Kitarat: kitarakamat ›

Mut jos jotenkin vielä aiheeseen yrittäisin puuttua, niin kyl mä saattaisin olla vielä iloisempi pedaaleistani ja vahvistimistani saatikka jopa kitaroistanikin, jos niissä ois spesiaalia maalausta ja jotain pikkukivoja modauksia. Suht usein korostetaan, että soittajalla pitäisi olla "oma soundi" ja omaperäisyyttä soitossa. Miks kamat ei sit sais olla vimpan päälle "persoonallisia"? Se vois olla esimerkiksi meikäläisen kohdalla ainoa tapa erottua joukosta muutenkin kuin röytämällä :D
 
E: Kusetus on kusetus, mutta joskus se pelkkä ulkokuori vois kuitenkin olla kaiken tuhlatun rahan väärti.

kimurantti1: Tää on keskustelupalsta jolla kai kaikki saa osallistua, ja pakko sanoa että musta on aika tökeröä laittaa sanoja toisten suuhun noin. En mä siitä loukkaanu, mutta on sääli kun hyvät ketjut vaan menee pilalle, mm. se edellinen saman tyyppinen ketju.
 
Peace and love ja niin edelleen, tästä voitaisi saada mielenkiintoinen ketju ilman turhaa syyllistämistä ja vihjailua.
 
En osallistunut edelliseen ketjuun, enkä taida osallistua tämän jälkeen muihinkaan, perkele.
Ja miksi? Koska syyllistän, sekä vihjailen ihan turhaan, sekä olen tökerö.
Se ei mulle kyllä selvinnyt, minkä vuoksi osuin sun kohteeksi täs palautekeskustelussa??
 
Hyviä keskusteluita toivon jatkossa..

Itelle vastaantullut pahin butiikki "huijaus" oli erään valmistajan volaspedu. Pahvilootassa oli vaikka mitä kaunista härpäkettä, pussia pinssiä lippua lappua olkia jne. Ite loota oli varsin hieno, relikoitukin vähäsen.
 
Jumankekka sisällä oli haitekkiä: Yksi potikka, konkka, jakit, kytkin ledi. Se konkkakin oli pitäny oikein sutata jollain mönjällä, jotta sen arvoa ei näkis. Boksin hinta T-kaupassa 100 €. EH signal pad on aivan sama vehe ja maksaa uutena 44 €.
 
Onneks en tosta maksanu ku alle puolet alkuperäsestä hinnasta ja pistinkin sen samaan hintaan maailmalle kiertämään.
 
Nii ja saundi. Eipä juuri mistään kotoisin, kun ei tollanen viritys toimi vahvarin eessä, eikä loopissa.

En osallistunut edelliseen ketjuun, enkä taida osallistua tämän jälkeen muihinkaan, perkele.
Ja miksi? Koska syyllistän, sekä vihjailen ihan turhaan, sekä olen tökerö.
Se ei mulle kyllä selvinnyt, minkä vuoksi osuin sun kohteeksi täs palautekeskustelussa??
 
No, jätkähän on provosoitumisen mestarismies, arvostelee sitte mitä kamaa vaan.

jumara:
 
Pähkinänkuoressa, väitetään tapahtuneen seuraavaa:
 
Bostonilainen Freekish Blues on:
1. tilannut parinkymmenen euron kiinalaisia Fulltone OCD -kopiota (samoja joita myös myyty Harley Benton -nimisenä)
2. sutannut tökerösti piirilevyn (ja asettanut takuuehdon: jos avaat kotelon, takuu raukeaa..)
3. maalannut kotelon ja nimennyt potikat uudelleen
4. myynyt pedaalia "suunniteltu ja valmistettu kellarissa USA:ssa" (toim.aika 7vkoa) mainoslauseilla vajaalla parilla sadalla dollarilla
5. markkinoinut pedaalia yhteistyössä tunnetun kitaristi-professorin kanssa suunniteltuna signature-speduna, joka on ultimate "Dumble sound in a box"
 
En väitä etteikö löytyis huijauksen makua ja tökeryyttä tällaisessa toiminnassa, mutta kuitenkin perusperiaate yllättävänkin nerokas.
Eli:
- Ostetaan halpoja speduja iso kasa.
- Avataan kaikki, ja tehdään niihin joku kiva pikku modi.
- Pistetään takaisin kasaan, hiotaan maalit poies, uudet hienommat töherrykset tilalle.
- Sitten kaikki myyntiin jonkin verran korkeammalla hinnalla. (HUOM. Jonkin verran, ei sadoilla, eikä edes kymmenillä euroilla. Korkeintaan pari kymppiä.)
 
Kiitos ja anteeksi. Jatkakaa!

machinehead72: En väitä etteikö löytyis huijauksen makua ja tökeryyttä tällaisessa toiminnassa, mutta kuitenkin perusperiaate yllättävänkin nerokas.
Eli:
- Ostetaan halpoja speduja iso kasa.
- Avataan kaikki, ja tehdään niihin joku kiva pikku modi.
- Pistetään takaisin kasaan, hiotaan maalit poies, uudet hienommat töherrykset tilalle.
- Sitten kaikki myyntiin jonkin verran korkeammalla hinnalla. (HUOM. Jonkin verran, ei sadoilla, eikä edes kymmenillä euroilla. Korkeintaan pari kymppiä.)
 
Kiitos ja anteeksi. Jatkakaa!
 
Jossain muodossahan tätä ovat Keeley ja kumppanit tehneet jo pitkään, mutta he ovat aina pitäneet sen alkuperäisen pedaalin brändin siinä mukana. Toisaalta tällaisessa lähestymistavassa ratsastetaan sitten sen alkuperäisen pedaalin maineen varassa.
 
Kokonaan uudelleenbrändäämisessä joutuu sitten markkinoimaan alusta asti itse, eli ehkä hinta onkin perusteltu. ;)

Kopiointia on harrastettu aina, aika harva speduvalmistaja tekee nyk mitään uutta.
Mutta onhan tuo aika härskiä, jos ei edes yritä itse valmistaa mitään.
 
Esimerkkinä muista laitteista olkoon esim kiinalaisten kopioima perämoottori. Ko kapineen varaosahuolto hoidettiin ilmoittamalla, että varaosat voi ostaa alkuperäisen japanilaisen perämoottorimerkin huollosta. Tästähän nousi aikamoinen meteli, koska valmistajan pitää turvata varaosien saanti vielä valmistuksen loppumisenkin jälkeen.
 
Ei ollenkaan turha tai provosoiva tämän ketjun aloitus.

jniska: Kopiointia on harrastettu aina, aika harva speduvalmistaja tekee nyk mitään uutta.
Mutta onhan tuo aika härskiä, jos ei edes yritä itse valmistaa mitään.
 
Esimerkkinä muista laitteista olkoon esim kiinalaisten kopioima perämoottori. Ko kapineen varaosahuolto hoidettiin ilmoittamalla, että varaosat voi ostaa alkuperäisen japanilaisen perämoottorimerkin huollosta. Tästähän nousi aikamoinen meteli, koska valmistajan pitää turvata varaosien saanti vielä valmistuksen loppumisenkin jälkeen.
 
Ei ollenkaan turha tai provosoiva tämän ketjun aloitus.
 
Alkaa Kiinan elintaso nousta sitä vauhtia että ei kauaa enää kiinnosta kopiointi vaan mieluummin ostavat alkuperäisiä jenkki/eurooppalaisia yrityksiä. Eläköön ruotsalainen autoteollisuus :)
 
E:kirjoitusvirheitä

milläköhän hinnalla freekish blues pedaalin ostaneet yrittää myydä niitä???
20e ?

Freekish bluesissa hauskinta on se miten kovaa tota pedaalia hehkutettiin foorumeilla ennen ku totuus paljastu.
 
Mä en henk.koht. osta puotilaitteita. Hinta on aina hävytön osiensa summaan nähden. Ymmärrän tietenkin täysin, jos joku haluaa tehdä uraa valmistamalla pienimuotoisesti pedaaleja, koska pitää huomioida oman työnsä arvo sekä itsensä elätys yms. Noiden puotispedujen komponenttien hinta on vaan sitten aivan jotain muuta ku niiden arvo. Jos ite kolvaa vaikka fuzzfactoryn niin hintaa tulee reilu pari kymppiä. Kalleimmat osat on potikat ja kotelo. esim. bebekistä tai uraltonelta muut komponentit ei maksa oikeastaan yhtään mitään. Pakko myöntää etten mielellään kopioi noinkaan innovatiivisen lafkan ku zvexin tuotteita, mutta jos itelleen tekee niin ei kai se haittaa.
 
Ennemmin tilaan "boutique"pedaalin joltain kotimaiselta näpertelijältä omilla spekseillä ku maksan itteni köyhäksi jollekki ameeeeriiikkaalaiselle kopiopedaaleja tekevälle lafkalle. Jos kuitenkin joku "kopio" pitää hommata niin noi uudet hoobee pedaalit kiinnostaa kovasti. Ei paljoo soundi eroa onko kiinan kone kolvannu ne samat osat piirilevylle ku jos asialla on ameriikkalainen kone kolvaamassa.

Nyt tietenkin voisi alkaa vääntää mikä sitten on butiikkipedaali tai mitä boutiquetuote sitten ylipäätään tarkoittaa.
Itse en pidä Zvex, Lovepedal, Rockett pedals-osastoa mitenkään boutiquena.
Noi vähän kalliimpien pedaalien valmistajat on firmoja jotka markkinoi tuotteitaan.
 
Mun mielestä se boutique enemminkin on se kun tavara tilataan siltä "kellarissaan kolvailevalta karvanaamalta" omien speksien mukaan.

*säätöä*
 
Huoh...

*perkl*

Tää on vähän sellanen aihe, että on hyväkin että tässä ei ajatella pelkästään rationaalisesti ja rahalla.

Imper: Tää on vähän sellanen aihe, että on hyväkin että tässä ei ajatella pelkästään rationaalisesti ja rahalla.
 
Niinpä... rupee oleen näitä Mad Proffan speduja jo riittävästi ja paras soundi nykyään on kuitenkin se vahvistin...

jumara:
 
Ennen kaikkea tämä antaa aiheen tutkia putiikkivalmistaja-ilmiötä - huijaammeko myös itse itseämme? Soundaako jokin boksi törkeän hyvälle vain siksi, että se on kallis tai onnistuneesti stailattu? Tunnen muutaman soittajan, joiden spedulaudat maksavat enemmän kuin ajoneuvo, joilla keikoille pitäisi päästä. Entä onko tämä turhamaisuuden ja diivailun muoto kuten joillain henkilöillä vaatteiden kanssa? Tiedänpä melko kokeneen soittajan, joka osti käytetyn kitaran kera myyjän väittämien putiikkimikkien ja oli niin helvetin onnellinen soundista! Sittemmin kävi ilmi, että kitarassa oli muutaman euron arvoiset keraamiset halpiskitaran ensiasennusmikit..eihän niillä enää voinutkaan soittaa.
 
Huijaammeko itseämme? Ehdottomasti ja koko ajan. Ja tähän sortuvat ihan jokainen, ehdottomasti myös sivuunkirjoittanut. On kyse sitten oikeastaan mistä tahansa mitä teemme, näemme, kuulemme tai tunnemme, on ennakkokäsityksemme asiasta erittäin merkittävässä roolissa lopullisen muistijäljen ja tapahtumasta syntyvän ajatuksen muodostumisessa. Varsin yksinkertainenkin suggestiohoito on melko yksiselitteisesti todettu tehokkaaksi välineeksi kivunlievitykseen esimerkiksi hammaslääkärin vastaanotoilla, synnytysten yhteydessä ja jopa syöpäpotilaiden hoidossa. Samoin henkilö voidaan saada vannomaan käsi raamatulla kokeneensa fyyfistä kipua, esimerkiksi poltetta pelkällä suggestiolla. Noiden rinnalla se, että jotkut kitaramikit (mukamas) kuulostavat vähän erilaisilta on pikkujuttu.
 
Nämä ovat nopeasti keksimiäni ääriesimerkkejä siitä, miten helposti aistimme (ja siinä sivussa me itse) olemme huijattavissa. Mitä tulee ääneen ja esimerkiksi soittokamoihin, niin olemme varmasti huijattavissa ja myös huijaamme itseämme uskomaan erilaisia asioita.
 
Asiallisesti suoritetut sokktestit ovat melkoista murhaa noin pääsääntöisesti, mitä tulee kaikenlaisiin "vintageihmisiin" ja muihin "hifisteihin" alasta ja harrastuksesta riippumatta. Audiohifi lienee yksi surullisimmista tarinoista monen tonnin kaiutinkaapeleineen, joita kukaan ei sokkotestissä enää erotakaan halpahallin "15 metriä kympillä" piuhoista. Samoin eräässä laajassa AES:n testissä audioalan ammattilaiset, sitä opiskelevat sekä hifi-hörhöt yksi toisensa jälkeen epäonnistuivat erottamaan Super Audio CD tason materiaalin siitä perus CD:sta. Ja edelleen samoin järjestetyissä sokkotesteissä evät ammattilaiset ole pystyneet kovin vakuuttavasti erottamaan esimerkiksi ns. aitoa mikitettyä vahvistinta digi-digi-mallinnetusta. Eräänä ääriesimerkkinä vähän toiselta alalta BBC:n järjestämässä testissä viiniasiantuntijat epäonnistuivat sokkotestissä puna- ja valkoviinin erottamisesta toisistaan. Näitä esimerkkejä piisaa vaikka maailman ääriin asti.
 
Jotta saadaan mukaan vähän visuaaleja visuaalisille oppijoille, niin alla olevan linkin takaa löytyy käppyrä eräästä Harmanin (Harman-Kardon, JBL jne.) työntekijöille teetetystä testistä. Graafissa luettavissa eroja ihan perus kuuntelutestin ja sokkotestin eroista. Pistäkääpä merkille vaikka sellainen seikka, että "blind testing" osiossa heikoimmat pisteet saanut vempain sai "sighted testing" osiossa huomattavasti paremmat pisteet kuin "blind testingin" voittanut vempain. Nämä tyypit tekevät noita kaiuttimia työkseen, mutta mulahtavat silti aika totaalisesti kun ennakkokäsityksille ja brändiajattelulle annetaan pienikin mahdollisuus. Mutta tämä ei ole mitään uutta. Kaikki mulahtavat otollisissa olosuhteissa, niin aloittelevat kissanpennut kuin emeritusprofessorit.
 
http://tinyurl.com/m3z7n2
 
Nämä samat seikat pätevät aivan satavarmasti(tm) myös musaromppeisiin, oli kyse sitten kitaroista, vahvistimista, pedaaleista tai kazoo-pilleistä. Ja lukutaidottomille disclaimeriksi, että en väitä, etteikö kamoissa olisi eroja hyvään tahi pahaan (oli se sitten miten subjektiivinen käsite tahansa).
 
Rohkenen kuitenkin heittää seuraavanlaisen kenties kieltämättä melko provosoivan väitteen ilmoille: Suurinta osaa muusikon kamahankinnoissa näyttelee epävarmuus ja tästä aiheutuva pelko. Toistan. Suurinta osaa muusikon kamahankinnoissa näyttelee epävarmuus ja tästä aiheutuva pelko.
 
Ne isot ja itsensä laadukkaina tavalla tai toisella establisoineet merkit, mallit, brändit jne. poistavat tätä epävarmuutta ja pelkoa koska, niin, no koska kuluttaja yksinkertaisesti uskoo ja luottaa siihen mielikuvaan ja valmistajan/valmistusmet8odin jne/tms. nimeen laadun takeena. Ja tiettyyn pisteeseen asti tämä on ihan järkevää toimintaa. Tosin monesti näitä mielikuvia sitten perustellaan itselleen mitä moninaisimmin syin ja suggeroidaan melkoinen laatukiima päälle kuuntelemalla jotain youtube videoita. Ihminen on hyvin lahjakas keksimään erilaisia hyvältä kuulostavia perusteita irrationaalisille preferensseilleen. Sieltä nousee kummasti pinnalle usko "varmasti laadukkaisiin puihin" ja vastaaviin seikkoihin. Tai päinvastoin usko muiden vaihtoehtojen heikkoudesta vedoten ties mihin syihin. Ja eipä sillä, saahan ne ajatukset ja mieltymykset olla miten henkilökohtaisia tahansa, mutta vähän heikolla pohjalla on kun niitä lähdetään julistamaan universaaleina satavarmuuksina.
 
Itse en oikein keksi mitään muuta järkevää selitystä esimerkiksi sellaiselle täällä m. netissä (ja monilla monilla muilla forumeilla) jo vuosia pyörineelle ilmiölle, jolloin aina vuorollaan muutama erilainen kama & roipe on sitä, mitä porukka toisilleen suosittelee. Joskus se ehdottomasti paras "aloittelijan kitara" oli Yamahan Pacifica, sittenmmin Ibanezin RG350, nykyään kaiketi Squierin Classic Vibet. "Ensivahvistinten" puolella ollaan liikuttu Tech 21:n kymppivattisesta Microcubeihin ja nyttemmin Blacktareihin. Nakkaan kanalinnulla päähän kaikia, jotka väittävät, että moinen rinkiinkuseskelu on rationaalisella pohjalla ja väitän, että kyseessä on nimenomaan malliesimerkki siitä, millaisia itseään ruokkivia ilmiöitä epävarmuus ja sopiva suggestio saavat aikaan.
 
Lopuksi. Suurin ongelma musakamoissa on asiallisen ja luottettavan informaation puute. Roipejournalismi on lähinnä mainosrahoitteinen vitsi.

... varmaan aika tyhjä olo?

-septimisti-:
 
Rohkenen kuitenkin heittää seuraavanlaisen kenties kieltämättä melko provosoivan väitteen ilmoille: Suurinta osaa muusikon kamahankinnoissa näyttelee epävarmuus ja tästä aiheutuva pelko. Toistan. Suurinta osaa muusikon kamahankinnoissa näyttelee epävarmuus ja tästä aiheutuva pelko.
 

 
ei, vaan kun ei paremmasta tiedä ;)
 
/sv

svilo: ei, vaan kun ei paremmasta tiedä ;)
 
/sv
 
eikä uskalla kokeilla jos ei lue jotain "arvostettua" nimeä kitarassa/laitteessa.
saati että julkisesti kertoisi siitä.