Muusikoiden.net
16.04.2024
 

Yleistä keskustelua musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Unessa kuultu biisi - kokemuksia?
1 2
Orbiter
31.12.2011 00:07:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässäpä aihe, josta olisi kiintoisaa kuulla muiden kokemuksia.
 
Oletko kuullut unessa uuden biisin tai vaikkapa melodianpätkän - jos niin millainen se oli?
Kuulostiko kappale huipulta, peruskauralta vai joltain muulta, ja edustiko se esimerkiksi tyylilajia, jota tavallisesti sävellät tai kuuntelet?
Muistitko biisin vielä herättyäsi, saitko sen ehkä talteen kirjoittamalla tai soittamalla, oletko peräti esittänyt tai nauhoittanut "unessa saadun" kappaleen?
 
Itse olen joskus kuullut/soittanut unessa lyhyitä riffejä tai soinnutettuja melodioita. Näistä ei ole tarkkoja muistikuvia, mutta vaikutelma on, että ainakin unessa pianolla soitetut pätkät olivat pääpiirteittäin saman tyylisiä kuin valveilla soitetut. Biisi(ntyngä)t olivat unissa mielestäni yleensä "hyviä" sanan siinä merkityksessä, että niitä oli kiva soittaa, mutta eivät tainneet miltään täydeltä hittikamalta kuulostaa edes unen muokkaamassa tajunnassa.
 
Näissä unimusiikkikokemuksissani on kuitenkin eräs poikkeus.
Kerran tai ehkä korkeintaan kahdesti näin unen, jossa kuulin parhaan biisin ikinä. Tämä uni näkyi ollessani ehkä 16-vuotias.
Unessa biisi oli, jos oikein muistan, muka jonkin tietokonepelin musiikki, joka kuitenkin alkoi kuulua pelistä erillisenä tms. (ööh, sivuseikka).
Biisin kuuntelu oli kuin puhdasta hyvänolontunnetta. Jokainen hetki oli täydellistä onnea. Ajattelin: tämän biisin haluaisi kuulla maailman jokainen ihminen. Erikoisena yksityiskohtana voisi mainita, että unessa pystyin onnentunteen kourissa muka vielä "analysoimaan" biisiä ja olin kuulemani perusteella varma, että biisi käytti tavallista länsimaista sävelasteikkoa. Lohdullista: täydellinen biisi on soitettavissa kenen tahansa tavallisella pianolla, tarvitsee vain painella koskettimia oikeassa järjestyksessä ;)
 
No arvatkaa, muistinko biisiä hereillä. Enpä! :D
Sen unen näkisin (kuulisin..) kyllä vielä mielelläni uudelleen, jos alitajunta olisi taas niin anteliaalla päällä.
Tyylilaji ja instrumentaatio? Ei mitään muistikuvia, ehkä biisi oli jonkinlaista pop/rockia. Melodinen se ainakin oli :D
Olen sitten miettinyt, olisiko biisi ollut kuitenkaan valvemaailmaan tuotuna yhtä hyvä. Ehkä uni vain yhdisti poikkeuksellisen voimakkaan hyvän olon aivojen tuottamaan musiikkiin, joka ei sitten itsessään ollutkaan hyvän olon lähde.
 
Yksi kaveri sanoi nähneensä myös monia vuosia sitten samantapaisen "täydellisen musiikin unen". Tätä on näköjään liikkeellä..
 
Feline
31.12.2011 14:28:48
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nuorempana (20-vuotiaaksi asti) kuulin jatkuvasti kaikennäköistä ja usein aamulla puolitokkurassa jäin sänkyyn makaamaan ja kuuntelemaan päässäni soivaa musiikkia :D En tuolloin paljon mitään musiikin teoriasta tiennyt, mutta olevinaan analysoin sitä ja sitten näin jopa nuotit biisistä silmissäni. Muutaman kerran pyrin "kävelemään unissani" pimputtimen luo, että olisin saanut soitettua biisin, mutta totta kai olin herännyt tuossa välissä ja biisi oli lähtenyt karkuun päästä :D
 
Sitten tuli 10 vuoden soittotauko eikä unessa ollut musiikkeja, kunnes... Nyt taas on kaikennäköistä konserttia jatkuvasti päässä, aika usein on jotain sekavahkoa Pink Floyd tyyppistä musiikkia, jota nyt ei ikinä muista tarkalleen herätessä miten se meni, mutta eipä sen suhteen haittaa, kun plagiaattihan se joka tapauksessa olisi :D Nyt sitten olen pianolla JOUTUNUT harjoittelemaan improsooloja, ja tottakai nämä sitten ovat transformoituneet uniinkin :) Näistä osa on kuulostanut oikein kivalta ja olen onnistunut jopa muistamaan jälkikäteen ja soitellut ihan oikeastikin :)
 
Mitään mullistavaa ei pääni ole vielä kehitellyt, sitä odotellessa ;)
 
Kailis
01.01.2012 03:55:37
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Chaplin tais säveltää unissaan. Smile on hyvä esimerkki.
http://www.youtube.com/watch?v=I85ApzR43jU
 
Ronttimus: Aiheeseen: Söin juuri luomupaahtoleipää. Vitutti kun maistui niin paskalta.
levesinet
01.01.2012 11:33:35
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Orbiter: Oletko kuullut unessa uuden biisin tai vaikkapa melodianpätkän - jos niin millainen se oli?
 
Hahaa! No viime yönäkin harrastin melodianrakentelua. Niissä melodioissa ei ole mitään erityisen hienoa. Se, että muistan asian todistaa, etten ole nukkunut sikeästi. Mieluummin näkisin kunnon unia kuin pyörittelisin tuollaista reaaliaikaista ongelmanratkaisua päässäni murehtien milloin pitää moduloida ettei yksi sävellaji alkaisi kyllästyttää jotain teoreettista yleisöä. Varsinkin modulaatiokohdissa mulla on tietoinen näkemys sointukulusta. Homma siis pyörii päässäni homofonisena melodiana, jonka kera on tuntuma harmoniaan. Mitään ihmeellisen hienoa musiikkia en muista uneksineeni pitkään aikaan, ja tuntumani on, että valveilla aputyökalujen ääressä pystyn paljon parempaan.
 
Orbiter: Tätä on näköjään liikkeellä..
 
On. Michel Legrandilla oli hauska kertomus aiheesta. Oli toistamiseen kuullut universumin ihmeellisintä melodiaa unissaan ja oli kerta kaikkiaan harmissaan siitä ettei hereillä ollessaan enää muistanut miten se meni. Miten ihmeessä sen pystyisi toistamaan? Eräänä iltana hän päättäväisesti asetti kynän ja paperia yöpöydälleen. Yöllä unen rajamailla se sitten tapahtui! Hän onnistui ottamaan kynän käteensä ja kirjoitti melodian muistiin. Lopulta hän tyytyväisenä laski kynän kädestään ja jatkoi nukkumista. Aamulla hän kiiruhti flyygelin ääreen aivan innoissaan. Pettymys oli suuri - musiikki oli ihan hirveetä kuraa. "So I can dream anything now, but I don't give a shit about it." :--D
 
HXY
01.01.2012 12:16:05
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikös Paul McCartney keksinyt Yesterdayn melodian ollessaan unessa?
 
"Harold Camping on kokenut maailmanloppujen ennustaja." -Iltalehti
Orbiter
01.01.2012 21:55:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

HXY: Eikös Paul McCartney keksinyt Yesterdayn melodian ollessaan unessa?
 
Niinpä keksi: http://en.wikipedia.org/wiki/Yesterday_%28song%29
McCartney pelkäsi pitkään plagioineensa jonkun toisen kappaletta unissaan.
Wiki-artikkelin kohdassa "Resemblance to other songs" on arveluja siitä, mitä kappaleet ovat saattaneet vaikuttaa Yesterdayn syntyyn.
 
levesinet: Michel Legrandilla oli hauska kertomus aiheesta. Oli toistamiseen kuullut universumin ihmeellisintä melodiaa unissaan ja oli kerta kaikkiaan harmissaan siitä ettei hereillä ollessaan enää muistanut miten se meni. Miten ihmeessä sen pystyisi toistamaan? Eräänä iltana hän päättäväisesti asetti kynän ja paperia yöpöydälleen. Yöllä unen rajamailla se sitten tapahtui! Hän onnistui ottamaan kynän käteensä ja kirjoitti melodian muistiin. Lopulta hän tyytyväisenä laski kynän kädestään ja jatkoi nukkumista. Aamulla hän kiiruhti flyygelin ääreen aivan innoissaan. Pettymys oli suuri - musiikki oli ihan hirveetä kuraa. "So I can dream anything now, but I don't give a shit about it." :--D
 
:D :D
 
TheNamelessGuy
02.01.2012 10:55:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minä kuulen usein unissa tutuilta bändeiltä kappaleita, joita ei oikeasti ole olemssa. Kuitenkin nämä ovat selvästi bändien esittämiä ja näiden tyyliin sopivia. Esim juuri viime yönä kuuntelin jotain Tuomari Nurmion kappaletta, joka muistutti tyyliltään ehkä Maailmanpyörä palaa -levyä. Sanat olivat jännät, harmi etten muista niitä enää.
 
Barfunkel
02.01.2012 11:07:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jokin aika sitten näin unta että minut pyydettiin MC Taakibörstan livekeikalle tuuraamaan. Siinä sitten räppäsin, ainakin unessa, oikeinkin sujuvasti. Biisit olivat kaikki sellaisia ettei niitä oikeasti ole olemassa.
 
Sanoja en muista mutta sopivat oikein hyvin kyseisen orkesterin tyyliin.
 
En osaa räpätä hereillä ollessani.
 
RainingRedPaint
02.01.2012 16:29:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kerran näin, että olin studiossa Tom Waitsin ja kahden muun muusikon kanssa laulamassa. Jostain sitruunoista se biisi tais kertoa. Hyvä biisi se kyllä oli. Nyt kun vielä muistais sen :D
 
Demo Harrison
03.01.2012 14:05:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

HXY: Eikös Paul McCartney keksinyt Yesterdayn melodian ollessaan unessa?
 
Ja taisihan se hittibiisi tulla Keith Richardsillekin kerran unessa.
 
Joskus harvoin on soinut ihan outo biisi siinä valveen ja nukahtamisen rajamailla, mutta olen yleensä ollut liian laiska enää reagoimaan siihen.
 
Kerran oli aika hauska uni, jossa rumpalikaverini rupesi soittamaan kitarallani jotakin biisiänsä. Heppu soitteli kaiken lisäksi F-duurista, joka on henk.koht. eräs epäsuosikkisävellajeistani, yhtä barreesointuhässäkkää.
 
Vähän aikaa aamulla muistin tuon biisin ja olisin voinut pölliä kaverin biisin. Koska
a) rumpalikaveri osaa hädintuskin E- ja G-duurin
b) eikä ole säveltänyt tietääkseni kuin yhden hupibiisin pianolla vuosikymmeniä sitten.
 
Pitäisi varmaan olla edes ukulele siinä yöpöydällä, kännyköillähän saa äänitettyä nykyään varsin hyvälaatuisia luonnoksia.
 
Numb
03.01.2012 14:10:34
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kerran heräsin aamulla, ja päässä soi kokonainen biisi arreineen. Rod Stewart lauloi (ei se pömpöösi myöhäisrod, vaan se kunnon Every Picture Tells a Story -Rod). Otin saman tien biisin ylös, tosin sanoja ehdin unohtaa. Emmä nyt tiedä onko se mikään mestariteos, mutta Rodin laulamana kuulosti komealta :D
 
Lanke trr gll -Kurt Schwitters
oo-p
03.01.2012 18:38:51
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

minä olen unissani aika usein keikalla tai jonkin soittimen äärellä, mutta hyvin harvoin onnistun soittamaan yhtäkään järkevää ääntä.
 
Joskus olen kirjoitellut kyllä ylös päähän unessa putkahtaneita tekstinpätkiä ja pitänyt hyvin epäsäännöllisesti unipäiväkirjaakin. Harmillista on se, että tosiaan sen hyvän olon tunteen saa unessa helposti aikaan asioista, joissa ei valveissa ollessa olekaan mitään erikoista.
 
Sama homma on muuten vitsien kohdalla. Aika usein lauon unissani loistavia puujalkoja, joilla hauskuutan kaikkia, mutta jos aamulla satun vielä vitsin muistamaan, niin usein punch-line on esim. jokin sana, joka ei oikeasti edes tarkoita mitään, mutta unessa täsmää täysin.
 
Joose Keskitalo taisi joskus keikalla kertoa kappaleensa Kaupungit puristuvat puristimissa saaneen alkunsa unesta, jossa oli englanninkielinen rakkauslaulu, jonka hän oli sitten päättänyt herättyään tehdä suomeksi. Ainoa mieleen muistunut säe vain sattui olemaan "I love you." "Niin, minä rakastan sua", kaunis laulu kyllä.
 
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
Juho L
06.01.2012 12:18:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Harvemmin kyllä tulee moisia kokemuksia, mutta yleensä ne tilanteet ovat hulvattomia. Viimeisimpänä mainittakoon ihan käsittämätön uni, missä kuljeskelin kaverin kanssa suolla ja jossain vaiheessa sitten päädyin uimaan suonsilmäkkeeseen, missä piti pyöriä ympäri. Yritin pyöriä, mutta vieressä olevat henkilöt kritisoivat ankarasti sitä etten osannut pyöriä suossa oikein. Taustalla soi ruotsalainen schlager, mikä sitten herätessä soi päässä edelleen. Oli niin käsittämätön tilanne, että oli pakko kevyesti revetä heti aamutuimaan. Sitten teos pitikin tehdä: http://maihinnousu.net/s/12332
 
"...more humane, more thoughtful, more understanding." I am skeleton jelly
JoeCreb
06.01.2012 12:21:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kaksi kertaa päätynyt treenilistalle ja sitten äänitetty. ajatus tosiaan kiva; herätä ja äänittää valmis biisi=)
 
WTBKirk
06.01.2012 14:52:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kerran olin jossain kahvilassa unessani ja Kurt Cobain Veti sellä yksin jotain akustisella kitaralla. Sitten hän alkoi kyselemään biisi ehdotuksia ja minä huusin läpällä että soita "Smells like teen spirit!" Kurt sanoi että: "fuck you". :D
Karkasin aiheesta, anteeksi.
 
oo-p
06.01.2012 15:18:53
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juho L: Harvemmin kyllä tulee moisia kokemuksia, mutta yleensä ne tilanteet ovat hulvattomia. Viimeisimpänä mainittakoon ihan käsittämätön uni, missä kuljeskelin kaverin kanssa suolla ja jossain vaiheessa sitten päädyin uimaan suonsilmäkkeeseen, missä piti pyöriä ympäri. Yritin pyöriä, mutta vieressä olevat henkilöt kritisoivat ankarasti sitä etten osannut pyöriä suossa oikein. Taustalla soi ruotsalainen schlager, mikä sitten herätessä soi päässä edelleen. Oli niin käsittämätön tilanne, että oli pakko kevyesti revetä heti aamutuimaan. Sitten teos pitikin tehdä: http://maihinnousu.net/s/12332
 
:D sen täytyi olla kamala uni.
 
Terve, ja kiitos kaloista! ..Delay, missä viivyt?!
Heissask
06.01.2012 17:36:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juho L: Harvemmin kyllä tulee moisia kokemuksia, mutta yleensä ne tilanteet ovat hulvattomia. Viimeisimpänä mainittakoon ihan käsittämätön uni, missä kuljeskelin kaverin kanssa suolla ja jossain vaiheessa sitten päädyin uimaan suonsilmäkkeeseen, missä piti pyöriä ympäri. Yritin pyöriä, mutta vieressä olevat henkilöt kritisoivat ankarasti sitä etten osannut pyöriä suossa oikein. Taustalla soi ruotsalainen schlager, mikä sitten herätessä soi päässä edelleen. Oli niin käsittämätön tilanne, että oli pakko kevyesti revetä heti aamutuimaan. Sitten teos pitikin tehdä: http://maihinnousu.net/s/12332
 
:-------------------------------D Aivan parasta! Ole hyvä ,ota plussa!
 
If the blues was money I'd be the richest man in town. Now as I ain't rich, blues, please don't let me down
Juho L
06.01.2012 17:40:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

oo-p: :D sen täytyi olla kamala uni.
 
Itse asiassa aika neutraali. Mukavan surrealistinen!
 
"...more humane, more thoughtful, more understanding." I am skeleton jelly
Arkka
08.01.2012 14:44:51
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juho L: Harvemmin kyllä tulee moisia kokemuksia, mutta yleensä ne tilanteet ovat hulvattomia. Viimeisimpänä mainittakoon ihan käsittämätön uni, missä kuljeskelin kaverin kanssa suolla ja jossain vaiheessa sitten päädyin uimaan suonsilmäkkeeseen, missä piti pyöriä ympäri. Yritin pyöriä, mutta vieressä olevat henkilöt kritisoivat ankarasti sitä etten osannut pyöriä suossa oikein. Taustalla soi ruotsalainen schlager, mikä sitten herätessä soi päässä edelleen. Oli niin käsittämätön tilanne, että oli pakko kevyesti revetä heti aamutuimaan. Sitten teos pitikin tehdä: http://maihinnousu.net/s/12332
 
eisss +++ :D
 
Aina silloin tällöin soittelen unissani kitaraa, mutta yleensä en muista biiseistä kuin yhden soinnun tai sävellajin tms.
 
Kerran kuitenkin kävi tsägä kun näin unta että pikkusisko soitteli kitaraa ja meikäläinen salakuunteli, että onpas hyvä riffi. Heräsin ja kirjotin heti lapulle ylös. Sit meni päiviä, ellei jopa viikkoja ennen ku löysin lapun ja uni palas mieleen. Ihan ok riffi se on ja voipi olla, että johkin tuotokseen joskus päätyy. Kovasti kyselin netissä (täälläkin mikä biisi? -ketjussa), mutta kukaan ei tunnistanut.
 
Aikalailla omaa tyyliä se sikäli oli, että olisin saman voinut keksiä hereilläkin, joskin aika paljon bluesimpi ja ehkä sikäli sielukkaampi, kuin se tavara mitä yleensä tulee roiskittua. Unen tunnelma palautuu aina siitä mieleen jännästi.
 
Ihan plagioinnilta kyllä tuntuu, kun itse ei edes soittanut sitä unessa. Vaivattomammaksi ei säveltäminen voi mennä ja oonkin sitä miettinyt, että miksi yrittää hirveällä energialla keksiä jotain, jos voi päätyä hyviin tuloksiin täysin vaivattomalla kuuntelulla :)
 
Funkånaut
08.01.2012 17:33:30
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juho L: Harvemmin kyllä tulee moisia kokemuksia, mutta yleensä ne tilanteet ovat hulvattomia. Viimeisimpänä mainittakoon ihan käsittämätön uni, missä kuljeskelin kaverin kanssa suolla ja jossain vaiheessa sitten päädyin uimaan suonsilmäkkeeseen, missä piti pyöriä ympäri. Yritin pyöriä, mutta vieressä olevat henkilöt kritisoivat ankarasti sitä etten osannut pyöriä suossa oikein. Taustalla soi ruotsalainen schlager, mikä sitten herätessä soi päässä edelleen. Oli niin käsittämätön tilanne, että oli pakko kevyesti revetä heti aamutuimaan. Sitten teos pitikin tehdä: http://maihinnousu.net/s/12332
 
Pakko oli plussalla pamauttaa, kun on niin komee ralli.
 
Ainakin kuuntelen musiikkia. Sä vaan keskityt mnetissä ulisemiseen ja jonkun middle beerin ryystämiseen. - M4ss3 m/ Kuuntelen tälläistä
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «