Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Onhan niitä hienoja ja persoonallisia suomalaisia kitaroita, em. lisäksi esim. Kari Niemisen Versoulit (22pp:n P-K noita toi tunnetuksi):
http://www.versoul.com/
 
ja Flaxwoodit:
http://www.flaxwood.com/home/
 
Tälläkin soittaa aika moni tunnettu tyyppi:
http://www.flaxwood.com/players/

Nautin soittimen suunnittelusta kutakuinkin yhtä paljon kuin sen rakentamisesta, siinä syy, etten ole juuri toteuttanut valmiista piirrustuksesta soittimia.
Joku mainitsi, että on haastavaa tehdä soitin 1:1 ns.kaupan kitaran ollessa mallina.Totta, on hienoa, kun kädentaidot antavat myöten seurata tarkasti työpiirrustusten mallia.Monissa klassikoissa on monet asiat jo kohdallaan varsin HYVIN mutta pieniä asioita voi aina (yrittää) parantaa ja, kun muutoksia tulee alkaa oma mallikin hahmottua.
Jos osaisin kopioida Taistelevat metsot- teoksen, olisin ylpeä.Jos itse suunnittelemalla ja maalaamalla taululla herättäisin samanlaista huomiota taputtaisin jo itseäni olkapäälle.Hymiö.Anteeksi.

Nautin soittimen suunnittelusta kutakuinkin yhtä paljon kuin sen rakentamisesta, siinä syy, etten ole juuri toteuttanut valmiista piirrustuksesta soittimia.
 
Tällä osuit täysin naulan kantaan, samat tuntemukset täällä päin.

Johtuisko siitä, että saksalaisia on 60 miljoonaa ja suomalaisia 5 miljoonaa? Siis jokaista suomalaista omaperäistä soitinrakentajaa kohtaan tulee 12 vastaavaa saksalaista.
Numero-poliisi:
Saksalaisia 82,24 miljoonaa, Suomalaisia 5,27 mijoonaa eli 15,6 teutonia yhtä tuohilakkia vastassa.
Stratocaster, Telecaster ja Les Paul kaikki muut mallit on jotain pelleily käyttöön tarkoitettuja. Lankkukitaroistahan oli kysymys, kopallisissa on muutama muoto myöskin.
Typerin kitaramuoto on muuten ns. Suomikitara. Venäjän muotoinen soitin ei ole kitara se on Balalaikka.

Numero-poliisi:
Saksalaisia 82,24 miljoonaa, Suomalaisia 5,27 mijoonaa eli 15,6 teutonia yhtä tuohilakkia vastassa.
 
Kiva kun tarkensit ja tislasit tärkeimmät viestistä. Osaatko vielä sanoa minkä nimisiä nuo saksalaiset on?

Mie näen sen uuden muotoilun suunnittelemisen oman erillisenä juttunaan. Kun se hahmotelma on valmis alkaa siten ne työvaiheet jotka on käytännössä miulla ne työvaiheet mitkä alkaisivat jos tekisin kopion. Se oma design on ns. lisäkiva rakenteluun. Eli omalla designilla tekeminen on kuin tekisi kopsun + se muotoilu.
 
Ei tuo design sinänsä minulle ole se tärkein kriteeri kuitenkaan. Soitettavuus ja soundit on, mutta niihin olen omissani ollut nyt jo pitempään tyytyväinen. Myös ulkonäköön mutta se nyt on niin mielipidekysymys, kuka nyt mistäkin tykkää.
 
Itseasiassa tavallaan diggailen siitä uuden muotoilun kehittämisestä enemmän kuin varsinaisesta rakentamisesta. Voisin vain piirrellä malleja ja joku toinen tekisi ne valmiiksi miun puolesta. :) No, nyt on alkamassa seuraava projekti kuitenkin missä teen niin tarkan kopion valmiista soittimesta kuin vaan osaan. Kaikessa on puolensa.

Eikö suomalaiset harrastajat tosiaan uskalla käyttää mielikuvitustaan senvertaa että piirtäisi edes ne kitaran ääriviivat omasta päästä?
 
Sama kysymys kuin eikö vaatekaupasta voi ostaa muuta kuin aina niitä samoja farkkuja ja T-paitoja. Tai miksi Pirkon "uusi" kampaus on aina samanlainen kuin edellinenkin kampaus?
 
Ei ihmiset yleensä uskalla olla kovin erilaisia tai poiketa massasta. Totutuista kaavoista on vaikea poiketa, tai se vaatii ainakin melkoisen annoksen siviilirohkeutta tuoda poikkeava tekeleensä julkisesti nähtäville.

Numero-poliisi:
Saksalaisia 82,24 miljoonaa, Suomalaisia 5,27 mijoonaa eli 15,6 teutonia yhtä tuohilakkia vastassa.
 
Mutta entäs sitten kun tulee se viidestoista pilkku seitsemäs? 8-)
 
Tässä keskustelussa ja sen aloituksessa minua kiusaa hyvin paljon meidän soitinrakennuksen harrastajien keinotekoinen ja naurettava jakamisyritys kahteen leiriin, ja ajatus siitä että vastakkainen leiri tekee jotakin väärin. Ei tee.
 
Ihmiset rakentavat itse soittimia saadakseen mieleisensä soittimen, sen lisäksi että rakentelu on mukavaa ja antoisaa puuhaa muutenkin. Jos se mieleinen sattuu olemaan käsintehty täydellinen jäljennös Les Paulista tai Telestä, niin sitten on. Molemmat ovat hienoja, onnistuneesti suunniteltuja soittimia, joiden disain ja ominaisuudet ovat osoittautuneet aikaa ja käyttöä kestäviksi. En voi kuin ihailla, miten upeannäköisiä instrumenttejä tälläkin palstalla on nähty.
 
Oma motiivini on ollut toinen: kokeilla joitakin pitkään hellimiäni ideoita, joita en haluamani yhdistelmänä ole yhdessäkään kaupan bassossa tavannut. Ensimmäinen lopputulos on vähän rosoisen näköinen huonojen viimeistelytaitojeni vuoksi, mutta toimii soittimena mainiosti ja osoitti, että ideoissani oli (minun kannaltani) hyvin paljon järkeä. Seuraavalla kerralla sitten tyylikkäämpi nauhaton versio samasta teemasta. Sen jälkeen eräänlainen slide-soitolle optimoitu neljännesakustinen kitara, jossa yhdistyy Firebirdin, Duojetin ja Telecasterin (minun mielestäni) parhaat puolet. Ai niin, ja se lap-stilika. En silti sulje lainkaan pois mahdollisuutta, että jossakin vaiheessa alkaa tehdä mieli laitella täydellinen jäljennös vaikkapa burgundinruskeasta Gretcsh Country Gentlemanista.

Tässä keskustelussa ja sen aloituksessa minua kiusaa hyvin paljon meidän soitinrakennuksen harrastajien keinotekoinen ja naurettava jakamisyritys kahteen leiriin, ja ajatus siitä että vastakkainen leiri tekee jotakin väärin. Ei tee.
 
Totta, enpä ole livenä rakentajien kesken kuullut mitään kärkkäitä kommentteja suuntaan tai toiseen, tehtiinpä sitten omia tai kopioituja malleja. Ite oon tehnyt kummallakin tavalla ja kyllä sitä omaa saa laitettua perinteiseenkin malliin. Niinkuin todettua, muuttujia riittää. Turhan rajoittavaa ajatella lähtökohtaisesti ettei koskaan tee jostain kitarasta kopiota, ei se mikään synti tai hukkaan heitettyä aikaa ole. Paras tapa tutkia soitinta on rakentaa sellainen.

Ei ihmiset yleensä uskalla olla kovin erilaisia tai poiketa massasta. Totutuista kaavoista on vaikea poiketa, tai se vaatii ainakin melkoisen annoksen siviilirohkeutta tuoda poikkeava tekeleensä julkisesti nähtäville.
 
Onkohan se aina rohkeudesta kiinni ? Mielestäni ihmisillä on vaan yleisesti ottaen aika samansuuntainen kauneuskäsitys. Eli mielikuva siitä mikä näyttää hyvältä ja mikä ei. Tämän näkisin isompana syynä tiettyjen asioiden kopioitumisen kuin rohkeuden puutteen.
 
Ja kun tällä pallolla tallustelee miljardeja ihmisiä, niin se vaan on vaikeaa kehittää mitään sellaista, mikä joku muu ei olisi jo hoksannut. Olisi se sitten uuden tyyppiset vaatteet, kampaus, kitara, biisi tms. Tai no ainakin jos siinä uudessa pitäisi olla jotain mitä yleisesti ymmärretään toimivana/onnistuneena.
 
Tässä keskustelussa ja sen aloituksessa minua kiusaa hyvin paljon meidän soitinrakennuksen harrastajien keinotekoinen ja naurettava jakamisyritys kahteen leiriin, ja ajatus siitä että vastakkainen leiri tekee jotakin väärin. Ei tee.
 
Tämä on totta. Toinen asia mikä minua tämän keskustelun pohjalta vaivaa on se, että nähdään vain soittimen ääriviivojen suunnittelu suunnitteluna. Kuitenkin yksityiskohtien ja rakenteen miettiminen ovat ihan yhtälailla suunnittelua vaikka ne ääriviivat olisivatkin sitä vanhaa samaa.
 
Ja palstahan "Elektroniikka ja soitinrakennus" ei "elektroniikka ja soitinsuunnittelu". Eli mielestäni molemmat aiheet kuuluvat tänne, koska rakentamiseen kuuluu aina suunnittelua. Suunnitteluun ei kyllä aina välttämättä kuulu rakentamista.

Onkohan se aina rohkeudesta kiinni ? Mielestäni ihmisillä on vaan yleisesti ottaen aika samansuuntainen kauneuskäsitys. Eli mielikuva siitä mikä näyttää hyvältä ja mikä ei. Tämän näkisin isompana syynä tiettyjen asioiden kopioitumisen kuin rohkeuden puutteen.
 
Ja kun tällä pallolla tallustelee miljardeja ihmisiä, niin se vaan on vaikeaa kehittää mitään sellaista, mikä joku muu ei olisi jo hoksannut. Olisi se sitten uuden tyyppiset vaatteet, kampaus, kitara, biisi tms. Tai no ainakin jos siinä uudessa pitäisi olla jotain mitä yleisesti ymmärretään toimivana/onnistuneena.
 
Must tossa menee omatoimiharrastaja metsään jos lähtee miettimään jotain "yleisesti toimivina" juttuja. Kyllä se itselleen tekemisen pointti pitäis musta olla se että tehdään itselle toimiva. Se voi sitten tarkoittaa Lespaulkopsua tai jotain ihan omaa mallia mikä on kaikkien maailman muitten ihmisten mielestä iha hirvee. Mitä välii jos itelle toimii.

Must tossa menee omatoimiharrastaja metsään jos lähtee miettimään jotain "yleisesti toimivina" juttuja. Kyllä se itselleen tekemisen pointti pitäis musta olla se että tehdään itselle toimiva. Se voi sitten tarkoittaa Lespaulkopsua tai jotain ihan omaa mallia mikä on kaikkien maailman muitten ihmisten mielestä iha hirvee. Mitä välii jos itelle toimii.
 
Olet oikeassa. Kuitenkaan en tarkoittanut aisiaa niin kuin tulkitsit. Totta kai jokainen tekee itseänsä varten, mutta kun ihmisten maku valtaosalla on yleensä aika samansuuntainen, niin sitä väkisinkin valtaosa tekee _itselleen_ aika samantyylisiä juttuja. Myös kitaroissa.

Tässä keskustelussa ja sen aloituksessa minua kiusaa hyvin paljon meidän soitinrakennuksen harrastajien keinotekoinen ja naurettava jakamisyritys kahteen leiriin, ja ajatus siitä että vastakkainen leiri tekee jotakin väärin. Ei tee.
 
Ihmiset rakentavat itse soittimia saadakseen mieleisensä soittimen, sen lisäksi että rakentelu on mukavaa ja antoisaa puuhaa muutenkin.
 
Sama ja eri. Loppujen lopuksi kukin harrastaa rakentamista (ja/tai suunnittelua) omista lähtökohdistaan. On tavoitteena sitten rakentaa soittimia itselle, suunnitella viimeistä sanaa mitä tulee lankkukitaroihin, tai mitä hyvänsä muuta, niin turhaa sitä on käydä arvostelemaan.
 
Toki ymmärrän, että avaus on tahalleen provokatiivinen, mutta meikäläistä ärsyttää siinä määrin itsetarkoituksellinen massastaerottumispyrkimys (a.k.a. huomiohuoraus) ja toisaalta kaikenlainen raneilu (a.k.a. DIY alkeellisintakaan ymmärrystä vailla), että pakkohan siihen oli vastata, kun molempiin saatanoihin kannustetaan.

Nautin soittimen suunnittelusta kutakuinkin yhtä paljon kuin sen rakentamisesta, siinä syy, etten ole juuri toteuttanut valmiista piirrustuksesta soittimia.
Joku mainitsi, että on haastavaa tehdä soitin 1:1 ns.kaupan kitaran ollessa mallina.Totta, on hienoa, kun kädentaidot antavat myöten seurata tarkasti työpiirrustusten mallia.Monissa klassikoissa on monet asiat jo kohdallaan varsin HYVIN mutta pieniä asioita voi aina (yrittää) parantaa ja, kun muutoksia tulee alkaa oma mallikin hahmottua.
Jos osaisin kopioida Taistelevat metsot- teoksen, olisin ylpeä.Jos itse suunnittelemalla ja maalaamalla taululla herättäisin samanlaista huomiota taputtaisin jo itseäni olkapäälle.Hymiö.Anteeksi.
 
sama täällä.

Siis pointtinihan on se nyt että eihän perusmalleissa mitään vikaa ole mutta jollakin tavalla on hyvä erottua joukosta.
 
Mulla ei ole mitään tarvetta erottua joukosta. Eikä kyllä sen kummemmin olla erottumattakaan.
Marko

tuossa alempana on oma topikki tuosta kitarasta.
 
Ite en niin tarkkaan näitä RR mallisia tunne niin mun silmään tuo näyttää just sellaiselta. Eli tuossa on haettu sitä persoonallisuutta perinnemalliin niillä pienillä omilla ratkaisuilla, ihan niinkuin ne jotka ovat jotain omaa telestratolespauleihinsakkin etsineet. Ihan persoonallinen lopputulos, mut eiks toikin ole kuitenkin sellainen muunnelma perinteisestä jonka nuorempi polvi telestä/stratosta tehtynä tyrmäis tylsänä? Jos tuo bodyn muoto on ihan omaa dissainia niin mun asiantuntemus ei sitä osaa RR:stä vaan erottaa.

Mielestäni ihmisillä on vaan yleisesti ottaen aika samansuuntainen kauneuskäsitys. Eli mielikuva siitä mikä näyttää hyvältä ja mikä ei. Tämän näkisin isompana syynä tiettyjen asioiden kopioitumisen kuin rohkeuden puutteen.
...
Ja kun tällä pallolla tallustelee miljardeja ihmisiä, niin se vaan on vaikeaa kehittää mitään sellaista, mikä joku muu ei olisi jo hoksannut. Olisi se sitten uuden tyyppiset vaatteet, kampaus, kitara, biisi tms. Tai no ainakin jos siinä uudessa pitäisi olla jotain mitä yleisesti ymmärretään toimivana/onnistuneena.
 
Näin näkisin itsekin. Juzzu ja Lucifer kertoivat aiemmin myös hyvinkin mieleni mukaisia seikkoja, joten kerronpa topiikkiin sopivasti samoja asioita uudestaan. ;)
 
Se miten minä ymmärrän tuon "yleisen toimivuuden" on yksinkertaisesti sitä, että jotkin esim. ergonomiset pääseikat ovat samat kaikille suurinpiirtein samanlaisella keholla varustetuille. Miksi esimerkiksi yrittää väkisin kehittää jotain tapaa saada mukavantuntuinen rungon takaosa, jos kautta aikain tehty leikkaus itselle sitä jo on? Samaan pyörän uudelleenkeksimiseen päädytään kuitenkin. Sen sijaan voidaan ottaa ne yleisesti toimivat toteutukset reilusti lähtökohdiksi ja hioa ne vaikkapa juuri omalle keholle (ja/tai silmälle) sopiviksi, jos sitä persoonallisuutta siihen haluaa. Tämähän onkin jo useasti todettu täällä.
 
Edellisten lähestymistapojen ero on siinä, että ensimmäisessä yrittämällä yritetään jotain erilaista mutta saatetaan viimein päätyä melkeinpä just olemassaolevaan, jälkimmäisessä tiedostetaan että olemassaoleva ratkaisu toimii, mutta katsotaan saisiko sitä itselle vielä paremmaksi. Lopullinen ero voi olla ulkoiselle tarkkailijalle hyvinkin pieni, mutta itselle sillä on (toivottavasti) merkitystä. Aikaa ja vaivaa ainakin on säästynyt, kun kaikkea ei tarvinnutkaan keksiä itse uudelleen.
 
Kaikki tällainen hahmottelu liittyy yleisemmällä tasolla myös siihen kuinka hyvin yleensäkään tietää ja tiedostaa omaan soittamiseensa ja soittimiinsa liittyviä seikkoja, sikälimikäli niitä itselleen tekee. Ja vaikka omat omituisuudet olisivatkin tiedossa, kuinka paljon omaa myös käsityskykyä siitä mitä mahdollisiin muutoksiin vaaditaan. Eli soittajana voi ehkä tietääkin tarkalleen kuinka haluaisi jonkin teknisen seikan olevan, mutta varsinaisen käsityön tekijänä saattaakin joutua toteamaan ettei onnistu, tai saavuttaakseen uudistuksen joutuukin uhraamaan jotain olemassaolevaa ja toimivaa.
 
Ne joilla on aikaa ja mahdollisuuksia kokeilla erilaisia optioita niin tekevät, mutta jos tarkoituksena on ensisijaisesti tehdä toimiva soitin, jossakin vaiheessa ne loputtomat uudelleensorvaamiset ja kokeilut saattaisivat ryydyttää.
 
Käytännöllisempää ja nopeampaa on tehdä "valmiilla sapluunalla" ja saada jotain aikaiseksikin, katsoo sitten tilanteen uusiksi, josko seuraavalla kerralla vähän erilaista....mikäli enää jatkaa. Näin on ainakin yksi toimiva tehtynä, ei jäänyt pelkäksi piirrusteluksi ja veistely-yrityksiksi sitä omaa tyyliä hakiessa.
 
Varsinkaan uutena rakentelijana saatavilla jo olevaa vuosikymmenten tietotaitopohjaa ei sovi unohtaa. Tämän referenssimateriaalin käyttökelpoisuus ja siihen liittyvä henkilökohtainen opastus luonnollisesti vaikeutuu jos se täytyy yrittää soveltaa omiin poikkeaviin toteutuksiin.
 
Jos pelkkä suunnittelu ja rakentaminen sinällään tuo mielihyvää, ei lopputuloksen tarvitse olla välttämättä edes kaikilta osiltaan toimiva, sehän saattaa tietää itse asiassa lisää kivaa puuhastelua. Uskoisin kuitenkin että suurella osalla rakentajia tärkeimpänä päämääränä on nimenomaan toimiva soitin, ei niinkään itse työtapahtuma tai sen tuomat tunteet. Pelaamalla varman päälle saavuttanee todennäköisemmin miellyttävän lopputuloksen, jokainen "persoonallinen" poikkeama lisää riskiä työmäärän lisääntymisestä tai jopa koko projektin epäonnistumisesta.
 
Olen nähnyt paljon eriskummallisia ensiviritelmiä jotka eivät koskaan oikein toimineet soittimina...ja joiden tekijä, ehkä tästäkin syystä, jätti koko touhun. Näitä toimivia ja soivia peruskopioita värkänneet puolestaan näyttävät usein innostuvan aiheesta enemmän. Sieltä puolelta tulevatkin ne joilta voi vielä odottaa vaikka persoonallisempiakin tuotoksia, näiltä alkuunsa lopettaneilta virittelijöiltä tuskin.
 
Tarkoitukseni ei ole missään nimessä dissata niitä jotka ovat lähteneet heti omille teilleen, vaan ilmaista että ainakin minusta on päivänselvää miksi suuri osa soittimista on niitä peruskopsuja...ja sillä ei ole mielestäni mitään tekoa kansallisuuden kanssa, eikä paljoa mielikuvituksettomuudenkaan, mutta aikas paljon ihan käytännön kysymysten kanssa.

Kiva kun tarkensit ja tislasit tärkeimmät viestistä. Osaatko vielä sanoa minkä nimisiä nuo saksalaiset on?
Fritz ja Marlene.

Plussa meni Zepeteukselle