Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Rhapa: Youthanasia on Megadethin paras levy. Nyt ja ikuisesti. Amen.
 
Kuuntele se Rust in Peace edes kerran, homo.

Kärpäsruoska: Kuuntele se Rust in Peace edes kerran, homo.
 
Hyvänä kakkosena se tulee, senkin höpönassu.

Rhapa: Hyvänä kakkosena se tulee, senkin höpönassu.
 
Halitaan vähän.
 
Edit: paljon

Youthanasia on kyllä eniten kuuntelemani levy, ärsyttäsiä kohtia ei juuri löydy kuten joitakin on toisella loistavalla levyllä Rust in Peace..nimeltään. Countdown on ehkä eniten kuuntelua kestänyt, mutta Youthanasialla on kyllä loistavat kertsit kaikissa biiseissään mikä mielikuva on tähän hätään.
 
E: Voimia.

venalaine: Remaster hommasta olen kyllä ihan samaa mieltä. Alkuperäinen on aina alkuperäinen, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Megadethin (ja monen muunkin bändin) uusintajulkaisuissa ärsyttää kyllä levyjen loppuun lisätyt boonusbiisit. Jotkut HC-fanit ehkä saavat niistä jotain irti, mutta omasta mielestäni ne ovat tarpeettomia, kun bändeiltä julkaistaan joka tapuksessa armoton läjä kokoelmia ja "keräilybokseja".
 
Oishan se kova homma omistaa nuo kaikki alkuperäisenä, mutta iteki olen sitä sukupolvea jonka kohdalla originaalien hankkiminen vaatis, tai enemmäki ois vaatinu, kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa ku uutena oli tarjolla pelkkiä uudelleenkäsiteltyjä uusintajulkasuja. Olin sen verran nuori hankkiessani suurimman osan omistamistani Megadethin(kin) lätysköistä et ei ollu kauheesti mahollisuuksia hankkia mistää käytettynä noita ku tänä päivänäkää ei jaksa yrittää ettiä aktiivisesti huuto.neteistä sun muista kolosista ynnä divareista niitä, sen verran piilossa ovat. Sitäpaitsi nuo uusintajulkasut kelpaa miulle iha hyvi (ku ei oo paremmasta tietoa, höhhhööö, eiku) ja demokappaleet on mukavaa ekstraa, voiha ne jättää kuuntelematta jos ei tykkää. Mielestäni esim. Crypticin demolisämatsku on hiton naseva lisä alkuperäsen julkasun ekstroiks!
 
Löytyy miultaki kyl RIP alkuperäsenä painoksena ku osu kohdalle yhdellä harvoista elämäni aikana kokemistani divarikäynneistä.

Iteltä löytyy cryptic alkuperäisenä versiona. Harmaanhopea kansi.

Kärpäsruoska: Kuuntele se Rust in Peace edes kerran, homo.
 
En haluais olla mitenkään negatiivinen mut mun mielestä Rust In Peace on melko yliarvostettu levy. Onhan se hyvä, ei siitä mihinkään pääse mut mikään superklassikko se ei mielestäni ole. Esim. Peace Sells, Youthanasia ja Countdownkin nousee helposti sen edelle. Ässäbiisejä on toki muutama, mut sitte on aivan turhiakin biisejä joissa ei oo päätä eikä häntää kuten joku Poison Was The Cure tai Five Magics. Soundit on aivan käsittämättömän tuhnut ja sekin häiritsee et lähes koko levy on jotenkin ärsyttävän iloinen.

SuckerPunch: En haluais olla mitenkään negatiivinen mut mun mielestä Rust In Peace on melko yliarvostettu levy. Onhan se hyvä, ei siitä mihinkään pääse mut mikään superklassikko se ei mielestäni ole. Esim. Peace Sells, Youthanasia ja Countdownkin nousee helposti sen edelle. Ässäbiisejä on toki muutama, mut sitte on aivan turhiakin biisejä joissa ei oo päätä eikä häntää kuten joku Poison Was The Cure tai Five Magics. Soundit on aivan käsittämättömän tuhnut ja sekin häiritsee et lähes koko levy on jotenkin ärsyttävän iloinen.
 
Tavallaan ymmärrän pointtisi ja olen samaa mieltä noista muutamien biisien ei-hyvyydestä. Huonoja ne ei sentään ole. Mutta levyn yleisilmeestä olen jokseenkin eri mieltä. Mun mielestä se ei ole missään vaiheessa iloinen vaan päinvastoin vittumaista virnettä ja hullun ahdistusta ylitse pursuava levy. Hyvässä mielessä siis. Tuollaista ei enää tehdä.

Rust In Peace on mestariteos, soundit on raa-at, eikä mitään nykyajan siloteltua kuraa. Siinä on bändi joka osaa soittaa ja biisitkään ei ihan sitä normaalia kaavaa mukaile. Bändin ehdotonta parhaimmistoa, mutta nostan kyllä Peace Sellsin, CTE:n, Youthanasian ja Cryptic Writingsin samalle tasolle, noissa levyissä tiivistyy koko Megadethin olemus ja onhan sitä tullu kasvettua noitten mukana niin senkin syystä lämmittää sydäntä.

Rhapa: vittumaista virnettä ja hullun ahdistusta ylitse pursuava levy. Hyvässä mielessä siis.
 
tämä fiilis mullakin tulee RIPistä, ja itellä kesti ainakin tottua levyn soundeihin vähän aikaa, kunnes aukesi.

neuvone: Osaahan ne soittaa, mutta mikä normikaava? Eihän koko Youthanasia levy ole edes nopeaa soitantaa(jos tuota tarkoitit) vaan hidastempoista raskasta, ja itelleni yltää top kolmoseen mennentullen.
 
Varmaankin rakenteista oli kyse. Ripillä ei hirveesti mitään radiohittirakenteita kuule, mutta silti se soljuu alusta loppuun oikein luontevasti, eikä kikkailu ala ahdistamaan.
 
En nyt sen enempää ala levyä puolustamaan kun tiedostan kyl fanipoikuuteni. En löytäisi siitä vikaa vaikka yrittäisin. Harvoja levyjä joista en muuttaisi yhtään mitään.

neuvone: Enpä nyt sanois ihan noin tarkkaan, kuitenkin ennen sitä julkaistut levytkin sekä sen jälkeen ovat olleet hyviä, RIPin tasoisia, enkä tässä nyt RIPiä ylistä, koska se ei itelleni kovin paljon kolahda
 
RIP on soittajien levy ;)
 
Tästä taas voidaan olla monta mieltä, mutta ihan vertailun vuoksi kuunteleppa PSBWB, niin tiedät mikä on raaka soundi, eikä siloiteltu. Kun tuppaa tuo RIP vähn jäädä jalkoihin siihen verrattuna.
 
No onhan tuo nyt "muutaman" kerran tullut kuunneltua, koko ikäni tätä orkesteria fanittanu, mutta joo ymmärrän pointin, nythän tosin ite puhuin lähinnä RIPistä tässä..
 
Osaahan ne soittaa, mutta mikä normikaava? Eihän koko Youthanasia levy ole edes nopeaa soitantaa(jos tuota tarkoitit) vaan hidastempoista raskasta, ja itelleni yltää top kolmoseen mennentullen.
 
..ja taas RIPistä kyse, eli ei mennä säkeistö-kertsi-säkeist-kertsi-soolo-kertsi kaavalla
 
Noniin näin, mutta en tuota Crypticiä sinne silti laskis, itelläni pahasti menee KIMB, PSBWB, Youthanasia sekä joko RIP tai SFSGSW, ei tuossa järjestyksessä kylläkään.
 
Näistä arvosteluista voi vapaasti ilmasita oman mielipiteensä :P
 
Mielipiteitähän pitääkin olla! :)

RIP on kyllä biisimateriaaliltaan kovin levy, ei siitä mihinkään pääse. Holy Wars jo yksinään riittää perusteluksi. Soundeista en oo kyllä ikinä tykännyt, esimerkiksi Peace Sellsillä on helvetisti tylymmät soundit.
 
SFSGSW on varmaan aliarvostetuin Megadethin levyistä, ehkä siksi että siinä oli se välimallin kokoonpano. Hyviä biisejä kuitenkin, soundit kohdallaan ja Mustainen ääni kenties parhaimmillaan, vittumainen & vihainen.

Mitäs hittoa?! Uus Re-Master Peace Selssistä?

hjukke: Mitäs hittoa?! Uus Re-Master Peace Selssistä?
 
Mikä uus? Linkkiä kiitos ...

http://www.play.com/Music/CD/4-/202 … string=megadeth&urlrefer=search
 
Voi toki olla et tää on jo wanha ku prkl, mutta jos on, onko millanen?
 
EDIT: Ok, kiitti, kuten tosiaan kaikki tietää niin niitä vanhempia remastereita kun ei pirukaan kuuntele, siksi kyselin.

hjukke: http://www.play.com/Music/CD/4-/202 … string=megadeth&urlrefer=search
 
Voi toki olla et tää on jo wanha ku prkl, mutta jos on, onko millanen?
 
Vanhahan toi on, ite ostin samaisen juhlajulkaisun 5CD + 3LP versiona :-)
 
Edit: ihan kuunneltavaa tuo on, alkuperäisen hengessä, jossain parempi jossai huonompi.

Stradlin: Hyviä biisejä kuitenkin, soundit kohdallaan ja Mustainen ääni kenties parhaimmillaan, vittumainen & vihainen.
 
Soundeista oon hieman erimieltä, toi orkkis kunon aika reverbillä (mokat) peitelty levy, remaster toimii SFSGSW kohdalla aika hyvin. Biisimateriaalihan on sitä tuttua ja turvallista

On tuo uus lätty vaan kova