Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Tulipa tämänkin vanhan fanin ostettua uusi Maiden -levy.Numberista alkaa meikäläisenkin Maiden historia.Nythän on niin ,että vaikka Maidenia usein arvostellaan kierrätyksestä (Samasta ei kuitenkaan syytetä esmes Oasista jolla sama rumpukomppi jauhaa hyvinkin monessa biisissä) ja paikallaan polkemisesta niin onhan bändi kokenut melkoisen muutoksen TNOTB -päivistä progempaan suuntaan ja tämä levy on minusta tuon kehityksen lakipiste.Lyhyet riffilaukat on karsittu minimiin tai ne upotettu pitkiin eepoksiin.Kuitenkin toisin kuin aiemmin nyt homma vaan toimii sovituksellisesti paremmin ja turhaa osien toistoa tuntuu olevan vähemmän.Lisäksi biiseissä tuntuisi olevan enemmän osia jolloin junnaavuus on myös vähentynyt.
 
DOD kolahti kyllä mukavasti ,mutta jo alusta lähtien tuli biisejä ohiteltua.Tämän uutukaisen kohdalla moinen on jäänyt minimiin.Hyviä melodiaideoita suorastaan pursuaa biiseistä ja kitaratuplaukset/triplaukset(?) on mannaa korville.Bruce selviytyy ikäänsä nähden hyvin korkealta ja kovaa -vedoista ,mutta toki se kireys kuuluu ja niitä korkeita osia olisi tosiaan voinut vähentää - siksi Different Worldin pre-chorus kuulostaa oikeastaan piristävältä.Loistavalta tämä kama kyllä kuulostaa tässä vaiheessa - tuli innostuttua Maidenista taas pitkästä aikaa oikein tosissaan.
 
Hyvä ukot!

Toinen lievä pettymys on se, että uuden levyn pitkissä biiseissä ei ole kovin paljon eri rakenteita tyyliin Hallowed Be Thy Name, vaan lähinnä ylipitkiä tilulilu-sooloja (ns. easy-way-out-ratkaisu), joissa juoksutetaan muutamaa nuottia nopeaan tahtiin. Onneksi kaikissa biiseissä kuullaan kuitenkin myös selkeämpiä riffirakennelmia.
 
Jep, samaa mieltä. On tullut huomattua, että Maiden on alkanut harrastamaan enemmän tunnelman luomista ja kehittelyä taustalla soivien melodioiden tai sointujen avulla, kun ennen olivat pääosassa juuri ne sotilaallisen tarkasti määrätyt rakenteet ja riffit, joissa oli yleensä yksi vahva melodia kerrallaan. Ennen muuten tuntui kanssa, että soolojen taustasoinnut/riffit oli myös tarkkaan määrätty kokonaisuutta palvelemaan, nyt ei voi olla enää varma :) Sign of the Cross oli ehkä viimeinen tuollainen vanhan tyylin eepos. Toki sallin Maidenin muuttuvan/kehittyvän säveltäjinä, enkä tarkoita, että muutos olisi yksinomaan negatiivista ollut. Ja kuten sanoin, paljon riffipitoisempi tämä uusi on kuin DOD.

Sign of the Cross oli ehkä viimeinen tuollainen vanhan tyylin eepos. Toki sallin Maidenin muuttuvan/kehittyvän säveltäjinä, enkä tarkoita, että muutos olisi yksinomaan negatiivista ollut. Ja kuten sanoin, paljon riffipitoisempi tämä uusi on kuin DOD.
 
Itselle tulee (tosin vielä uutukaisen kohdalla pintapuolisen tutustumisen perusteella) jotain samoja mielleyhtymiä ja tunnelmia kuin X-Factor levyllä, joka on avautunut vasta näin kymmenen vuoden jälkeen. En tarkoita siis mitään suoria yhtäläisyysmerkkejä, mutta jotain samaa kuitenkin...

On tullut huomattua, että Maiden on alkanut harrastamaan enemmän tunnelman luomista ja kehittelyä taustalla soivien melodioiden tai sointujen avulla, kun ennen olivat pääosassa juuri ne sotilaallisen tarkasti määrätyt rakenteet ja riffit, joissa oli yleensä yksi vahva melodia kerrallaan.
 
Juurikin näin. Vähän tuntuu, että kun bändissä on nyt (ollut jo jonnin aikaa) kolmas kitaristi, vaikuttaa siltä, että kaikkien riffien kanssa jokainen on päästettävä ääneen. Maidenin tuplakitarathan on jo käsite, ja näitä viljellään uudellakin levyllä, ei siinä mitään. Paitsi että se kolmas jantteri on aina pakko ottaa mukaan joko soittamaan sointuja taustalle tahi kehittämään siihen mukaan joku oma melodia, mikä poikkeaa siitä sotilaallisen tarkasti soitetusta tuplakohdasta. Tämä joskus särähtää korvaan epämääräisenä mössönä, kun vertaa vaikka Troopperiin tai Afraid to Shoot Strangersiin.
 
Varmaan on 80-luvun levyillä tuplattu ziljoona kitaraa noihin kohtiin, (mikä puoltaa kolmannen kitaristin läsnäoloa, kuten Harris on maininnut) mutta silloin ne oli kuitenkin tehty kahden kitaran ehdoilla tyyliin "Okei, mä soitan tähän tämmösen pätkän." "Jep, mä vedän siihen sit kvintit päälle", ja se oli siinä. Nyt sitten kuuluu taustalta "No mitäs helvettiä mä nyt sitten soitan sillä välin!?" "No, keksitään siihen joku lisäjuttu".
 
Mutta helvetin tiukka lätty on kyseessä. Ankaran kuuntelun johdosta hilaan edellä antamaani neljää tähteä neljään ja puoleen.

Kerran oon kuunnellut kiekon läpi ja sekin oli helvetin tuskaisa kokemus. Ei voi tajuta, miten jätkät pystyy häpeämättä tunkea biisit täyteen em/c/g/d -kiertoa tosi orvoilla melodioilla täytettynä. Luulisi, että Harrisin tasoinen biisinikkari vaatisi itseltään enemmän. Paria räväkämpää riffiä lukuunottamatta oli mun mielestä aikamoista tuubaa alusta loppuun, mikä on tosi harmi, kun oon diggaillut Maidenia ihan skidistä asti.

Kolmas nipotuksen aihe;) Okei, me kyllä tiedetään kaikki, että Dickinson pystyy laulamaan korkealta ja kovaa, mikä on hevibiiseissä mahtava tehokeino. Nyt tuntuu siltä, että uudella levyllä on pitänyt todistella jatkuvasti, että herra pystyy laulamaan korkealta ja kovaa edelleen. Tuota tehokeinoa olisi voinut sävellyspuolella käyttää säästeliäämmin, jolloin sen vaikutus olisi ollut tehokkaampi. Se, että säkeistöt ja kertsit vedetään monessa biisissä äänialan ylärajoilla, vie tehoa pois ja kuulostaa paikoitellen rasittavalta. Rupeaa jo omaankin kurkkuun sattumaan kun oikein eläytyy kuuntelemaan;) Paikoitellen Dickinsonin laulu menee niin äänialan ylärajoilla, että soundi kuulostaa pakottuneen kireältä. Minun neuvoni olisi ollut se, että joissakin biiseissä olisi voinut melodiakulku mennä 1-2 sävelaskelta alempaa. Se ei olisi muuttanut biisejä olennaisesti, mutta se laulusoundin riipivä kireys olisi hävinnyt . Jonkinlaista tasapainoa matalien korkeiden melodioiden välillä olisi kaivattu.
 
Tuosta tuli mieleen, että mitenköhän toimii livenä, jos Dickinson joutuu useammassakin uudessa biisissä kiekumaan hirmu korkealta, ilta toisensa jälkeen..? Vaikka miehen ääni tuntuukin olevan hyvässä kunnossa, tulee jossain se raja vastaan. Aiemmillakin live-esityksillä on niitä hetkiä kun ei Brucelta enää irtoa ihan tarpeeks korkealta.

Täytyy tunnustaa että vaikka olenkin ollut jonkinasteinen Maiden-fani jo yli viisitoista vuotta, niin en ole ikinä sen tarkemmin keskittynyt lyriikoihin. Nyt kuitenkin uuden levyn sanoituksia lueskellessa tuntuu, että tämä on jos ei nyt suorastaan poliittinen niin ainakin kantaaottavampi levy kuin aiemmat tuotokset.
 
Itelläni on sellain fiilis että vanhemmissa levyissä on käsitelty ns. harmittomia ja neutraaleja aiheita jotka monesti liittyvät tavalla tai toisella historiaan, kun taas tällä levyllä tuntuu teemana olevan sodan mielettömyys ja huoli nykyisestä maailmantilanteesta. Mene ja tiedä, ehkä vanhoistakin biiseistä löytyy vastaavia ajatuksia mutten ole vaan aiemmin ajatellut niitä. Prove me wrong =)

Itelläni on sellain fiilis että vanhemmissa levyissä on käsitelty ns. harmittomia ja neutraaleja aiheita jotka monesti liittyvät tavalla tai toisella historiaan, kun taas tällä levyllä tuntuu teemana olevan sodan mielettömyys ja huoli nykyisestä maailmantilanteesta. Mene ja tiedä, ehkä vanhoistakin biiseistä löytyy vastaavia ajatuksia mutten ole vaan aiemmin ajatellut niitä. Prove me wrong =)
 
Two Minutes To Midnight taitaa ensimmäisenä käsitellä maailmantilannetta ja sotapolitiikkaa. Silloin se oli kyllä poikkeus. Nykymuotoiset kannanotot alkoivat käsittääkseni siellä Fear Of The Dark - X Factor vaiheilla.

Ennen muuten tuntui kanssa, että soolojen taustasoinnut/riffit oli myös tarkkaan määrätty kokonaisuutta palvelemaan, nyt ei voi olla enää varma :) Sign of the Cross oli ehkä viimeinen tuollainen vanhan tyylin eepos. Toki sallin Maidenin muuttuvan/kehittyvän säveltäjinä, enkä tarkoita, että muutos olisi yksinomaan negatiivista ollut. Ja kuten sanoin, paljon riffipitoisempi tämä uusi on kuin DOD.
 
Täysin erimieltä.Sign lienee huonoiten sovitettu Maiden -viisu: alun hiljaisen intron jälkeen tuleva vaihto töksähtää tosi pahasti.Ei mitään bridgeä ja muutenkin sovituksesta henkii liikaa "laitetas tän osan perään nyt tämä" -palapeli rakentelu joka taas uusimmalla ei niinkään särähdä korvaan.Samoin McBrain soittaa mielestäni koko X-factorin ajan tylsästi verrattuna aiempaan ja tulevaan soittoon.Puhumattakaan Bayleyn "laulusta" joka on se viimenen niitti minun kohdalla X-factor -levyn surkeuteen.Maiden olis kuulemma voinut valita loppupeleissä Doogie Whiten (nyk.Yngwie,ex-Rainbow).En ymmärrä millä perusteella valinta osui Blazeen.
 
Mutta uusimmasta: Edelleen kuulostaa mainiolta.DOD:tä tuli kuunneltua skippaillen kun taas tässä materiaali on tasaisen vahvaa.

Eikös 2 minutes to midnight kertonut ydinsodan uhasta?
 
tiedä häntä. kertoo se myös tappajan siittämisestä ja demonin spermastaXD

En ymmärrä millä perusteella valinta osui Blazeen.
 

 
No pitihän niiden ottaa paska laulaja kehiin, jotta joku (fanit) haluaisi vielä Dickinsonin takaisin bändiin...

En ymmärrä millä perusteella valinta osui Blazeen.
 
Hyvinhän se vetää... oman aikansa biisit ainakin. Dickinsonin biisit Blazen vetämänä ovat kylläkin melkoista tuskaa kuunnella. Sen sijaan hänen tumma ja matala äänensä sopii hyvin sen tyyliseen musiikkiin mitä Maiden silloin teki.

tiedä häntä. kertoo se myös tappajan siittämisestä ja demonin spermastaXD
 
Eiks toi oo sama asia mut eri sanoin. Vertauskuvallista, kato. Eli sama kundi mut eri vaatteet.
 
2 minutes to midnight:
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Doomsday_clock

Mutta uusimmasta: Edelleen kuulostaa mainiolta.DOD:tä tuli kuunneltua skippaillen kun taas tässä materiaali on tasaisen vahvaa.
 
Tänään listaohjelmassa kuulin ensi kerran tuota uutta levyä ( siis yhden biisin verran ) ja kuulosti uskomattoman huonolta. Ei pitkään aikaan noi huonoa biisiä ole tullut kuultua. Ja sounditkin aivan järkyttävät, varsinkin rummut. Laulu todella monotonista ja tylsää. Ei kai tämä vain kerro jotain koko levyn tasosta?

Tänään listaohjelmassa kuulin ensi kerran tuota uutta levyä ( siis yhden biisin verran ) ja kuulosti uskomattoman huonolta. Ei pitkään aikaan noi huonoa biisiä ole tullut kuultua. Ja sounditkin aivan järkyttävät, varsinkin rummut. Laulu todella monotonista ja tylsää. Ei kai tämä vain kerro jotain koko levyn tasosta?
 
Jaa-a mielipiteitä on monia. Kun itse kuulin eka kerran tuon Benjaminin (oletan että näit sen musiikkivideon) niin biisi ei vakuuttanut kyllä yhtään. Mutta toisella kerralla aukesi ja biisihän on aivan loistava.

Tänään listaohjelmassa kuulin ensi kerran tuota uutta levyä ( siis yhden biisin verran ) ja kuulosti uskomattoman huonolta. Ei pitkään aikaan noi huonoa biisiä ole tullut kuultua. ....... Ei kai tämä vain kerro jotain koko levyn tasosta?
 
Ush, jos yhdestä biisistä päättelet koko levyn tason, olisi sama kuin et lukisi Sormusten Herraa koska et pidä kirjoittajan nimestä. Jotkin AMOLADin biiseistä kolahtavat kovasti, toiset sitten vähemmän. Hitaasti aukenee, mutta aukenee silti sitten kun sen aika tulee, siis tämä uusi Maideni. :|
 
Tungetaas vielä toinen lainaus tähän...
 
Sign lienee huonoiten sovitettu Maiden -viisu: alun hiljaisen intron jälkeen tuleva vaihto töksähtää tosi pahasti.Ei mitään bridgeä ja muutenkin sovituksesta henkii liikaa "laitetas tän osan perään nyt tämä" -palapeli rakentelu joka taas uusimmalla ei niinkään särähdä korvaan.Samoin McBrain soittaa mielestäni koko X-factorin ajan tylsästi verrattuna aiempaan ja tulevaan soittoon.Puhumattakaan Bayleyn "laulusta" joka on se viimenen niitti minun kohdalla X-factor -levyn surkeuteen.
 
Jes. Kun ensimmäistä kertaa kuulin tuon kappaleen X-Factorilta, melkein itkin. Bayley kuulostaa puolikänniläiseltä joka on laitettu huutamaan eri tahtiin kuin mitä taustabändi soittaa. Kompitan myös tuon Nickon soiton tuolla levyllä, täysin mitään sanomatonta "pompati pompaa popopopoo":ta koko levyn ajan. Onneksi nuo ajat ovat takana, ja Dickinssoni on taas mukana. :

Kerran oon kuunnellut kiekon läpi ja sekin oli helvetin tuskaisa kokemus. Ei voi tajuta, miten jätkät pystyy häpeämättä tunkea biisit täyteen em/c/g/d -kiertoa tosi orvoilla melodioilla täytettynä. Luulisi, että Harrisin tasoinen biisinikkari vaatisi itseltään enemmän. Paria räväkämpää riffiä lukuunottamatta oli mun mielestä aikamoista tuubaa alusta loppuun, mikä on tosi harmi, kun oon diggaillut Maidenia ihan skidistä asti.
 
Samoilla mielialoilla täälläkin ollaan. Nyt kuunnellut levyn jonkun 5 kertaa lävitse ja joitakin biisejä enempi, mitä enemmän kuunnellu niin sen puuduttavammalta kuulostaa.
Paskoja kitarariffejä jauhetaan minuuttitolkulla ja soolot suurimmaksi osaksi hanurista.
Joukossa paljon hyvää mutta kakku sisältä täynnä kuraa. Paremmin sovitettuna ja tiheemmän siviilän läpi noista biiseistä olis voinu tulla erittäin hyviä.

Tuosta tuli mieleen, että mitenköhän toimii livenä, jos Dickinson joutuu useammassakin uudessa biisissä kiekumaan hirmu korkealta, ilta toisensa jälkeen..? Vaikka miehen ääni tuntuukin olevan hyvässä kunnossa, tulee jossain se raja vastaan. Aiemmillakin live-esityksillä on niitä hetkiä kun ei Brucelta enää irtoa ihan tarpeeks korkealta.
 
Eihän tuo mitään uutta, tuon takia esim. Aces High'ta ei ole kovin paljoa, jos ollenkaan, soitettu livenä. Pahimman esimerkin kuulet Live After Deathin heti ensimmäisenä biisinä. Ei taitu biisi edes Brucen parhaimpina vuosina, niin miten olisi sitten nyt?

Dance of Deathin kiertueella Lord of the Fliesiä vedettiin alkuperäistä lähes oktaavi korkeammalta, eli aina D5:teen asti. Kyllä se tuntui lähtevän, mutta miellyttävyys sitten toinen juttu. Tuo sama nuotti on käsittääkseni kattona myös AMOLAD:illa (esim. The Pilgrim). No, marraskuussa tiedetään paremmin :)
 
LAD:in Aces High on laulajille loistava oppitunti korkeiden kohtien paikkauskeinoista ;) Eikös se Ed Hunter-kiertueella palannut settilistaan, onko täällä paikalla olleita, joka muistaisivat, miten tulkinta silloin sujui?

Eikös se Ed Hunter-kiertueella palannut settilistaan, onko täällä paikalla olleita, joka muistaisivat, miten tulkinta silloin sujui?
 
http://video.google.com/videoplay?d … 8806903&q=iron+maiden+aces+high
 
Edit: No tuo on vuodelta 99 kylläkin, mutta noh.