Rock, pop, alternative ›

In The Endin soolo sais olla pidempi.
 
Aika harvasta biisistä yleensä voi todeta näin.
 
Saateri, kun huomenna Hertseenit olis tossa lähes naapurissa, mutta on toiset juhlat. Livenä se bändin paino punnitaan. -Harjavalta

YO:lle tänään tsekkaamaan livekunto. Toivottavasti tuleman pitää runsaasti matskua uudelta upealta levyltä. Hieno levy kaikin puolin, on tässä kahden päivän aikana kerennytkin pyöräyttää sen jo kymmenkunta kertaa. Paikoitellen hyvinkin sykähdyttävää tavaraa. Toivelistalla keikalle ainakin viimenen tsipale levyltä.

Kerropa miltä vaikutti. Itsellä on liput ensi viikonlopun Tavan keikalle ... ja tällä kertaa korvatulpat mukaan ...

Ihan hyvältähän tuo kuulosti, vaikkei ehkä yhtä hyvältä kuin odotin. Joitakin kivoja knoppeja huomasin ekalla kuuntelukerralla, mutta vähän koukeroisempaa menoa vaatisi ainakin nuo pitemmät biisit. Kyllä kymmenminuuttisessa progerock-biisissä pitää olla jo ainakin yks kunnon pitkä soolo!
 
Laulupuoli oli tosi hieno, musta ei jäänyt yhtään liikaa taustalle. Soundit vois paikoitellen olla hiukan jykevämmät. Hiukan siltä tuntuu, että yritys hyvä kymmenen, tulos kurvikas kahdeksikko. Mutta kuunnellaan, kuunnellaan! Veikkaan että levy paranee mitä enemmän sitä pyörittää.
 
E: Ainiin ja Ruisrockissa testataan miten toimii livenä

MySpace-maistiaiset kuulostavat ainakin erittäin hyviltä. Uskon, että tämä levy tulee kestämään hyvin kulutusta, varsinkin kun kesä koittaa!

Nyt on perusteltu levyä n.15 kuuntelukerran jälkeen ja mielipiteen voinee tuoda julki.
 
Tämän levyn suhteen on latautunut paljon ennakkoluuloja ja ennakkotuntemuksia.
 
Bring out the Sun kappale aloittaa levyn tunnustettavan Herzenmäisesesti ja se toimii mainiona näytteenä siitä mitä on luvassa. Kun laulu vihdoin pärähtää päälle hieman ennen neljää minuuttia, karvat nousevat ensimmäisen kerran. Tämän perusteella tuntuu että veljekset ovat jatkaneet siitä mihin jäivät Approach levyllään mutta kuinkas onkaan. Tulee hiljaisuus, biisi ikään kuin vaihtuu, mutta ei vaihdu. Onkohan tämä se kuuluisa liitos josta tuottaja Jyrki Tuovinen puhui Ylex:llä. Valitettavasti lottoarvonta ei tuottanut kuin 2 oikein tällä kertaa.
 
Spanish 411 alkaa mukavan painostavasti, mutta laulu ja etenkin sen soljuvuus nousevat esiin. Laulaisikohan veljeksistä vanhin tässä päävokaaleita tiedä siitä, kun sitä ei ole muuten kauniisiin kääröihin laitettu. Kappale nousee mahtavasti etukenoon ennen neljää minuuttia ja saa alkunsa ilmeisesti Kie:n jopa ärsyttävästä, mutta niin koukattavasti riffistä. Torvet tuovat mukavaa lattaritunnelmaa biisiin, jotenkin etäisesti tulee mieleen loistelias Calexico. Yksi iso miinus biisin loppupuolessa on soundien tukkoisuus, särökitaran tullessa taustalle tuntuu että soundit olisivat aivan tukossa, ilma ei kierrä rakenteissa. Myös kappaleen sanoitukset ovat vähintäänkin arveluttavan sokeroituja:
 
Oh, my love
all I see in every woman,
all I see in every man
a conspiracy to shatter out stars-written plan
 
Freedom Fighter alkaa kovin tutusti, olisikohan Muse tai joku muu tehnyt lähes samoin. Biisin alku tukeutuu Kaakkurinniemen junnaavaan komppiin ja biisi jatkaa loppuun asti nykyindie-rockin tutulla koukuttavalla kaavalla. Kappale toimii menevänä välipalana mutta pääruoaksi siitä ei ole, jälkiruoasta puhumattakaan.
 
Somewhere in the Middle jatkaa oikeastaan avausraidan aloittamalla 70-luvun kevyt-progeen niiaavalla linjalla. Reilun minuutin kohdalla alkavan kohdan kitarasoundi on kuin suoraan David Gilmourin kädestä Pink Floydin The Wall-aikaiselta ajalta. Tässä kappaleessa Mikon ääni pääsee parhaiten esiin hiljaisessa kohdassa, jossa piano tuo herkkyyttä taustalle. Kun kappale lähtee liikkeelle, tulee heti fiilis että tämähän on Von Hertzenia parhaimmillaan. Ehdottomasti yksi levyn parhaista kappaleista, vaikka tunnelmat vaihtuvat melko jyrkästikin niin tällä kertaa toimivasti. Loppupuolen käytetyt, joskin oikein toimivat kitaraharmoniat antavat hyvän lopputunnelman kappaleelle.
 
In The End on soinut radioissa loputtomiin, eikä syyttä. Kappale on ehkä hieman tylsähkö, joskin oikein perusteltu valinta sinkkubiisiksi. Juha Kuoppalan utuiset pörinät taustalla tuovat valtavirrasta poikkeavaa tunnelmaa, muuten melko pop-kappaleen taustalle. Olisikohan tässä kappaleessa levyn säröisimmät kitarat, tiedä häntä. Ne toimivat kuitenkin hyvin ja täytyy antaa tunnustusta siitä että kaikkia kitararautoja ei ole lähdetty nykytrendin mukaisesti tuplaamaan vaan kitarasoundit on jätetty jossain kohdin perustellusti ohuiksi ja ilmaviksi, voisi sanoa 70-lukulaisiksi.
 
Seuraava kappale Faded Photographs sulautuu vaivatta In the Endin loppuun ja jatkaa sen tuomaa tunnelmaa. Tämäkin kappale tuntuu vain välietapilta ja jotenkin hieman keskeneräiseltä. Toimii levykokonaisuutena, mutta ei välttämättä yksinään. Tässäkin kappaleessa sanoituspuolelle kaipaisi vähän eksoottisempia valintoja, vai mitä pitäisi sanoa tästä:
 
The life in your faded photographs
is color on paper that wont last
 
Silver Lover kappaleessa kumarrellaan 60-luvun psykedeliapopin suuntaan. Hienolta kuulostava akustinen kitara tuo mieleen esimerkiksi Love yhtyeen. Rakkaudesta tai sen puutteesta tässäkin kappaleessa lauletaan. Loppupuolen huilusta ja kitaroinnista tulee esiin Pekka Streng-mäisiä piirteitä. Tunnelmanvaihto ja pakollinen loppunostatus pilaavat jotenkin muuten mainion ja herkän kappaleen.
 
Jos kuulisi I Came for You kappaleen yksinään niin olisi helppo arvata, että biisi sijoittuu levyn loppupuoliskolle. Kappaleessa lyyrisyys tai oikeastaan lyyrittömyys nousee uudelle tasolle. En tiedä johtuuko se mielentilastani vai siitä että en ole 16-vuotias kaunis naisenalku, mutta voin vastata Mikko Von Hertzenille Im ready now. Itse kappaleena toimii kohtuullisesti ja etenkin lopun naislaulut ovat kauniit, vaikka taka-alalla ovatkin.
 
Pitkän joskin melko mallikkaasti kantavan kokonaisuuden päättää The Willing Victim hyvin päättääkin. Hidastempoisessa ja melko korkealta laulettavassa biisissä Mikko Von Hertzenin laulu pääsee oikeuksiinsa. Tuntee että miesäänelle korkeassa skaalassa laulettaessa laulussa on enemmän herkkyyttä ja tunnetta mukana, myös taidolla tehdyt jousiorkestraatiot tuovat oman lisävärinsä soppaan. En tiedä olenko ainoa mielipiteeni kanssa, mutta tässä biisissä hengittää vahvasti ELP-bändin henki. Kun Juha Kuoppala ottaa sulosäveliä Moogistaan, niin Keith Emersonin katse kääntyy Suomeen. Lopun tunteikkaan kitarat paketoivat toimivan päätösraidan, ehdottomasti albumin parasta antia.
 
Kokonaisuutena levy on kaksijakoinen, joukossa on lähes mestariteoksia, mutta myös aidan alituksia. Pitkä kokonaisuus kantaa, mutta ajoittain kuulia saattaa tylsistyä. Tähän levyyn oli valtavat odotukset, joita se ei aivan pystynyt täyttämään. Levy ei todellakaan ole mitään kertakäyttökamaa, joten täytyy seurata mielenkiinnolla kuinka hyväksi se nouseekaan.
 
3/5

Uskon, että tämä levy tulee kestämään hyvin kulutusta, varsinkin kun kesä koittaa!
 
Tässä tulikin muuten hyvä pointti tuosta kesästä, Approachkaan ei varmasti olisi iskenyt alkuun ollenkaan niin kovaa, jos se olisikin julkaistu vaikkapa lokakuussa. Samoin tämä tulee varmaan olemaan itselläni yksi kesän kuunnelluimpia levyjä.

Bring out the Sun kappale aloittaa keikan tunnustettavan Herzenmäisesesti ja se toimii mainiona näytteenä siitä mitä on luvassa.
 
Spanish 411 alkaa mukavan painostavasti.....Laulaisikohan veljeksistä vanhin tässä päävokaaleita
 
Kie laulaa Spanish 411.
 
Uutta matskua on nyt keikalla maisteltu, jännä että ensimmäinen tulikaste oli Tampereella. Miksei heitillä ollut mitään levyn julkistamis keikkaa?
 
Kyllä toimi keikallakin, vaikka luonnollisesti osat/sovitukset hakevat vielä paikkaansa.
Hauska nähdä miten ja mihin suuntaan on menty Tammerfesteihin tultaessa.
 
Bändi tuntui nauttivan, vaikka Mikko pariin otteeseen totesi että uusi matsku jännitti. Hieno keikka!

Nyt useamman kuuntelukerran jälkeen voisin kirjoitella vähän ajatuksia.
 
Aluksi levy tuntui todella sekavalta, "tässäkö tämä nyt oli?", eikä mitään tarttumapintaa saanut. Tuo on kyllä tavallaan ihan normaalia, monet levyt vaativat useamman kuuntelukerran avautuakseen kunnolla.
 
Sekavuudella tarkoitan että tavaraa riittää, raitoja on monia niinkuin oli puhetta. Se on sekä huono että hyvä asia. Huono siksi, että aluksi on ehkä hieman vaikea hahmottaa kokonaisuutta mutta hyvä puoli on se että vähitellen löytyy uusia juttuja biiseistä. Eli paranee vain kuunneltaessa.
 
Somewhere in the middle, faded photographs, in the end ja bring out the sun on parhaat biisit tällä hetkellä, ensi viikolla ehkä toisin. Levy on ihan ok mutta jotku tietyt kohdat ärsyttävät esim. Silver loverissa about 5min kohdalla alkaa todella ärsyttävä renkutus. Samoin kuin Bring out the sun:issa se "sun...sun....sun...sun...." kohta siinä 7:30 eteenpäin.
 
Mutta joo, ihan ok levy mutta odotukset oli korkealla Approachin jäljiltä ja pieni pettymys oli tämä Love remains the same mutta en uskalla mennä "sinetöimään" mitään arvosanaa koska levy varmasti paranee mitä enemmän kuuntelee.
 
Kansi on muuten hieno.
 
Ja keikoille pitää ehdottomasti päästä, harmi vaan kun jäi Tavastialle liput saamatta. Virgin oiliin pitää yrittää.

Nyt ku tää levy alkaa hiljalleen kuuntelun tuloksena avautumaan niin voi jo jotain sanoakin. Vieläkin tuntuu olevan liikaa tavaraa ja ideoita liian pienessä tilassa, joten siitä tulee vielä vähän miinusta. Biisimateriaalikin on hieman epätasaista Approachin tasaiseen laatuun verrattuna. Lempparibiisejä tällä hetkellä tuntuu olevan In The End, Silver Lover ja Willing Victim. 3/5 tähteä tällä hetkellä. Pienoinen pettymys.

Von Hertzen Brothersin "Love Remains The Same" Korroosion arviossa
http://www.korroosio.fi/reviews.php?c=cd&id=2339

Pikkuhiljaa alkaa levy avautua, ekalla kuuntelukerralla ei tosta oikein saanut mitään otetta. Mutta nyt kuulostaa jo todella hyvältä. Viimeisen biisin loppufeidausta en vaan tajua, loppufiilistely olisi voinut hyvinkin kestää pari minuuttia enemmän. Ja kuten joku jo totesi, kitarasoolot olisivat voineet myös olla pidempiä. :)
 
Perjantaina sitten Turun Klubille kattomaan miten biisit toimii livenä, eiköhän ne toimi aika hyvin.

miten biisit toimii livenä, eiköhän ne toimi aika hyvin.
 
Itseäni huolestuttaa vähän Mikon äänen kestävyys, menee nimittäin melkosen korkealta mies-vokaaleiksi. Ainakin Pop Finlandiassa ääni ei toiminut.

Pikkuhiljaa alkaa levy avautua, ekalla kuuntelukerralla ei tosta oikein saanut mitään otetta. Mutta nyt kuulostaa jo todella hyvältä. Viimeisen biisin loppufeidausta en vaan tajua, loppufiilistely olisi voinut hyvinkin kestää pari minuuttia enemmän. Ja kuten joku jo totesi, kitarasoolot olisivat voineet myös olla pidempiä. :)
 
Sanopa muuta... Itsehän mielelläni jättäisin feidaukset levyiltä pois kokonaan, mutta jotenkin tasaisemmin ja huomaamattomammin sen olisi kyllä voinut tehdä. Ei tuo nyt ihan seinään lopu, mutta aika äkillisesti kumminkin.
 
Pakko kuunnella vielä muutamaan kertaan, että kehtaa sitten kirjoitella jotain raporttia. Tällä hetkellä vaikuttaa kyllä kovista ennakko-odotuksista huolimatta hyvinkin mainiolta julkaisulta.

Nonniin... muutaman päivän tehosoitto ja yksi keikka takana.
 
Keikka oli vähän helvetin kova ja ottaen huomioon että kyseessä on vasta tämän rundin toinen keikka (siis Lutakko lauantaina) niin meininki oli kyllä loistava. Lättykin alkaa jo aukeamaan. Levy menee meikäläisellä samaan kategoriaan kuin esim. Queen II, aluksi tuntuu että levy on kaoottinen vailla päätä ja häntää, mutta kun se alkaa aukeamaan niin levy paljastuu todelliseksi kultakimpaleeksi.

In the Endin astraalismystinen urku-ujellus riittää nostamaan lätyn erääksi maagisimmista tehdyistä äänitteistä näillä selkosilla. Kyllä on maukas, vaikkakin varsin mausteinen kokonaisuus. Ei ole ihan pala kakkua, mutta vilvoittavien vesien avulla kyllä huuhtoutuu alas.

Ja levyhän nousi heti listaykköseksi. Hienoa!

Ja levyhän nousi heti listaykköseksi. Hienoa!
 
Ja jätti taakseen kohtuu monta kovaa tekijää, joten ei voi muuta kuin antaa isoa kättä.

Näähän oli eilen musa-tv:sä vieraina. En tiedä, yliarvostettua paskaa, just my mielipide

jaahas, rockopperaleffaa pukkaa lähitulevaisuudessa. myös akustisen projektin toteuttaminen siintää tulevaisuudessa.
 
http://www.mesta.net/musa/uutiset/?aid=15628