Kitarat: kitarakamat ›

Kävin eilen musafasulla käpistelemässä telekastereita kun on ollut jo toista vuotta meinikinä, että semoinen pitäisi laittaa ja matkan varrella on ollut kaikenlaista ideaa (milloin on himottanut bigsby versio ja millon piezomikeillä ryyditetty).
 
No eilistä satoa sen verran, että ulkonäöksellisesti ihastuin amerikan deluxe teleen, joka on kaunis ja lespaulimaisen hienostunut moderni sähkökitara. Viimeistely näytti olevan ihan vimpan päälle, podyssa viiste ja toinen viiste siellä kaulataskun alla eli ergonomiaan satsattu. Reunapindaus ja ruusupuu otelauta, lukkovirittimet ja stratotyyliset tallapalat. Komiasentoinen mikkivalitsin ja volapotikan päässä painokytkimellä ilmeisesti keskiasennolle sarjaan ja rinnakkain kytkennälle valitsin (en ole varma, mutta se nappi puraisi saundiin juurikin siinä keskiasennossa. Hinta oli puolisentoista tonnia eli aika hintava noihin mexikon peleihin verrattuna, vaikka kyllähän tuo vastaava japaniassa tehtykin maksaa tonnin verran. Kaiken kaikkiaan mukava kitara ja siitä tykkäsin enimmäkseen. Kaulasta en pitänyt otelaudan radius oli aika modernin iso (ei hyvä) ja kaula oli semmoinen littana (ei pesismailan puolikas jollainen fenderissä kuuluu olla) ja päälle päätteeksi siinä oli joku satiinilakkaus tuli semmoinen hevikeihäsfiilis koko kitarasta paitsi tämä on tietenkin tyylikkään näköinen onhan se tele. Tallamikkinä oli joku yksikelainen N3 (en tiedä mitä se meinaa olisko joku noisless?) ja kaulamikki näytti tavalliselta huulipuikolta. Soudit kyllä ihan tunnisti teleksi ja se mikkivalitsimen keskiasennon valitsin antoi aika rokkisoundin siis semmoisen ihan humpparimaisen paksun ja rehevän eli tuntumaksi jäi, että tämä kitara kelpaa hyvin monenlaiseen soitantaan aina raskaaseen mättöön saakka. Korkeahko hinta, mutta toisaalta siihen tulee orkkis fenderin kova keisi mukaan jolle voi parisen sataa laskea hintaa, jos sen joutuu ostamaan erikseen. Noissa amerikan teleissä on lisäksi se pikkuruuvi jolla kaulakulmaa voi säätää.
 
Kokeilin tavallisia ameriikan telejä myös ja soittotuntumaltaan ne olivat tuon deluxen kaltaisia lsatiinilakattuja littanakauloja. Joten ameriikan mallisto ei nyt täysin sytyttänyt käänsin siis katseeni mexikon teleihin. Havaitsin, että ihan ne halvimmat perusmallit olivat tuntumaltaan vähän "muovisia", mutta sitten tulin tyypänneeksi bajaa ja halleluja siinä se on vasta tele. Ulkonäöltään ja perus ratkaisuiltaanhan baja on hyvin vintagehenkinen (messinkiset kahdenkielen säätöpalat ja se kourumallinen tallalevy ja yksikerroksinen pleksi samoin kuin virittimet olivat sitä halkaistua mallia jota olen tottunut fendereissä näkemään). Se kaula! voi pojat, että tykkäsin tykkäsin ihan todella. Se on juuri semmoinen halko kun kaulan tulee fenderissä ollakin vaahteraotelauta mehevän paksun lakan peitossa kuten kaula muutenkin ihan niinkuin minun maailmassani pitää ollakin:-) tykkäsin tästä kitarasta ihan jokaisella solullani. Ei se ulkonäöltään ollut yhtä korea kuin se amerikan deluxe, mutta toisaalta paljon enemmän tele ja kitarana se oli ihan jokaisella osa-alueella parempi (myös soundillisesti). Se mikkivalitsinhässäkkä siinä onkin ainoa modernimpi osa ja bajassa on se neliasentoinen mikkivalitsin sekä volapotikan päässä se painonappi. Ilmeisesti mikkien kytekentöjä löytyy joka lähtöön ja se painonappi tuntui jotenkin boostaavan sita soundia ihan joka asennossa. Soundillisesti tämä pesi sen amerikan deluxen omissa mieltymyksissäni.
 
Baja oli positiivinen yllätys ja luulen että ostan sen ensin ihan vain koska se on parempi kitara ja bonuksena vielä paljon halvempi eli sen kovan keisin jälkeen hintaeroa siihen amerikan delukseen näyttäisi jäävän kuutisen sataa bajan eduksi. Toisaalta olen noita bajoja nähnyt torillakin ja varmaan ensin katson josko sieltä löytyisi niin voisi satasen tai pari vielä hinnassa säästää. Tuumasin, että se amerikan deluxe kaikista puutteistaan huolimatta oli oikein mukava kitara kyllä minä tavallaan siitäkin tykkäsin, mutta jos ostaisin sen, niin ajattelisin kuitenkin koko ajan bajaa joten baja lienee syytä ostaa ensin ja ostaa se adl jos se vielä jää mietityttämään.
 
Kitaroita testasin fender blues deluxe vahvarilla, joka on melkein samanlainen kuin omani ja oli soundiltaan oikein hyvä (tuntumaltaan hyvin samanlainen kuin tuo oma bluesdevillekin, mutta vain astetta sivistyneempi).
 
Telekaster on kyllä kaikkinensa itseoikeutetusti sähkökitaroiden arkkityyppien joukossa ja sellainen on joka jätkällä pakko olla ja ihmettelen miten olen pärjännyt ilman sitä. Ne roadwormtelet on kyllä hyviä keppejä nekin, vaikka semmoiset hassut relikoinnit muuten vähän vierastuttaakin itseäni, mutta jos kulunut kitara ei häiritse niin hyvä tatsisia pelejä vaikuttivat muutoin olevan. Baja on kummiskin ihan kunkku ja nyt olen ihan myyty sille. Ei se kaunis ole, mutta ei telen kuulukaan ja voi herrajestas että on hyvä kitara.