Aihe: Dream Theater
1 2 3 4 532 33 34 35 36196 197 198 199 200
Ianuarius
24.01.2012 11:37:35
 
 
Mitä hittoo... tossahan on jopa enemmän ku kaks biisii jotka oisin halunnu kuulla? :O
 
What happened?!
The secret to creativity is knowing how to hide your sources. -Albert Einstein
Guitaristi
24.01.2012 11:46:37
 
 
Kova keikka oli!
 
Labrie oli mielestäni aivan liekeissä koko keikan. Korkeat kohdatkin menivät paremmin kuin viime vuoden liveillä, matalat tunnelmoinnit aivan mahtavan kuuloisia ja bändi tuntui muutenkin todella energiseltä. Keikka alkoi todella kovilla biiseillä, Bridges, 6:00 ja etenkin Surrounded! Sen jälkeen tuli pari vähän vaisumpaa ja rumpusoolo nyt oli, noh, turhan pitkä. Uuden levyn biisit toimivat hienosti livenä, vaikka Build Me Up, Break Me Down:in oisivatkin voineet jättää soittamatta.
Älä itke ruma lapsi, ota Pastilli?
Perro Stupido
24.01.2012 12:15:07
juikkipuikki
24.01.2012 12:51:29
 
 
h.e.k.a: Oli kyllä hyvä keikka, vaikka hieman piippuhyllyltä tuli tällä kertaa tuo tsekattua. Soundit tuntuivat hieman ohkaisilta alkuun, mutta pian tuohon jonkin verran tottui. Petruccin soundi oli aluksi myös hieman kireähkö, vasta vaihdettuaan siihen tummanvihreään skittaan se alkoi kuulostamaan pehmeämmältä. No, joka tapauksessa kova veto, ja uuden levyn biisit toimivat mainiosti.
 
Se kävi kolmannen biisin jälkeen räkillä vaihtaa Mesan slidereita :)) Hitto oli kyl hieno keikka ja Meet and Greet paketti oli koko rahan arvoinen. Nyt on Hellcat täynnä nimmareita ja olihan se ny suatanan hienoo päästä tapaa koko bändi :D Petrucci varsinkin. "Hey look what mics Ive got here!" "Ou, you got then, nice! What guitar is that, very beautiful guitar" Vähän epätodellinen tunne vieläkin tuosta tapaamisesta.
Annoin Ruokankaalle pikkusormen.. Se vei koko käden!
VIPMetal
24.01.2012 12:55:50
 
 
juikkipuikki: Se kävi kolmannen biisin jälkeen räkillä vaihtaa Mesan slidereita :)) Hitto oli kyl hieno keikka ja Meet and Greet paketti oli koko rahan arvoinen. Nyt on Hellcat täynnä nimmareita ja olihan se ny suatanan hienoo päästä tapaa koko bändi :D Petrucci varsinkin. "Hey look what mics Ive got here!" "Ou, you got then, nice! What guitar is that, very beautiful guitar" Vähän epätodellinen tunne vieläkin tuosta tapaamisesta.
 
Paljo tuo Meet and greet kustansi?
Räkkimiehiä jo vuodesta 2000.
juikkipuikki
24.01.2012 12:58:27
 
 
VIPMetal: Paljo tuo Meet and greet kustansi?
 
275$ ja silloisella kurssilla maksoin n. 200€.
Annoin Ruokankaalle pikkusormen.. Se vei koko käden!
VIPMetal
24.01.2012 12:59:00
 
 
juikkipuikki: 275$ ja silloisella kurssilla maksoin n. 200€.
 
Mistä noita hommataan?
Räkkimiehiä jo vuodesta 2000.
juikkipuikki
24.01.2012 13:01:54 (muokattu 24.01.2012 13:02:13)
 
 
VIPMetal: Mistä noita hommataan?
 
Oli tommonen vip nation vai live nationko se oli.
 
Kyllä vipnation: http://vipnation.com/programs/dream-theater
 
Ja tuolta hommasin omani.
 
E: Meitä ei ollu ku 17, joilla oli se :O
Annoin Ruokankaalle pikkusormen.. Se vei koko käden!
Neponen
24.01.2012 14:29:00
 
 
juikkipuikki:
E: Meitä ei ollu ku 17, joilla oli se :O

 
Ylläri.
 
Soma city ward
24.01.2012 15:01:14
Se kävi kolmannen biisin jälkeen räkillä vaihtaa Mesan slidereita :)) Hitto oli kyl hieno keikka ja Meet and Greet paketti oli koko rahan arvoinen. Nyt on Hellcat täynnä nimmareita ja olihan se ny suatanan hienoo päästä tapaa koko bändi :D Petrucci varsinkin. "Hey look what mics Ive got here!" "Ou, you got then, nice! What guitar is that, very beautiful guitar" Vähän epätodellinen tunne vieläkin tuosta tapaamisesta.
 
Viides DT keikka oli tämä meikäläiselle ja tämän meet & greet paketin myötä myös helposti paras kokemus, kun keikka itessäänkin oli vähintäänkin hemmetin hyvä eturivin, settilistan, soiton, laulun, saundien ja let's go meiningin puolesta. Pikkaisen pidempi rupattelutuokio bändin kanssa ois toki ollu mukavata, kun jäi Petruccin penkkituloskin kysymättä, mutta hieno kokemus oli silti.
That's right, I said it, I meant it, I'm here to represent it. -Hank Moody
juikkipuikki
24.01.2012 15:22:13
 
 
Soma city ward: Viides DT keikka oli tämä meikäläiselle ja tämän meet & greet paketin myötä myös helposti paras kokemus, kun keikka itessäänkin oli vähintäänkin hemmetin hyvä eturivin, settilistan, soiton, laulun, saundien ja let's go meiningin puolesta. Pikkaisen pidempi rupattelutuokio bändin kanssa ois toki ollu mukavata, kun jäi Petruccin penkkituloskin kysymättä, mutta hieno kokemus oli silti.
 
Tota penatulosta itekin mietin kysyä, mutta yllättävän vähän tohon hommaan oli varattuna aikaa, vaikka eihän meitä hirveen paljon ollut siellä.
Annoin Ruokankaalle pikkusormen.. Se vei koko käden!
Kurkkuviipale
24.01.2012 15:38:08
 
 
h.e.k.a: Oli kyllä hyvä keikka, vaikka hieman piippuhyllyltä tuli tällä kertaa tuo tsekattua. Soundit tuntuivat hieman ohkaisilta alkuun, mutta pian tuohon jonkin verran tottui. Petruccin soundi oli aluksi myös hieman kireähkö, vasta vaihdettuaan siihen tummanvihreään skittaan se alkoi kuulostamaan pehmeämmältä. No, joka tapauksessa kova veto, ja uuden levyn biisit toimivat mainiosti.
 
Ihan mielenkiinnosta kysyisin miksi kitaran väri vaikuttaa sen soundiin? Tumman vihreessä ei pitäisi olla mitään uutta niihin muihinkaan verrattuna eikä sitä tuollaisella äänentoistolla kuule edes vaikka top wood vähän eri olisikin jos mikit ovat samat (ja lupaan että ovat). Vahvistinpuolesta nuo soundit pääosin tulevat.
 
Pahoittelen "kamarunkkarin" kommenttia.
Se oli tonnin seteli... ... ...tonnin seteli... ..
juikkipuikki
24.01.2012 15:44:51
 
 
Kurkkuviipale: Ihan mielenkiinnosta kysyisin miksi kitaran väri vaikuttaa sen soundiin? Tumman vihreessä ei pitäisi olla mitään uutta niihin muihinkaan verrattuna eikä sitä tuollaisella äänentoistolla kuule edes vaikka top wood vähän eri olisikin jos mikit ovat samat (ja lupaan että ovat). Vahvistinpuolesta nuo soundit pääosin tulevat.
 
Pahoittelen "kamarunkkarin" kommenttia.

 
h.e.k.a ei vissiin vaan huomannut tuota, että se kävi siellä räkillä kamawankkaamassa :D Slidereita härväs ja pedaalien asetuksia muutti kans. Samojahan nuo kaikki sähkökitarat olivat, JPXI-skeboja kaiketi.
Annoin Ruokankaalle pikkusormen.. Se vei koko käden!
hyllevi
24.01.2012 15:56:33
Sepäs oli yllättävän hyvä keikka. LaBrie lauloi hyvin ja esiintyikin vähän, vaikka se takki olikin typerän näköinen. Katselin joskus vuonna 2008 striiminä jotain festarikeikkaa Pull Me Underin verran, jolloin LaBrie kuulosti osapuilteen vuohelta, joten ainakin siihen nähden olen positiivisesti yllättynyt. Rumpusoolonkaan aikana ei tarvinnut poistua tupakalle ja se oli itseasiassa kiinnostavampaa seurattavaa kuin monet biisit siinä puolivaiheilla, jotka kaikki kuulostivat samalta. Petrucci oli köntti ja sairaan nopee. Bassosta ei kuulunut mitään sivualakatsomoon siinä yhdessä loppupuolen biisissä jossa oli jonkinlainen soolokohta. Kiipparisti näytti vanhalta ja oli melkoisen tyylitajuttoman oloinen tilupimputtaja, mutta se kuolleelle äidille omistettu biisi oli nätti ele ja muutenkin aivan hyvä. Akustiset vedot puolivälissä tekivät terää. Ja Pull Me Under oli hyvä ja ainoa oikea lopetus keikalle. Olen tyydytetty.
bedlam
24.01.2012 16:05:07
 
 
hyllevi: vaikka se takki olikin typerän näköinen.
 
No onneks ei tullu lähettyä.
http://www.petrified-eye.net
arppah8
24.01.2012 16:08:01
 
 
Oho, 6:00 ja Surrounded. Oispa ollut makia nähä. Ois ex-fanipojankin suu saattanut kääntyä hymyyn.
Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30.
Boltsa
24.01.2012 16:48:13 (muokattu 24.01.2012 16:48:27)
Oli kyllä oikein hyvä keikka. Olin 2005 ja 2007 edellisen kerran katsomassa ja settilista oli nyt paljon enemmän omaan mieleen. Vanhoista "klassikoista" juuri oikeat biisit ja kun uusi levy on mielestäni hyvä, niin uudet biisit oli kiva todistaa livenä.
Kesken settiä tulleista akustisista ajattelin aluksi, että onko ihan pakko. Mutta kun vetivät hyvät biisit siihen kohtaan, niin se toimi paremmin kuin hyvin.
Manginista rumpalina pidin kyllä. Harvinainen rumpusoolo siltä osin, että jaksoi jopa kiinnostaa. Labrie hyvä, kuten jo mainittiinkin. Oikein onnistunut ilta mielestäni.
Boltsa
Kärpäsruoska
24.01.2012 17:03:23
Olipas kivaa. A Fortune in Lies, Surrounded ja 6:00 oli ihan erityisen siistiä kuulla.
Rakastan teitä kaikkia.
h.e.k.a
24.01.2012 19:15:40 (muokattu 24.01.2012 19:19:07)
juikkipuikki: h.e.k.a ei vissiin vaan huomannut tuota, että se kävi siellä räkillä kamawankkaamassa :D Slidereita härväs ja pedaalien asetuksia muutti kans. Samojahan nuo kaikki sähkökitarat olivat, JPXI-skeboja kaiketi.
 
Ajattelin katsos että se vihreä oli se uusi JP12, jossa saarni on vaihdettu lehmukseen (mahonkinen toneblock edelleen säilyi). No, oma JP6 on täyttä lehmusta, joten omakohtaista kokemusta ei noista ole...
 
E: ja laitetaan tähän vielä varmuudeksi että ei, en oikeasti kuvittele kuulevani mahdollisen puulajimuutoksen vaikutusta soundiin keikkaolosuhteissa, arvelinkin taustalla olevan pienimuotoisia säätöjä Mesa-puolella. Muutos vain sattui tapahtumaan kitaranvaihdon yhteydessä.
"isi, katso, tuo yksi kitara on ihan rikki!" - 3v. tytär DLX-musicin kitaraosastolla kommentoi Jacksonin RR3:sta...
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)