Klassinen ›

Intro_________
 
Kaunis kesäpäivä 3.6 Istun terassilla juoden illan ensimmäistä olutta klo.18.06, kunnes isoveli soittaa. "Lähetkö kuuntelemaan tänään ois meillä keikka. E5 festivaalin loppukonsertti. Sun on pakko nähdä se." Jaa'a. enpä oo sen kummemmin klassisesta musiikista koskaan perustanut, mitä nyt kotona kahdelta veljeltä tuli kuunneltua ensin niitten trumpetti töräilyä ja sitten illat pitkät Maurice Andren ja Wynton Marsaliksen koottuja yms.
Päätän kuitenkin lähteä, koska ilmaislippukin on mahdollisuus saada. Syteen tai saveen. Oon aina huom. Ihan aina nukahtanut klassisiin konsertteihin. En vain jaksa keskittyä.
Menen paikalle, ja ihmiset ovat hieman hienommissa kuteissa, mutta ei kuitenkaan niin iltapuvuissa kun oletin. Saan hyvän toverini ja erittäin kovan pianistin viereeni istumaan, ja rupatellaan siinä tovi ennenkun konsertti alkaa.
 
Illan ideana on siis kapukurssilaisten viimeinen koetus. Piimät on kuorittu alta, elikkäs vain parhaat on jäljellä, ja konsertissa ei tulla näkemään kuin kaksi suomalaista kapellimestaajaa.
 
The hetki_____________
 
E5 orchestra valuu lavalle omille paikoilleen, ja alkaa se kakofoninen (kuitenkin jopa soinnullinen) äänten virittäminen, joka sinänsä on tuttua kuunneltavaa orkesteri piireistä.
 
Ensimmäisenä Jorma Panula avaa konsertin omalla puheenvuorollaan. Rentoa puhetta pieneltä mieheltä. Kansa hörähtelee minä mukaan lukien.
 
Ensimmäinen kapu lauteille. Giancarlo Guarino (ita) Herra tulee energiaa tihkuen lavalle, ja aloittaa kappaleen.
L. van Beethoven - Coriolan alkusoitto op.62
 
En edelleenkään pidä Beethovenista, koska se on liian puuduttavaa sointumaailmallisesti. Teoksen pelastaa kuitenkin tihkuva dramatiikka, ja jopa terassidynaamiset voimavaihtelut. Musiikki jää siltikin taka-alalle. Giancarlo heiluu ja huitoo niin elämän voimissaan, että meinaa kaataa kolme telinettä ympäriltään. Odotin hetkeä kun se nousisi ilmaan, mutta hauskaa katsottavaa silti. Ainakaan eleettömästä toiminnasta ei ole kyse. Tahtien markkeeraus on sielläpäin, mutta ei kuitenkaan siellä päinkään. Itse en saisi kapun kärpäslätkä toiminnasta yhtään selvää paikkaa lähteä.
 
Kappale loppuu ja annan aplodit lentävälle kapulle. En niinkään musiikille.
 
Taas tulee mahtava ja kotoinen juonto suoraan pohojanmaanmurteella. Näitähän kuuntelisi vaikka koko illan.
 
Tunnelmasta toiseen. Elina Jukola nousee lavalle johtamaan, ja tällä kertaa on luvassa ranskalaista uudempaa musiikkia. Sopii minulle.
 
Maurice Ravel - Le Tombeau De Couperin "Couperinin hauta"
 
Tanssiteos kuulemma. Ei sillä väliä. Saan toista kertaa elämäni aikana kylmiäväreitä klassisesta musiikista. Uskomaton orkestraatio. Paksuja sointuja, mutta todella kirkkaita ja kuulaita. Ehdottomasti kaiken kruunaa uskomaton oboisti, joka Saa minut soundillaan aivan totaaliseen hurmokseen. Tätähän kuuntee jo kotonakin mielellään. (edelleenkin hieman klassisen musiikin vastainen tunnelma on juntassa päässäni)
Neljä osaa, joista joka ikinen vie minut syvemmälle ranskan patonkimestareiden, ja uuden musiikin saloihin. Ei ole kaukana, että tämä saisi jazztyylisyyden leiman. Kaput vaihtuu, mutta ei meno heikkene ollenkaan. Hienoa musiikkia.
 
Taasen välispiikki. hieman pidempi tälläkertaa.
 
Seuraavaksi lavalle astelee Kuopion oma heppu Rauno Tikkanen.
-Toivo Kuula - Tuijotin tulehen kauan, Purjein kuutamolla, Aamulaulu
-Laulusolistina Kirsi Rissanen
 
Onhan se hienoa musiikkia. Alan ymmärtää hieman mistä vaikutteista Kaj Chydenius on laulunsa tehnyt, tai sointuharmoniat lähinnä. Kansanmusiikissa on hienoja sävyjä.
Siltikin näin paatoksellinen tuskainen musiikki on vähän liikaa äskeisen ilottelun jälkeen. Hienoja on arrit, mutta liikaa verta tihkuvaa sydäntä pelissä tähän tunnelmaan. Solisti peittyy ehkä liian usein bändin alle, mutta ei sillä väliä. Olen raaka. En ole koskaan pitänyt oopperalaulusta.
 
Väliaika kahvia ja pullaa. Käyn kahvilla ja tupakalla selvittämässä päätäni tuon pläjäyksen jälkeen, ja pohdin jaksankohan kuunnella isoa beethovenin sinfoniaa kokonaan. Noh. kun kerta tänne on tultu, niin pelataan peli loppuun.
 
Kaksi johtajaa on tekemättä temppunsa. Beethoven alkaa
 
Beethoven - Sinfonia nro.4 B-duuri op.60
 
Eijei.. kauheaa soopaa. Tämä on sitä klassista musiikkia, joka saa minut leimaamaan kaiken klassisen huonoksi. Hirveää soopaa (ja ehkä hieman falskisti soitettunakin). Yksittäisiä elementtejä sinne tänne ripoteltuna Toonika-Subdominantti-Dominantti tehoille. Toisaalta jos tuo oli silloin pein henki, eikä muuta saanut olla sävellyksessä, niin silloin tämän hepun täytyy olla nero, mutta elän ehkä vähän liikaa nykyaikaa tälle sävellykselle.
toinen osa Adagio meinaa tehdä samat tepposet kuin joka konsertissa. Alan etsiä rennompaa asentoa, ja sopivaa väliä nukahtaa, mutta onneksi toinen osa kerkeää loppua, ennenkun nukahdan.
 
Viimeisessä osassa "Allegro ma non troppo" havahdun. Mielenkiintoisia ideoita, mutta jotenkin tuntuu, että silti vielä vähän falskaa bändin puolesta. Ehkä en vain osaa kuunnella. Tämänkin poikkeuksen jälkeen pysyn silti päätöksessäni. Beethoven ja minä ei mahduta samaan lokerikkoon ajatuksellisesti.
 
Tulee jotain epämääräistä häsläystä. ja viimeinen kappale on edessä. Kukaan kapu ei tule johtamaan. Panula heittää lopulta "noh jos kukaan muu ei halua tätä johtaa, niin minä johdan sen" Koko sali repeää aplodi myrskyyn. Tätä on odotettu. En osannut aavistaa, mutta odotin.
Jean Sibelius - Valse triste
 
Panulan johdosta näkyy se huumori, mutta silti pilkun tarkka työ, ja toisaalta se miten hän nauttii todella siitä musiikista.
Orkesterin jäsenet seuraa herkeämättä johtajaa. tätä kappaletta ei ole harjoiteltu Yhtään. Silti se soi kuin unelma. Panula näyttää vain ne tärkeimmät ja pakolliset paikat, muuten kuuntelee kädet puuskassa silmät kiinni. orkesterissa hymyillään leveästi. Kaikki toimii kun edessä olisi Lontoon filharmonikat. Kaikki nyanssit on erittäin varmaa työtä. Kaikki tottelee hänen kättään. Kuinka paljon kapu vaikuttaakaan bändin soundiin. Uskomatonta. Kun tämä mahtava kappale loppuu yleisö repeää taas aplodeihin. Niille ei tahdo tulla loppua. Osa nauraa osa itkee. Tietää kuka on Grande Maestro. Ihmiset valuu pois salista puheliaana, ja tyydyttyneinä tämän illan spektaakkelista.
 
Outro______________
 
Jaa että mitä jäi käteen. Huomasin että on olemassa hienoa, ja huonoa klassista musiikkia, eikä klassisen ja jazzin välinen ero nyt niin huikaisevan suuri ole. En ole koskaan lähtenyt klassisesta konsertista näin tyytyväisenä pois, enkä koskaan ole ollut näin valveilla klassisessa konsertissa.
Hienoa musiikkia kerta kaikkiaan. Palaan takaisin terassille sulattelemaan tätä kaikkea.
 
Bravo!
 
edit. älkää välittäkö virheistä. tämä on vain ajatusten juoksua.

Jaa että mitä jäi käteen. Huomasin että on olemassa hienoa, ja huonoa klassista musiikkia, eikä klassisen ja jazzin välinen ero nyt niin huikaisevan suuri ole. En ole koskaan lähtenyt klassisesta konsertista näin tyytyväisenä pois, enkä koskaan ole ollut näin valveilla klassisessa konsertissa.
Hienoa musiikkia kerta kaikkiaan. Palaan takaisin terassille sulattelemaan tätä kaikkea.
 
Impressionismista ei ole niin kauhean pitkä matka Jazziin, sitäkään kautta, että monet jazz-pianistit ottivat vaikutteita impressionistisesta kamasta, ja jossain vaiheessa niitä vaikutteita satoi myös toiseenkin suuntaan.
 
Klassisessa musiikissa juuri se klassisin vaihe tuntuu itselleni toisinaan hankalimmalta. Sitten kun päästään oikeasti paremmin romantiikkaan (vaikka kyllähän Beethovenia pidetään samalla ensimmäisenä romantikkona ja viimeisenä klassistina, ainakin jossain kieroutuneissa piireissä..) niin alkaa tulla sointumaailmaankin monipuolisuutta ja löytyy hyvääkin meininkiä, paitsi niiltä tahoilta jotka vetävät homman taas draamallaan ylitse.
 
Toisaalta käy mielessä, että kyllähän aikaisemmistakin vaiheista on pakko tuollaista löytyä jossain määrin, jos joku vain osaisi sanoa mitä.
 
edit. älkää välittäkö virheistä. tämä on vain ajatusten juoksua.
 
Minusta aikas kivasti kirjoitettu. Jaksoi lukea kerralla loppuunkin.

Oikein mukavaa luettavaa oli. Lisää vaan tämmöisiä.

Hieno konsertti-/kilpailuraportti! Vois vaikka antaa plussan.
 
Jos tykkäsit "Couperinin haudasta", niin hanki käsiisi saman säveltäjän teokset "Valses nobles et sentimentales" sekä "La Valse". Lisää Ravelin huikeaa orkesterisoundia ja sointivärien taituruutta, ja etenkin viimeksimainittu on todella hurja ja vaikuttava teos.

Maurice Ravel - Le Tombeau De Couperin "Couperinin hauta"

Tanssiteos kuulemma. Ei sillä väliä. Saan toista kertaa elämäni aikana kylmiäväreitä klassisesta musiikista. Uskomaton orkestraatio. Paksuja sointuja, mutta todella kirkkaita ja kuulaita. Ehdottomasti kaiken kruunaa uskomaton oboisti, joka Saa minut soundillaan aivan totaaliseen hurmokseen. Tätähän kuuntee jo kotonakin mielellään. (edelleenkin hieman klassisen musiikin vastainen tunnelma on juntassa päässäni)
Neljä osaa, joista joka ikinen vie minut syvemmälle ranskan patonkimestareiden, ja uuden musiikin saloihin. Ei ole kaukana, että tämä saisi jazztyylisyyden leiman. Kaput vaihtuu, mutta ei meno heikkene ollenkaan. Hienoa musiikkia.
 
Lainaan lähes sana sanalta lukemaani kuvausta Ravelista:
 
Ravel syntyi Pyreneillä, Espanjan liepeillä ja lapsena hän sai usein kuulla espanjalaista kansanmusiikkia. Vaikka hän joutui asumaan Pariisissa jo yksitoistavuotiaasta lähtien, hänen myöhempi sävelkielensä on harvinaisen onnistuneesti tulkinnut espanjalaisuutta, kuten sävellykset L'heure espagnole (Espanjalainen kello) ja Espanjalainen rapsodia osoittavat.
 
Taiteilijoista Edgar Allan Poe ja Mozart olivat hänen sydäntään lähinnä. Vieraillessaan Amerikassa v.1928 New Yorkin Harlemin yökerhojen neekerimusiikki ja Roxyn 'steppaajat' tekivät häneen valtavan vaikutuksen. Aikoinaan hän oli tavattoman kiinnostunut jazzista, jopa siinä määrin, että sävelsi sonaatin viululle ja pianolle jazzin tapaan. Myöhemmin hän kuitenkin piti jazzia melko mitättömänä välikappaleena sävellystyössä.
 
Ravelin musiikillinen uskontunnustus kuului seuraavasti: "En kuulu mihinkään koulukuntaan enkä pidä järkähtämättömästi kiinni mistään nykyisestä tyylistä. Pyrin luomaan kauniita aiheita ja koetan kehittää ne johdonmukaiseen ja välttämättömään päätökseen. Tämä on aina ollut ainoa uskonto, jota olen musiikissani seurannut."
 
En ole paljon klassista(kaan) kuunnellut, mutta Ravelista on ollut helppo pitää ensikuulemalta. Jos jazzivaikutteet kolahtavat, niin kuuntelepa Shostakovichin Jazz suites, Nos.1 and 2 taikka hänen tanssimusiikistaan The Bolt, The Gadfly, Cheryomushki, jotka ovat mielestäni erittäin viihteellistä musiikkia. Onkohan näitä jazz -vaikutteita suuremmassa määrin muilla entisaikojen säveltäjillä?

En ole paljon klassista(kaan) kuunnellut, mutta Ravelista on ollut helppo pitää ensikuulemalta. Jos jazzivaikutteet kolahtavat, niin kuuntelepa Shostakovichin Jazz suites, Nos.1 and 2 taikka hänen tanssimusiikistaan The Bolt, The Gadfly, Cheryomushki, jotka ovat mielestäni erittäin viihteellistä musiikkia. Onkohan näitä jazz -vaikutteita suuremmassa määrin muilla entisaikojen säveltäjillä?
 
Stravinsky tulee mieleen. Ebony concertos oliko ainakin yks, jossa on ragtime vaikutteita (?). Sävelsi myös jazz-bändille jenkeissä jonkun teoksen, en ihan tarkkaan tiedä noista. Bartok taasen tutustui ameriikoissa Benny Goodmaniin ja sävelsi teoksiakin Goodmanin toimeksiantamana, tosin ei sinällään ikinä lainannut mitään jazzin sävelkieltä itselleen, ainakaan suoranaisesti.

Bartok taasen tutustui ameriikoissa Benny Goodmaniin ja sävelsi teoksiakin Goodmanin toimeksiantamana, tosin ei sinällään ikinä lainannut mitään jazzin sävelkieltä itselleen, ainakaan suoranaisesti.
 
oho. osaatko nimetä noi biisit?
 
bartok on kuningas.

oho. osaatko nimetä noi biisit?
 
bartok on kuningas.
 
Tuollaisesta, kuin
Contrasts for Violin, Clarinet and Piano (1938)
tuntuisi löytyvän juttua. En ole varma oliko niitä edes tuon enempää. Täysimittainen teos kuitenkin.
 
Tuolla on aika pitkää juttua tuosta: http://www.tishkoff.com/articles/bartok.htm

Jorma Panulaa ei voi kyllä pieneksi mieheksi sanoa. No, fyysinen koko voi olla sitä, mutta siinä on semmoinen ukko joka omaa niin hurjan karisman ettei tosikaan.
 
Miestä itseään lainaten: "Notta perkele!"

Impressionismista ei ole niin kauhean pitkä matka Jazziin, sitäkään kautta, että monet jazz-pianistit ottivat vaikutteita impressionistisesta kamasta, ja jossain vaiheessa niitä vaikutteita satoi myös toiseenkin suuntaan.

Tästä tuli mieleen Thelonius Monkin elämänkerrasta löytyvä pätkä, jossa Vladimir Horowits 40-luvulla kommentoi Art Tatumin soittoa: "En usko silmiäni, enkä korviani!"

Jorma Panulaa ei voi kyllä pieneksi mieheksi sanoa. No, fyysinen koko voi olla sitä, mutta siinä on semmoinen ukko joka omaa niin hurjan karisman ettei tosikaan.
 
Miestä itseään lainaten: "Notta perkele!"
 
Hauskoja juttuja se kertoo, kun sille päälle sattuu

Hauskoja juttuja se kertoo, kun sille päälle sattuu
 
Mutta ei kukaan kyllä kiroile niin paljon kuin se. Kerran olin soittamassa orkesterissa jota hän johti, ja pahimmillaan joka toinen tai kolmas sana alkoi p:llä, s:llä tai v:llä. Kyllä korvat punoitti sen session jälkeen.

Mutta ei kukaan kyllä kiroile niin paljon kuin se. Kerran olin soittamassa orkesterissa jota hän johti, ja pahimmillaan joka toinen tai kolmas sana alkoi p:llä, s:llä tai v:llä. Kyllä korvat punoitti sen session jälkeen.
 
Paras läppä oli, kun herra johti lapsikuoroa osana erään maakuntaoopperan ensemblea: "Tehän laulatte kuin sakki homoja saatana!"

Beethoven ei sovi kaikille. Ja jos jo ennalta on antipatioita Beethovenia kohtaan, niin ainakaan neljäs sinfonia tuskin onnistuu tekemään niin suurta vaikutusta, että mieli muuttuisi täysin.
 
Mutta mitä Beethovenin soinnutukseen tulee, niin minusta hän oli sillä osa-alueella yksi aikakautensa parhaita. Ainakaan puuduttavaa se ei todellakaan ole -- tulee taas mieleen tapaus, kun esitin solistisesti yhtä Beethovenin teosta. Säestäjäni (yleensä lähinnä rockia soitteleva) ihaili nuotin nähdessään, kun kolmiminuuttisessa kappaleessa oli käytetty peräti 17 eri sointua. Ei ollut tullut moista rock-puolella vastaan.
Myös monien Beethovenin kappaleiden musiikillinen ydin on pitkälti juuri soinnutuksessa (hyvin tunnettuina esimerkkeinä vaikkapa Pianosonaatin nro 14 eli "Kuutamosonaatin" I osa ja 7. sinfonian II osa).
 
Sitten vielä. Saat olla varma, että vaikka orkesteri ei olisikaan harjoitellut Valse tristeä yhtään juuri tuohon konserttiin, joka ikinen orkesterin soittaja (jolla vain on stemma siihen) osaa soittaa sen koska tahansa ja missä tahansa. Kyseessä on yksi suomalaisten orkesterien niin ydinohjelmistoon kuuluvia teoksia, että KUKAAN suomalaisessa sinfoniaorkesterissa soittava ei voi välttyä sen soittamiselta. Paitsi tietysti puhaltajat. :) Samaan kastiin kuuluvat myös Sibben sinfoniat, Finlandia, Karelia-sarja jne. Monta vuotta soittaneet ovat joutuneet soittamaan nuo niin monta kertaa, että todennäköisesti osaavat stemmansa jo käytännössä ulkoa.
 
Hienoa, että pidit musiikista ja toivotan hauskoja löytöretkiä klasarimaailmaan myös jatkossa. Tavallaan kadehdin sinua, siellä nimittäin on niin runsaasti teoksia, joiden kohtaaminen ensimmäisen kerran elämässään on suorastaan ylimaallinen kokemus.

Nämä mainitsemasi 4. sinfonian viimeisen osan mielenkiintoiset ideat inspiroivat Schubertia hänen seitsentoisavuotiaana säveltämänsä II-sinfonia I-osassa. kyllä Beethoven varmaankin voi sopia kelle vaan, mutta en usko, että moni jaksaa olla kiinnostunut aidosti hänen vanhahtavan tekotaiteellisista sepustuksistaan koko ikäänsä. Näin ainakin kävi minulle, kun aloin etsiä musiikista muitakin kauneusarvoja kuin äärimmäinen temaattinen loogisuusajattelu ja atomeiksi tai DNA-ketjuiksi pilkotut motiivit, rytmikuviot, melodiankaarrokset -ja idut, joista kylmä ja tunteeton arkkitehti kehittää suuria ja harmaita sinfonisia kivirakennelmia, jotka aukeavat vasta kivuliaan päänkivistyksen jälkeen, tai olemalla hyvin onneton sielu, joka etsii musiikista vain katharsista.

Näin ainakin kävi minulle, kun aloin etsiä musiikista muitakin kauneusarvoja kuin äärimmäinen temaattinen loogisuusajattelu ja atomeiksi tai DNA-ketjuiksi pilkotut motiivit, rytmikuviot, melodiankaarrokset -ja idut, joista kylmä ja tunteeton arkkitehti kehittää suuria ja harmaita sinfonisia kivirakennelmia, jotka aukeavat vasta kivuliaan päänkivistyksen jälkeen, tai olemalla hyvin onneton sielu, joka etsii musiikista vain katharsista.
 
mitäs kauneusarvoja sä sitten lopulta löysit? onks kaikki muu, paitsi schubert ihan skeidaa?

, joista kylmä ja tunteeton arkkitehti kehittää suuria ja harmaita sinfonisia kivirakennelmia, jotka aukeavat vasta kivuliaan päänkivistyksen jälkeen, tai olemalla hyvin onneton sielu, joka etsii musiikista vain katharsista.
 
Tuo on oikeastaan aivan hullua puhetta: Beethovenin musiikki on täynnä tunnevoimaa ja voimaa, Mikään ei huonommin sovi kuvaamaan Beethovenia kuin määritelmä kylmänä ja tunteettomana arkkitehtina...tutkituta pääsi

Näin ainakin kävi minulle, kun aloin etsiä musiikista muitakin kauneusarvoja kuin äärimmäinen temaattinen loogisuusajattelu ja atomeiksi tai DNA-ketjuiksi pilkotut motiivit, rytmikuviot, melodiankaarrokset -ja idut, joista kylmä ja tunteeton arkkitehti kehittää suuria ja harmaita sinfonisia kivirakennelmia, jotka aukeavat vasta kivuliaan päänkivistyksen jälkeen, tai olemalla hyvin onneton sielu, joka etsii musiikista vain katharsista.
 
Jollakulla tuo kehitys saattaa mennä toisinkin päin. Pitkien fraasien ja laulavien melodioiden sijaan alkaa kiinnostaa se musiikin arkkitehturuus ja pienet motiivit, joista rakentuu suuria kokonaisuuksia. Se on ihan yksilöllistä mistä tykkää, ja on aika lyhytnäköistä ja suorastaan ajattelematonta leimata joku musiikkimaun perusteella tietynluonteiseksi ihmiseksi. Voi tykätä sekä Beethovenista että Schubertista ajautumatta skitsofreniaan.

Tuo on oikeastaan aivan hullua puhetta: Beethovenin musiikki on täynnä tunnevoimaa ja voimaa, Mikään ei huonommin sovi kuvaamaan Beethovenia kuin määritelmä kylmänä ja tunteettomana arkkitehtina...tutkituta pääsi
 
väärin sinällään, et beethovenin musiikki on pikemminkin lyhyistä motiiveista rakennettua "arkkitehtuuria", kuin sitä schubertin kaarevia "nättejä" melodioita sisältävää kansanmusameininkiä. eihän ne beethovenin melodiat oo muutaku motiiveista rakennettuja sekvenssejä, jotka on laitettu peräkkäin...ei sillä että siinä olisi jotain vikaa mun esteettisen näkemyksen mukaan.

. eihän ne beethovenin melodiat oo muutaku motiiveista rakennettuja sekvenssejä, jotka on laitettu peräkkäin...ei sillä että siinä olisi jotain vikaa mun esteettisen näkemyksen mukaan.
 
Kysymys onkin siitä, että Beethoven on saanut arkkitehtuurinsa elämään ja sykkimään musiikillista rikkautta.