Lyriikka ›

Runo: Sangrian punainen (1.5.2011)
 

 
Krapulasi on Sangrian punainen
rinnoillasi suklaamuffinssien muruja
yritit sokeritasapainoon yöllä
krapulasi on Sangrian punainen
muovipussi jota pitelin allasi kuin mies, joka väsyi kosimaan.
Krapulani on punainen huivi kaulallani, jota venytän kuin Kela-korvausta,
sillä minut lassottiin yhteiskunnan ulkopuolelle vapauteen.
Marssin leskenlehtien keskellä avaan mieleni psalmeja.
Linnut lentävät ristiin. Puiden ja talojen yli kiirivät kirkonkellot.
Rytmitän ajatukseni niiden tahtiin, väistän leskenlehtiä. Oksennan ulos
köyhyyteni punaiseen huiviin,
liityt seuraani ylioppilaslakki,
rakastelen sinua kuten varaton mies taskut tyhjäksi
ei ole koskaan rahaa, valitit.
Poimin sinulle leskenlehtiä ylioppilaslakki
krapulasi on Sangrian punainen
leskenlehdet vapisevat - terälehteni
pidän kukkaani kämmenellä
Irtokoira juoksee ohitsemme vapaana, isäntä narussa jossain,
missä linnut lentävät ristiin
avaan sinulle mieleni psalmeja Sangrian punainen terälehteni
polvesi notkuvat nautinnosta
punaisella huivilla minut lassottiin yhteiskunnan ulkopuolelle pitämään
leskenlehteä kämmenellä.
 

 

 
Merja ritala

sehän on soihtu vauhdissa :)
 
hienova, hienova! :)

Hän sanoisi minua oudoksi, tai he, koska olen aina nauttinut talon katoista.
Naakan kuuluisi elää kirkontornissa. Väärä asuinsija, lainahöyhenissä.
Vielä minuun kasvat uudet siivet, voin lentää räystäältä toiselle.
Katsella teitä ihmiset kun ylitätte katuja, lainaan ajatuksianne hetken.
Se riittää ja saa minut palaamaan surukuusien juureen.
 

 
.merja ritala-

(runonen 6.12.2011)
 

 
Kaamokseen synnyit,
tyynnyit tyyntä odottelemaan
vain päivä lyhyt elon kirkkaus,
huomen- kevät
päivät sitä kohti etenevät
 

 
merja ritala

Runollinen aforismi. Hieno !

kiitos Joe

Rautarakenteisiin sidotut (2008)
 

 
Rautarakenteisiin sidotut ihmiset, tyhjiin kerroksiin astujat
pudotukset ovat korkeita, näkymät suppeita.
Kiviseiniin he maalasivat kuvan vedellä,
seinä imi, vain hän ehti nähdä kuvan.
 
Kertojalla on tarinansa;
syvälle kulkevat puheet.
Betoni on betonia, totuus on totuutta:
kiertotien valitsee joka viihtyy elämässä,
oikoteillä liikkuu vaivatta puolitotuuksissa.

Siis kuka hän on?

Kerron lisää puolitotuuksia.

Naura vähemmän, itke vähemmän kuollut puu,
jonka runkoa nokkii lintu!
 
Kulo raivaa tietä käävälle.
 

 

 
-merja ritala-

.
 

 
Omikoon malttamattomat elämyksien loputtomuuden.
Hiljaiset saapuvat ensin rannalle, nukahtavat tasaisiin laineisiin.
Kaukana vastarannalla suljetaan päivänvarjoja,
vuorovesi etenee ja paljastaa kuolleen puun.
 

 

 
merja ritala

.
 
Kasvan puuksi
oksat taittuvat veteen,
saan edes hiukan koskettaa
 
juureni kääntyvät tuulessa nurin
kevyttä ilmaa
voin edes hiukan hengittää
 
käännyt ympäri
alastomuutesi
takoo sydäntäni kuin seppä
 
saat minut muotoon
 
en ole kuollut puu
minussa noruu
- irtoavat lehdet
 
minussa kulkee käsi.
 

 

 
-merja ritala-

.
 
Kaihtimien väliin jäänyt sumu
haihtui aamuun, uniset kädet etsivät radioasemaa.
Paljas selkä myöntyi lämmöstä kaarelle;
Oikea taajuus.
 
Avoimesta ovesta näin ruohon taipuvan sisään.
 

 

 

 
merja ritala

.
 
Siirryn yön edestä valoon,
peitän kuun hiuksillani.
Sinä loistat, nouset vedestä
ja kuivaat kätesi rintoihini.
 

 
merja ritala

.
 

 

 
0nkiemme siimat sotkeutuivat pahoin keskenään,
hitsautuivat toisiinsa helteessä.
Sinä istuit kivelle odottamaan ilta-aurinkoa.
 
Minä kävin kohti yötä, kulkien vedessä kuin kahlaajalintu.
 

 

 
-merja ritala

.
 
Kerran ei ollutkaan mitään kaunista
mistä kertoisin sinulle vahvarunkoinen
maata kiertävä, aina lähtevä.

Lähteä taas osasit. Ajoitus oli ennen kuin vilja oli kuivaa.
Mitä valitan, minähän ymmärtämätön olen.
Matkaan lähtijälle on laulettava hymni!
 

 

 
-merja ritala-

(2008)
 

 
Kellon käydessä taisin pysähtyä,
joku hänessä havahtui ja hän kosi minua.
Niityillä on kukkia yhä
linnut muuttavat vielä
puut saavat lehdet, pudottavat ne
lumi peittää ehkä
aikaa on vielä, kukaties.
 

 
merja ritala

Suomen reunalla 9.9.2012
 
1)
 
minussa on jotain samaa kuin P.Saarikoskessa
pidän kuusista, minulla on pienet kädet
ja nojaan mielelläni kyynärpäitä pöytään
usein taiteilen reunalla,
 
luen luontoa, puut eivät ole vielä kaljuja
etanat söivät humalanlehtiin reiät,
auringon keltuainen tunkeutuu rei`istä pistimen tavoin silmiini
luen lehteä takakannesta eteenpäin,
tuuli kääntää sivuja,
joiden tarinat ovat minulle yhtä totta kuin
tämä sunnuntai joka kääntyy syksyyn
mansikkakakkujen aika on ohi,
ja nyt tartutaan rukiiseen leipään
hihat ylös ja töihin - mutta mihin
 
2)
 
etana taiteilee raparperinlehden reunalla -
Suomen reunalla
 

 
- merja ritala-

Runo: Moraalista syrjäytyneet (14.9.2012)
 

 
Syksyn sadetta paetaan kuppiloihin, yksiöihin ja huviloihin
kuvioihin mahtuu mukaan tuntematon,
ikkunoistani kantautuu perjantain äänet
parvekkeilta huutelua toiselle parvekkeelle,
pullon pyöritystä, kolttujen nyöritystä
tässä vaiheessa vielä rakastetaan miehet häräksi,
en haluaisi olla brutaali - mutta naiset märäksi
kuka puhuu syrjäytymisestä,
 
mistä?
 
Ihmisethän ovat perjantai-iltana sylikkäin, lähekkäin, päällekkäin,
enkä povesi, tai rintakehäsi alla sykkii lihas
vihassa
nälkäisille, asunnottomille,
heille riittää säännöt ja vihkot,
ja pienet rahat joista me valtavirta ja kihot
jo otimme osamme
mehän niitä syrjäytyneitä olemme -
syrjäytyneitä moraalista,
ja siitä vasta tulisi pitkä lista.
 

 
-merja ritala-

Kirjoitan mielessäni runoa
kirkonkellojen laiska soitto kuin
sydämen vajaatoiminta
kulkee runojeni yli
 
.
 
merja ritala

.
 
poikani säilyttää lottokuponkia,
Victor Hugon Kurjien välissä
 

 
.
merja ritala

Runojen julkaisuun on runoilijoille tarkoitettuja palstoja. Tänne odotetaan tekstejä, joihin voi säveltää melodian. Näistä teksteistä puuttuu kokonaan laulun sanoituksen muoto.