Kitarat: akustinen ›

hallu: Kumma juttu, mullakaan ei kielet katkeile. Kaverini arveli sen johtuvan siitä, etten ole kovin hyvä kitaristi. Kovat jätkät kuulema rouhii niin että kielet paukkuu ja kuulemma Albert Järvinen katkaisi peräti kaulankin yhestä tai kahesta Gibsonista:-)
 
Kielten paksuus ja soittotyyli korreloivat aika paljon ton kanssa. Luulen. Itse käytän paksuhkoja kieliä ja murjon kitaraa pelkästään silloin kun on tarvis. Toiset hakkaa kieliä koko ajan täydellä voimalla jonkun jääskraban kanssa ja käyttävät vielä halvimpia ja ohuimpii kielii mitä kaupasta saa.

PJS: Kielten paksuus ja soittotyyli korreloivat aika paljon ton kanssa. Luulen. Itse käytän paksuhkoja kieliä ja murjon kitaraa pelkästään silloin kun on tarvis. Toiset hakkaa kieliä koko ajan täydellä voimalla jonkun jääskraban kanssa ja käyttävät vielä halvimpia ja ohuimpii kielii mitä kaupasta saa.
 
Soitan aika (turhankin) kovaa sormiplekuilla tai paksulla 1.14-2.0 mm eikä kieliä nykyään juurikaan katkeile soittaessa. Akkarilla ei tosin mitään albertkingmäisiä terssivenytyksiä tarvitse edes yrittää, niissähän skitaristeilla menee kieliä. Luulen että jos kitarassa ei ole ongelmaa niin soittotekniikka ei ole kontrollissa jos kieliä katkeilee usein.

rattledad: Luulen että jos kitarassa ei ole ongelmaa niin soittotekniikka ei ole kontrollissa jos kieliä katkeilee usein.
 
Tähän tulokseen mäkin oon tullut. Tosin on tiettyjä tekniikoita, jotka rasittaa soittoo enemmän ku toiset. Selvähän se on. Mut hyvin säädetystä skebasta ei normisoitossa mee kielet poikki mitenkään helpolla kyllä.

PJS: Tähän tulokseen mäkin oon tullut. Tosin on tiettyjä tekniikoita, jotka rasittaa soittoo enemmän ku toiset. Selvähän se on. Mut hyvin säädetystä skebasta ei normisoitossa mee kielet poikki mitenkään helpolla kyllä.
 
Ikävä puolihan tuossa on että tekniikan saa kuntoon vain treenaamalla. Hyvä puoli että soitto alkaa ajan kanssa kuulostaakin paremmalta. Säädöt kannattaa tsekata ja kieliä on hyvä vaihtaa välillä jotta vire ja balanssi päällystettyjen ja plainien välillä pysyy siedettävänä.
 
Aiheesta vielä että iso Martin tykkää mediumsetistä ja kovalla kädellä soittamisesta. Ohuella plekulla räpsyttelyyn ei Martinia tarvita. IMO

rattledad: Ikävä puolihan tuossa on että tekniikan saa kuntoon vain treenaamalla. Hyvä puoli että soitto alkaa ajan kanssa kuulostaakin paremmalta. Säädöt kannattaa tsekata ja kieliä on hyvä vaihtaa välillä jotta vire ja balanssi päällystettyjen ja plainien välillä pysyy siedettävänä.
 
Aiheesta vielä että iso Martin tykkää mediumsetistä ja kovalla kädellä soittamisesta. Ohuella plekulla räpsyttelyyn ei Martinia tarvita. IMO
 
Mä tykkään itse HD28:n kanssa suht tymäkästä .13 setistä ja sormisoitosta. Bändin kanssa tosin käytännön syistä usein plektralla, mut himassa diggaan enempi semmoisesta Neil Young henkisestä peukkubasson ja sormirämpyttelyn sukuisesta soitosta.

markus16: Oletko sä soittanut sitä kovinkin aktiivisesti?...Miten voi kielisetti kestää kitarassa yli kymmenen vuotta?
 
Kyseisellä kitaralla olen soittanut suurin piirtein joka arkipäivä lukuun ottamatta kesäkuukausia. En ole katsonut tarpeelliseksi vaihtaa kieliä. Ne ovat vaan kestäneet, ei siinä ole sen kummempaa. Alkuperäiset kielet, jotka siinä uutena olivat.

PJS: Samaa ihmettelin itsekkin. Vaikkeivät poikki menisikään, niin (puhtaistakin) käsistä irtoava mähmä, ilmankosteus yms. saavat kielet kyllä ruostumaan ja rasvoittumaan soittokelvottomiksi. Melkomoista legendan makua tuo juttu kymmenen vuotta hyvänä pysyvistä kielistä.
 
En sanonut, että kielet ovat pysyneet hyvinä vaan että kitara soi hyvin vanhoilla kielilläkin. Asia pitää ymmärtää oikein. Tietenkin kielet ovat likaiset eikä niissä ole uusien kielien heleyttä, sehän on selvää, mutta pointtini oli siinä, että kun kitara on kunnollinen, niin se soi hyvin jopa likaisillakin kielillä. Tarkoitukseni oli osoittaa, että asian ydin on huolella valmistetussa kitarassa, jollaista mistään soittimesta ei tule kieliä vaihtamalla tai joillakin poppakonsteilla.

Selvennän vielä asian ydintä: onneton kitara (joita niitäkin minulla on ollut ja on edelleen) uusilla kielillä kuulostaa ankea vaneriselta verrattuna kunnolliseen Martin HD-28:aan, vaikka siinä on yli kymmenen vuotta vanhat kielet.

Mä en vieläkään voi ymmärtää kuinka
1) Kielet voi kestää kitarassa yli kymmenen vuotta päivittäistä soittoa
2) Joku haluaa soittaa sitä-parhaalta-ikinä-saundaavaa kitaraansa joka päivä yli kymmenen vuotta vanhoilla kielillä. Ei se mitenkään voi soida tehdaskielillä hyvin noin pitkän ja aktiivisen käytön jälkeen.
 
Taitaa olla vähän lapin lisää jutussa.

milahtee: Rattledadin pointti oli kai, että plektran on hyvä olla riittävän tuhti. Jos soittaa ohuella plektralla D-mallin kitaraa, jossa on medium-setti, ei kitarasta tahdo saada mitään irti. Se saundaa siltä kuin olisi kompressori päällä koko ajan. Paksummalla plektralla saa paljon laajemman dynamiikan ja solidimman saundin.
 
Paksummalla saa myös enemmän alapäätä soundiin, riippuu toki myös plekun muista ominaisuuksista.
http://jazzmando.com/tips/archives/000523.shtml
 
Ja soittotekniikasta.
http://jazzmando.com/tips/archives/000354.shtml
 
Ihannepleku on vielä hakusalla ja tekniikkaa yritetään opetella. Maniskalla eron huomaa helpommin kuin akkarilla. Sama pleku ei tosin välttämättä toimi parhaalla tavalla molempiin.

markus16: Mä en vieläkään voi ymmärtää kuinka
1) Kielet voi kestää kitarassa yli kymmenen vuotta päivittäistä soittoa
2) Joku haluaa soittaa sitä-parhaalta-ikinä-saundaavaa kitaraansa joka päivä yli kymmenen vuotta vanhoilla kielillä. Ei se mitenkään voi soida tehdaskielillä hyvin noin pitkän ja aktiivisen käytön jälkeen.
 
Taitaa olla vähän lapin lisää jutussa.
 
Ne ovat kestäneet, se on vaan fakta...mutta, esimerkiksi kolme vuotta vanhasta Gibson Hummingbirdistäni, jolla soitan harvoin, on kieliä katkeillut, ja soittotyyli on sama.
 
Joissakin hyvissä kitaroissani on uudet kielet, mutta tässä kyseisessä Martinissa, jolla soitan suhteellisen paljon, sattuu vain olemaan vanhat kielet. Ehkä olen ollut laiska vaihtamaan kieliä; mutta luulen, että syy on ollut juuri siinä, mitä olen yrittänyt tähdentää, että kun kitara itsessään soi riittävän hyvin ja miellyttää, ei tule sellaista oloa, että mikähän tässä soittimessa on vikana, kun ei taaskaan soi, ja sitten yrittää vaihdella kieliä, ja on sen jälkeen vähän aikaa tyytyväinen, kun uusien kielien heleä sointi hämää ja luulee sitä kitaran ominaissoinniksi, kunnes jälleen kielet menevät vanhoiksi ja yrittää uudelleen korjata huonon kitaran sointia kieliä vaihtamalla. Yli kymmenen vuotta vanha Martin HD-28 kitarani soi hyvin alkuperäisillä tehdaskielillä. Kitaraa ovat kehuneet satunnaiset kokeilijatkin, mutta ovat hämmästelleet, kun olen kertonut, että siinä on alkuperäiset kielet.
 
Lapin lisä on siinä, että joku saattaa nyt luulla, että kyseinen Martin HD-28 soi yhtä hyvin vanhoilla kielillä kuin uusilla. Tätä en tietenkään väitä. Jos vaihtaisin siihen uudet kielet, se olisi vieläkin parempi. Pointtini on siinä, että kun kitara on hyvä, niin satunnaisetkaan soittajat eivät tahdo päästää sitä käsistään, vaikka kielet ovat alkuperäiset. Käänteisesti sanottuna: kunnollisen soittimen loistavat ominaisuudet nousevat vanhojen, tunkkaistenkin kielien "yli".

rattledad: Aiheesta vielä että iso Martin tykkää mediumsetistä ja kovalla kädellä soittamisesta.
 
Tuo oli mukava lukea! Kunnollisen Martin HD-28:n vahvuus on juuri siinä, että se pystyy vastaamaan kovalla kädellä soittamiseen. Toki sointi on kaunis kevyelläkin soitolla, mutta sen vuoksi soitan eniten Martin HD-28:lla, koska se ei tukehdu koviin iskuihin vaan dynamiikka riittää ilmaisemaan sen, mitä haluan musiikissa kaivaa esille soittamalla joitakin kohtia kovalla kädellä.

Valitettavasti kielet venyvät, kuluvat ja hapettuvat, mikä vaikuttaa niiden toimimiseen. Venyminen ja hapettuminen tapahtuvat, vaikei kitaralla juurikaan soittaisi. Kielten sointi kuolee ajan mittaan ja vanhojen kielten vireisyys alkaa kärsiä. Jos kitarassa on vuosikausia vanhat kielet, kitaraa ei saa soimaan vireessä ja saundi on kuollut. Tämä on kielten rakenteesta aiheutuva tosiasia.
 
Varmaa on se, ettei kitaran sointi ole optimissaan, jos kielet ovat vuosikausia vanhat. Jos on satsannut rahaa hyvään instrumenttiin, mielestäni on järkevää yrittää saada siitä kaikki mahdollinen irti pitämällä kitara optimisäädöissä. Oma kokemukseni on, että hyvässä kitarassa säätöjen, kielivalintojen yms. vaikutus saundiin on suuri. Esim. kielityypin (fosforipronssi vs. 80/20) vaihto vaikuttaa saundiin todella paljon, kun taas raskaasti rakennetussa laminaattikitarassa ero on pieni.

Tuo pieni soundiero kuvastaa mielestäni hyvin sitä, että rahan määrä ei suoraan korreloi sen kanssa miten paljon soundia sillä saa ostettua lisää. Eli, jos haluaa parantaa hieman kitaran soundia joutuu yleensä tuplaamaan kitaran hinnan. Tästä tekee vielä mielenkiintoiseksi se seikka, että ihmisen korva tottuu nopeasti soundiin kuin soundiin, eikä nauttiakseen musiikista tarvitse parasta mahdollista sointia. Se on lähinnä sellaista pakkomielettä, kun kiinnostuu enemmän kitaroista, että jatkuvasti hakee parempaa ja parempaa. Silti, on hienoa omistaa kitara joka on herkkä ja paranee vuosien myötä ja rakennettu perinteiseen malliin hyvin.

Joo mut jos mä ostan tuplasti kalliimman kitaran niin munhan ei enää ikinä tarvii ostaa kieliä. Jos nyt laskis vaikka 10 e kuussa kielten hinnaksi, niin kymmenessä vuodessa on 1200 kustantava Martin maksanu itsensä takaisin. Ei huono diili jos kerran saundikin vaan paranee iän myötä.

flattopguitar: Tuo pieni soundiero kuvastaa mielestäni hyvin sitä, että rahan määrä ei suoraan korreloi sen kanssa miten paljon soundia sillä saa ostettua lisää. Eli, jos haluaa parantaa hieman kitaran soundia joutuu yleensä tuplaamaan kitaran hinnan. Tästä tekee vielä mielenkiintoiseksi se seikka, että ihmisen korva tottuu nopeasti soundiin kuin soundiin, eikä nauttiakseen musiikista tarvitse parasta mahdollista sointia. Se on lähinnä sellaista pakkomielettä, kun kiinnostuu enemmän kitaroista, että jatkuvasti hakee parempaa ja parempaa. Silti, on hienoa omistaa kitara joka on herkkä ja paranee vuosien myötä ja rakennettu perinteiseen malliin hyvin.
 
Olen kanssasi pitkälti samaa mieltä, mutta tuo soundi on niin epämääräinen juttu kun se on pitkälti makuasia. Tarkoitan, että sehän riippuu lähinnä mieltymyksestä minkälainen se hyvä soundi on, vaikka tietenkin jokaisella soittimella on omat soundi-ihanteensa jotka ovat jollakin tavalla vuosien tai vuosisatojen kuluessa määräytyneet ja sovittu. Meinaan, että mun mielestä sillä soundilla ei ole hirveästi merkitystä, jos se vaan on jossakin järjellisessä toleranssissa siihen instrumentin "soundi-ihanteeseen". Jos mä soitan mun hienoa puukitaraa ja edullista laminaattikitaraa peräkkäin, ei kuulija huomaa niissä tavallisesti mitään eroa (tai enintään jotain tyyliin "se eka soi vähän kovempaa" tms.),vaikka omasta mielestäni se ero on ihan järkyttävän suuri.
 
Omasta mielestäni isoin ja merkittävin ero eri kitaroissa ei ole se soundi vaan soittotuntuma tai herkkyys. Enkä tarkoita herkkyydellä sitä kuinka herkästi se menee rikki, vaan kuinka pieniin nyansseihin soittajan kosketuksessa kitara pysyy reagoimaan ja tämä onkin vähän paradoksaalinen ominaisuus. Veltosti reagoivaa kitaraa voi soittaa falskimmin ja herkkä kitara vaatii soittajaltaan enemmän tarkkuutta ja aktiivisuutta, mutta toisaalta on sitä kautta myös ilmaisuvoimaisempi ja inspiroivampi. Tämä on kuitenkin ero, jonka huomaa vain soittaja ja kuulijalle se välittyy ainoastaan soittajan kautta. Herkkä puusoitin tuppaa myös olemaan pikkuisen enemmän yksilö ja vaikka en ole soitinrakentaja, niin oletan herkkien materiaalien vaativan työstäjältäänkin vähän enemmän yksilöllistä huomiota. Meinaan, että jos tehdään vaikka laminaatista, joka on jokseenkin tasalaatuista, niin se taipuu esim sarjatuotantoon paremmin, kun taas kunnollista puuta pitää koputella ja funtisa,että miten se rimoitetaan, että se soi hyvin ja tasapainoisesti, etc. Tämä ilman muuta näkyy hintalapussa jonkin verran, mutta ei varmasti ihan yksiselitteisesti ainakaan omien havaintojeni mukaan.
 
Elen sitä mieltä, että kyllä edullinen kitara voi olla ihan käypänen soittopeli enkä vierasta laminaattia valmistusmateriaalina, mutta kokeiltuani puista kitaraa tajusin noiden rakenteiden merkityksen ihan oikeasti olevan tietyssä mielessä merkittävä. Mutta asiahan riippuu paljon kitaratyypistä ja sen sointi-ihanteesta. Esim. Archtop kitarat tehdään käytännössä aina laminaatista (ne muutamat harvinaiset kokopuiset soittimet ovat jo niin järkyttävän kalliita ettei niitä oikeastaan pääse koskaan edes testaamaan jos ei sellaista ei ostaa) ja samoin resonaattorikitarat omaavat tyystin poikkeavan sointi-ihanteen tavallisesta tasakantiseen verrattuna.

flattopguitar: Tuo pieni soundiero kuvastaa mielestäni hyvin sitä, että rahan määrä ei suoraan korreloi sen kanssa miten paljon soundia sillä saa ostettua lisää. Eli, jos haluaa parantaa hieman kitaran soundia joutuu yleensä tuplaamaan kitaran hinnan. Tästä tekee vielä mielenkiintoiseksi se seikka, että ihmisen korva tottuu nopeasti soundiin kuin soundiin, eikä nauttiakseen musiikista tarvitse parasta mahdollista sointia. Se on lähinnä sellaista pakkomielettä, kun kiinnostuu enemmän kitaroista, että jatkuvasti hakee parempaa ja parempaa. Silti, on hienoa omistaa kitara joka on herkkä ja paranee vuosien myötä ja rakennettu perinteiseen malliin hyvin.
 
Näinhän se menee. Hintaa tuplaamalla soittimen laatu ei tuplaannu. Lisäksi soittimien kohdalla saundi ei ole ainoa kriteeri, josta asiakas haluaa maksaa. Jollekin esim. rakentajan huippuluokan käsityötaito, materiaalien laatu, yksilöllisyys jne. voivat olla asioita, joista suostuu maksamaan ekstraa. Vaikka on mahdollista löytää objektiivisia kriteerejä hyvälle soittimelle, nämä ovat kuitenkin makuasioita; yhden unelmasoitin ei ole sitä välttämättä toiselle.
 
Vintage-kitarat ovat vielä aivan eri asia: kitaran arvolla ei ole juurikaan tekemistä soittimen laadun kanssa, vaan ne ovat keräilykohteita, joiden hinta määräytytyy harvinaisuuden, haluttavuuden jne. pohjalta.

Paikkansa on laminaattikitaroillakin.
http://www.youtube.com/watch?v=R8qIseFg77Q