Klassinen ›

Vanha viesti, joo, mutta tässä on yksi kohta, joka jäi vähän ihmetyttämään.
 
musamuki: Väitän, että nimenomaan piano on kaikkein luontaisin populaarimusiikin soitin
 
Musamukilla "populaarimusiikin" ulkopuolelle on sitten ilmeisesti rajattu rokki, hevi ja yleisesti kaikki kitaravetoiset musatyylit? Kyllä mulle tulee populaarimusiikista ensimmäisenä soittimena mieleen juuri skitta, ja niin ilmeisesti aika monelle muullekin, kun katsoo vaikkapa sitä, miten vilkasta keskustelua täälläkin on eri soitinperheiden keskustelupalstoilla. Voisin jopa lyödä sellaisen vedon musamukin kanssa, että jokaista hänen listaamaansa kitaratonta isoa (kansainvälisesti menestynyttä) pop/rock-bändiä vastaan minä voin listata kaksi, joilla ei ole pianistia.
 
Vai oliko tässä joku hienosyisempi pointti, joka meni minulta ohi?

Perusteluna ja lisäyksenä edelliseen mielipiteeseeni totean rytmimusiikin historiaan vedoten, että pianopopin alkujuuret saivat alkunsa jo 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, jolloin Yhdysvaltain etelävaltioiden ns. kreolineekerien keskuudessa kehkeytyi ragtime -pianotyyli, ja joka sitten aikanaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen rantautui kehittyneempänä eurooppaankin. Siis tämä kehitys sai alkunsa jo yli 50 vuotta ennen kuin sähköisiä soittimia -kuten sähkökitara, tai sähköbasso- edes oli keksitty. Lisäksi orkestraalisena soittimena piano on ollut (ja edelleen on) useimpien menestyneitten musiikintekijöiden perussoitin, jolla voidaan testata säveltämisen yhteydessä niin melodisia, harmonisia kuin rytmisiäkin kokonaisuuksia erikseen ja yhdessä. Tietty vastaavia päällekkäisilmiöitä voidaan jo nykyisin toteuttaa vielä paremmin syntetisaattorien avulla. Mutta silloinkin on kysymys pianokoskettimista, vaikkakin erilaisin kosketuksin.

Epämuusikko: .....niin?
 
Epämuusikko:Mikäs sinua sitten estää?
 
ammattimainen:oon joka tapauksessa ens kesänä lähdössä omilla rahoilla intiaan opiskelemaan hyvin tunnettuun intialaiseen oppilaitokseen pohjois-intialaista klassista laulua.
 
lue hitaasti...

musamuki: Perusteluna ja lisäyksenä edelliseen mielipiteeseeni totean rytmimusiikin historiaan vedoten, että pianopopin alkujuuret saivat alkunsa jo 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, jolloin Yhdysvaltain etelävaltioiden ns. kreolineekerien keskuudessa kehkeytyi ragtime -pianotyyli, ja joka sitten aikanaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen rantautui kehittyneempänä eurooppaankin. Siis tämä kehitys sai alkunsa jo yli 50 vuotta ennen kuin sähköisiä soittimia -kuten sähkökitara, tai sähköbasso- edes oli keksitty.
 
Erikoista sinänsä, että toisaalla syytät klassisia muusikoita vanhahtaviin kaavoihin ja näkemyksiin jämähtäneiksi ja toisaalta myös itse perustelet näkemyksesi pianon asemasta pop-musiikissa yli 100 vuoden takaisella tilanteella. Kai tuossa ajassa pop-musiikkikin on voinut mennä eteenpäin (sivullepäin, taaksepäin, ympäri, ihan minne vain) ja muuttaa muotoaan? Väittäisin, että niin onkin ainakin valtavirran osalta tapahtunut. Tämän päivän populaarimusiikissa piano on auttamatta jäänyt statistin osaan, ja suuri joukko kaikkein isoimpia artisteja vetää ilman syntikkaa/kiippariakin. Siihen nähden väite, että piano olisi populaarimusiikin "luontaisin" soitin, ei tunnu osuvan kovin hyvin enää tämän päivän pop/rock/jazz-musiikkiin.
 
Ainakin muusikoiden.netin osalta tilannetta voi sämplätä tilastollisesti vaikkapa vertaamalla, kuinka aktiivista keskustelu on kitarafoorumeilla (joita siis on useampi kuin yksi) vs. kosketinsoitinfoorumilla (sillä ainoalla).
 
(Lisäksi voisi vielä huomauttaa, että kitaran käyttö populaarimusiikissa on vanhempaa perua kuin sähköiset kitarasoittimet.)
 
E. Lisäisin vielä senkin, että pianoa voitaisiin toisaalta kyllä tietyssä mielessä sanoa _klassisen_ musiikin luontaisimmaksi soittimeksi, juurikin mainitsemillasi perusteilla. Eipä ole montaa muuta klasarimusassa yhtä yleisessä käytössä olevaa soitinta, jolla voi soittaa kokonaisia orkesteriteoksia yhden esittäjän versioiksi sovitettuna. Ei ole mikään sattuma, että yksi tehokkaimmista urateistä tahtipuikon varteen kulkee harjoituspianistin vakanssin kautta...

LesPaul70:
 
E. Lisäisin vielä senkin, että pianoa voitaisiin toisaalta kyllä tietyssä mielessä sanoa _klassisen_ musiikin luontaisimmaksi soittimeksi, juurikin mainitsemillasi perusteilla. Eipä ole montaa muuta klasarimusassa yhtä yleisessä käytössä olevaa soitinta, jolla voi soittaa kokonaisia orkesteriteoksia yhden esittäjän versioiksi sovitettuna. Ei ole mikään sattuma, että yksi tehokkaimmista urateistä tahtipuikon varteen kulkee harjoituspianistin vakanssin kautta...
 
Piano on todella merkittävässä roolissa, mitä tulee "klassisen" musiikin popularisointiin 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin, ennen siis vahalieriöitä tai radiota, nuottikustannus oli se bisnes ja soitin piano muissakin kuin aatelissäädyissä. Taloihin hankittiin pianoja, lapsi lähetettiin hakemaan oppia soitossa ja nuotinluvussa sekä nuotteja ostettiin - helpompaa romantiikan ajan pianomusiikkia. Sitten Amerikassa Scott Joplin, James Scott ja muut iskivät kultasuoneen rytmikkäämpine, läpisävellettyine ragtime-kappaleineen. Äänilevyjen ja radion myötä pianon hegemonia alkoi heti vapista populaarimusiikin puolella, ja samalla jazz alkoi kehittyä. Tuolloin puhaltimet ja rummut alkoivat dominoida sekä bluesin jälkeen kitaraa ei ole pysäyttänyt mikään. Tätä nykyä pianolla tai kosketinsoittimilla ei juurikaan ole merkittävää roolia populaarimusiikissa omana soittimenaan.

alanpartridge: lue hitaasti...
 
Montako nickiä sinulla on? Mene jo ulkomaille siitä.
 
+ kun pointti tuntui olevan että haistakaa pitkät suomalainen järjestelmä minuahan eivät raja-aidat pidättele niin siksi sanoin että mikäs sinua silloin estää.

Epämuusikko: Montako nickiä sinulla on? Mene jo ulkomaille siitä.
 
+ kun pointti tuntui olevan että haistakaa pitkät suomalainen järjestelmä minuahan eivät raja-aidat pidättele niin siksi sanoin että mikäs sinua silloin estää.
 
lue hitaammin...

alanpartridge: lue hitaammin...
 
Olet etäisesti älykkääksi tyypiksi e: melkoinen häirikkö. Tiesitkö?

Sallittakoon vielä yksi perustelu, joka tekee pianosta (muun musiikin ohessa)myös populaarimusiikin piirissä verrattain luontaisen soittimen. Joudun nyt menemään nimim. jazzmiehen ammattialueelle, mutta totean, että musiikin opetuksessa paino nähdään pop-/jazzsektorillakin erittäin tärkeäksi, ja kaikissa soittimissa (myös s-kitarassa) saavuttaakseen 2 B -tutkinnon mukaisen muodollisen pätevyyden, joutuu jokainen opiskelija opettelemaan jonkinmoisen pianonsoittotaidon. Ja ymmärtääkseni pianonsoiton opiskelu on opinto-ohjelmassa mukana kaikessa musiikin opiskelussa keskiasteelta lähtien. Nyt joudun pyytämään tiedollista vetoapua jazzmieheltä, koska häneltä löytyy tarkempaa faktatietoa tästä näkökulmasta, koska en tunne PJK:n nykytilannetta tämän asian suhteen. Jään siis odotottelemaan lisätietoja häneltä. Kiitän jo etukäteen!

musamuki: Sallittakoon vielä yksi perustelu, joka tekee pianosta (muun musiikin ohessa)myös populaarimusiikin piirissä verrattain luontaisen soittimen. Joudun nyt menemään nimim. jazzmiehen ammattialueelle, mutta totean, että musiikin opetuksessa paino nähdään pop-/jazzsektorillakin erittäin tärkeäksi, ja kaikissa soittimissa (myös s-kitarassa) saavuttaakseen 2 B -tutkinnon mukaisen muodollisen pätevyyden, joutuu jokainen opiskelija opettelemaan jonkinmoisen pianonsoittotaidon. Ja ymmärtääkseni pianonsoiton opiskelu on opinto-ohjelmassa mukana kaikessa musiikin opiskelussa keskiasteelta lähtien. Nyt joudun pyytämään tiedollista vetoapua jazzmieheltä, koska häneltä löytyy tarkempaa faktatietoa tästä näkökulmasta, koska en tunne PJK:n nykytilannetta tämän asian suhteen. Jään siis odotottelemaan lisätietoja häneltä. Kiitän jo etukäteen!
 
Piano ei ole enää pakollinen sivusoitin Pop & Jazz Konservatoriossa, vaikkakin sitä suositellaan suurimmalle osaa opiskelijoita. Kitaristeille pianosta ei ole samanmoista hyötyä kuin rumpaleille, puhaltajille ja etenkin laulajille, joten monet kitaristit alkavat opiskella sivusoittimenaan laulua työtarpeidensa takia. Ja jos muun soittimen opiskelijalla on hallussaan opiskelijan omasta mielestä riittävä soittotaito, niin usein hän ottaa sivusoittimekseen sen, mitä hän on aina hallunnut alkaa soittaa, muttei ole aikaisemmin saanut mahdollisuutta. Oletusarvona pianoa pidetään monissa kouluissa - tosin lähinnä tavan takia, ja myös sen syyn, että konservatorioihin on tullut aikoinaan rekrytoitua paljon pianonsoitonopettajia. Joissakin koulussa sivuainepiano on taas pakollinen. Ja tottahan se on, että pianolla saa helposti soitettua esim. sen, mihin tarvitaan kitara ja laulu.
 
Tätä nykyä muuten tolppaykköstä kutsutaan D-kurssiksi, 2a-kurssia C:ksi ja 2b:tä B-kurssiksi. A-kurssi on musiikkiyliopiston heiniä sitten. Entinen 3/3 on musiikin perustason päättökonsertti ja monissa muissa kouluissa sitten peruskurssi 3.

jazzmies: Piano ei ole enää pakollinen sivusoitin Pop & Jazz Konservatoriossa, vaikkakin sitä suositellaan suurimmalle osaa opiskelijoita. Kitaristeille pianosta ei ole samanmoista hyötyä kuin rumpaleille, puhaltajille ja etenkin laulajille, joten monet kitaristit alkavat opiskella sivusoittimenaan laulua työtarpeidensa takia. Ja jos muun soittimen opiskelijalla on hallussaan opiskelijan omasta mielestä riittävä soittotaito, niin usein hän ottaa sivusoittimekseen sen, mitä hän on aina hallunnut alkaa soittaa, muttei ole aikaisemmin saanut mahdollisuutta. Oletusarvona pianoa pidetään monissa kouluissa - tosin lähinnä tavan takia, ja myös sen syyn, että konservatorioihin on tullut aikoinaan rekrytoitua paljon pianonsoitonopettajia. Joissakin koulussa sivuainepiano on taas pakollinen. Ja tottahan se on, että pianolla saa helposti soitettua esim. sen, mihin tarvitaan kitara ja laulu.
 
Ja on kai se niinkin että piano on nähty soittimena josta on suuri apu myös musiikinteoreettisten asioiden opiskelussa; alennetut ja ylennetyt sävelet ovat mustina koskettimina selkeästi hahmotettavissa (paitsi tietysti eis, his ja vastaavat), samoin sointujen rakenteet ja intervallien erot. Äänenkuljetus ja satsi hahmottuvat myös aika selkeästi. En tiedä onko se pianonsoittotekniikan hankkiminen ollut siinä tärkein asia, vaikka toki säestystaidolla on käyttöä lähes missä tahansa.

musamuki: Ja kuten sellisti aivan oikein esitti: piano niitä harvoja soittimia. jossa kaikki tonaalisen musiikin teoria on järjestyneena "näkösällä", ja siksi pianon soiton hallinta, vaikka vain perustavanlaatuisesti on tärkeää, mitä tahansa musiikkia sitten harrastaakin.
 
Enhän mä klasarista mitään ymmärrä mutta Mark Levine kirjassaan "Jazz Theory Book" joka on tarkoitettu kaikkien soittimien soittajille sanoo että soita tää kohta pianolla tai pyydä pianistikaveriasi näyttämään.

Epämuusikko: Olet etäisesti älykkääksi tyypiksi e: melkoinen häirikkö. Tiesitkö?
 
olen pahuuden ruumiillistuma...

alanpartridge: olen pahuuden ruumiillistuma...
 
Oletko siviilissä tuollainen? Tunnetko olosi ulkopuoliseksi pelkästään musiikillisissa asioissa?

Epämuusikko: Oletko siviilissä tuollainen?
 
ai fonttiteksti?
 
Epämuusikko:Tunnetko olosi ulkopuoliseksi pelkästään musiikillisissa asioissa?
 
en, koen oloni kaikin tavoin ulkopuoliseksi ja se naurattaa. vähän niinku näin:
http://www.youtube.com/watch?v=YoRWAJDEfj8
 
tai näin:
http://www.youtube.com/watch?v=VokAbAfTfCc

velipesonen: Aiheesta tulee mieleen että nykymusiikkiväki on jo vuosikymmenten ajan koettanut muokata klassista musiikkikulttuuria vähemmän klassistiseen suuntaan eli toisin sanoen sellaiseksi että soitettaisiin enemmän nykyään sävellettyjä uusia teoksia kuin niitä vanhoja joista monet nauttivat klassikon statuksesta.
 
Nyt kun tätä on yli puoli vuosisataa yritetty välillä innokkaastikin (Pierre Boulez 1970-l, esimerkiksi), niin voi kai todeta hankkeessa epäonnistutun. Ei se ole siitä paljon muuttunut. Mielestäni voisi pohtia mistä tämä pohjimmiltaan johtuu?
 
Olet ilmoittanut pitäväsi "modernistien" joukosta ainakin Webernin musiikista, joten musiikin laatu ei siinä tapauksessa voi olla ongelma. Eikö ole kuitenkin selvää, että Webern(kin) on "liian vaikeaa" musiikkia suuremmalle yleisölle? Yksinkertaisesti suhteellisen harvalukuinen joukko jaksaa perehtyä ja innostua niin paljon tonaalisesta musiikista erkaantuneesta sävelkielestä. Kuulostaa yksinkertaiselta muotoilulta, mutta eikö se mene näin?
 
On siis valittava musiikin sävelkielen omaperäisyyden ja suuremman yleisön kiinnostuksen väliltä. Vaikea sanoa missä raja menee, mutta tonaalisen musiikinkaan "edistyksellisemmät" muodot eivät itsestään selvästi ole tarpeeksi "helppoja".

sub zero: Olet ilmoittanut pitäväsi "modernistien" joukosta ainakin Webernin musiikista, joten musiikin laatu ei siinä tapauksessa voi olla ongelma. Eikö ole kuitenkin selvää, että Webern(kin) on "liian vaikeaa" musiikkia suuremmalle yleisölle? Yksinkertaisesti suhteellisen harvalukuinen joukko jaksaa perehtyä ja innostua niin paljon tonaalisesta musiikista erkaantuneesta sävelkielestä. Kuulostaa yksinkertaiselta muotoilulta, mutta eikö se mene näin?
 
On siis valittava musiikin sävelkielen omaperäisyyden ja suuremman yleisön kiinnostuksen väliltä. Vaikea sanoa missä raja menee, mutta tonaalisen musiikinkaan "edistyksellisemmät" muodot eivät itsestään selvästi ole tarpeeksi "helppoja".
 
Tuskin pidän Webernistä siksi että hänet joku keksii lukea moderinstien joukkoon.
 
Mielestäni juuri laadusta on kysymys eli pidän laajassa mielessä modernia ja postmodernia estetiikkaa, joka on eri asia kuin noudatettu sävel- tai intervallisysteemi eikä ota kantaa tonaalisuuden määrään, elämälle vieraana ja hyypiömäisenä, omahyväisenä ja pateettisena. Jos estetiikka on tällainen on taidekin huonoa eikä yleisöä kiinnosta huono (vaikkei sen puoleen hyväkään).

velipesonen: Tuskin pidän Webernistä siksi että hänet joku keksii lukea moderinstien joukkoon.
 
missä mielessä webern siis mielestäsi ei ole moderni säveltäjä?
yleensähän webern nimenomaan niputetaan nimenomaan jonnekin kovan linjan modernistin lokeroon...

velipesonen: Tuskin pidän Webernistä siksi että hänet joku keksii lukea moderinstien joukkoon.
 
Mielestäni juuri laadusta on kysymys eli pidän laajassa mielessä modernia ja postmodernia estetiikkaa, joka on eri asia kuin noudatettu sävel- tai intervallisysteemi eikä ota kantaa tonaalisuuden määrään, elämälle vieraana ja hyypiömäisenä, omahyväisenä ja pateettisena. Jos estetiikka on tällainen on taidekin huonoa eikä yleisöä kiinnosta huono (vaikkei sen puoleen hyväkään).
 
Olen samoilla linjoilla. Pidän Weberniä erinomaisena säveltäjänä enkä niinkään modernistina. Modernismi on taas perässähiihtäjien ja sidosryhmien antama nimitys muutaman taitavan säveltäjän luomalle maaperälle.
 
Postmodernia estetiikkaa en laittaisi ollenkaan samaan laatikkoon modernismin kanssa, sillä postmodernismi ei ole "ismi", sillä siinä ei ole systeemiä. Minä näen postmodernin otteen pelkästään hyvänä, sillä siinä tekijyys nousee esille. Taiteessa on aina yritetty kahlita yksilö milloin mihinkin hegemonistiseen pakkopaitaan, mutta postmoderni ote tasa-arvoisena, tekijälähtöisenä, toiseutta hyväksyvänä, sallivana ja humaanina otteena on luultavasti kaikkien aikojen paras estetiikka, mitä taiteen syvimpään olemukseen tulee.