Kitarat: soittaminen ›

YarZoo: Aihe on askarruttanut vuosien varrella erinäisistä haastatteluista ja artikkeleista poimittuna. Esim. juuri tuo R. Latvalan pikahyppy Waltariin, yleensähän nämä raskaammanlaidan edustajat tuntuvat olevan muutenkin tarkempia siitä ettei tuuraaja lipsu linjasta. Koko ajatus on itseasiassa kotoisin raskaamman musiikin puolelta, vaikken itse milläänmuotoa lajia harrastakaan.
 
Mitä kauemmin soitat ja mietit soittamaasi, sitä enemmän huomaat, että 90% biiseistä menee ihan pienillä eroilla toisiinsa. Erot tehdään yleensä pienillä koukuilla, painotuksilla, osien jaottelulla ja ennen kaikkea laulumelodialla. Viimeisimpäänhän sun ei kitaristina tarvitse puuttua mitenkään, mikäli et taustalaulua harrasta samalla.
 
Tahtoo siis sanoa, että kuunnellessa biisiä, sä et oikeasti kuuntele ekan kerran jälkeen kuin ne koukut ja rakenteen sieltä. Loppu on usein moneen kertaan aiemmin veivattua. Ja juuri siihen perustuu isonkin setin haltuun ottaminen nopealla aikataululla. Tämä tosin tarkoittaa samalla sitä, että yleisön rokkipoliisi pääsee sanomaan, ettei mennyt ihan 1:1 soitto. Tämä siis, jos siellä on vähän enemmänkin kuviointia.
 
Jos meikäläinen saisi joskus vaikka bassopuolelta Lauri Porran tuotantoa tukemaan, sanoisin varmasti että teeppä mitä haluat. Onhan häneltäkin kielletty ylimääräiset kuviot ja oma-aloitteisuus jossain projekteissa.
 
Mä taas välttämättä en antaisi. Tiettyihin tyyleihin kuuluu vetää tiukasti ilman improa, jolloin kenenkään ei sovi kaahailla oman halunsa mukaan. Toinen juttu voi olla, että jokin ennalta sovittu kuvio (esim. tietyt tauotukset) menee puihin tuommoisessa. Mutta jos ei mikään noin periaatteessa estä kuvioimasta oman halunsa mukaan, niin eipä ole kauheasti syitä pistää jotain tiukkiin ohjaksiin. Aika sama, onko se sitten Porra, vai joku muu, joka vaan harjaa hommansa muuten.

jniska: Kirsillä on hyvä perse.
 
Ja helvetin hyvät tissit!

Jos tämän triidin läpi lukeminen jotain tähän yödatisteluun toi, niin googletin Kirsi Rannon kuvia.

jniska: Google kertoo
 
http://t1.gstatic.com/images?q=tbn: … EgnYzpNMRPvG6B_Gx9VTGi4uuY74EDRximg

Jucciz: ... päädyin juurikin siitä syystä, että tulin yksittäiselle tuurauskeikalle koko illan ohjelmisto valmiiksi päässäni - viitisenkymmentä biisiä. Nuottimappi oli kyllä koko keikan ajan auki, mutta väärältä sivulta. :D Ilmeisesti tein vaikutuksen, koska aika pian mut kiinnitettiin kyseisen kokoonpanon kitaristiksi ja keikkoja ehti kertyä sillä porukalla parisen sataa.

 
Mulla on käynyt melkeinpä sama homma, monille bändeille tullut tehtyä tuurauskeikkoja todella pienillä varoitusajoilla (mm. 4 päivän varoitusajalla Eurooppaan, 2 päivän varoitusajalla 20 biisiä, päivän varoitusajalla 10 biisiä joista tarjolla vain nuhjuiset bootleg-keikkatallenteet youtubessa) ja niistä kahteen päätynyt sitten pitemmäksikin aikaa soittelemaan...
 
Mutta jollain kieroutuneella tavalla mä todella oon aina nauttinut tollasista jutuista ja oon melkein poikkeuksetta suostunut lähtemään mukaan. Kai niissä on se vaaran tuntu mukana mikä livehommissa yleensäkin viehättää, ts. jos menee vituiks niin sit menee.:) Aina on tuntuneet bändien jäsenet olleen tyytyväisiä ja se on riittänyt mulle. Eli kyllä niistä aina keikat on saatu aikaseks.
 
Joku tuossa aikaisemmin jo laittoikin, mutta tota oppimisprosessia tosiaan helpottaa aika pirusti kun korvat kehittyy musiikin analyyttiseen kuunteluun (en tiedä onko mikään virallinen termi ;) ), ja osaa esim. biisiä kuunnellessa plokkailla ne sointukierrot ja melodiat plus mahdolliset kuviot tahi riffit vaikkei sitä kitaraa / muuta instrumenttia oliskaan saatavilla.