Yleistä keskustelua musiikista ›

Askr: Kuulosti uskottavalle, pidin erityisesti kohdasta, jossa korostit merkityksiä, niihin uskomista ja symboleja uskon kuljettajina. Mutta: minun, ehkä rajallisella, mutta kuitenkin, käytännöllisellä mielenlaadullani tämä ajattelu on yksinkertaisempaa rakentaa ilman hankalia ja helposti aivan turhan provokatoorisia ja monimutkaisia perusteluja vaativia ajatuksia kulttuuri-ilmiöiden eliömuodoista, kuolemista jne. Mielenlaatu voidaan aivan hyvin käsittää ihmisyhteisön rakentamaksi kulttuuriksi arvostuksineen jne; nämä voivat myös olla vahvan uskon kohteita. Oletko sitäpaitsi varma, että kuvaamasi elämänvoima ei syki enää?
 
Vierastan edelleen myös muutoinkin halua leimata asioita kuolleeksi: sellainen mustavalkoisuus ensinnäkin tuo mieleen melodraaman: petit, olet kuollut minulle. Toisekseen en ymmärrä mitä hyötyä siitä on - sen lisäksi että asiasta saa näitä ketjuja aikaiseksi :).
 
Mitähän tohon nyt sanos. Erilaisista elämän- ja maailmankatsomuksista nähtynä samoja tai suunnilleen samoja asioita voi luonnehtia eri tavoin. Sitten on joukko hermeneutikkoja jotka ovat valveutuneet ja erikoistuneet näiden maailmankatsomusten keskinäisen vuorovaikutuksen suorittamiseen tai avustamiseen. Tämä tilanne on kankea ja sanoisinko kammottava mutta arkipäivää.
 
Minä pyrin luonnehtimaan ilmiöitä niin että siinä samalla tulee esille mistä ne ovat peräisin. Tästä syystä olen aivan erityisen kärsimätön kaiken sellaisen suhteen mikä ei nähdäkseni ole mistään peräisin tai kotoisin. Esimerkiksi jazz tai rock eivät ole luonnontieteellisiä tutkimuskohteita ja aina voimme sanoa, että niiden sisältö on täysin sopimuksenvarainen koska ne ovat kielen käsitteitä ja me ihmiset olemme luoneet kielemme eikä ilman meitä olisi kieltäkään.
 
Edellinen voi tuntua lohdulliselta jostakusta mutta minua se häiritsee koska nähdäkseni ns. asiapuheella ja pelkällä sumutuksella on vissi ero. On mielekkäitä käsitteitä ja mielettömiä epäkäsitteitä. Jos jazzilla tai rockilla on jokin mielekäs sisältö, niillä on myös historiallinen konteksti, joka on RIIPPUMATON tämän kontekstin tulkinnasta, ts. historiallinen konteksti, jos on todellinen eikä puppua, on mielekäs ja orgaanisesti todellisen elämän kirjosta hahmottuva asiayhteys.
 
Pelkkä muoti-ilmiö voi olla kotoisin ei-mistäänkin. Lehdistö voi keksiä että "nyt pitää olla tällainen" ja se voi levitä. Jazz ja rock olivat kulttuuri-ilmiöitä, joihin sekoittui viljalti erilaisia pinnallisia muoti-ilmiöitä ja sen sellaista. Houkutus oli suuri koska niissä musiikeissa oli aitoa voimaa joka hypnotisoi kuulijansa. Sivumennen sanoen eräs keino suojautua hypnoosivaikutukselta on suggeroida itsensä uskomaan että kyseessä on juuri ja nimenomaan vain muoti-ilmiö, ohimenevä villitys, hömppä.
 
Jazzin ja rockin sitominen populaarimusiikin jatkumoon on tästä syystä mielestäni väärin, että jazz ja rock, tai oikeammin jazzin ja rockin todelliset esittäjät, astuivat kukin vuorollaan iskelmä- ja viihdemusiikin bisnekseen ja saivat koko bisneksen joksikin aikaa sekaisin. Bisneksen vastavetona on yrittää kuohita. Jazzin kohdalla tässä onnistuttiin 1967 ja rockin kohdalla 1986. Rockin kuohitseminen eli tappaminen vaati bisnekseltä suurempaa satsausta ja tarinassa on kiehtovia agenttiseikkailun piirteitä.
 
Jazz ja rock putkahtivat peräjälkeen sulatusuunista jonka käyttövoimana on voodoo. Mielestäni on järkevää ja paikallaan puhua juuri niiden kuolemasta vaikka voisi puhua myös niiden kuohitsemisesta. Kissa jatkaa elämäänsä kuohitsemisen jälkeenkin mutta kulttuuri-ilmiön tarina tosiasiassa päättyy. Jatkossa on tiedossa vain surua ja murhetta. On reilua puhua kuolemasta ilman sen kummempia sivumerkityksiä tai hypeä.
 
Voisiko mikään kulttuuri-ilmiö sitten elääkään ikuisesti? En tiedä, mutta siitä olen varma että voisi huomattavasti pitempään kuin jazz ja varsinkin rock. Minun mielestäni siihen haasteeseen, jonka nämä kulttuuri-ilmiöt bisnekselle ja yhteiskunnalle asettivat, liittyy vain kauniita ja yleviä piirteitä. Vähemmän kauniita liittyy sitten näihin em. muoti-ilmiöihin. Ja kun jazz ja rock ovat kerran kuolleita, on määrätty kauneus myös kuollut. Sitä voi ihailla museossa mutta sen lämpöä ei voi tuntea ihollaan.