Klassinen ›

levesinet: Minusta on hyvä tavoite pyrkiä sävellyksiin, jotka välittömästi tekevät positiivisen vaikutuksen...
 
...keneen? Eikö se ole ihan täydellisen yksilöllistä ja kuulijasta kiinni minkä kukin kokee "välittömästi positiivisena..? Ja eikö tuo ole hieman laskelmoivaa ja pinnallista, vaikka sinne sekaan sitten yrittäisikin saada jotain syvällisempää, aikaa ja kuuntelukertoja kestävää tavaraa.
 
Kevyessäkin musiikissa voi olla syvyyttä - sitähän tarkoitit? Jostain syystä tämä tuo mieleeni Faurén.
 
Minulla myös Ravelin.

sellisti: ...keneen? Eikö se ole ihan täydellisen yksilöllistä ja kuulijasta kiinni minkä kukin kokee "välittömästi positiivisena..? Ja eikö tuo ole hieman laskelmoivaa ja pinnallista, vaikka sinne sekaan sitten yrittäisikin saada jotain syvällisempää, aikaa ja kuuntelukertoja kestävää tavaraa.
 
Tämä kannattaa ajatella ehkä pikemminkin niin, ettei kannata yrittää tunkea teokseen monimutkaisia piirteitä vain sen takia että teoksesta tulisi monimutkainen. Monimutkaisuus sinänsä ei ole negatiivinen (eikä positiivinen) piirre.
 

 
levesinet: Kevyessäkin musiikissa voi olla syvyyttä - sitähän tarkoitit? Jostain syystä tämä tuo mieleeni Faurén.
 
sellisti: Minulla myös Ravelin.
 
Ravel, Faure, Mozart jne. Näitä riittää.

Iron Horse: Ravel, Faure, Mozart jne. Näitä riittää.
 
älkää sotkeko keveyttä ja kepeyttä tjsp.

sellisti: ...keneen? Eikö se ole ihan täydellisen yksilöllistä ja kuulijasta kiinni minkä kukin kokee "välittömästi positiivisena..?
 
Nii-in, top 5 -listoissa on eroja. Toisaalta veikkaan, että jos sellistinä olet nauttinut Saint-Saënsin Joutsenesta, niin olet nauttinut siitä suunnilleen samoista syistä kuin minä nautin Ravelin g-duuripianokonserton adagio assaista, joka nyt vaan on absoluuttisesti ja kiistatta arvokkaampi kuin konserton aloittava tai lopettava osa, joissa keskitytään enemmän sorminäppäryyteen, dramaattisiin efekteihin ja muotorakenteellisiin haasteisiin. Kunpa konsertot olisivat hiukan sinfonisempia, että musiikki eläisi ehyempänä kokonaisuutena, ja kunpa sinfoniat olisivat vähemmän nokkelia! Nokkeluus helposti tuhoaa välittömän syvällisyyden. Löytyisiköhän jostain oikein nätti sinfonia piccola pianolle ja orkesterille...

sub zero: älkää sotkeko keveyttä ja kepeyttä tjsp.
 
Sitä olen yrittänyt välttää. Toki nuo mainitsemani säveltäjät ovat tehneet musiikkia, jota voi luonnehtia kepeäksi, mutta kyllä tarkoitin ihan sitä, että noilla säveltäjillä on kevyttä musiikkia sen määritelmän tapaisen mukaan, mikä on tässä topicissa ollut.
Kepeä musiikki on toki usein kevyttä, mutta ei todellakaan aina. Toisinpäin toimii myös, mutta ei niin yleisesti.
Kepeä = humoristinen, iloinen jne. Kyllä kevyt musiikki on hyvin usein tuollaista, varsinkin kun kevyessä musiikissa on enemmän pyritty kuuntelijan miellyttämiseen.

Kepeä ja keveä toki tarkoittavat alun alkaen ja perinteisesti jokseenkin samaa asiaa, mutta musiikin yhteydessä keveys liitetään kevyeen musiikkiin ja kepeä taas on vain piirre, eikä vielä laatua tai intesiteettiä arvottava tekijä. Elikkä siis keveyden ja kepeyden erottaminen on tärkeää vain, jottei Eine Kleineä pidettäisi kevyenä musiikkina, kepeää se kyllä on, mutta klassista musiikkia. Toisaalta populaarimusiikin eli kevyen saralla on tosiaan ne huiput, loistavat tekijät ja teokset. Harvat mutta silti, siellä ne on.

eliminoikaa sana "on" tästä keskustelusta, niin aletaan päästäkin jo johonkin...

1.Satie
2.E.J.Rautavaara
3.Rachmaninov
4.Sibelius
5.Debussy
(6).Chopin (pakko mainita)
 
Jos nyt ketään muuta kun itteäni omat top -listat kiinnostaa. :) Hauska näitä on kuitenkin aina miettiä. Joka kerta yhtä vaikeeta.

E.J.Rautavaara on aika arvostettu näillä palstoilla. Eihän sitä oikeasti kai Sibben YLITSE voi nostaa?

Tietenkin, jos Rautavaara on viiden kärjessä, se menee aika monen muunkin perusklassikon ohi. Itse en oikein jaksa perustaa paljon kummastakaan, vaikken erityisemmin inhoakaan (mitä nyt Sibeliusta vähän).

JET: E.J.Rautavaara on aika arvostettu näillä palstoilla. Eihän sitä oikeasti kai Sibben YLITSE voi nostaa?
Jaa-a. Rautavaara kuuluu selkeästi suosikkisinfonikkoihini. Ensimmäinen, seitsemäs ja kahdeksas ovat hienoja. Mutta Sibeliuksella on hyviä sävelrunoja.

velipesonen: Tietenkin, jos Rautavaara on viiden kärjessä, se menee aika monen muunkin perusklassikon ohi. Itse en oikein jaksa perustaa paljon kummastakaan, vaikken erityisemmin inhoakaan (mitä nyt Sibeliusta vähän).
 
Toki. Aika kovin monen. Mutta suomalaisittain Sibbe on mulle kyllä se ykkönen ja yksi suurimmista säveltäjistä muutenkin (riippuen tietenkin, kuinka laaja katsanta otetaan, kolmen suurimman joukkoon en laskisi Sibeliusta).

En muista olenko jo maininnut, mutta näistä "kevytsarjalaisista" erityisen korkealle nostaisin lännenelokuvilla kuuluisuuteen nousseen Ennio Morriconen. On säveltänyt paljon ja vaikka mitä.

JET: Toki. Aika kovin monen. Mutta suomalaisittain Sibbe on mulle kyllä se ykkönen ja yksi suurimmista säveltäjistä muutenkin (riippuen tietenkin, kuinka laaja katsanta otetaan, kolmen suurimman joukkoon en laskisi Sibeliusta).
 
Olen puoletani pitkän harkinnan, monien musiikillisten löytöretkien ja tyylien tiukan seulonnan jälkeen tullut siihen tulokseen että siban merkitystä on aina liioiteltu ja yliarvioitu muistakin kuin puhtaasti musiikillisista seikoista johtuen ansaitsematta millään muotoa sitä ylenpalttista mainetta ja suosiota joka sen osaksi on tullut vaikeuttaessaan tällä tavoin monien muiden suomalaisten säveltäjien asemaa ja toimintaa kun ulkolaisten musiikkijuhlien maakiintiössä siballe tarjoutui muihin nuorempien kollegoidensa nähden populariteettinsa nojalla aina itseoikeutettu privilegio jota mm. aarre merikanto piti sangen hulluna ja toisaalta arvosteli katkerasti siban suuria tekijänoikeustuloja ja mässäilyä vaikkei nuottiakaan enää synny eikä 1. sinfoniakaan säästynyt kritiikiltä kovin epäyhtenäisenä luomuksena.
 
Omalta kohdaltani voin vain todeta että siban musiikki ei emootioiltaan oikeastaan kerro ja puhu minulle mitään tunteiden korkeaveisuun kieltä vaikuttamatta tunteisiin affekteihin ja intohimoihin kuten niin monien muiden suomalaisten tuntemattomienkin suuruuksien jalo ja voimakas korkean ammattitaidon ja taiteellisen näkemyksen leimaama säveltaide josta tuukkasen meri-sinfonia tarjoili unohtumattomia hetkiä pakahduttavassa sydäntä polttavissa intohimon liekeissään.
 
60-luvun modernismin kiihkeinä vuosina tuukkasen kohtalona oli jäädä pois ohjelmistoista vaikka muussa toiminnassaan hän vaikutti säveltäjien aseman parantumiseen mm. suomen säveltäjät ry ideoinnilla ja perustamisella.
 
Tuukkasen meri-sinfonia teki haltiotuneen vaikutuksen ei vähiten melodisesti vuolaiden vokaliisien ja lauluosuuksien johdosta. Kärkikaartiin. Saikkolan uusklassismi korkealla. Melartin kuitenkin myöhäisromantikoisa edelleen suosikkisinfonikkoni jopa madetojan ohitse. Kesä sinfoniaakin kuuntelin yöaikaan jylyävistä paukuniskuista huolimatta lumoutuneena alusta loppuun. vaikka kolmonen suosikkejani, kutonen modernistisuudesta huolimatta soinniltaan kireähkö. Siban jätän viimeiseksi kunnes olen kuullut eino liukon väinö haapalaisen ja leo härkösen sinfoniat. Leiviskän maskuliiniset polyfoniset sinfoniajärkäleet vaikuttavia. pesola ja pesonen kaipaisi uudellee arvontia ja linnalan bruckneriaaniset ja 2. hieman sibelianisoitunut pääteoksena mainittu. Törnellä uusklassismin ohella kuten Ikosella ja melartinilla myös tsaikovskin vaikutusta ja sehän periaatteessa passaa hyvin musiikki tuskin emotionaalisesti tyhjää ja melodiikaltaan laimeata mosaiikkia tai tremolandoa kuten usein vaisuhkon siban. Niin että menkäähän pulttiin ja levyttäkää mannaa.

megatherium:
Omalta kohdaltani voin vain todeta että siban musiikki ei oikeastaan kerro ja puhu minulle mitään
 
Eli kirjoituksisesi ovat (sangen onnistuneita, suorastaan mestarillisia lajissaan) yrityksiä matkia Sibeliuksen musiikkia.

Iron Horse: Eli kirjoituksisesi ovat (sangen onnistuneita, suorastaan mestarillisia lajissaan) yrityksiä matkia Sibeliuksen musiikkia.
 
Musiikista puhuttaessa on syytä todeta että kyse on vain sävelin sanottavasta asiasta eikä sen plagioiminern sanallisen viestinnän keinoin oler madollista koska absoluuttisella musiikilla ei ole semanttista sisältöä.
 
Mutta useat yhdysvaltalaiset intellektuellitkaan eivät tutkijoiden mukaan ota sibeliuksen musiikkia vakavasti.
 
Mennäkseni hieman syvemmälle kysumyksessä olevan probleemin selvittämisessä ainoastaan pintapuoliseen analyysiin tyytymättä totean että kotoiset tuntemattomammaksi jääneet jälkiromantikkomme ja jälkimadetojalaiset sinfonikot veivät korkeampaan täydellisyyteen sen minkä sibelius pani jos ylimalkaan panikaan alulle eikä hänen kansallisesti sävyttynyttä yleisromantiikkaansa voida nähdä minkään musiikillistyylillisen kehityksen päätepisteenä jos kohta joudumme myöntämään sibeliuksen etnomusiikkivaikutteisen sävelkielen irrallisuuden ilmiönä yleiseurooppalaiseen myöhäisromanttisee4n traditioon germaanisen koulukunnan vesana integroituneen progessionalistisen säveltaiteemme periferiassa tekniseltä katsannolta kömpelönä hieman taitamattomana ja kieltämättä aikaansa ja ympäristöönsä nähden vanhanaikaisen hiukan kotikutoisen käsityöläistaiteen perinteen jatkumona ja tuotteena joka arkaisoivan kotiseututaiteen luonteessaan riitti herättämään tiettyä huomiota kaikkein konservatiivisimmissa yliopistopiireissä kirkkosävellajisävytyksestään johtuen joka nähtiin hiukan naivisti kauan kaivattuna kansallisena taiteellisena monumenttina uskotellun yleispätevyytensä ja omaleimaisuutensa vuoksi joka ei kuitenkaan kyennyt kannattelemaan sen musiikillisesta sisältököyhyydestään ja substanssittomuudestaan kärsivää musiikillista identiteettiä.

Jaa jenkit ei ota vakavasti? Aikamoisia humoristeja tuntuvat olevan kun Sibbe uppoaa siellä täysille saleille ja levyt myy kuin häkä. Sama juttu englantilaisten kanssa, Sibelius on englannissakin yllättävän kova sana.
 
Vaikken asioista paljon ymmärräkään, niin rehellinen muusikon mielipiteeni, joka perustuu kokemukseen, on, että Sibeliuksen musiikki on voittopuolisesti ikävää ja on suoranainen harmi että se on dominoinut meikäläistä musiikkielämää jo yli sata vuotta. Iskelmäpuolella muuten Topi Kärki, mutta hän vain kuusikymmentä vuotta! Kuinka paljon parempia ihmisiä olisimmekaan jos puolijumalanamme olisi joku vähän a) parempi tai edes b) moni-ilmeisempi säveltäjä?
 
Jos arvostaa Sibben motiivitekniikkaan liittyvää orgaanista muuntelua niin sitten arvostaa, mutta minä sanoisin että Jean Sibelius on kokonaisvaltaisena taide-elämyksenä lähinnä tuskastuttava.

velipesonen: Jaa jenkit ei ota vakavasti? Aikamoisia humoristeja tuntuvat olevan kun Sibbe uppoaa siellä täysille saleille ja levyt myy kuin häkä. Sama juttu englantilaisten kanssa, Sibelius on englannissakin yllättävän kova sana.
 
Vaikken asioista paljon ymmärräkään, niin rehellinen muusikon mielipiteeni, joka perustuu kokemukseen, on, että Sibeliuksen musiikki on voittopuolisesti ikävää ja on suoranainen harmi että se on dominoinut meikäläistä musiikkielämää jo yli sata vuotta. Iskelmäpuolella muuten Topi Kärki, mutta hän vain kuusikymmentä vuotta! Kuinka paljon parempia ihmisiä olisimmekaan jos puolijumalanamme olisi joku vähän a) parempi tai edes b) moni-ilmeisempi säveltäjä?
 
Jos arvostaa Sibben motiivitekniikkaan liittyvää orgaanista muuntelua niin sitten arvostaa, mutta minä sanoisin että Jean Sibelius on kokonaisvaltaisena taide-elämyksenä lähinnä tuskastuttava.
 
Eräs naistutkija kertoi radiossa amerikkalaisen älymystön nuivasta asenteesta sibben musiikkiin käyttäen juuri tuota ilmaisua "eivät ota vakavasti".
 
konserttiyleisön valtaosa tuntuu ajattelevan toisin mutta näinhän on kaikkien massahysteriaa koskettelevien ilmiöiden laita jotka suuri enemmistö tajuaa juuri niiden helpon ja vaivattoman omaksuttavuuden vuoksi säveltäjän nojautuessa perinteiseen syntaksiin, kielioppiin ja harmoniseen kieleen tuomatta mitään oleellisesti uutta sävelsanastoon kuten myöhäisromnanttisen kompleksisen harmonisen kielen ja dissonanssimerellä ajelehtivat atonaalikot uusia tekniikoita kehitellessään joutuivat kasvotusten uusia ilmaisukeinoja kehitellessään materiaalin käytössä tapahtunut teknilliskäytännöllinen muotoilu vaikuttimenaan loppuun kuluneen harmonisen järjestelmän tilalle uutta koodistoa formuloidessaan kun sibbe pykkäsi päättäväisen vanhanaikaiseen duuri-mollitonaaliseen tyyliin sinfonioitaan kun koko muu musiikkimaailma oli muutosten kourissa ja kaipasi kesken jäänyttä elettä, hallittua kurinhöllentämistä.
 
Olet oikeassa tai voisi todeta että siitä eivät oikeastaan puhu mitkään voimakkaat ja aidot saati kouristuksenomaiset ja irvistykseen asti melartin-mahleriaaniset neuroottisen kiihkeät inhimilliset tunteet jotka ravistelisivat kuulijaansa sen konservatiivisen ja varovaisen pidättyneen asenteen ja osaamisen takia joka ei pyrikään uusien alueiden valloitukseen ja siksi vieraannuta yleisön valtaosaa sen vanhaksi ja hyväksi koetulta pitkän historiallisen reseptioperspektiivin omaavalta pikkuporvarilliselta muotokieleltä joka saa heidän olonsa tuntumaan kotoisalta.
 
Tässä piilee sibben salaisuus: tee sitä minkä luulet osaavasi tehdä omien resurssiesi puitteissa parhaiten ja anna muiden nuoren polven uusien innovatiivisten kiihkeiden etsijöiden ja luovien kykyjen viedä musiikin teknillistä kehitystä eteenpäin.

Ei minua haittaa yhtään että Sibeliuksen sävellykset kulkevat enimmäkseen duurissa eli mollissa. Haittaavat muut asiat, kuten soinnin tunkkaisuus ja ajatuksen etenemättömyys. Joskus sitä ajatusta ei edes ole, jolloin kyseinen kappale onkin sitten enemmän modernista pitävien lemppareita.
 
En tunne Sibeliuksen sielunelämää tai henkilöhistoriaa kovin tarkasti, mutta jotenkin vaan tuntuu että noin vuonna 1895 piti kiireesti keksiä fennomaani-Suomelle oma säveltäjä kun sortotoimetkin jo kolkuttivat ovella. Huålimatta ruottinkielisyydestään Sibbe oli se valinta. Miksi täsmällisesti ottaen, en tiedä. Kajanus kai olisi ollut myös mahdollinen, mutta hän taisi olla vielä vähemmän suomenkielinen kuin Sibbe joka sentään kävi syntymässä H:linnassa.
 
Vaan eipä ole muillakaan taiteenaloilla niin helppoa, kävin tuossa oliko se vuosi sitten katselemassa ison Pekka Halosen näyttelyn ja luvalla sanoen en ymmärrä miksi sitä niin mainostetaan. Olihan niihin aikoihin parempiakin, till och med herrar Gallén & Edelfeldt.

velipesonen: Ei minua haittaa yhtään että Sibeliuksen sävellykset kulkevat enimmäkseen duurissa eli mollissa. Haittaavat muut asiat, kuten soinnin tunkkaisuus ja ajatuksen etenemättömyys. Joskus sitä ajatusta ei edes ole, jolloin kyseinen kappale onkin sitten enemmän modernista pitävien lemppareita.
 
En tunne Sibeliuksen sielunelämää tai henkilöhistoriaa kovin tarkasti, mutta jotenkin vaan tuntuu että noin vuonna 1895 piti kiireesti keksiä fennomaani-Suomelle oma säveltäjä kun sortotoimetkin jo kolkuttivat ovella. Huålimatta ruottinkielisyydestään Sibbe oli se valinta. Miksi täsmällisesti ottaen, en tiedä. Kajanus kai olisi ollut myös mahdollinen, mutta hän taisi olla vielä vähemmän suomenkielinen kuin Sibbe joka sentään kävi syntymässä H:linnassa.
 
Vaan eipä ole muillakaan taiteenaloilla niin helppoa, kävin tuossa oliko se vuosi sitten katselemassa ison Pekka Halosen näyttelyn ja luvalla sanoen en ymmärrä miksi sitä niin mainostetaan. Olihan niihin aikoihin parempiakin, till och med herrar Gallén & Edelfeldt.
 
Hienosti oivallettu sibe piti keksiä aivan kuten merikantokin jos häntä ei olisi ollut modernismin kulmakiveksi muta sääli että järnefelt sai kokea sen omassa nilkassaan ja keskittyi sävelsuonen tyrehdyuttyä kritiikin painostuksesta ja sibelianismin voiton myötä johtamiseen mutta mm. melartin onnistui pysymään huomattvan vapaana siban vaikutusesta. Kajanusta siba syytti siitä että hän oli sakalaisen koulukunnan vesana etnograafiseti liittänyt kansanmusiikkiaineksia sävellyksiinsä luomata aidosi kansallista svelkieltä itkuvirsien rymeine ja kirkkosävalajeineen. Mielckistä povattiin siben haastajaa sinfonian kentällä mutta kohtalo päätti toisin kuten lahjakkkaan sinfonioissa tsaikovakicvaikutteisen Thur Sventon kohdalla talvisodassa. muita ei juuri soiteta vaikka rankkaan sibe edelle.