Roots ›

Blues alkoi 80-luvun alkuvuosina, kun isän hyllystä löytyi Chicagon miesten tekemiä äänitteitä. Ukko perehtyi asiaan nuoruudessaan antaumuksella, ja häneltä olenkin kuullut paljon tarinaa wanhoista hyvistä ajoista.
 
En ollut muistaakseni aluksi mitenkään erityisen innostunut bluesista, vaan koin sen jotenkin tylsäksi. Iron Maideniin verrattuna Clapton ja Kingit tuntuivat muniinpuhaltelijoilta. Jonkinlaiseksi käännekohdaksi muodostui Fleetwood Macin löytäminen sieltä samasta hyllystä. Peter Green teki lähtemättömän vaikutuksen, ja pidän häntä edelleen yhtenä parhaista kitaristeista, joiden soittoa olen saanut kuulla.
 
Aikaa kului, death metal tuli, blues jäi kunnes pikkuhiljaa huomaamatta tunsin taas vetoa Maciin ja kumppaneihin. Kaivoin levyt esiin (olin oikeaoppisesti varastanut ne ennakkoperinnöksi) ja ihastuin uudelleen. Alkoi tutkimusmatka ajassa taaksepäin, ja löysin mm. B.B. Kingin uudelleen. Olin ollut Kirjurinluodolla 1995 katselemassa Kingin soittelua, mutten saanut siitä oikein mitään irti. King oli varmasti loistava, mutta aika ei ollut vielä kypsä omalta kohdaltani. Tällä kertaa ymmärsin.
 
Siitä se on pikkuhiljaa matka vienyt kohti juuria. Robert Johnsoniin olen oikeastaan tutustunut vasta Claptonin kautta, samoin kuin moneen muuhunkin klassikkoon. T-Bone Walker ja Muddy Waters ovat tällä hetkellä eniten rotaatiossa, mutta saan onnen väristyksiä myös Buddy Guyn, Howlin Wolfin ja Lightnin Hopkinsin musiikista. Rakastan bluesista kertovaa kirjallisuutta, etenkin vanhojen mestareiden elämäkertoja.
 
Eräs pitkäaikainen unelma on myös toteutunut, kun noin vuosi sitten pääsin mukaan oikeaan blues-bändiin. Rakkaus siniseen on vain syventynyt. Ihanaa, kuinka tähän musiikkiin ei tunnut tulevan lainkaan kyllästystä. Ehkä se johtuu pitkästä historiasta ja valtavasta tarjonnasta, mene ja tiedä. Todellisuutta taitaa kuitenkin olla se, että bluesiin pääsee sisään vasta kun sitä pääsee itse soittamaan. Ainakin omalla kohdallani. Muddy luultavasti sanoisi että olen liian rikas ollakseni todellinen blues-mies, mutta what the hell. Ihan sama, kunhan mojo wörkkii.