Klassinen ›

megatherium: Ironista kyllä säveltäjä itse piti 8. sinfoniaansa 7. parempana joutuessaan puolustuskannannalle sen saaman kritiikin vuoksi. stravinsky saattoi osua oikeaan sanoessaan ettei beethoven säveltänyt mitään musiikkia ja soinnillisestihan beethovenkin musiikki on aika karua ja köyhää, mutta sisältää kuitenkin niitä mystikkojen kaipaamia metafysisiä syvyyksiä varsinkin myöhäistuotannossaan harvemmin vokaalimusiikissa. mutta sen tarjoamasta katharsiksersta ja tuonpuoleisesta transsendentaalisesta kontemplativiisesta transsiiinvaivuttamisesta ja visionäärisistä näyistä huolimatta mitään välittömästi intohimoihin vaikuttavia väkeviä tunteita romanttisessa katsannossa beethovenista tiettyä herooista sankarillista pateettisuutta lukuunottamatta on turha hakea, sibeliuksesta vielä vähemmän. kannatta etsiä 1900-luvun musiikista.
 
Ostan täysin Stravinskin käsityksen ettei Beethoven säveltänyt tietyssä katsannossa ns. musiikkia, mutta miten on Herr Igorin itsensä laita? Eikö Stravinskiin voi kohdistaa saman moitteen?

niitä mystikkojen kaipaamia metafysisiä syvyyksiä
 
Mä olen niitä sinfonioita kuunnellut ja jossain kohtaa meinasi kuulostaa lupaavalta mutta ikävä kyllä se osoittautui ohimeneväksi.
 
Metafysiikalla ei ole tekemistä mystikkojen kanssa vaan akateemisten analyyttisten tutkimusmenetelmien kannalta suosiollisten 'nerojen' kanssa, metafysiikka kun on melko abstraktia ja loogisen käsitteellistä ja sen turvin jopa länsimaisen tieteellistä, kun taas mystiikka elää siitä, mille klassinen tieteellinen käsitteellinen reduktionistinen kirkkaan logiikan akateeminen puhdasoppinen ajattelu on sokea.
 
Niistä asioista on vaikea kirjoittaa kovin kuvaavasti, niin kuin monia musiikillisia ilmiöitäkin on vaikea määritellä sanallisesti selkeästi, mutta esimerkiksi robotiikassa törmää nopeasti siihen että robotin pitäisi arvioida reaaliaikaisesti likimääräisesti missä päin näkökenttää esiintyy vaikkapa ihmisen kasvot ja jotta voisi tunnistaa kasvot pitää tunnistaa silmiä ja nenää ja leukaa ja otsaa ja poskia ja mahdollisesti hiuksia tai partaa tai päähinettä, olettaen ettei kasvojen osien edessä ole näköesteitä, mutta toisaalta mitään niistä osista ei oikein voi tunnistaa varmasti ellei ole jo tunnistanut kaikkea muuta ympäriltä. Tällaisia jokapäiväisiä luonnollisia käytännön ongelmia pitää siis lähestyä samanaikaisesti sekä analyyttisesti (jos tossa on silmä ja jos tossa on poski niin ehkä siinä on osa kasvoja, löytyykös nenän toiselta puolelta toinenkin silmä..? Useimmilla ihmisillä on tasan kaksi silmää ja nenä on siinä välissä) että holistisesti (toi iso pyöreähkö mössö tossa näyttää mahdollisesti kasvoilta mutta voi se olla potkupallokin... miltähän se näyttäis vähän enemmän sivusta katsottuna...). No robotissa sumea logiikka ja sumeat joukot toimii aika kauniisti niin kauan kuin halutaan kytkeytyä käsitteisiin, mutta vielä joustavammin toimivat neuroverkkomallit ja robotin tapauksessa varsinkin reaaliaikaiset dynaamiset systeemit... pälä pälä
 
Mitä kaikkein absoluuttisimpiin sinfonioihin tulee, niin ehkä vertaisin -niin kuin muistaakseni joku muukin taannoin tällä palstalla- niiden säveltäjiä tyyppeihin, jotka keksivät uusia kieliä - mahdollisesti jopa uskomatta semantiikkaan. Vähän niin kuin uusia syntakseja eli lauseoppeja ja uusia sanoja - jotka eivät oikeastaan tarkoita mitään (ulkomusiikillista)! Kun vaihtoehtona on yrittää ymmärtää missä määrin harppu ja piano edustavat vesielementtiä, rummut ja tanssirytmit maalementtiä, kromaattisuus ja kontrapunkti ehkä ilmaelementtiä, urkupiste ja modaalisuus ehkä tulielementtiä jne.
 
Tällaisilla holistisemmilla säveltäjillä on näkemyksiä siitä, mitä mikäkin instrumentti tai saundi perinteisesti symboloi ja kuinka pyrkiä sopivien efektien sarjaan, joka on semanttisesti eli merkityksellisesti ehyt. Heidän musiikkinsa ei ole vain nuotteja vaan ajassa etenevät harmoniat ja saundit kertovat tarinaa riittävän tutulla (sävel)kielellä. Minusta soitinmusiikissa haastavin muoto on ohjelmallinen muoto eikä abstrakti muoto niin kuin sonaattimuoto.
 
Ja ainakin minun näkökulmastani holistiset efektit (siirtymät eri harmonisten ja rytmillisten moodien välillä, muutos kokonaissaundissa jota voidaan yrittää tarkastella mm. taajuusspektrin ja harmonisten intervallien kautta, muutos dynamiikassa) ovat varmin tie vaikuttaa kuulijaan emotionaalisella tasolla. Kun taas muotorakenne, jonka voimme teoreetikkojen iloksi ilmaista hyvinkin eksaktisti nuottikirjoituksena, tarjoaa lähinnä mahdollisuuden todistaa ammatillinen pätevyys, kuuluminen johonkin säveltaiteen koulukuntaan, tai todistaa (vasemman aivopuoliskon) älykkyyttään eli 'neroutta' rakentamalla loogisesti vaativia mutta oikeaoppisia struktuureja, niin kuin teki Mozart Jupiterinsa finaalissa. Sävellysteknisesti haastava struktuuri, joka valitettavasti ei tuota gestalteja mielikuvitukseeni.
 
Anteeksi että höpötin taas liikaa.

Onko absoluuttinen musiikki oikeastaan absoluuttista? Kaikilla musiikin rakenteilla on yhteytensä musiikin ulkoiseen todellisuuteen, esimerkiksi musiikin kuluttumalla musiikillisella ajalla on tekemistä muiden olemassaolevien aikojen kanssa, vaikkeivät kaikki sitä myönnä.
 
Ehkä jollekin hyvin älykkäälle tai hyvin tyhmälle ihmiselle on mahdollista suhtautua sävelteokseen itsellisenä konstruktiona ja nimittää sitä taiteeksi. Silloin siitä puuttuu kaikki mikä jostain taidetta tekee. Eikö musiikin analysoinnin ja musiikkia koskevan analyyttisen keskustelun olisi syytä pitää aina mukanaan käsitykset siitä, miksi musiikkia on olemassa ja mitä se pohjimmiltaan on?

velipesonen: Onko absoluuttinen musiikki oikeastaan absoluuttista? Kaikilla musiikin rakenteilla on yhteytensä musiikin ulkoiseen todellisuuteen, esimerkiksi musiikin kuluttumalla musiikillisella ajalla on tekemistä muiden olemassaolevien aikojen kanssa, vaikkeivät kaikki sitä myönnä.
 
Ehkä jollekin hyvin älykkäälle tai hyvin tyhmälle ihmiselle on mahdollista suhtautua sävelteokseen itsellisenä konstruktiona ja nimittää sitä taiteeksi. Silloin siitä puuttuu kaikki mikä jostain taidetta tekee. Eikö musiikin analysoinnin ja musiikkia koskevan analyyttisen keskustelun olisi syytä pitää aina mukanaan käsitykset siitä, miksi musiikkia on olemassa ja mitä se pohjimmiltaan on?
 
Vähän saivartelun vaaraa on tässä, eihän sitä termiä nyt ihan noin kirjaimellisesti ole tarkoitettu ymmärrettäväksi. Mun käsittääkseni sitä käytetään lähinnä vain ilmaisemaan että säveltäjä ei ole tarkoittanut teostaan lähtökohtaisesti ohjelmalliseksi siinä mielessä kuin "ohjelmallisuus" yleensä ymmärretään. Termin ei kai ole tarkoitus yrittää ilmaista että teoksessa ei voi olla minkäänlaisia "ei-absoluuttisia" elementtejä, tai että säveltäjä olisi jotenkin yrittänyt kaikin keinoin estää teosta synnyttämästä kuulijan mielessä minkäänlaisia tunteita, ajatuksia, kuvia, mielikuvia, mielleyhtymiä, muistoja jne., jolloin teos voisi saada kuulijan mielessä ohjelmallisen sisällön, jos nyt vähän kärjistellään. Totta kai absoluuttinen musiikki pystyy siihen missä ohjelmallinenkin. Termi "absoluuttinen" lienee siis kehnohko, ainakin jos sitä noin kirjaimellisesti ryhtyy tulkitsemaan, mutta onko sillä väliä kun ko. ilmauksen merkitys on kuitenkin yleisesti tiedossa..?
 
Ei edes Mozartin pianokonsertto nro 21 C-duuri muutu terminologian puitteissa aboluuttisesta ohjelmamusiikiksi, vaikka myöhemmät sukupolvet ovatkin onnistuneet antamaan sille lisänimen "Elvira Madigan" elokuvan mukaan. :)

Mielestäni absoluuttinen musiikki voi antaa jopa paremmat puitteet ns. ohjelmallisuudelle, sillä toisin kuin varsinainen ohjelmallinen musiikki, ei se rajoita kuulijaa yhteen ohjelmaan vaan kullekin voi aueta, jos on auetakseen, oma maailmansa ja tarinansa.

Luultavasti en vain ymmärrä klassista sävelkieltä eikä mikään ainakaan viittaa siihen, että olisin lahjakas hahmottamaan pitkiä muotorakenteita. Mozartin puolustukseksi joudun toteamaan, että kun hänen musiikkiaan esitetään nykypäivänä, lopputulos ei välttämättä kuulosta siltä mitä säveltäjä satoja vuosia sitten oli ajatellut tai toivonut. Soittimet ovat olleet erilaisia ja joskus jopa yksilöllisiä. Kaipaamiani pedaaliharppua ja modernia flyygeliä ei edes ollut käytettävissä.
 
Holistiseksi mieltämässäni ääripäässä vaikuttaa säveltäjä Leif Segerstam. Hänen musiikissaan jään jo kaipaamaan abstraktia struktuuria, vaikka toisaalta tykkäänkin niistä sointiväreistä, dynaamisista vaihteluista jne. Nautin hänen tulkitessaan kapellimestarina eräiden muiden sävellyksiä, jolloin nämä piirteet vain nousevat kauniisti esiin ja päästään uppoutumaan soivaan pintaan.
 
Melartin on sikäli vaikuttava tapaus että hänellä on sinfonioissaan selvästi hallittu rakenne ja äänenkuljetus etusijalla ja kuitenkin niin abstrakteilla ehdoilla hän loihtii orkesterista esiin monenlaisia värejä ja vaikutelmia paljastuen monipuoliseksi orkestroijaksi. Niitä äänenkuljetuksia ja sointeja pureskellessa tulee mieleen, että olikohan Jean Sibelius sittenkään ainoa merkittävä nuorempaa säveltäjäsukupolvea varjostanut kotimainen vaikuttajahahmo. Kyllä on ollut Aarre Merikannolla ja Väinö Raitiolla haastetta pyrkiä kohti opettajansa tasoa laadussa ja monipuolisuudessa.
 
Valitettavasti minulla ei ollutkaan sanottavaa Beethovenista. No, pastoraalisinfonia lienee yksi osoitus siitä, että Beethoven oli taipuvainen miettimään musiikin funktiota ja valmis empiirisiin kokeiluihin. Muitakin pioneereja löytyy. Esimerkiksi barokin aikana Marin Marais oli säveltänyt ohjelmallisen musiikkiteoksen, heh, rakkoleikkauksesta kivien poistamiseksi viola da gamballe ja cembalolle. :-D

Grosse Fugea ei taida olla mainittu, mites se on kolissu ihmisille?
 
Ekat viis minuuttia on aikamoista jyystöä, sitten tulee jo vähän kauniimpaa fuugaa. Ihan mielenkiintoinen teos, tutustuin vasta, pitänee vielä palailla myöhemmin.

velipesonen: Ostan täysin Stravinskin käsityksen ettei Beethoven säveltänyt tietyssä katsannossa ns. musiikkia, mutta miten on Herr Igorin itsensä laita? Eikö Stravinskiin voi kohdistaa saman moitteen?
 
Beethoven toteutti parhaassa tapauksssa ideoita ja efektejä joilla ei ole ainakaan mitään tekemistä akateemisen kontrapunktin kanssa. stravinskyn musiikki on makuuni ehkä hiukan liian kuivaa, graafista ja älyllisesti konstruoitua uusklassismia. Tunteisiini se ei ole milloinkaan vedonnut uusromanttisessa mielessä.

levesinet: Mä olen niitä sinfonioita kuunnellut ja jossain kohtaa meinasi kuulostaa lupaavalta mutta ikävä kyllä se osoittautui ohimeneväksi.
 
Metafysiikalla ei ole tekemistä mystikkojen kanssa vaan akateemisten analyyttisten tutkimusmenetelmien kannalta suosiollisten 'nerojen' kanssa, metafysiikka kun on melko abstraktia ja loogisen käsitteellistä ja sen turvin jopa länsimaisen tieteellistä, kun taas mystiikka elää siitä, mille klassinen tieteellinen käsitteellinen reduktionistinen kirkkaan logiikan akateeminen puhdasoppinen ajattelu on sokea.
 
Niistä asioista on vaikea kirjoittaa kovin kuvaavasti, niin kuin monia musiikillisia ilmiöitäkin on vaikea määritellä sanallisesti selkeästi, mutta esimerkiksi robotiikassa törmää nopeasti siihen että robotin pitäisi arvioida reaaliaikaisesti likimääräisesti missä päin näkökenttää esiintyy vaikkapa ihmisen kasvot ja jotta voisi tunnistaa kasvot pitää tunnistaa silmiä ja nenää ja leukaa ja otsaa ja poskia ja mahdollisesti hiuksia tai partaa tai päähinettä, olettaen ettei kasvojen osien edessä ole näköesteitä, mutta toisaalta mitään niistä osista ei oikein voi tunnistaa varmasti ellei ole jo tunnistanut kaikkea muuta ympäriltä. Tällaisia jokapäiväisiä luonnollisia käytännön ongelmia pitää siis lähestyä samanaikaisesti sekä analyyttisesti (jos tossa on silmä ja jos tossa on poski niin ehkä siinä on osa kasvoja, löytyykös nenän toiselta puolelta toinenkin silmä..? Useimmilla ihmisillä on tasan kaksi silmää ja nenä on siinä välissä) että holistisesti (toi iso pyöreähkö mössö tossa näyttää mahdollisesti kasvoilta mutta voi se olla potkupallokin... miltähän se näyttäis vähän enemmän sivusta katsottuna...). No robotissa sumea logiikka ja sumeat joukot toimii aika kauniisti niin kauan kuin halutaan kytkeytyä käsitteisiin, mutta vielä joustavammin toimivat neuroverkkomallit ja robotin tapauksessa varsinkin reaaliaikaiset dynaamiset systeemit... pälä pälä
 
Mitä kaikkein absoluuttisimpiin sinfonioihin tulee, niin ehkä vertaisin -niin kuin muistaakseni joku muukin taannoin tällä palstalla- niiden säveltäjiä tyyppeihin, jotka keksivät uusia kieliä - mahdollisesti jopa uskomatta semantiikkaan. Vähän niin kuin uusia syntakseja eli lauseoppeja ja uusia sanoja - jotka eivät oikeastaan tarkoita mitään (ulkomusiikillista)! Kun vaihtoehtona on yrittää ymmärtää missä määrin harppu ja piano edustavat vesielementtiä, rummut ja tanssirytmit maalementtiä, kromaattisuus ja kontrapunkti ehkä ilmaelementtiä, urkupiste ja modaalisuus ehkä tulielementtiä jne.
 
Tällaisilla holistisemmilla säveltäjillä on näkemyksiä siitä, mitä mikäkin instrumentti tai saundi perinteisesti symboloi ja kuinka pyrkiä sopivien efektien sarjaan, joka on semanttisesti eli merkityksellisesti ehyt. Heidän musiikkinsa ei ole vain nuotteja vaan ajassa etenevät harmoniat ja saundit kertovat tarinaa riittävän tutulla (sävel)kielellä. Minusta soitinmusiikissa haastavin muoto on ohjelmallinen muoto eikä abstrakti muoto niin kuin sonaattimuoto.
 
.
Uskomattomia teesejä. metafysiikan tähtäyspisteen muodostaa nimenomaan ilmiön pohjalla ja ytimenä oleva aposteriorinen, absoluuttisesti selittämätön ja täysin luonnonvastainen tahto, olio sinänsä jota itseään musiikki taiteena välittömästi esitää vaikuttaen tunteisiimme, intohimoihin, ja tahtoon samalla välittömyydellä kyeten nopeasti kohottaman niitä ja muuttaman toiseen vireseen, kun apriorisiin tieteisiin kuuluva logiikka koskee vain ilmötä eikä olemusta sinänsä läpinäkyväisine ja täysin tajtuttavine oivalluksineen jättämätä mitään arvailujen varaan.metafysikka on mitä suurimmassa määrin mystistä ja epätieteellistä filosofiaa ja tästä johtuu ettei länsimaisen filosofian historiassa ole otettu askeltakaan metafysiikkaan. loogisen empirisminkannattajat pitivät sitä wittgenstenin tavoin käsiterunoutena väittämätä mitään sellaista mikä voisi olla falsifoitavissa tai verifioitavissa. runosäkeiden tavoin metafyysiset lauseet vain tulkitsisivat jotakin jota ei voi muuten ilmaista eikä niitä elämän tunten ilmauksena mielletyn maailmankatsomuksen tavoin tieteellisenä asiana ole olemassa ilmiön ylitse menevää todellisuutta kun ei voi asiallisesti tutkia jäii se tieteellisen filosofian ulkopolelle.
 
Erkki aaltosen 2. sinfonia muotonsa abstraktiudesta ja absoluuttiisuudesta huolimatta kätkee nimensä mukaisesti ohjelmallisen tendenssn. siinä näet kuvataan musiikilliin keinoin hyvin havainnollisesti ja konkreettisesti atomipommin putoamista ja sodan aiheuttamia kärsimyksiä.

beethoven sävelsi sonaattiallegro konseptionsa hallitsevana tematiikkansa yhtenäisyydeltään ja aiheiden väliseltä yhteenkuuluvuudeltaan loogisena äärimmäisyysajattelijana kuitenkin soinnillisesti sangen primitiivisiä sinfonioita joissa rytmiaineksen korostuneisuuus soinnullisen ja melodisen aineksen kustannuksella tekee esim. tunnetusta 5. c-molli sinfoniasta epänautitavan ja epähienostuneen barbaarista jumputusta raa`assa orkestraalisessa voimassa perustuen 1. osassaan alkaen suoraan tatatataa, 3 g-sävelen iskua ja es-urkupiste- rytmikuvion läpivievälle käsittelylle joka häviää täysin esim. aivan uusia perspektiivejä ja näköaloja avaavien 1900-luvun säveltaiteemme tuntemattomaiksi jääneiden jälkiromanttisten suuruksien pittoreskin koloriitille sävelmaalailulle ja pitkälijaiselle laulavalle lyyriselle melokselle, joka ottaa minut valtoihinsa välittömällä lumoavalla ja pakahduttavalla runollisella kauneudellaan melartinin iki-ihanan 3. avaus mahleriaanisessa herooisessa paatoksessaan soinnukkaine modulaatioine tai tuukkasen lukuisista hienoista ja esittämättömistä sinfonioista impressionistista pehmeyttä, septimi-ja noonisointuharmonioita ja sonorista diatoniikkaa ja aaltomaisesti kaartuilevin melodiakaarroksin hyväilevyyttä. 3. saikkolan traagisen pateettinen ja lyyrinen melodiikka ja karjalaisen romantiikka tai sonnisen 40-merkittävimpiin kuuluvat sinfonisia tuokioita ja seitsemän veljestä edelisen klustersforzatoineen.

Mitäs Mega tykkäät näistä Gilles Deleuzen metafyysisistä konstruktioista, onko kohdallaan vai pitääkö justeerata?

velipesonen: Mitäs Mega tykkäät näistä Gilles Deleuzen metafyysisistä konstruktioista, onko kohdallaan vai pitääkö justeerata?
 
valitettavasti en tunne hänen töitään lainkaan. mistä niihin voisi tutustua kuuntelemalla? tunnustan suomalaisen historiallisen klassisen nimeen ja pateettisesti ja lyyrisesti laulaviin molliteemoihin.

megatherium: valitettavasti en tunne hänen töitään lainkaan. mistä niihin voisi tutustua kuuntelemalla? tunnustan suomalaisen historiallisen klassisen nimeen ja pateettisesti ja lyyrisesti laulaviin molliteemoihin.
 
En tiedä onko hänen tuotantoaan julkaistu äänikirjoina, tuskin ainakaan suomeksi. Mutta määrätyn molliteeman siitä kyllä voi aistia kuulemattakin. Pateettisuus ja lyyrisyys ovat molemmat hienoja asioita ja ehken sieltä sitäkin löytyy.

velipesonen: En tiedä onko hänen tuotantoaan julkaistu äänikirjoina, tuskin ainakaan suomeksi. Mutta määrätyn molliteeman siitä kyllä voi aistia kuulemattakin. Pateettisuus ja lyyrisyys ovat molemmat hienoja asioita ja ehken sieltä sitäkin löytyy.
 
kiva juttu, täytyy tutustua joskus.

velipesonen: Beethovenia yleensä on aliarvioitu.
 
Kun ajatellaan hänen vaikutustaan, en osaa sanoa. Vaikutuksen arviointi on kuitenkin niiden feminististen diskurssianalyytikoiden tehtävä tässä yhteiskunnassa.
 
Outo väite sinänsä, mutta tuo premissi arvioijista se vasta taas jotakin on. Ehkä se kuvastaa jotain kirjoittajan kotikasvatuksen vaikutuksen pysyvyydestä. Niin, automaationa on aina toiseuden (johon osoitettuun ja yksilöityyn ryhmään ei milloinkaan itse lukeudu) halveksinta, yleensä käytännössä tuomitseminen.
 
Näkemys korostaa voimakkaasti kirjoittajan arvomaailmaa, jonka yläkäsitteenä vaikuttavat perusolettamukset eivät salli kriittisen itsereflektion kehittymistä. Kiteyttävä määritelmä -snobismi pysyy tästä vankkumattomana evidenssinä, jolloin muutoksen airueet loistanevat poissaolollaan myös tulevaisuudessa.
 
Vankkumaton halu olla jotakin voi jäädä pysyväksi ominaisuudeksi, joka ei salli seestymistä vaan pakottaa yksilön tahtonsa valtaan vuosikymmenestä toiseen.

velipesonen: Erinomaista, jatkakaa.
 
silloinhan taiteilijan äly pysyy vain tahdon palvelijana eikä irtaudu toteuttaakseen omia päämääriään eikä taiteesta voi tulla täyttä totta kun hänen todellinen vakavuutensa ei kohdistu yksilön persoonan ulkopuoliseen, objektiiviseen ja teotreettiseen koska tahdolla voidaan toteuttaa vain persoonallisia tarkoituksia eikä äly saavuta maailman kirkkaana kuvastimena riittävää objektiivisuutta kyetäkseen kauttaaltaan puhtaasti tiedoitsevana tietotavaltaan tahtomisesta suhteineen vapaana yhteen tajuntaan keskittyneenä saavuttamaan täydellistä objektivoituneisuuttaan mielteen maailmana erottautuen ja tahtona pois haihtuen vaan jää subjektiiviseksi.

megatherium: silloinhan taiteilijan äly pysyy vain tahdon palvelijana eikä irtaudu toteuttaakseen omia päämääriään eikä taiteesta voi tulla täyttä totta kun hänen todellinen vakavuutensa ei kohdistu yksilön persoonan ulkopuoliseen, objektiiviseen ja teotreettiseen koska tahdolla voidaan toteuttaa vain persoonallisia tarkoituksia eikä äly saavuta maailman kirkkaana kuvastimena riittävää objektiivisuutta kyetäkseen kauttaaltaan puhtaasti tiedoitsevana tietotavaltaan tahtomisesta suhteineen vapaana yhteen tajuntaan keskittyneenä saavuttamaan täydellistä objektivoituneisuuttaan mielteen maailmana erottautuen ja tahtona pois haihtuen vaan jää subjektiiviseksi.
 
Juuri tätä hain mutta Mega osasi kiteyttää.

velipesonen: Juuri tätä hain mutta Mega osasi kiteyttää.
 
tätä säveltämisen taitoa myöskään tuskin olisi näillä lukemattomilla ellei jokin sisäinen pakko ja välttämättäömyys luomiseen olisi sitä sen hankkimiseen usuttanut. vain lahjakkaimmille yleensäkin jokin apuraha ulkomailla opiskelemiseen taannoin edes myönnettiin. että tekijämiehiä olivat kaikki tällaiset euroopan opinahjoissa oppia saaneet ja hakeneet spontaanisti työskennelleet ja taitojaan hiomaan pyrkineet luovat säveltäjänerot joita akateeminen kuivakkuus ei juuri kahlinnut mutta joiden musiiki ei tyydyttänyt yhtälailla poroporvarillista makua kuten sibeliuksen jonka suosio takasi täyden rahallisen tuen säveltämiseen, joka kätkeytyi tuhansien järvien maahan haluamatta opiskella kontrapunktia tai melodista muodontaa ajan tyylillisiin vaatimuksiin nähden jotka wagner oli julistanut oopperoissaan. kitchiä ja klisheitä.sitä edustaa pikkunäppärällä tavalla sibeliuksen tuotanto joka katselee luontoa sivusta ja ulkoakäsin pääsemättä sen ytimeen
 
sen voi päätellä tietyn todennäköisyyden mukaan kuulemansa perusteella, vaikka eri asia sitten on toteutuuko klassinen temaattisen motiivityön periaatte kaikissa sinfonioissa muotoiluperiaatteena jota pidetään sinfonisen muotorakenteen ideaalina beethovenista alkaen vaikka temaattista muuntelua, toistoa ja kehittelyä jo haydn harrasti kypsissä teoksissaan silloin kun romanttinen sinfoniakäsitys schubertin melodiaa itsessään ja sen kehittelyä tärkeämpänä lähtökohtana pitänyt suuntaus oli vielä vallalla. brucknerin harrastamien kehysteemojen ohella jotka vaikuttivat mm. melartinin tapaanmuodontaa sibeliusta hienostuneemmat sinfoniansa kuten n. 2 osoittaa ja tsaikovskiin palautuvan johtomotiivin käyttö 3. syklisessä muodossa joka kohoaa uljaasti korkeuksiin esittelyjaksossa pääteemassa.
 
mutta kuten me musiikinhistorian tutkijat tiedämme monet suoimalaissäveltäjien sinfoniat säilyttivät aikanaan ennen täydellistä ja järjestelmällistä puhdistusta ja ulosmittausta repertoaarista elinvoimaisuutensa rapsodisesta muodonkäsittelystä huolimatta pitkälinjaisen ja kaarisen laulavan melodiikkansa ansiosta johon yhdistynyt myöhäisromanttinen tai impressionistinen soinnunkäyttö soinnauttaa intohimon kieliä tiedostamattomassa paljon sibeliusta väkevämmin ja lyyrisesti lumoavammalla taikaappiirin tenholla.sibelius häviääö musikin välittämässä älyn mukaisten tahdonlikkeiden vastineiden objektivoidussa kiihoituksessa aivan amatööreille ja opiskelijoille kuten krohnille ja kaskelle huippuluokan sinfonikoistamme saikkolasta, melartinista, tuukkasesta, kokkosesta, furuhjelmista, leiviskästä, pesosesta, klamista, rannasta, linnalasta, karjalaisesta, törnestä, ikosesta rmarttisesta, ringbomista jne.puhumattakaan.

Itse pidän "vähemmän vakavasta" ja "vähemmän syvällisestä" Beethovenista. Bonnin mestarin tuotantoon kuuluu mm. mainio Gassenhauer-trio. Herkymättömän svengaavaa ja loputtoman energistä musiikkia. Beethovenin 32 pianosonaatista suosikkini on ensimmäinen, op. 2 no. 1. Mielestäni Beethoven saavutti siinä mestaruutensa huipun. Ääriosat etenevät kuin hirvi metsästäjien ajamana, adagio on yksinkertaisen kaunis. Kuuntelen tätä kirjoittaessani Jeno Jandon levytystä siitä. Joo, pysyn vankkumatta mielipiteessäni vaikka 99,9% musikologeista lienee toista mieltä.