Muusikoiden.net
28.03.2024
 

Rummut: rumpukamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Kehu oma soittimesi
1 2 3 4 5 6
jazzmies
03.09.2011 22:49:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämän keskustelun tarkoituksena on lähestyä omaa soitintasi, omia soittimiasi tai omia merkkejäsi positiivisessa sävyssä. Tavanomaisten "kumpi kannattaa ostaa " -kysymyksien sijasta nyt kannattaa pistää asialliset hehkutukset eetteriin. Nigerialaisen oikeudenkäynnin tavoin kovin huutaja heittäköön ensimmäisen kiven.
 
Ensimmäiseksi Yamaha-rummut. Joskus 1980-luvun loppupuolella näin Sallan musiikkileirillä opettaja Miri Miettisen mukanaan tuomia videoita, kuten Zildjian Day ja Wecklin molemmat kasarirumpukoulut. Etenkin Colaiutan pätkät ja tietysti Weckl kuulostivat aivan järkyttävän hyviltä sekä soitoltaan että erityisesti saundiltaan. Itse olin kuitenkin tuolloin Tama-mies, ja Recording Customien hinnat olivat ihan toista kuin puoliammattilaissetti Rock-Star Pro. Se kuitenkin kiinnitti huomiota, miksi kaikki uudet ja parhaat soittajat soittivat Yamahalla.
 
Itse vastarannankiiskenä kiersin Yamahaa kuin kissa kuumaa puuroa aina vuoteen 2008, kun ensimmäistä kertaa istuuduin F-Musiikissa PHX-setin taakse. Hintalappu hymyilytti minua utopistisella hintapyynnöllään, mutta setin virveli alkoi heti kiinnostaa minua realistisena hankintamahdollisuutena. Rumpu on Yamaha Sensitive Concept 13" x 6 1/2", joka oli ihan muuta kuin ne rummut, joita minulla oli. Olin pitkään hakenut puuvirveliä, joka olisi nopea, rapea ja särmikäs. Tänään viimeksi soitettuani sitä, voin todeta sen olevan uskomattoman hyvä investointi. Toinen hankinta samasta tallista oli Yamaha Anton Fig Signature Snare Drum 14"x6", joka on elämäni virveli. Tämä ohutrunkoinen, puuvanteinen rumpu ei omista mitään kultauskrumeluureja, vaan siinä on juuri kaikki olennainen mitä hyvältä rummulta voi odottaa. Viimeksi kuukausi sitten itselleni aikaisemmin outo äänimies eräillä festivaaleilla sanoi vaatimattomasti rummun olleen paras, mitä hän on koskaan kuullut. Näiden rumpujen myötä lähti kaksi 1960-luvun Gretsch Round Badge virveliä kiertoon ja ei ole ollut ikävä niitä sen koommiin, kun tilalla on kaksi ihan eri kaliberin soitinta.
 
Sitten loppuvuodesta 2009 päätin hankkia silloisen treenisettini Sonor Force 3001:n tilalle kunnon keikkasetin lähinnä pop/tanssi/viihde-keikoille. Musa-Fasun rumpumyyjä Juckis sanoi kellarista löytyvän Yamaha Maple Custom Absolute -setin, jossa oli haluamani koot 10-12-14-20, mutta bassorumpu oli 18" syvä. Arvoin puhelimessa, että pitäisinkö bassorummusta lainkaan, ja vielä kaupassakin epäilin, että kuulostaako rumpu hyvältä. Kuulostihan se, mutta en uskonut, sillä olinhan alkanut pitää itseäni vintage-miehenä. Hetken soitettuani tuota settiä opin sen itsestäni, etten ole vintage-mies. Päinvastoin, tuosta investoinnista alkoi uusi innostus koko rumpujensoittooni uudestaan, sillä nyt minulla oli rummut, joissa on dynamiikkaa, lämpöä, soinnin syvyyttä sekä upeaa viimeistelyä. Rummut ovat helppo soittaa ja hallita, mutta samanlainen turvarumpu se ei ole kuin Recording Custom tai Birch Custom Absolute, eli sävyjä MCA-setistä olin saava enemmän irti.
 
Kasattuani setin treenikämpälläni Gretschien viereen, totesin Yamahan kuulostavan paremmalta joka suhteessa. Samassa alkoi kiehtoa ajatus "mitä jos vaihtaisi Gretschit PHX-settiin". Se hetki koitti yllättävän pian, sillä jo loppukeväällä 2010 uskaltauduin ottamaan riskin. Myin Gretschit Rautiaisen Tommille, jolta aikoinaan setin myös ostin - tosin olin hankkinut settiin Amerikoista pari lisätomia. Taas ajoin samantien Kaisaniemenkadulle. PHX-setin osto vaikutti olevan niin erikoisjuttu, että rumputukkuri JES:kin tuli heiluttamaan valkoista nenäliinaa tapahtuman johdosta. Tilasin samalla heti toisen lattiatomin, sillä ilman 14" lattiatomia olen miltei toimintakyvytön. Ajoin saman tien työpaikalleni setin kanssa, koska oppilaat tulisivat kohta. Pystytyin setin, ja ensimmäinen oppilaani Aleksi K. mykistyi tomisaundeista. Kohta perästä kärräsin setin studioon ja äänittäjä oli ihan ällikällä lyötynä etenkin terveistä tomisaundeista. Bassari oli niin tykki, että Shuren Beta 52 aukon kohdalta meni tukkoon. Se piti sitten asettaa resonointikalvon ehyeen osaan noin 20 senttimetrin päähän, missä kaikki bassorummun ominaistaajuudet ovat noukittavissa. Eli tähän rumpuun ei kannata mennä sisään, koska se on transientiltaan ja soinnin syvyydeltään uskomaton.
 
Tutustuttua rumpuhin kesän ajan kiusaus 18" bassorummun hankintaan tuli liian kovaksi, joten sitten alkoi piinaava puolivuotinen odotus saada vastaus siihen kysymykseen, miltä PHX-setti kuulostaa jazzasetelmana. Rummun saavuttua Suomeen hykertelin onnesta, sillä tämä bassorumpu on täydellinen instrumentti ja tämä setti kokonaisuutena on sellainen, minkälaiseksi rummut olisi heti alusta alkaen pitänyt tehdä. Niiden viretettävyys on huippuluokkaa ja dynamiikka varmastikin maailman paras, sillä rumpu soi selkeänä pikku hipaisusta sikamättöön. Nyt PHX-kattaukseni on 10-12-14-16 ja joko 18" tai 22" bassari.
 
En ole malttanut hankkiutua eroon Gretschin jazzsetistä (12-13-14-18), sillä se saattaisi kaduttaa jossakin kohtaa. Kun laittaa jazz-PHX:t ja jazz-Gretschit vierekkäin, Yamaha kuulostaa ylivoimaiselta Gretscheihin verrattuna ja näyttää niin paljon paremmalta, joten ei ole kovin vaikea arvata, kumman setin kuskin paikalle asettaudun helpommin.
 
Nyt muutaman vuoden soitettuani Yamaha-rummuilla, olen alkanut pitää itseäni jälleen taiteilijana enkä tieteilijänä. Niin paljon nämä soittimet ovat inspiroineet itseäni.
 
Ei se absoluuttinen totuus ole, mutta lähes järjestelmällisesti olen oikeassa asian kuin asian todellisesta jamasta. - jazzmies 2011 -
tcitc
03.09.2011 23:47:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jazzmies:
Ensimmäiseksi Yamaha-rummut. Joskus...
 
...olen alkanut pitää itseäni jälleen taiteilijana enkä tieteilijänä. Niin paljon nämä soittimet ovat inspiroineet itseäni.

 
No huh. Yhtäkkiä alko tekee mieli hankkia jammut...
 
Amateurs built Titanic, professionals built the ark.
Kailis
04.09.2011 06:19:00 (muokattu 04.09.2011 06:22:15)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minä kierrän Yamahat kaukaa jos niistä menee noin sekaisin =D
Kaikki soitti Yamahalla. Siis kaikki.
Mutta hyviä pakkasia ja toivottavasti ei pamaha.
 
Ronttimus: Aiheeseen: Söin juuri luomupaahtoleipää. Vitutti kun maistui niin paskalta.
Vallu-Veke
04.09.2011 11:45:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Laitoin plussan jazzmiehelle. Hyvin kehuttu :)
 
Kehaisempa omani.
Genistat on. Ne on ehkä liian Yamahat ja liian hifit. Ne lähtee ehkä tylsimyksinä reissuun joku päivä. Ominaissoundi on siis tylsähkö. Rokkiin ne menee täydestä. En oikein osaa päättää onko ne hyvät vai ei. Kalvojen ominaissoundi tuodaan näillä korostuneesti esille. Rummut muuttuu kalvoja vaihtamalla ja virittämällä aivan eri rummuiksi. Genistat on hyvät, mutta huonoimmat rummuistani. Sielu puuttuu.
Uudemmat Classic Mapleni on sitten ihan joka paikan höyliä. Niin hyvät, että hävettää ihan helvetisti omistaa tällaiset, kun paljon paremmilla soittajilla on rupulivehkeitä. Ominaisoundi on selkee Ludwig, muttei vintage. Bassarissa on tunnistettava Ludwig-soundi ja se kuulostaa kyllä myös hieman vintagelta. Iskee tajuntaan. Helpot virittää. Ulkonäkö on täyttä rautaa. Ns. hiljaa soittaminen onnistuu näillä helposti. Soundi on muhkea ja kauniin sävyinen, vaikka hiljaa napauttaa tomeja. Sarjan virveliä ei kait tarvitse erikseen ottaa esille? :)
ClassicMaplet on mahtavat yleisrummut, joissa on sielua, tyyliä ja omaperäisyyttä.
Ne menee nykyajan menossa tosiaan ihan mihin vaan. Hevit, iskelmät,....
Näiden ansiosta on rumpujen soittoon kulutettu aika tuplaantunut, koska rummut on vaan niin miellyttävät. Kallit on uutena, mutta älykäs ostaa käytettynä. Parhaiten investoimani tontero on siinä.
Club Date:t on rummuistani kuitenkin sellaiset, että niiden soundi tiputtaa miehen katuun. Näillä voi soittaa mitä vaan, mutta vähän ajan päästä kädet ja jalat alkaa väkisin swingaamaan " sing sing ".... . Gene Grupa olis halunnut tällaiset, mutta hänellä ei ollut kai varaa, kuin Grescheihin, vai mitä ne oli :)
Rummut, joista aistii heti, että kaunis, pehmeä soundi, tulee rungosta, eikä tarkkaan viritetyistä kalvoista pelkästään. Rummut ei ole hifit, mutta silti ne soi tarkkaan juuri rumpalin käskyjen mukaan. Tämän laatuluokan puu on loppunut ajat sitten maapallolta. Kaupasta näitä ei saa enää, eikä nämäkään tule ihan heti myyntiin. Nyt ns. hyvät rummut tehdään höttölipuusta kymmenillä viiluilla ristiinrastiin. Rungot on käytännössä liimaa ja puumössöä. Jollain terävällä reunaviisteellä yritetään puoli väkisin repiä soundia. Saahan niillä kalvoista tarkat ja hifit soundit irti, mutta rungot on mitä lie mössöä ja kaikki kuulostaa samanlaisilta. ClubDatessa reunaviiste on käytännössä olematon nykyrumpuihin nähden, mitä tulee terävyyteen. Hyvinkin pyöreähkö. Viilujen ja liiman määrä on minimoitu. On valittu parhaat puut ja tehty ohuet kauniisti soivat rungot. Rungot on sisältä rouheahkot työn jäljiltä. Tarkoituksella. Soundi on matalahko, pehmeä. Rummut soi, mutta mitään epäharmoonista wouwwaamista ei saa kirveelläkään ja teippejä ei tarvita.
Serkku teki valmiiksi tulevan CD-julkaisuni kannen ja antoi kuvaavan nimenkin: "Paskaa rumpumusiikkia..."
ClubDate-rumpujen ansiosta saatan vielä ehtiä vaikuttamaan ko. julkaisun nimeenkin. Sen verran paljon ko. rummut inspiroi opiskelemaan rumpujen soittoa. Olen rumpujensoiton opiskelija vielä. Välineistä homma ei ole kiinni tällä kertaa :)
 
Bacchus
04.09.2011 13:19:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Saatuani hyvät tarjoukset Yamahan maahantuojalta, olen todennut Yamaha-tuoteperheen ylivertaisuuden.
 
When the Going Gets Weird, the Weird Turn Pro
jazzmies
04.09.2011 23:02:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vallu-Veke: Tämän laatuluokan puu on loppunut ajat sitten maapallolta. Kaupasta näitä ei saa enää, eikä nämäkään tule ihan heti myyntiin. Nyt ns. hyvät rummut tehdään höttölipuusta kymmenillä viiluilla ristiinrastiin. Rungot on käytännössä liimaa ja puumössöä. Jollain terävällä reunaviisteellä yritetään puoli väkisin repiä soundia. Saahan niillä kalvoista tarkat ja hifit soundit irti, mutta rungot on mitä lie mössöä ja kaikki kuulostaa samanlaisilta.
 
Hienoa hehkutusta Ludwig Club Date -setistäsi. Ilo lukea perusteellista rakkaudentunnustustasi rummuistasi. Mutta yllä olevaan lainausosioon kyllä puutun. Kaikki maailman metsät eivät ole eivätkä tule tehoviljellyiksi, joten mikä siinä on, että ennen vuotta 1970 hakattu puuaines olisi automaattisesti laadukkaampaa kuin sen jälkeen hakattu? Metsiäkin on jo viljelty ja harvennettu maailman sivu. Näin ollen hehkutukseesi valitettavasti liittyy asioita, joista et voi olla ihan perillä, paitsi jos olet puuraaka-aineen keruusta perilläoleva metsäntutkija tai sahausalan ammattilainen. Oletko sattumoisin? Mutta joka tapauksessa hyvin kannettu lippua Ludwigien puolesta.
 
Haluasin varsinaisesti tässä kirjoituksessani ottaa esille Sabian-symbaalit.
 
Nuoruudessani selailin MS-Audiotronin kuvastoa, joka tuli muistaakseni OK-lehden liitteenä vuoden 1982 tienoilla. Siellä mainostettiin Sabian-symbaaleja, sekä HH:ta että AA:ta. Sitten saman vuosikymmenen lopulla alkoi niitä ilmestyä kaverirumpaleitteni setteihin. Muodissa olivat etenkin taitetulla laidalla varustetut AA:n Sound Control-, kahdeksankulmaiset Octagon sekä splash-symbaalit. Ne eivät auenneet minulle yhtään, sillä ne kuulostivat joko omituisilta tai tunkkaisilta. Myöhemmin Kauhajoen opistolla törmäsin sitten HH:n Medium Thin Crasheihin, ja ne olivat sitten jo paljon parempia, mutta eivät kuitenkaan makuuni, sillä olinhan henkeen ja vereen Zildjian-mies.
 
Kului melkein kaksi vuosikymmentä, kun rumpuharrastaja Jorma Mikkeli kauppasi minulle kaksoiskappaletta Sabian Vault Artisan Light Ride 22" Brilliantistaan, jonka hän sanoi nykysymbaaleista olevan lähimpänä turkkilaista K:ta. Hieman skeptisesti suhtauduin inhokkimerkkiini, mutta hetken soitettuani päätin ottaa sen kotitestiin. Samana iltana sitten soitin hänelle ja sanoin "tämähän on ylivoimainen verrattuna omiin symbaaleihini", joten ostin sen välittömästi. Minulla oli ollut pitkään 22" 1950-luvun A-Zildjian, joka oli mainio, mutta se ei ollut tarpeeksi "kompleksinen" jazzrideksi. Sitten sattumoisin törmäsin Vantaan F-musiikissa Artisanin 20-tuumaiseen. Kotona testasin sitä hetken ja sitten "maailman parhaana 20-tuumaisena jazzridenä" pitämäni K Zildjian Pre Aged Light Ride jäi työttömäksi. Soitteliin tovin tällä parilla, kunnes 1970-luvun alun A Zildjianin New Beatit alkoivat kuulostaa eri maailmasta tulevilta. Näin ollen tieni kävi jälleen Sabian-myymälään, josta jäi Sabian HHX Legacy Hi-Hat 14" matkaani. Nyt settini oli valmis. Tähän päivään mennessä tosin molemmat Artisanit ovat vaihtuneet eri yksilöiksi, paremmiksi.
 
Mitä enemmän soitin Sabian-settiäni, niin sitä väsyneemmiltä alkoivat Zildjianini kuulostaa. Näin ollen marssin F-Musiikkiin ja ostin koko setin HHX:ää ja hävitin New Beatit, A-Customit ja vanhat amerikkaliset K:ni. Hetken päästä minulla oli kolme settiä Sabiania - yksi todella jazz, yksi moderni ja härskisointinen sekä yksi ns. yleiskattaus. Matkan varrella olen luopunut muutamasta "heräteostoksestani" ja hankkinut tilalle itselleni käyttöarvoisempia symbaaleja.
 
Minun on vaikea löytää Sabianista heikkoa kohtaa, sillä kaikissa symbaaliryhmissä olen löytänyt muutaman mahtavan symbaalityypin ja valioyksilön.
 
Tällä hetkellä olen ihan tohkeissani HH Bright Hi-Hat 14":sta, jotka ovat todella painavat, mutta älyttömän herkät ja dynaamiset. Hihatit ovat ylipäätänsä ehkä Sabianin parasta antia. Myös kolme crash-pariani ovat mahtavia - HHX Legacyt, HHX-tremet ja Vault Artisanit. Viime aikoina olen soittanut erityisen paljon Artisaneilla, sillä niissä on klassinen, rouhea ja täydellinen ääni, mutta myös Legacyt seuraavat usein minua moniin koitksiin. Ridejä on sitten kertynyt aika liuta, mistä suosikkini ovat Vault-sarjalaiset Signature-pellit. Hardcore jazzia soitan 22" Ralph Peterson / 21" Fierce -parilla, rockia 21" Encore / 20" Legacy -parilla, laulujazzia 22" Artisan / 20" Artisan parilla sekä juurimusiikkia 21" Hot Ride / 20" Artisan Crash -parilla. Edellisistsä on mahdotonta löytää suosikkia, sillä nämä kaikki parit ovat kovin erilaisia, mutta kyllä ensin mainitsemani kuivahko, karusointinen jazzpari on jotekin viehättävin. Efektit, sekä splashit ja chinat ovat myös edustettuna kolmin kappalein valikoimassani. Näistä pitää ottaa esille 10" HHX Evolution Splash, joka on paras soittamani splash. Se on todella ohut, mutta leikkaa läpi tunnistettavalla äänenvärillään kovassakin soitossa. Toinen hieno peli on HH Thin Chinese 18", joka on kiinalaisempi kuin kiinalaiset ikään. Siinä on sellainen aggressiivinen, suora ääni, mikä antaa takaisin sen mitä sille tarjoaa.
 
Sabian-valmistajan innovatiivisuus ja tuotekehitys on omaa luokkaansa, sillä he ovat uskaltautuneet irtautua sorvaus- ja moukarointitekniikoiltaan alan perinteisistä standardeista. Kun tarkastelee esim. Artisan-komppisymbaalia lähietäisyydeltä, ymmärtää helposti sen miksi symbaali on niin hintava - sitä on näet työstetty hirvittävät määrät. "Maanantaikappaleita" ei ole tielleni sattunut näinä vuosina ollenkaan, joten uudellensulatuksen kynnyt tehtaalla on ilmaisen matalalla valmistuksen mennessä pieleen jossakin vaiheessa. Myös kestävyys on ollut erinomainen, mitä edesauttaa se, että symbaalit ovat suhteellisen äänekkäitä massaansa ja halkaisijaansa nähden jopa kuivimmissa sointiluokissa. En voi muuta kuin suositella HH, HHX- ja Vault-sarjoja.
 
Ei se absoluuttinen totuus ole, mutta lähes järjestelmällisesti olen oikeassa asian kuin asian todellisesta jamasta. - jazzmies 2011 -
joku muu sikko
05.09.2011 09:57:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kovasti olen itsekin RC Yamahoistani tykännyt, pin stripeilla tomit on eniten minun raskaan rockin harrastajan mieleen. Pelleistä on Sabiania AAX.ää 18" xplosion crash, 18"studio crash ja stage hats. Keskellä 17" AA fast crash. Yhä etsiskelen sitä pamahtavaa puuvirveliä.
 
Breaking The law, Breaking The law. Breaking The law, Breaking The law.
Vallu-Veke
05.09.2011 10:17:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jazzmies: Tämän keskustelun tarkoituksena on lähestyä omaa soitintasi, omia soittimiasi tai omia merkkejäsi positiivisessa sävyssä ..
 
Käsitin, että nyt kehutaan omat soittimet siihen malliin, että muiden ns. muka soittimet on sen jälkeen jossain turpeenottopaikkakunnalla, eli suossa.
Juu en ole puualan edustaja. Hatusta vedin mitä suusta tuli ulos, tunteella... sammakoitakin pääsee. Mutta vähintään puolet on aina totta.
Minua ei häiritse, kehuuko joku mainosmielessä vai ei. Otsikko on todella hyvä.
Antaa palaa nyt. Jokin totuuden jyvä tulee sieltä, vaikka hieman vitsimielelläkin heittää summamutikassa.
Aika kalliitahan nämä vehkeet on. Onhan se kiva tietää, miksi kukin on päätynyt omaan ratkaisuunsa? Rehellisesti sanottuna omat on osittain sattuman kauppaa. ClassicMaplet. Muut etsitty tarkoituksella ja kyttäämällä. Olen nykyisiä välineitä hankkiessani katsonut tarkkaan, että niissä makaavat rahat saan aina pois, kun haluaa myydä. Raudat, polkimet, jne. voi jättää laskuista. Mutta rungot ja symbaalit menee sukkana kaupaksi hinnalla, minkä olen niihin laittanut. Kysyttyä tavaraa, kun ei mene hajottamaan.
 
iekku84
05.09.2011 10:44:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Miul on pearlit ja ne on punaiset... Ne on niin helvetin hyvät ettei samaan hintaluokkaan saa paljon parempia.
 
Pessimisti ei pety.
Epämuusikko
05.09.2011 10:51:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minullapa on Roadin haitsunpellit jotka unohdin maksaa. Niistä toisesta on leikattu pari tuumaa pois, ja stackissa niistä kuuluu räkäinen aivastus. Eräs pitkäikäisimpiä "investointejani". lol.
 
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
AP
05.09.2011 10:51:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

iekku84: Miul on pearlit ja ne on punaiset... Ne on niin helvetin hyvät ettei samaan hintaluokkaan saa paljon parempia.
 
Mä ajattelin jokseenkin yhtä pitkästi ja samoin perustein kehua omat Tamat.
 
Ei noita Paiste Sound Formuloitakaan tässä uskalla paljoa retostella kylläm.
 
Mutta onhan mulla Rogersin virveli, liian hyvä taidoille mutta on se siksikin makea koska Ronnie Österberg.
 
"Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura
Kukkis 77
05.09.2011 17:37:37
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

On synkkä ja myrskyinen yö. Salamat valaisevat taivasta, myrskytuuli kohisee lailla metallisen ritarin. Kävelen uljaasti kohti mahtipontista harjoittelupalatsiamme. Jalopuinen nostosilta laskeutuu tappajamakrilleja kuhisevan vallihaudan ylle. Avaan palatsin portit, salamat lyövät tulta. Portti kilahtaa, ääni on kuulaan kirkas, ylärekisteri helisee upeasti.
 
Katson salin perälle, kultaisten kynttelikköjen ja mahtavan kivestä muuratun takan viereen. Siellä ne ovat, ruhtinaalliset Tama Swingstarit. Lyijylasi-ikkunoista kajastava salamointi heijastelee kristallinkirkkaista lugeista, upouudet kalvot värisevät mukaillen ukkosen jyrinää. Äärimmäisen kirkkaiksi kiillotetut symbaalit suorastaan häikäisevät. Kuuluu hevosen kopsetta. Mirhami ja tryffeli tuoksuu.
 
Kävelen aatelisen rumpusetin ääreen. Istahdan valtaistuimelle ja asetan ratsumestarin saappaani majesteetillisen bassorummun polkimelle. Polkaisen kerran, taivas repeää. Myrsky repii puita, taivaasta sataa nauloja, salamat polttavat kaiken tieltään. Jyrinä puhkaisee tärykalvot, jyly hakee vertaistaan.
 
Otan käteeni pitkulaisen jalopyökkivaahterasta taotun kapulan. Isken sillä taiten symbaalin reunaan. Puhdas helinä täyttää tilan, ylä-äänet soittavat paholaisen marssia. Ääni poukkoilee kiviseinistä, jalokiviä putoilee lattialle. En ole koskaan kuullut mitään yhtä upeaa.
 
Nousen valtaistuimelta. "Upeaa, fantastista", mietin. "Tästä on pakko kirjoittaa Mnettiin".
 
"Olen ohjannut suurimman osan elokuvistani kännissä. Poliisikoirakaan ei pysty sanomaan mikä niistä on tehty selvinpäin." -Aki Kaurismäki
BubbleBob
05.09.2011 18:33:36
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

...jotenkuten haistan ettei ole ihan eilen ostetut.
 
Ostin vuosi sitten lumenvalkoiset kermanvärisiksi ajassa patinoituneet Tama SwingStarit vuodelta 1982. Ruosteen pois hinkkauksessa ja virittämisessä meni kolme päivää. Nyt ovat kuin uudet ja taakse istuessa tulee kyynel silmään, enkä edes ole rumpali. Joskus käyn tässä varoen hukkaamassa aikaa ikuisuuteen. Sointia ei tarvitse itse kehua sen kun hoitavat muut. Minä nautin.
 
Musan valtamerestä on mistä ammentaa.
Kailis
05.09.2011 20:05:52
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla on mulkutetut pöntöt ja merikapteenin Turkista m/s Kristina Reginalla tuoma peltisetti. Ja hirveä läjä vitnagesnareja. Korvat soi. Eipä mulla muuta.
 
Ronttimus: Aiheeseen: Söin juuri luomupaahtoleipää. Vitutti kun maistui niin paskalta.
Vallu-Veke
05.09.2011 20:36:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No juu onhan ne muka hyviä. Symbaalit jäikin näköjään kiireessä kehumatta. Roskaa enimmäkseen, mutta ride, josta on tekstit kuluneet poies on kyllä tautisen paha. Nimittäin Zildjian 20" Premature Ejaculation, mikä lie.
Saa lääkkeenkin sairaaksi.
 
markkuliini
05.09.2011 20:39:40
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mun soittimet on hyviä!
Oho, no nyt tuli ehkä vähän liikaa kehuttua. Hävettää...
 
Rumpu+soolo=rumpusoolo. http://www.youtube.com/watch?v=kuIUA3eVW0c
Progressor
05.09.2011 20:52:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Yamaha Recording Custom & Zildjian A. Näitä molempia jazzmies tuolla rivien välissä jo ehti vähän mollaamaan, mutta esitän toisenlaisen näkökulman. Tämä on laadukas käyttösetti. Soundi on tarpeeksi hyvä studioäänityksiin, mutta toisaalta näiden kanssa uskaltaa lähteä keikoillekin, eikä mahdollinen turmeltuminen harmita niin paljon kuin joidenkin kalliimpien ja harvinaisempien soittimien kanssa. Ja jos rumpujen soinnista jääkin joitakin hienoimpia vivahteita puuttumaan, niin se ei tässä tapauksessa haittaa mitään, koska minun soittotaidoillani ne menisivät vain hukkaan. Minä soitan näillä ja olen tyytyväinen.
 
Se, joka ei tiedä mitään ja tietää, ettei tiedä mitään, on viisaampi kuin se, joka ei tiedä mitään eikä tiedä, ettei tiedä mitään.
S.M.A.K.
ferodoz
05.09.2011 20:55:36
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itsehän en tällähetkellä omista varsinaisesti rumpuja ollenkaan, eli niitä en voi kehua. Sitten kun Olympiakatu 1:stä saapuu pullopostia, että sais hakea kannut pois, niin väittelen täällä itseni vähintään insinööriksi väitöskirjallani "Mein Kumu's" (pohjautuu A.Hitlerin menestystarinaan ranskalaisena noobelpalkittuna prosaistina)
 
Omia symbaalejani en kehu, koska te stanan puukorvat ette ymmärrä kuinka mahtavia ne on. En ymmärrä itsekkään, mutta sitä en myönnä itselleni koska sen tietämättömyydestä saan hetkellistä rauhan tunnetta, ja tulee fiilis siitä että just nyt ei oo ihan pakko sijoittaa hetkeen aikaan mihinkään yhtään mitään.
 
Evansin kalvoja voisin kehua, niistähän tykkää kaikki! =D
 
Koolla on väliä.
hollmi-5
05.09.2011 22:54:03 (muokattu 05.09.2011 22:56:29)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen ihan liiankin innoissani rummuista. Siksi on vaikea lähteä lyhyesti asiasta kirjoittamaan. Poikasena oli Tama ykkönen, koska itselläni oli Tamat ja Neil Peartillakin oli. Se riitti syyksi. Ludwigeilla soitti tosi moni ihailemani rumpali ja niiden soundeja sai kuunnella vain levyltä. Kellään tutulla ei ollut Ludwigeja. Sonoreita oli vain lehdissä ja esitteissä. Ja Ruddilla. Lempparibändin rumpalilla.
 
Pelle Miljoonan kitaristilta saamani Ludwigin esite vuodelta 1975 oli lempilukemistoa. Voitti mennen tullen lehtiroskiksien Jallut ja kotiin kannetun Anttilan kuvaston naisten alusvaatesivut. Pasin alleviivaukset ja kommentit (tuplasetti: hienot, muut: Koht.), upeat kuvat ja tieto siitä, että Bonham, Paice ja monet muut soittivat Ludwigeilla, nosti persaukisen teinin kuumeen kiimaksi.
 
Rumpuja on likaa tähän tilaan. Siksipä keskitynkin nyt kahteen Ludwigin settiini. Ensin vuoden 1966 Ludwig Super Classic Blue Oyster. Peruskyrväkästä työnlaatua, pomminkestävää hardwarea kannuissa, hieno pinta, kolmikerrosrakenne vahvikerenkain (ja se kaikkein legendaarisin mahonki-poppeli-mahonki vaahteraisin vahvikerenkain). Mistään uudesta rummusta ei saa samaa soundia. Se vain on niin tunnistettavan pyöreä, lämmin ja samalla röyhkeä. Rumpuja on mukava soittaa ja niissä on monta juttua, joita rumpuvalmistajat vasta myöhemmin yrittivät uudestaan tehdä, mutta ei se enää onnistu. Mahonki, jota Ludwigin rungoissa käytettiin tuolloin, on käytännössä loppunut. Neljänkymmenenviiden vuoden aikainen puun kuivuminen ja soittaminen ovat muokanneet soundia.
 
https://picasaweb.google.com/103618 … kuvia#slideshow/5177306025659240818
 
Ludwig Amber Vistalite Zep Set vm. 2008 on toinen setti tähän kehumiseen. Sointi on vahva, pyöreä, soiva ja samalla siinä on hurjasti voimaa myös alarekisteriin. Näillä ei voi pikkupaikkojen keikkoja soittaa ollenkaan. Bassorumpu aukeaa vasta talon ulkopuolella, jos tila on pieni. Tomit ovat kertakaikkisen hienosti soundaavat. Yhtään ei haittaa sekään, että en keksi yhtään rumpusettiä, joka olisi paremman näköinen.
 
https://picasaweb.google.com/103618 … 6Q_QE#slideshow/5366487361527718834
 
Ja artikkeli: http://muusikoiden.net/artikkelit/1284
 
Soundit, piuhat ja kajarit.
M. Kekki
09.09.2011 21:33:26
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllähän Rogersit on hemmetin hienoja pannuja!
 
Ei surkutella vaan tehdään!
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5 6

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «