Kitarat: soittaminen ›

YarZoo: Aihe on askarruttanut vuosien varrella erinäisistä haastatteluista ja artikkeleista poimittuna. Esim. juuri tuo R. Latvalan pikahyppy Waltariin, yleensähän nämä raskaammanlaidan edustajat tuntuvat olevan muutenkin tarkempia siitä ettei tuuraaja lipsu linjasta. Koko ajatus on itseasiassa kotoisin raskaamman musiikin puolelta, vaikken itse milläänmuotoa lajia harrastakaan.
 
Mitä kauemmin soitat ja mietit soittamaasi, sitä enemmän huomaat, että 90% biiseistä menee ihan pienillä eroilla toisiinsa. Erot tehdään yleensä pienillä koukuilla, painotuksilla, osien jaottelulla ja ennen kaikkea laulumelodialla. Viimeisimpäänhän sun ei kitaristina tarvitse puuttua mitenkään, mikäli et taustalaulua harrasta samalla.
 
Tahtoo siis sanoa, että kuunnellessa biisiä, sä et oikeasti kuuntele ekan kerran jälkeen kuin ne koukut ja rakenteen sieltä. Loppu on usein moneen kertaan aiemmin veivattua. Ja juuri siihen perustuu isonkin setin haltuun ottaminen nopealla aikataululla. Tämä tosin tarkoittaa samalla sitä, että yleisön rokkipoliisi pääsee sanomaan, ettei mennyt ihan 1:1 soitto. Tämä siis, jos siellä on vähän enemmänkin kuviointia.
 
Jos meikäläinen saisi joskus vaikka bassopuolelta Lauri Porran tuotantoa tukemaan, sanoisin varmasti että teeppä mitä haluat. Onhan häneltäkin kielletty ylimääräiset kuviot ja oma-aloitteisuus jossain projekteissa.
 
Mä taas välttämättä en antaisi. Tiettyihin tyyleihin kuuluu vetää tiukasti ilman improa, jolloin kenenkään ei sovi kaahailla oman halunsa mukaan. Toinen juttu voi olla, että jokin ennalta sovittu kuvio (esim. tietyt tauotukset) menee puihin tuommoisessa. Mutta jos ei mikään noin periaatteessa estä kuvioimasta oman halunsa mukaan, niin eipä ole kauheasti syitä pistää jotain tiukkiin ohjaksiin. Aika sama, onko se sitten Porra, vai joku muu, joka vaan harjaa hommansa muuten.