| Aihe: Se tunne kun soittaminen ei suju. | |
|---|
|
Kitara(t) ei pysy vireessä, vahvistin kuulostaa huonolta, soitto ei suju, uskomatonta miten voi ihmistä ottaa päähän! Ei mulla muuta. | |
Tuttu juttu, noin tapahtuu mulle melkein joka kerta kun soitan. Vaikka kitara olisi vireessä ja vahvistin toimisikin, silti ei vain soitto suju. |  hevikukko
12.11.2011 22:49:06 (muokattu 13.11.2011 12:23:49) | |
|
Elvastinen: Kitara(t) ei pysy vireessä, vahvistin kuulostaa huonolta, soitto ei suju, uskomatonta miten voi ihmistä ottaa päähän! Ei mulla muuta.
Älä viritä kitaraa, pidä vahvistin kiinni, älä treenaa ja ota kuppi kahvia ja katso kauniit ja rohkeat tunteella. Musiikkia ei väännetä väkisin, se vaatii oikean mielentilan. Rentoutunut ja keskittynyt fiilis on kaiken A ja O.
Mikä Boogie? ... No Mesa Boogie tietenkin! Hahahaa | |
Otsikon perusteella luulin, et oon facebookissa. Mut joo, ei se suju.
Fake and gay | |
Heh, näitä fiiliksiä tulee vähintään joka kolmas tai neljäs kerta kun kitaran kaulaan tarttuu. Eipä siinä kovin moni asia tunnu auttavan, paitsi itellä toimii joskus tehdä jotain muuta pari tuntia ja palata skeban ääreen sitten.
if you mostly play metallica get kirk hammets signature dunlop wahh pedal | |
Tämmönen tunne kun tulee niin kokeilen läpi kaikki saatavilla olevat kitarat ja basson, ehkä vielä ukulelenkin. Jos ei millään suju niin ei kannata väkisin yrittää, ottaa pari kaljaa ja ehkä myöhemmin uudestaan. | |
Jos tietää miten soitto ei suju, tietää vastavuoroisesti miten sujuu; sitä siis odotellessa...
Valitan: otsikko provosoi filosofiseen päätelmään ;) tuskin auttaa akuuttiin tunteeseen
Kun en soittele, niin olen varmaan lenkillä http://www.movescount.com/members/tjj2000 | |
Sakmongkol: Tämmönen tunne kun tulee niin kokeilen läpi kaikki saatavilla olevat kitarat ja basson, ehkä vielä ukulelenkin. Jos ei millään suju niin ei kannata väkisin yrittää, ottaa pari kaljaa ja ehkä myöhemmin uudestaan.
Varmistan vain, mutta tarkoitit varmaan, että kannattaa ottaa pari kaljaa myöhemmin uudestaan.
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" | |
Eilen oli semmonen tunne että ei mikään normaalisti onnistuva juttukaan mennyt sinnepäinkään, joten päätin että otan etäisyyttä sen ehtoon. Tänään sitten sujuikin taas semmosetkin jutut, mitkä ei normaalisti mene. Ei sitä kannata väkisin vääntää jos sormet ei tottele kunnolla motorisia käskyjä. Tiedä sitten mikä sen aiheutti.
[Täähän was excellent. Tekee taas mieli pelata Falloutia kun katoin tämän. While doing the mind to play Fallout when katoin this. :)] | |
Toi vaatii välillä kovankin taltuttamisen. Tänäänkin melkeen koko päivän soitellu, mutta vasta illalla kaheksan maissa alko ns. lähtemään. Joskus saattaa olla 2 päivää taukoa, ja vastoin odotuksia kaikki sujuu mallikkaasti, kaikki soundaa hyvälle ja näpit osuu niikun pitää jne. Kummallista.
I remember singing To Be With You in a Karaoke Revolution game, on Playstation. And I won. - Eric Martin | |
Kampela77: Varmistan vain, mutta tarkoitit varmaan, että kannattaa ottaa pari kaljaa myöhemmin uudestaan.
Tarkoitin myös tätä, juu. Jos on oikein paha sujmattomuus niin viinaa kohtuudella. | |
Tämä on kyllä erinomainen ja mielenkiintoinen aihe, joka koskettaa - uskaltaisin sanoa - kaikkia aloittelijoista maailman kovimpiin ammattilaisiin. Pieni rölötyksen käry uhoaa ketjun alkupään vastauksista, mutta mun mielestä tästä asiasta on kiva keskustella ihan vakavamminkin.
Itse toimin ammattimuusikkona ja treenaan edelleen paljon. Totta kai koko ajan yritän omaksua uutta materiaalia, hahmotustapoja yms, mutta ehkä kaikkein tärkeimmäksi treenikohteeksi on tullut kohtuullisen soittokunnon ylläpito, joka yritetään virittää huippuunsa aina ennen keikkaa, äänityksiä, harjoituksia jne. Hyvällä soittokunnolla tarkoitan sitä, että on soittajana iskussa fyysisesti, korvat toimii ja pää pelaa hyvin.
Kitara vaati soittajaltaan tarkempaa hienomotoriikkaa kuin moni muu soitin. Varmaan tämä on yksi päällimmäisiä syitä siihen, miksi kitaristien soittokunto tuntuu ailahtelevan enemmän kuin monilla muilla. Aina ei usean tunninkaan huolellinen lämmittely saa soittoa tuntumaan hyvältä. Useimmiten kylläkin. Toisina päivinä kaikki sujuu tuosta vaan. En tunne ihmisen fysiologiaa läpikotaisin, mutta luulen, että hermoston (lue: aivojen, ajatusten ja tunteiden) päivittäisellä heittelyllä on aika paljon tekemistä näiden ailahteluiden kanssa.
Ei tähän ongelmaan mitään yksiselitteisiä ratkaisuja ole. Mulle toimii monesti tunti neljäsosakomppia klikin kanssa - periaatteella "niin timessä etten kuule klikkiä" - sitten toinen tunti jotain "valmiiksi opeteltua" tavaraa (esim. joku plokattu soolo). Sillä saa tuon fyysisen puolen monesti hyvin auki. Ja siis tuollaista itselle läpikotaisin tuttua materiaalia, jossa voi vain keskittyä timeen, soundiin, dynamiikkaan yms.
..
Mentaalinen puoli on sitten erikseen. Se mitä mieltä olet omasta soitostasi, kuuluu aivan varmasti jossain kohtaa (mutta yleensä koko ajan) läpi soitostasi. Se, mitä ajattelet ja miten suhtaudut muiden soittoon, ei voi olla vaikuttamatta siihen, mitä ajattelet omasta soitostasi.
Tuota kannattaa miettiä ja tutkia vähän niitä omia reaktioita. Itse olen todella hyvä ja varoittava esimerkki ylikriittisestä musiikki- ja soittotuomarista. Tai olen ainakin ollut ja olen päässyt tai pääsemässä siitä hyvää vauhtia eroon. On aika epätoivoista yrittää nauttia omasta soitosta, jos maailmassa on vain kaksi kitaristia, jotka omasta mielestäni soittavat ääniä tarpeeksi hyvällä kvaliteetilla.
Parasta treeniä tähän on "opetella diggamaan musasta": opetella kuuntelemaan musiikkia (ennen kaikkea sellaista, josta ei oikeastaan ole pitänyt) musadiggarin avoimin korvin - ei muusikon analyyttisin korvin. Molemmat tavat ovat kyllä tärkeitä, mutta ammattitautina ilmenee tuon toisen puolen ylikehittymistä ja -korostumista.
Eräs mieleenpainunut keikkareissutarina puhukoot puolestaan:
Usean tunnin ajomatkan aikana kuuntelimme laina-autosta löytyneen nykyiskelmäkokoelman läpi varmaan kolmesti. Siis aivan kamalaa musiikkia. Me kuitenkin oltiin ns. ihan täysillä messissä. Olihan siinä jotain ihan hiton kovaa kamaa, heh, mutta kamalaa silti. No, aurinko paistoi ja kesä oli parhaimmillaan. Saatiin aikaiseksi kohtalaisin riehakas ja äärimmäisen vapautunut tunnelma. Korvat oli auki, ja kaikki kuulosti hyvältä, ainakin tuon kuuntelukokemuksen jälkeen. Oli todella hyvä fiilis mennä soittamaan, kun omissa korvissa kaikki kuulosti mahtavalta musiikilta. Aivan poskettoman hyvä keikka. Kiitokset siitä auton omistajan kokoelma CD:lle.
Aina pitäis saada sellainen fiilis ylle, että nyt ollaan soittamassa maailman parasta biisiä, oli kyse sitten mistä musasta tahansa. Itse saan ainakin hyvää latausta aina kun pääsen soittaessa tuollaiseen herkkään ja liikuttuneeseen tilaan. Toisaalta tässä voi olla vaarana se, että esitettävä musiikki on jotenkin liian henkilökohtaista, arvokasta ja pyhää, jolloin oma ajatusmaailma ei salli sille tulkinnanvapautta, mikä saattaa tuoda mukanaan ihan erityyppisiä estoja.
Itsevarmuus liittyy myös vahvasti näihin asioin. Sen tulee rakentua terveelle ja aidolle pohjalle toimiakseen, tai ollakseen murenematta tosi paikan tullen. Aika ristiriitaista, mutta soittaja tarvitsee juuri itsevarmuutta vapautuakseen omasta "egostaan" ja pystyäkseen siten keskittymään vain musiikin palvelemiseen soittotilanteessa.
Hmmm, aika sekava kokoelma omia ajatuksia, joista jokaisesta voisi kirjoittaa hyllymetreittäin. Toivottavasti keskustelu jatkuu! | |
Aikaisemmissa kommenteissa on melko kattavasti asiaa käsitelty.
Esiintyvillä artisteilla paineet soiton sujuvuuteen ja elävyyteen ovat aina varsin kovat; ketä tahansa, jota joutuu katselemaan, kun homma ei oikein pelitä, on melkein rasittavaa...
Tässä esimerkki samasta kappaleesta kaksi eri kertaa saman artisitin esittämänä. Onko kysymys sitten makuasioista, Tukholman performanssi ainakin täällä korvissa on "huonompi"
http://www.youtube.com/watch?v=zFwXuFI0RJo
http://www.youtube.com/watch?v=AHJCcySbXdU
Kun en soittele, niin olen varmaan lenkillä http://www.movescount.com/members/tjj2000 | |
Soittaa sellaista kamaa joka sujuu. Helppoa. | |
tjj2000: Aikaisemmissa kommenteissa on melko kattavasti asiaa käsitelty.
Esiintyvillä artisteilla paineet soiton sujuvuuteen ja elävyyteen ovat aina varsin kovat; ketä tahansa, jota joutuu katselemaan, kun homma ei oikein pelitä, on melkein rasittavaa...
Tässä esimerkki samasta kappaleesta kaksi eri kertaa saman artisitin esittämänä. Onko kysymys sitten makuasioista, Tukholman performanssi ainakin täällä korvissa on "huonompi"
http://www.youtube.com/watch?v=zFwXuFI0RJo
http://www.youtube.com/watch?v=AHJCcySbXdU
Se ensimmäinen siis mustavalkoisena kuvattu esitys oli noista kahdesta selvästi väsähtänyt ja veltto. Jälkimmäinen siis se väreissä kuvattu (Woodstock:kö?) oli minusta selvästi parempi. Toki täytyy huomata, myös että erilaiset tilat eli uloilmafestivaali (yleisöä ehkä tsiljoona ja akustiikka kondiksessa) ja joku jäähalli (yleisöä ehkä kolme) akustiikka sitä mitä nyt sattuu olemaan.
Sitä minä vaan ihmettelen, että kuinka tajuttoman kovia jannuja tuon ajan soittajat olivat, kun ei siinä apuja pahemmin tullut lavatekniikasta tms. kaikki pitää lähteä näpeistä ja vain kolme soittajaa ja kokonainen jäähalli tai stadion pitäisi täyttää sillä soundilla.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka. | |
vasili: Tämä on kyllä erinomainen ja mielenkiintoinen aihe...
Suurplussa! Täyttä asiaa sanoisin.
Kyse on yllättävän paljon siitä mielentilasta millä alkaa duunaamaan. Ja juurikin se musiikin kuuntelu on hemmetin hyvää treeniä jo itsessään. Miten joku voi odottaa itseltä oikeanlaista kriittisyyttä ja musiikkikorvaa omaan soittoon, kun ei ole oppinut kuuntelemaan musiikkia yleensäkään.
If you want to know what other people hear when they listen to music, listen to music you don't understand. -Guthrie Govan | |
vasili, ja muutama muukin puhui tuossa edellä niin paljon asiaa ettei oo tosikaan. Itsellä meni tuossa monta kuukautta ilman minkaanlaisia soittofiiliksiä, ei kiinostanut opetella muiden biisejä, ei huvittanut säveltää omia, ei huvittanut harjoitella edes perusharjoituksia. No tässä hiljattain rupesi taas kiinnostamaan, muutamassa päivässä sain äänitettyä neljä biisiä rumpuineen, bassoineen, kitaroineen. Saimpa jopa lyriikat kirjoitettua ja lauloinkin ne vielä vaikken itseäni laulaksi voi kuvitella, mutta mukavaa oli sekin.
Pointtini oli siis se, että kyllä oikea mielentila on kaiken a ja o, oli kyse tästä hetkestä tai pidemmästä ajasta. Toivottavasti tämä "luova vaihe" jatku vielä, ideoita riittää, kun vaan saisi ne jotenki ulos päästä. Tapahtukoon niiden esittäminen sitten jossain hamassa tulevaisuudessa. | |
Todella hyvä aihe. Olin jo itse ollut aikeissa kysyä näistä samoista asioista.
Oma tilanne... mielentila /virkeysaste on se tärkein asia, ihan turha on edes kokeilla mitään väsyneenä. Virkeellä mielellä tuntuu kaikki onnistuvan, soundit kuulostaa mahtavilta ja soitto kulkee... (tämä kaikki siis ihan selvin päin :) )
Mulla se tarkoittaa että hyvin nukutun yön jälkeen kaikki pelaa paremmin. Tykkään soittaa aamupäivällä. Onneksi ei ole aikomustakaan ruveta ammattilaiseksi, huono ennuste...
Mutta kaikkein oudoin juttu on se että väsyneenä koko hoito kuullostaa huonolta, vahvistimesta ei millään irtoa hyvää soundia (siis myyntiin koko paska...), kitara tuntuu olevan koko ajan epävireessä... jne.
Eli täytyy kyllä nostaa hattua todellisille ammattimuusikoille, mielentilasta tai päänsärystä huolimatta kokoavat itsensä ja hoitavat homman kotiin... | |
Mulla soittaminen sujuu just parhaiten kun ärsyttää. :) | |
hevikukko: Älä viritä kitaraa, pidä vahvistin kiinni, älä treenaa ja ota kuppi kahvia ja katso kauniit ja rohkeat tunteella. Musiikkia ei väännetä väkisin, se vaatii oikean mielentilan. Rentoutunut ja keskittynyt fiilis on kaiken A ja O.
Krapulassa on tullut soitettua joskus uskomattoman hienoja juttuja. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
