Keskustelua raskaammasta musiikista ›

ÄrGee: 30 sekunnin pituinen osio, ja on jo ennusteiden mukaan tulossa Systematic Chaos -albumin veroinen pökäle metritavaraa pelkästään oudoilla tahtilajiella synkatuilla nykivillä riffeillä.
 
Dream Theaterin fanit, ne ovat kaikista pahimpia nillittäjiä. Odottelisin nyt ihan suosiolla perjantaihin saakka, ja muutenkin totutusti ensimmäinen single ei ole aikohin ollut edellistenkään levyjen parasta antia.
 
Jos bändi pistää kerran pariin vuoteen pihalle puolen minuutin klipin, niin se on sitten se, jonka perusteella potilaiden tilaa arvioidaan. Ei kai siinä sen kummempaa.

Shredator: Kovasti tuli jo tuosta mieleen uusi LTE3... Systematic Chaos on itselleni levy joka on kestänyt ajan hammasta ja kuulostaa erinomaiselta kahden uneliaan levyn välissä :P
 
Noh, onhan silläkin hetkensä mutta sit vastapainona siellä on niitä Constant Motionin ja Dark Eternal Nightin kaltaisia puujalkavitsejä.

Vessajono: Noh, onhan silläkin hetkensä mutta sit vastapainona siellä on niitä Constant Motionin ja Dark Eternal Nightin kaltaisia puujalkavitsejä.
 
Nehän on just levyn parraat :D

ÄrGee: 30 sekunnin pituinen osio, ja on jo ennusteiden mukaan tulossa Systematic Chaos -albumin veroinen pökäle metritavaraa pelkästään oudoilla tahtilajiella synkatuilla nykivillä riffeillä.
 
Heh voihan asian ilmaista noinkin:D... Systematic Chaos ei ehkä ole DT:n paras mutta ei huonoinkaan levy IMO. Muistaakseni muutama toimivakin biisi (Constant Motion rokkaa;)) löytyy (tosin täytyy tunnustaa että aika vähälle kuuntelulle jäänyt, pitääkin ottaa uudelleen tarkasteluun piakkoin). Aika monet tuntuu dissaavan SC:ta täällä.

Regalis Apertura: Aika monet tuntuu dissaavan SC:ta täällä.
 
SC on ihan kelpo levy, joka olisi vielä parempi jos siitä jättäisi pois muutaman kappaleen pois (Repentance ja The Ministry of Lost Souls). BC&SL tuntuu olevan myös vähemmän arvostusta saavien DT:n levyjen joukossa, mutta siltä löytyy yksi yhtyeen parhaimmista kappaleista (The Count of Tuscany).
 
Viimeisin Dream Theaterin albumi oli muutaman kehnomman albumin jälkeen hyvää tavaraa melkein alusta loppuun. Saapa nähdä mitä nyt on tuleva.

Plää, olipa kyllä pökälleen kuulonen teaseri eikä herättänyt mitenkään positiivisia tunteita. Noh, edellinen levy oli kyllä ihan makoisa joten toivotaan että tässäkin levyssä on pureskeltavaa.

Rushkilde: SC on ihan kelpo levy, joka olisi vielä parempi jos siitä jättäisi pois muutaman kappaleen pois (Repentance ja The Ministry of Lost Souls). BC&SL tuntuu olevan myös vähemmän arvostusta saavien DT:n levyjen joukossa, mutta siltä löytyy yksi yhtyeen parhaimmista kappaleista (The Count of Tuscany)..
 
Black Cloudsilla itselle juuri Tuscany edustaa levyn heikointa antia. Puolet pois pituudesta niin jaksaisi kun sisältöä ei ole tarpeeksi. Lyriikat aiheuttaa aina irvistystä :D

Shredator: Black Cloudsilla itselle juuri Tuscany edustaa levyn heikointa antia. Puolet pois pituudesta niin jaksaisi kun sisältöä ei ole tarpeeksi. Lyriikat aiheuttaa aina irvistystä :D
 
Näin se (myös) musiikki jakaa mielipiteitä :D Hyvä vain, että löytyy eri ihmisiä eri tavoin miellyttäviä kappaleita. Ja ainakin digitaalimuotoisessa musiikissa se tylsän kappaleen skippaaminen on melko vaivatonta.

Regalis Apertura: Heh voihan asian ilmaista noinkin:D... Systematic Chaos ei ehkä ole DT:n paras mutta ei huonoinkaan levy IMO.
 
Ei, BC&SL vie kyllä sen tittelin täysin ylivoimaisesti.

Regalis Apertura: Teaseri The Alien:
 
https://www.youtube.com/watch?v=pw-wBAJGo1M
 
Tuo 20 sekunnin kohdalla tuleva vaihdos on kuultu aika monta kertaa :D
 
Joku mainitsi Dark Eternal Night -kipaleen. Se oli minusta hauska siinä mielessä, että bändi teki jo ihan tietoisesti kalkkunaa ja campia. Burning My Soulista lähtien näillä on ollut yritelmiä tehdä rankkoja hevibiisejä, mutta kun ei se vain ole mahdollista (pl. The Mirror). Mutta tossa biisissä vedettiin ihan huolella läskiksi kaikilla osa-alueilla. Biisin miksauksesta kuuli myös hienosti että oli rumpalisti ja kitaristi levyn tuottajina :D

En sanoisi että Black Clouds olisi se huonoin kuitenkaan. Ennemminkin Octavarium. Se oli hieman pettymys noin kokonaisuutena aikanaan... Ehkä yritetttin miellyttää old-school progemiehiä/naisia enemmän kuin sitä varsinaista progemetalli-porukkaa? Sacrified Sons on hieno biisi. Ja levyn nimibiisi taitaa olla paras kokonaisuus todella pitkistä DT-biiseistä (hakkaa ainakin 6 Degreesin vastaavan 6-0). Levyn soundit/tuotanto olisi voitu tehdä hieman paremminkin.. Nykyisin tosin pystyn kuuntelemaan Octavarium-levyäkin ihan sujuvasti muun tuotannon mukana;).

Regalis Apertura: Sacrified Sons on hieno biisi. Ja levyn nimibiisi taitaa olla paras kokonaisuus todella pitkistä DT-biiseistä (hakkaa ainakin 6 Degreesin vastaavan 6-0).
 
Olen tuosta nimibiisistä ollut aina juurikin päinvastaista mieltä. Omasta mielestä levy olisi ollut huomattavasti parempi jos nimibiisi olisi jätetty kokonaan pois. Yritin sen aikoinaan monesti kuunnella, mutta en siitä saanut muuta irti kuin parit naurut. Mutta monet siitä tuntuu kovasti kyllä diggailevan. Ehkä joskus ymmärrän :D
 
6 Degreesin kakkoslevy ei minusta koskaan ole ollut yksi pitkä kappale, vaan sarja toisiinsa liimattuja raitoja. Musiikillisesti nekin minusta ihan eri leveleillä kuin Octavarium vaikka toki albumin ykköslevy onkin heittämällä parempi.
 
E: Sacrified Sons oli ton levyn kohokohta kyllä, hieno biisi.

Jos pitäis laittaa levyjä järjestykseen niin se menis itellä jotenki näin:
 
(huom nää on vaan mun ajatuksia ei oo tarkotus vähätellä kenenkään makua tai mielipiteitä)
 
1. Images and Words
Eka levy, jonka ostin bändiltä ja biisit tosi huollitellun kuulosia. Tykkään jopa siitä kornista rumpusaundista, josta tulee vähän sellanen emt Toto-fiilis musaan. Under A Glass Moon on omasta mielestä heikoin kipale, kun se on vaan sellasia irtonaisia osia ja soolo, jossa Pete on vetäny jokaisen kikan mitä mieleen tulee peräkkäin ilman mitään kontekstia. Metropolis on oma suosikki, ja sit Surrounded, Learning to Live, Another Day, Take The Time.
 
2. A Change of Season
Joo, ep, mutta Spotify sanoo että albumi nii we. Ostin tän silloin I&W kanssa ja on kolahtanu. Kuuntelin näitä molempia levyjä väkisin tosi pitkään ku halusin tykätä niistä vaikken hirveästi tykänny ja sitten vaan aloin tykkään. Harmi vaan ettei bändi ole tehnyt mitään samanlaista näiden jälkeen. Mut siis oon samaa mieltä tosta 6degreesistä, että paljon enemmän tää season kuulostaa yhdeltä biisiltä kuin se.
 
3. Scenes From a Memory
Tässä on jo sitten aika paljon sellasta filleriä niinku Fatal Tragedy ja Beyond This Life, jotka on vaan sellasta pitkäveteistä soolorenkutusta, mutta sitten taas muut biisit enemmän kuin vetää paketin plussan puolelle. Overture ja Deja Vu on huippu kombo ja samoin toi levyn loppupuolisko.
 
4. Awake
Tämä tuntuu olevan monelle SE levy, mutta ite en niin tästä välitä. Lifting Shadows ja Scarred on omia inhokkeja. Innocence Faded on aina kolahtanu noiden kitarajuttujen takia, samoin Erotomania. Mirror toimii yllättävän hyvin tollasena raskaampana kipaleena ja Space-Dye Vest ois jonku muun bändin vetämänä tosi tiukka. Kuulostaa aika Chroma Keyltä tietty.
 
5. When Dream And Day Unite
Laulut on ehkä jopa cringempää kuin Labrien nykyiset (tai no en tiedä), mutta hiton nasevia sävellyksiä. Varsinkin One Who Help To Set The Sun on tosi mainio sen pitkän intron kanssa ja Only A Matter Of Time toimii. Majses Tym aika kuiva vaan onpa sitäki soiteltu kaverien kanssa. Nää on näitä klassikoita, vähän ku Maidenin eka levy. Hankala kritisoida.
 
6. Falling into Infinity
Tykkään tästä tavallaan tosi paljon. Saundi on tosi kohillaan, mutta sävellykset on ihan järettömiä paikoin. En tiedä kuinka paljon on tuottajalla ollu sormensa kahvikupissa, mutta positiivisena sanon että Hollow Years on albumiversiona 12x parempi ku sellasena mitä bändi vetää livenä i.e. se oikea versio. Lines in the Sand ja Trial of Tears kaiketi ne DTimmät biisit ja kyl niitä ihan kuuntelee, mut jotaki uupuu. Oisko Raise the Knife kohentanu tän sijotuksia? Tuskin.
 
7. Octavarium
Ite tykkään tosta nimikkobiisistä, mutta sitten varsinki nää popimmat These Walls ja I Walk Beside You on just meikän kamaa. Noi Portnoyn ryyppybiisit alkaa kyllästyttää jo tässä vaiheessa. Sillä oli selkeästi joku ajatus, mutta sitten ne vaa kompuroi aina jotain 8 minuuttia riffejä läpi. idfk. Mut sen lisäksi Sacrificed Sons, Panic Attack, Answer Lies... aika kuivia, skippaan. Never Enough on aika hauska väliosineen.
 
8. Six Degrees of Inner Turbulence
Poikkeuksellisesti taidan olla ainoa joka diggaa tosta toka levystä enemmän kuin ekasta. Glass Prisonin intro on tiukka, mut sit siinä on 10 minuuttia vielä jotaki peukaloiden pyörittelyä. Blind Faith on aika hyvä, Disappear aika hyvä jos on mieli maassa... mut näissä on vaan niin paljon filleriä. Sen sijaan toka levyltä löytyy About to Crash et. Reprise, Solitary Shell, ja toi hulppea Test That Stumped Them All. Mut kyl tää on sijalla 8 ihan aiheesta. Paljon pitkäveteistä tavaraa. Ollaan jo liian kaukana Images & Wordsista.
 
9. A Dramatic Turn of Events
Emt. Tää on vähän tällanen. Breaking All illusions on tiukka. Bridges in the Sky on ihan hauska. Beneath the Surface toimii tollasena lopetusbiisinä. Loput voi skipata.
 
10. Train of Thought / Systematic Chaos / Black Clouds
Ei näitä enää osaa tai vaikuta järjestellä. Sanon eka mistä tykkään. Honor Thy Father on mainio ralli ja Stream of Consciousness tulee myös kuunneltua toisinaan. This Dying Soulin se teema on ihan mahtava, mut helvetti 11 minuutin biisi. Constant Motion on tosi hauska meikästä ja paljon sitä onki tullu soiteltua kitaralla. Se on vaan sellasta jatkuvaa tulitusta emt siitä se nimi kai. Ministry of Lost Souls on sillee vähän erilaisella tavalla ihan jees. Ja Repentance on tosi yllättävä AA-raita tollasena fiilistelynä, tosi hyvä. Ja sit Black Cloudsin parhaimmistoa on Best of Times ja Count of Tuscany, joskin ne on molemmat tuplasti liian pitkiä. Kumpiki sortuu sellaseen aivottomaan sooloiluun joka ei omasta mielestä johda yhtään mihinkään eikä saavuta mitään. Molemmissa introt on parhaita. Jos ne ois jotenki saanu pidettyä siinä teemassa ja about 8 minuuttia, niin ois voinu toimia aika hyvin. Mut tietenki pojat aatteli että ei tää oo Dream Theateria jos ei kuulosta niinku ois hitsattu kaheksan eri biisiä yhteeen. Fair enough. Ei vaan tuu hirveästi kuunneltua.
 
Kaiken kaikkiaan tässä oon jotenki havainnu sen, että Images & Wordsilla yks heikoimpia vetoja oli mun mielestä Pull Me Under, joka on vaan sellasta kuivakkaa jyystöä, mutta sitten tää bändi vissiin tykkäs siitä tosissaan tai aatteli että ku se oli se niiden ainoa hitti niin pitää tehdä sitä lisää. Ja se määrä on vaan Awaken jälkeen kasvanu ja kasvanu ja ei vaan kiinnosta enää.
 
En mä oo näitä uusimpia levyjä kuunnellu ku varmaan kerran läpi. Dream Theaterilla oli ihan hauska se Looking Glass, joskin aika mielikuvitukseton. Ja Illumination Theoryssä oli siistit ne jouset siellä keskellä. Astonishingissa oli The Answer ja Our New World, mutta sanotukset on niin cringeä paskaa kaikkine faytheineen ja yritetään kompuroida jotain tarinaa melodiaan vailla mitään käsitystä että miten se vois tapahtua. Oikeasti en tiiä mitä tapahtunu tässä välissä, ku nää sanotukset on ysärin jälkeen muuttunu tällaseksi mitä kirjottelin joskus yläasteella ts. ei kestä päivänvaloa.
 
Onks Distance Over Time joku niitten albumi? Mulla ei oo mitään muistikuvaa tosta.
 
Odotanko uutta albumia? No joo... jos siinä ois jotku muut soittajat. LaBrie oli ihan jees silloin ysärillä mut nyt sen määkiminen ja nasaalivibra vaan vituttaa. Rudess on vaan niin paljon heikompi biisinkirjottaja ku Moore tai edes Sherinian... että kylläpä sen pellehermanni diddudilylilyt on jo kuultu ja naurettu. Vois oikeasti lopettaa. Katoin jonku liven missä ne veti Change of Seasonsia ja siellä välissä se veti noita sen omia sirkuspelleilyjä sinne. Jotenki sitä vaa katto monttu auki että tähänkö tää on menny. Manginilla taas ei tunnu olevan yhtään itseluottamusta. Sen vois korvata melkein kenellä tahansa, ku sen ideat on lähinnä että "soitan tuplia vitun nopeasti". Noh, ehkä siinä mielessä kaikki ei pystyis korvaan sitä ku se on maailman nopein rumpali, mutta tarkotan että Portnoyta on ikävä. Oli se kuinka neuroottinen nillittäjä tahansa, niin ainakin sen soittoa oli kiinnostava kuunnella.
 
No siitä puheenollen, kuuntelin LTE3:n ja sen Petruccin uusimman, mutta. Ehkä nää tyypit tekee just sitä mitä ne on aina tehnyki, mutta en vaan jaksa enää. Ne ei ole ns. nälkäsiä enää. Niillä ei oo mitään saavutettavaa. Niinhän siinä aina käy kun saavuttaa jotain, että siihen asti tehdään töitä 80h viikossa että se oma mestariteos ois täydellinen ja mitä sen jälkeen? No kaikki on jo saavutettu nii sit tehdään vaan jotain. Sama homma Hakenin kanssa. Ne uudet levyt kalpenee Mountainin ja Visionsin rinnalla. Oikeastaan tällä hetkellä näistä progeiluista eniten on omaan korvaan petrannu Leprous, joiden uusimmat matskut on ollu ihan huikeita.

Olipahan aika kökkö tämä The Alien. Ei tarjoa oikein yhtään mitään, ja Rudessin sirkussoundit, huoh.
 
Ehkä mä olen vain kasvanut eroon DT:stä. Viimeisimmät levyt ovat olleet täysin yhdentekeviä, eikä niitä vanhojakaan enää oikein jaksa kuunnella.

Mitä ei o vielä kukaa itkupotkunillittäny The Alienista? Helvetin hyvä ainaki omaan korvaan, pientä Octavarium vibaa kuultavissa

phiit: Mitä ei o vielä kukaa itkupotkunillittäny The Alienista? Helvetin hyvä ainaki omaan korvaan, pientä Octavarium vibaa kuultavissa
 
Itelle tuli vähän Constant Motion vibaa tosta introriffistä ja sit toi introsoolo ja säkeistö Count of Tuscanya. Bridge oli tosi huonosti mietitty tollasta random sointuja ja about puhutaan sanotuksia läpi, mutta kertsistä tuli Falling Into Infinity fiilikset kivasti.
 
B-osa ei tarjoa mitään uutta auringon alla, paitsi toi 5:30 Maginin bongoriffi oli siisti, mutta kesti noin 5 sekuntia. Samoin ku kertsi oli ohi ennen ku ehti ees tajuta, että tän pitäis olla se kliimaksi. En tiiä, pelkääkö pojat tehä uusia juttuja. Koko muu biisi kuulostaa siltä niinku se ois kasattu muista aikasemmista biiseistä. Experimentointi on unohtunut kokonaan, eli ei tää enää mitään progressiivista oo.
 
Ei siinä, ihan fine biisi. Ei tosta vaikuta mitään raivaria vetää. Mutta tosi yllätyksetön ja sellanen emt. sama kuunnella vanhoja levyjä.
 
EDIT: Iteasiassa tossa on vähän sellanen tuntu niinku toi olis kasattu vähän eri tavalla kuin ne parhaimmat biisit. Jatkuvasti on joku eri tahtilaji, mutta ei kuitenkaan niin että se olis mitenkään tosi erilainen tai mielenkiintonen. Enemmän jotain 7/8 ja 5/8 välillä hyppimistä. Siis tulee sellanen olo, niinku ne ei vaan jaksais tehä enää musaa ja sit vaan joku et heitä tahtilaji ja siihen väännetään väkisin joku rihvi ja sitte seuraava.
 
Ymmärrettävää sinänsä, että ku poikaset teki Astonishingin joka selvästi piti olla eräänlainen magnum opus, niin mitä sitte sen jälkeen? Ai että pitäis tehä taas seuraava levy? Ku on kirjottanu musaa kasarilta asti nii kai se alkaa jo oleen takki tyhjä. Kunnioitettavaa toki, että tehään vielä musaa, vaikka se oiski vaan samaa ku edellinen levy. Tää ois jonku tavan rokkibändin kanssa muuttunu best of -kruisailuksi jo kymmenen vuotta sitten.
 
Miettiiköhän ne jo vähän että mitä fanit odottaa niiltä ja ne ei vaan halua suututtaa ketään? Miks turhaa tehä joku polkkalevy Rudess haitarissa ku kumminki porukka käy keikoilla ja lataa biisit.

Nyt on muutama kuuntelu takana. Paljon on nuotteja ja lähinnä instrumentaaliosiot jäävät mieleen.
 
Huvittavaa kun nyt on jo Alien-covereita Youtube pullollaaan :D
 
Edit. Alienin jälkeen soittolistalla tuli perään Lie. Kontrasti kävi selväksi...

Shredator: Nyt on muutama kuuntelu takana. Paljon on nuotteja ja lähinnä instrumentaaliosiot jäävät mieleen.
 
Huvittavaa kun nyt on jo Alien-covereita Youtube pullollaaan :D
 
Edit. Alienin jälkeen soittolistalla tuli perään Lie. Kontrasti kävi selväksi...
 
Sen verran kakka biisi että piti kelailla lauluosiot ohi kun ei jaksa enempää tuota määkimistä. Portnoyn lähdön jälkeen on alamäki ollut hurjaa.

Mulla tulee tosta säkeistön ja kertsin välissä olevasta bridgestä (esim. 4:03) vaan mieleen että jos Portnoy ois ollu kannuissa, niin se ois vetäny kaikki muut tekeen jotain kiinnostavampaa tossa. Oma hypoteesi on että Petrucci on tottuneesti vetänyt siihen jotain sointuja ja kattonu silleen merkitsevästi Manginia, jonka mielenkiintosimmat ideat on että soitan jotain nopeesti, mutta sekin on vaan tyytyny vetään jotain suoraa komppia, koska thinking makes brain hurt. Sit Rudess on kuunnellu sitä komppii ja päättäny että noh soitan vaan jotain kokonuotteja tässä ja sit LaBrie on kuunnellu sitä koko paskaa ja aatellu että mitähän vittua tässä tekis, koko bändi soittaa jotain kokonuotteja jotai random sointukulkua, no äääh laulan vaan jotain ei nyt tuu muuta mieleen.
 
Portnoyssa on se, että se on aina (sopi se musaan tai ei) yrittäny vääntää jotain vähän erikoista omasta soitostaan, missä oli se hyvä puoli, että jos Trucci vetää jotain sointuja, niin se keksii että no hei mä vedän kontrastina tähän jotain träddädäddä pakatum pakatum träddädädää... ja sit muut soittajat inspiroituu siitä tekemään jotain kiinnostavaa.
 
Toki Portnoynkin panokset alko loppuajasta vähän kärsiin, mutta oli se silti hitosti innottavampaa kuunneltavaa ku Manginin mangeloinnit, jotka on aina jotain AC/DC-komppia.

Alien kokonaan:
 
https://www.youtube.com/watch?v=V462IsOV3js