Kitarat: kitarakamat ›

Yritänpä ottaa tämän objektiivisesti, ilman uhoa ja siis ihan MUTU-pohjalta.
 
Luulen, että useimpien täälläkin kirjoittelevien kehityskaari on kamojen suhteen se, että ensin hankitaan mallintava vastaamaan niitä lukemattomia eri sounditarpeita joita "tuntuu" olevan kun se omin tyyli ja genre ei ole vielä välttämättä oikein hahmottunut ja halutaan kuulostaa joltain tietyltä lempimuusikolta. (tätä viimeksimainittua ilmenee kokemuksen mukaan iästä riippumatta)
 
Jossain vaiheessa tulee joku genre läheisimmäksi ja miljoonien vaihtoehtojen hetteikkö ja polkimien päällä steppaus alkaa tuntua turhalta. Samoihin aikoihin todennäköisesti nousee soittajassa esille myös jonkinmoinen sisäinen realisti: aika ei riitä kaikkeen eikä kaikkea voi saada. Aletaan kuunnella enemmän sitä itse musaa kuin pelkkää soundia; lähestytään niingo sitä olennaisinta ja luonnostaan tulee mieleen jättää pois kaikki lopputuloksen kannalta epäolennainen niin musassa kuin muussakin elämän toiminnassa.
 
Tähän mennessä on jo vierähtänyt todennäköisesti useampikin vuosi ja todennäköisesti (tämä ei nykyisin valitettavasti ole mikään itsestäänselvyys) pelimannin taloudellinen tilannekin on jo vakiintunut. Siis on mahdollisuuksia hankkia niitä värkkejä, jotka parhaiten palvelevat nykyisiä tarpeita. Värkkejä, jotka eivät ole "runsaudensarvia" mutta vastaavasti hoitavat oman, rajatun alueensa suvereenisti ilman monenlaiseen menoon rakennetun laitteen kompromisseja.
 
Kun muinoin itse aloittelin soittoharrastustani ei ollut näitä nykyteknologian ihmelaitteita, hankittiin niitä vehkeitä mitä oli saatavilla ja jostain kumman syystä ;> noita ihmetellään ja ihastellaan tänä päivänä ainakin jonkin verran ja niillä soittavat leimautuvat automaattisesti joksikin yhdenasian bluesreliikeiksi tms. joiden ei voi odottaa tietävän edes sitä, että vuosituhat on vaihtunut. Eli tässä tuli kuvaan nuo putkipelit. Vanhemman korva on suuremman osan aktiiviaikaansa kuullut pelkästään putkisoundia ja tottunut siihen siinä määrin, että vertaa automaattisesti ja tiedostamatta muita siihen eikä suinkaan sitä noihin muihin. Siitä on tullut jonkinmoinen standardi, niinkuin esim. metrinmitta tai kilogramma. Sitävastoin en ole tähän mennessä kuullut kommenttia: "Testauksessamme ollut Mevoxfenor-putkivahvain ylsi sekä yksikelakitaralla että humpparisoittimella yllättäen lähes yhtä musikaalisiin soundeihin kuin tannoisilla Frankfurtin messuilla esitelty XXXX mallintava."

Öö..mitäs mun piti??? Niin, että soitelkaa mikä parhaalta tuntuu ja mihin rahkeet riittää, mutta ei ehkä kannata juosta joka trendin perässä ja olla vaihtamassa laitteita alituiseen. Siinä hassaa moni nuori tai miksei vanhempikin aikamoisen määrän fyffendaalia, pahimmassa tapauksessa hukkaa musiikillisen identiteettinsä ja menee pyörälle päästään.