisin tule saamaan.
 
The Bank Job 3.5/5
 
Tämähän oli huomattavasti parempi kuin odotinkaan, vaikka toisaalta täysin susipaskan leffan jälkeen katseltuna saattoi nyt saada hieman ansaitsematontakin arvonnousua pisteytyksessäni. Näyttelijät "ihan okei", ei kuitenkaan mitään häikäisevän mieleenpainuvia suorituksia, jos kohta ei mitään kovin katastrofaalistakaan jäänyt mieleeni. Väkeä tässä oli makuuni hieman liikaakin (johtuen ehkä siitä, että leffan väitettiin perustuneen todelliseen pankkiryöstöön joskus 70-luvulla), mikä onkin oikeastaan ainoa syy katsoa tämä joskus uudelleenkin, josko kaikki sivujuonetkin vielä selviäisivät. Musaraidaltakin löytyi ihan hyviä biisejä. Kyllä tämän parissa kului pari tuntia ihan mukavasti, voin suositella ainakin niille, jotka eivät ole ko. leffaa vielä nähneet.

Informaatiokameli: The Woman in Black
 
Elokuva alkoi rauhallisesti mutta yhtäkkiä iskettiin kauhuvaihde päälle, joka ei hellittänyt ennen lopputekstejä.
 
Etpä suotta kehunut, oli nimittäin kovin jenkkikauhu vuosikausiin. Vähän epäilytti oma suhtautuminen Radcliffin työskentelyyn Pottereiden jälkeen, mutta vakuuttavaa jälkeä oli. Ja kuten tuossa kirjoititkin, ihanan ahdistava tunnelma ei ennen lopputekstejä keventynyt yhtään. Yllätti todella positiivisesti tämä leffa, suositukset.
 
9/10

Kulmat Pojat
 
Jalkapallofanitus on parasta. Lätkäjunteille olisi voinut kuittailla vielä enemmän, mutta silti kerrassaan mainio leffa.
 
4 jalkapalloa.

The Battle of Algiers
 
Vuoden 1966 dramatisointi vuosien 1954-62 Algerian sodasta, mutta pääpaino on ennen kaikkea pääkaupunki Algerin sisällä tapahtuneessa sissisodassa ja Ranskan armeijan yrityksissä tukahduttaa kapinallisliike. Kuvaustyyli on hyvin dokumentaarinen, ja statisteja on tuotannossa ollut mukana tuhansia. Äärimmäistä realismia on haettu, ja se on kieltämättä saavutettukin.
 
Aihepiiriltäänhän elokuva on relevantti tänäkin päivänä. Vastaavanlaisia konflikteja tapahtuu yhä, ja on mielenkiintoista todeta, kuinka näinkin vanhassa elokuvassa on otettu moraalisesti neutraali lähestymistapa. Äärimmäisyyksiin menevät niin kapinalliset kuin miehittäjätkin keinot tavoitteissaan, eikä seurauksia kaunistella, vaan faktat esitetään faktoina. Yksittäisten hahmojen käyttäminen kaksiulotteisina tarinankerronnan välineinä toimii siinä mielessä tyylikeinona, että tunneseikkojen stimulointi saattaisi häiritä kokonaiskuvaa katsojan näkökulmasta. Erittäin onnistunut elokuva lajissaan, joskin nykypäivänä helposti hukkuu ylitarjonnan sekaan.
 
***½
 

 
Jules ja Jim
 
Saattaa olla, että François Truffaut'n tuotantoon pitää tutustua jossain vaiheessa lähemminkin, mutta tämä ei välttämättä ollut paras mahdollinen tapa aloittaa. Juoni on lyhyesti se, että otsikonmukaiset kaverukset tutustuvat Catherine-nimiseen vapaamieliseen ja kevytkenkäiseen tyttöön, jonka kanssa toinen kaveruksista menee naimisiin. Ystävyyttä kuitenkin koettelee sekä ensimmäinen maailmansota sekä ilmeisesti myös kolmiodraama.
 
Sanoin "ilmeisesti", sillä en missään vaiheessa kokenut, että ystävyys oli millään tasolla vaakalaudalla. Kaverukset kohtelivat toisiaan koko elokuvan ajan niin suopeasti ja kunnioittavasti, että se mikä oikeassa elämässä johtaisi ilmiriitaan ja todennäköisesti fyysiseen väkivaltaan, tuntui heille olevan itsestäänselvyys. Jotenkin vaikea uskoa, että tämä on aika- tai edes kulttuurisidonnaista. Catherine on ainut hahmo, joka oikeasti käyttäytyy kolmiulotteisesti, mutta suhdettaan kaveruksiin on vaikea ottaa vakavasti, kun he eivät sitä tunnu itsekään tekevän. En pitänyt näkemästäni.
 
**
 

 
Wild at Heart
 
Lynchin tyyli sotkea fantasiaa arkielämän tapahtumiin on vähän kaksipiippuinen miekka. Joskus se toimii täysillä, joskus menee täysin metsään, ja Wild at Heartissa tapahtuu vähän molempia. Toisaalta se luo pääparille (erityisesti Laura Dernin hahmolle) suorastaan sadunomaisen kuplan aina jatkuviin Ihmemaa Oz -viittauksiin asti, mikä antaa hyvän alustan hahmonkehitykselle illuusion vähitellen murtuessa. Harmi vain, että kaikkia pohjustettuja asioita ei viedä aivan loppuun asti, sillä aineksia löytyisi tylymmällekin aikuistumiskertomukselle.
 
Toisaalta sitten elokuvassa nähdään täysin muusta sisällöstä irrallisia trippailuhetkiä, kuten helium-ääninen papparainen baarissa tai alastomat lihavat naiset tanssimassa taustalla samalla kun päihtynyt Jack Nance selittää jotain olemattomasta koirastaan. Vastaavanlaisia joutavanpäiväisyyksiä inhosin jo Twin Peaksissä, mutta onneksi nuo tilanteet menivät ohi nopeasti, eikä niihin sen jälkeen enää palattu. Kokonaisuutena kuitenkin positiivisilla puolilla on elokuvassa suurempi painoarvo, joten arvosana sen mukaan.
 
***
 

 
Tokyo Story
 
Tämän Yasujiro Ozun klassikon juoni mahtuu yhteen virkkeeseen: vanhempi japanilainen pariskunta käy Tokiossa vierailemassa lastensa ja heidän perheidensä luona, kun heillä siihen vielä mahdollisuus on. Siinä se. Päällisin puolin voisi äkkiä luulla, ettei elokuvassa tapahdu mitään, mutta lähemmin tarkasteltuna sisältöä on mahdollista löytää kokonaisen eliniän verran. Ozun tyyli käsitellä niin arkielämän pieniä kuin suuriakin asioita on niin mestarillisen hienovaraista, että yhtymäkohtia omaankin elämään on lähes mahdoton olla löytämättä. Mitä enemmän niitä asioita pohtii, sitä vahvemmalta elokuva tuntuu, ja uskon sen vain paranevan, mitä vanhemmaksi elää. Ainut syy, minkä takia jätin puoli tähteä kasvunvaraa, on juurikin oman elämänkokemukseni puute; 10-20 vuoden päästä tämä saattaa olla lempielokuvieni listalla.
 
****½

Steamboy
 
Tuli taas kerran tuo katsottua. On se vaan edelleen hemmetin hyvä. Tosin, vaikka kestoa onkin vaan 2 tuntia niin silti tuntuu älyttömän pitkältä elokuvalta.
 
4,5/5

Swan: Tokyo Story
 
Tämän Yasujiro Ozun klassikon juoni mahtuu yhteen virkkeeseen: vanhempi japanilainen pariskunta käy Tokiossa vierailemassa lastensa ja heidän perheidensä luona, kun heillä siihen vielä mahdollisuus on. Siinä se. Päällisin puolin voisi äkkiä luulla, ettei elokuvassa tapahdu mitään, mutta lähemmin tarkasteltuna sisältöä on mahdollista löytää kokonaisen eliniän verran. Ozun tyyli käsitellä niin arkielämän pieniä kuin suuriakin asioita on niin mestarillisen hienovaraista, että yhtymäkohtia omaankin elämään on lähes mahdoton olla löytämättä. Mitä enemmän niitä asioita pohtii, sitä vahvemmalta elokuva tuntuu, ja uskon sen vain paranevan, mitä vanhemmaksi elää. Ainut syy, minkä takia jätin puoli tähteä kasvunvaraa, on juurikin oman elämänkokemukseni puute; 10-20 vuoden päästä tämä saattaa olla lempielokuvieni listalla.
 
Eipä ole arvioon lisättävää, paitsi että lempielokuvieni listalla jo. Elokuva tunnetaan myös nimellä Ensimmäinen matka.

Drive tuli katseltua eilen. Olihan se hehkutuksensa ansainnut. Melko puskista aina purskahti se graafinen väkivalta, aika toimiva ratkaisu. Komeen näköinenkin leffa.
 
4/5