Rock, pop, alternative ›

Huom! Olet kirjoittamassa yli 1501 päivää vanhaan ketjuun! Mutta Byrdsit olivat jopa silloin jo hajonneita.
 
Byrdseista on ilmestynyt suomeksi kirja. Pasi Lehtomaan The Byrds - Viiden ulottuvuuden veljeskunta.
 
http://www.bookplus.fi/product.php? … ID=2d72d5b202da9c62b3f6834c8a9b82c4
 
http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/th … n-veljeskunta---pasi-lehtomaa(75343).ece

Mutta Byrdsit olivat jopa silloin jo hajonneita.
 
Ja joka tapauksessa oli jaloa nostaa tämä. Olihan kyseessä kaikkien aikojen toiseksi paras bändi.
 
Olenkin miettinyt tuon kirjan hankkimista. Tuskin siinä mitään uutta on, mutta vois olla ihan kivaa luettavaa... Mikäköhän tämä Lehtomaa on miehiään?
 
Niin, ja oli mulla asiaakin aiheeseen liittyen. Sundazed-levymerkki julkaisee toukokuussa Byrdsin Royal Albert Hall-keikan vuodelta 1971! Se Fillmore 1969-CD on yks mun suosikkilevyjäni. Hienoa saada lisää livetavaraa! Ja erityisen hienoa on saada lisää Clarence Whiten soittoa.

Mikäköhän tämä Lehtomaa on miehiään?

 
Musiikkidiggari, joka oheistöinään kirjoittelee musiikista.

The Byrds -opus taitaa olla niitä Pop-lehden juttusarjoista koostettuja kirjasia. Olen pari tainnut lukea, vaikka ne eivät nyt mitään uusia maailmoja avaakaan tai mitään uutta tuo ainakaan pitemmän linjan musiikkidiggarille, niin tarjoavatpa ainakin ihan hyviä läpileikkauksia kohteisiinsa ja paljon enemmän tai vähemmän hyödyllistä nippelitietoa. Pienellä kustannustoimittajan avustuksella voisivat olla oikeinkin hyviä kirjoja.

Mainiota huomata että kirjani olemassaolo on havaittu. Kommentit ovat pitkälti osuvia. Etenkään niille jotka ovat lukeneet Johnny Roganin massiivisen Byrds-biografian Timeless Flight Revisited- The Sequel en luultavasti pysty kovinkaan paljolti mitään uutta tietoa tarjoamaan. Itseasiassa tuo opus oli suurin yksittäinen syy aikoinaan yrittää luistaa koko projektista, epäilin nimittäin onko mitään järkeä edes ryhtyä koko hommaan kun noinkin perusteellinen urakka on jo tehty. Lisäsin siksi kokolaisen annoksen korostettua subjektiivisuutta (joka ainakin tuon ylempänä olevan linkin takaa löytyvän Keskisuomalaisen arvostelun perusteella on ajanut asiansa) ja yritin myös pienimuotoisesti levittää näkökulmaa muihin tuolloin ajankohtaisiin ilmiöihin pop-musiikin kentässä. Tottahan nimittäin on, kuten aiemmin ketjussa on mainittu, että The Byrds oli todella merkittävä yhtye, jonka täysimittainen arvo ja vaikutus on kuitenkin hahmottunut täydessä laajuudessaan vasta jälkikäteen. Ja totta: itsensä kustannustoimittaminen on paha rasti!
 
Jos joku halajaa kirjaa omakseen, sen saa helpoiten ja halvimmalla Pop-lehden kautta. Toisaalta sitä on mennyt aika hyvin myös kirjastoihin, joten tarkan budjetin kannattajat voivat kääntyä tämän mainion laitoksen puoleen.

Mainiota huomata että kirjani olemassaolo on havaittu. Kommentit ovat pitkälti osuvia. Etenkään niille jotka ovat lukeneet Johnny Roganin massiivisen Byrds-biografian Timeless Flight Revisited- The Sequel en luultavasti pysty kovinkaan paljolti mitään uutta tietoa tarjoamaan. Itseasiassa tuo opus oli suurin yksittäinen syy aikoinaan yrittää luistaa koko projektista, epäilin nimittäin onko mitään järkeä edes ryhtyä koko hommaan kun noinkin perusteellinen urakka on jo tehty. Lisäsin siksi kokolaisen annoksen korostettua subjektiivisuutta (joka ainakin tuon ylempänä olevan linkin takaa löytyvän Keskisuomalaisen arvostelun perusteella on ajanut asiansa) ja yritin myös pienimuotoisesti levittää näkökulmaa muihin tuolloin ajankohtaisiin ilmiöihin pop-musiikin kentässä. Tottahan nimittäin on, kuten aiemmin ketjussa on mainittu, että The Byrds oli todella merkittävä yhtye, jonka täysimittainen arvo ja vaikutus on kuitenkin hahmottunut täydessä laajuudessaan vasta jälkikäteen. Ja totta: itsensä kustannustoimittaminen on paha rasti!

Jos joku halajaa kirjaa omakseen, sen saa helpoiten ja halvimmalla Pop-lehden kautta. Toisaalta sitä on mennyt aika hyvin myös kirjastoihin, joten tarkan budjetin kannattajat voivat kääntyä tämän mainion laitoksen puoleen.
 
Heh, hyvä mainospuhe. harkitsen kirjan hankkimista.
 
Roganin Timeless Flight on mun mielestäni melkeinpä huono kirja. Siis se on erittäin informatiivinen tietenkin, mutta Roganin tyyli ärsyttää mua. Tyyppi tuntuu luulevan olleensa yhtyeen jäsen. Ja saan sellaisen kuvan, että hän rakastaa Crosbya ja inhoaa McGuinnia. Ja tietenkin se paras Byrds (1968-1973) on hänen mielestään täysin arvoton...

The best-selling Morrissey & Marr: The Severed Alliance attracted considerable attention not least from Morrissey who famously said: "Personally I hope Johnny Rogan ends his days very soon in an M3 pile-up."
 
Johnny Rogan ei ole kaikkien ystävä, ei ainakaan Steven Patrickin.

Johnny Rogan ei ole kaikkien ystävä, ei ainakaan Steven Patrickin.
 
Tuon Smiths kirjan lukeneena en oikein ymmärrä miksi Morrissey on vetänyt siitä herneen nenään. Tuskin on edes lukenut koko kirjaa... Ei taida vain muuten vain pitää siitä, että joku kirjoittelee hänestä.
 
Hyllystä löytyy myös Roganin Neil Youngista kirjoittamaa tilliskivi (tai itseasiasaa löytyy myös se vanhempi ja ohuempi kirja). Vähän raskassoutuista se teksti paikoin on.
 
Ja mitä tulee otsikon yhtyeeseen, niin loistavaa matskuahan se on. :) Kaikki levyt löytyy Rodeoon asti. Itse ehkä diggailen eniten niistä ihan ensimmäisistä levyistä.

Huom! Olet kirjoittamassa yli 1364 päivää vanhaan ketjuun!
 
Entäs sitte. Annoin plussan Lillille. On kirjoittajalla hyvä maku, Kinks "Shangri-la", tapu tapu.

Pyrtsi on loistava. juu, informaatioarvossa en loista tänään.

En voi kyllä sanoa hirveesti kuunnelleeni Byrdsia. Olennaiset hitit toki tiedän ja mulla on koneella tuo vuoden 1967 Greatest Hits -kokoelma. Sen jälkeinen Byrds ei oikein iske muutaman satunnaisbiisin kuuntelun ja Sweethearts of the Rodeon perusteella. Ei siis missään nimessä huonoa tavaraa, liian kantrahtavaan enempään kuunteluun.
 
Se mikä noissa alkuvuosien Byrdseissa (kuten monissa muissakin 60-luvun bändeissä) eniten tökkää on pikkasen liian karut saundit. Jos olisivat saaneet Beatles-tason tuotantoo ja studioaikaa, niin meitsi popittais varmasti bändiä paljon enemmän. Lempparibiisini on Mr. Spaceman. Se on niin hauska!

Jokapaikanapina: En voi kyllä sanoa hirveesti kuunnelleeni Byrdsia. Olennaiset hitit toki tiedän ja mulla on koneella tuo vuoden 1967 Greatest Hits -kokoelma. Sen jälkeinen Byrds ei oikein iske muutaman satunnaisbiisin kuuntelun ja Sweethearts of the Rodeon perusteella. Ei siis missään nimessä huonoa tavaraa, liian kantrahtavaan enempään kuunteluun.
 
Se mikä noissa alkuvuosien Byrdseissa (kuten monissa muissakin 60-luvun bändeissä) eniten tökkää on pikkasen liian karut saundit. Jos olisivat saaneet Beatles-tason tuotantoo ja studioaikaa, niin meitsi popittais varmasti bändiä paljon enemmän. Lempparibiisini on Mr. Spaceman. Se on niin hauska!
 
Mun mielestä Byrdseissä yms. on juuri parasta se karu ja vähän tuotettu soundi. 60-luvun garagerokki on myös mun suosikkia, juuri sen takia, ettei ole liian "siisti" soundimaailma.

Jussiman: Mun mielestä Byrdseissä yms. on juuri parasta se karu ja vähän tuotettu soundi. 60-luvun garagerokki on myös mun suosikkia, juuri sen takia, ettei ole liian "siisti" soundimaailma.
 
Kinksissä moinen toimii, mutta kuulisin mieluusti Byrdsissa enemmän puhdasta stemmaa ja Rickenbackeria. Jos ois CSN-tasosta studiojälkeä, niin olisin pähkinöinä :D

Jaa, täällä on taas keskusteltu hyvästä musiikista. Joo-o, ne kaikki kolme 60-luvun stemmalaulu bändiä, joiden nimi alkaa the-artikkelilla ja B-kirjaimella, ovat ihania.
 
Oma suosikkini on Younger Than Yesterday-platta. Chris Hillman soitteleepi muuten aika villiä bassottelua levyllä, niinku hyvässä mielessä. Ehkä jonkun Mind Gardens-biisin olisi voinnut korvata Lady Friendillä, siinä on saakelin hieno biisi. Taisi olla samalla platalla myös Why? Kiva ralli, mutta siitä oli muistaakseni vielä potkivampi singleversio.

Jussiman: Mun mielestä Byrdseissä yms. on juuri parasta se karu ja vähän tuotettu soundi. 60-luvun garagerokki on myös mun suosikkia, juuri sen takia, ettei ole liian "siisti" soundimaailma.
 
Itsellekin iskee esim. 5th Dimension sen karun äänimaailman vuoksi. Eikös noilla alkuaikojen levyillä McGuinn vetänyt Rickenbackerit narulle suoraan kompressorista pöytään?

IntriguingMan: Eikös noilla alkuaikojen levyillä McGuinn vetänyt Rickenbackerit narulle suoraan kompressorista pöytään?
 
Roger McQuinn taisi joskus perustella kompuran käyttöä, että kun Rikuissa oli kuulemma niin lyhyt sustain? Mene ja tiedä. Mulla ei ole toistaiseksi ollut tsäänssiä päästä hiplaamaan Rickenbackeria. Täytynee se joskus tyypata, jos moinen osuu kohdalle jollakin soitinkauppareissulla.

Se on muuten niin jännän tunnistettava stemmalaulusaundi. Flying Burrito Brotherseilla on sellainen hauska polkkabiisi nimeltään Man In The Fog, jonka stemmalaulusaundista tulee välittömästi mieleen klassinen Byrds-saundi. Noh, olihan siellä molemmissa tietty Chris Hilman ja Gram Parsons.
 
e: No nyt mä intoilen, mutta tuskin olisi olemassa esim. Teenage Fanclubiakaan ilman Byrdsiä, ainakaan sen kuuloisena mitä on.

Posti toi tänään alkuperäisen Fifth Dimension-jenkkipainoksen. Melkoisen psykedeelistä menoa.

Joop. Mitä levyjä suosittelette, jos haluaa bändiin tutustua?