Rock, pop, alternative ›

Ensimmäiset tunnelmat ovat sitä luokkaa, että varsinkin albumin alku tuntui pirun vekkulilta matskulta ja sitä luuli jo törmänneensä todella kovaan YUP-levyyn, mutta sitten alkoi se tasapaksuuntuminen ja kuivuminen. Pitkin levyä löytyi sitten niitä hyviä kappaleita, mutta jotenkin albumi lipuu hieman liian samankaltaisissa merkeissä kappaleesta toiseen ja ei tuo soundikaan lopulta ihan niin hyvin toimi, kuin olisi voinut muutamista hullutteluista kuvitella. Sekavat ovat siis ajatukset ja sekava tuntuu olevan levykin, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että kolmetoista kappaletta on liikaa ja albumilla tapahtuu tasapaksusti liian monia asioita ilman sitä luovaa hulluutta.
 
Kattellaan.

Korvalapuista kuulostaa hyvälle, mutta stereoista en kyennyt kuuntelemaan ollenkaan. Huomasipa, että on basistin tuottama levy!! Bassotaajuudet kumisuttivat seiniä niin, että piti laskea reilusti volaa. Miksaus on muutenkin hieman omituinen; rummut ovat mun mielestä vähän liian takana ja se syö tästä vähän voimaa ja munaa. Komppipelti esim. on pieni kilkutus jossain kaiken takana, kun se voisi olla johtamassa rytmiä.
 
Muutenkin sterkoista kuunneltuna tuntui vähän kuin olisi tyynyt kajareiden edessä. Mutta korvalapuista tää toimii taas yllättävän hyvin, normaalisti näillä kuulokkeilla ei bassotaajuudet kauheasti kuulu, mutta nyt rokkailee. Ja kuulokkeillahan mä muutenkin musaa tavallisesti kuuntelen, joten mitäs tuota valittamaan.
 
Auringon pieksämiä en toistaiseksi ole tajunnut, biisi alkaa hyvin mutta kertsi töksähtää kuin ajaisi pyörällä täysillä katukivetykseen.
 
Mutta onhan tuolta niitä huippujakin löytynyt, Pullopää, Sähköpaimen, Kunhan kuluu tuhat vuotta, Mainosmiesten haamut, Sanomisen pakosta ainakin sisältivät mainiota melodiaa. Tuhat vuotta-biisin intro/outro on ihan maailman paras. Huomasin sellaisenkin, että useammassakin biisissä itse kertsi ei ole se tarttuva osio, vaan koukku onkin se sen jälkeen tuleva instrumentaaliosio. Edit: tai no minusta ne parhaat melodiat ovat aina ihan muut kuin muista, niinkuin tuosta seuraavasta viestistä jo voi päätellä.
 
Kitaroinnissa on kyllä mukavanlaista otetta ja meininkiä. Monessa biisissä olen kuulevinani alkuaikojen YES-bändin vaikutusta kitaraosastolla.

Korvalapuista kuulostaa hyvälle, mutta stereoista en kyennyt kuuntelemaan ollenkaan. Huomasipa, että on basistin tuottama levy!! Bassotaajuudet kumisuttivat seiniä niin, että piti laskea reilusti volaa. Miksaus on muutenkin hieman omituinen; rummut ovat mun mielestä vähän liian takana ja se syö tästä vähän voimaa ja munaa. Komppipelti esim. on pieni kilkutus jossain kaiken takana, kun se voisi olla johtamassa rytmiä.
 
Samaa mieltä tästä.
 
Ei oikein vielä ensimmäisellä kuuntelulla iske, paitsi aurinkobiisin loppu oli siistin kuuloinen.

Ei oikein vielä ensimmäisellä kuuntelulla iske, paitsi aurinkobiisin loppu oli siistin kuuloinen.
 
No niin, olisi pitänyt arvata, että se on jonkun toisen mielestä sitten se levyn hienoin osio :D

Varmaan sen takia kuulosti hyvältä kun pari päivää kuunnellu pelkästään opethia :P

Auringon pieksämien loppuhoilaus tuntuu tällä hetkellä vähän turhan painostavalta ja pitkältä. Kaipa siinä on auringon sitten tarkoitus pieksää kuulijaa, mutta kyllä lähes puoli biisinmittaa on ahdisteluunkin liikaa. Biisin absurdin humoristisesta tekstistä kuitenkin pidän. Voisi kuvitella sen vaikka Ville Pirisen piirtämänä sarjakuvana. Kyllä, aivan oikein iski meikäläiseen jo keikalla pillastuneen väliosionsa ja sitä seuraavan soolon ansiosta.

Teksteistä muhun iski eniten Maailmannäyttely. En tiedä syytä siihen, mutta teki vaikutuksen.
 
Jännä on kyllä se, että ensimmäisellä kuuntelulla sekä tämän että Keppijumppan kanssa keskityin enemmän musiikin kuin sanojen seuraamiseen, vaikka vihkoa lueskelinkin kuunnellessa. Esim. Leppymättömät-levyllä seurasin sanoja ensimmäiset kuuntelut niin, että musiikin lievähkön lantrattu laimeus paljastui vasta myöhemmin.

Ekalla kuuntelukerralla nousi positiivisesti esiin He Olivat Vapaat, Sähköpaimen, Auringon Pieksämät, Kunhan Kuluu Tuhat Vuotta ja Maailmannäyttely. Etenkin Auringon Pieksämät kuulostaa korvaan tosi hyvältä, oon aina tykännyt jostain syystä enemmän YUP:n enemmän popimmasta materiaalista, siksipä esim. Lauluja Metsästä onkin mielestäni yksi parhaimmista levyistä heiltä. Ja kyllä tämä uutuus vakuuttaa jo näin heti kättelyssä, parempi kuin Keppijumppaa, mielestäni. Jotkut biisit tietty vaativat enemmän kuuntelua auetakseen, mutta sehän on myös vain hyvän musiikin merkki.

Nyt vasta eka kuuntelu päällä.
 
Houkat, tämä on hieno levy. Ainakin siltä tuntuu nyt.

Perhana, kyllähän nuo loputkin raidat alkavat toimia kun levyä pyörittelee, aloitusraita kuulosti yhtäkkiä ihan penteleen hyvälle levyn pyörähdettyä alusta ties monettako kertaa. Poukkoilevat sovituksetkin alkavat hiljalleen asettua uomiinsa, ensimmäisellä kuulemalla tuntui, että eri soittimia töksähtelee milloin mistäkin kanavasta ja kulmasta. Ja edelleen kitaratyöskentely vakuuttaa tällä levyllä kyllä. Paljon sellaisia kivoja jutskia sellaisissa paikoissa, joissa ennen on tottunut kuulemaan sen perussärövallin.
 
Kyllä Soundin antamat kaksi tähteä ovat pakostakin olleet sitten tavallista kirkkaammat.

Pari pyörähdystä ympäri ja alkushokki alkaa lieventyä ja biisit hahmottua tosiaan joo. Kirjoittelenpa huomenna tarkempaa analyysiä jos jaksan/ehdin/viitsin/koen aiheelliseksi.

Siihen on oppinut, että YUP on bändi jonka musiikista ei yhden kuuntelun perusteella kannattaisi sanoa vielä yhtään mitään, ainakaan lopullisen kuuloista. Mutta sanonpa nyt kuitenkin vaikka yksi kuuntelu vasta takana.
 
Mullakin jäi tuosta ekasta kuuntelusta vähän sekava olo. Tuntuu äkkiseltään että niitä biisiosioita, instrumentteja ja äkkivääriä sovituksia on vähän liikaakin sulateltavaksi. Niin se toisaalta tuntui Keppijumpankin kanssa aluksi, aika pitkäänkin tosin. Eniten tykkäsin ekan kuuntelun perusteella biiseistä Suomalainen dervissi, He olivat vapaat (joka nyt tosin oli nettisinkkuna tuttu jo ennestään), Sähköpaimen ja Auringon pieksämät, jonka kertsiltä kyllä odotin enemmän helvetin hauskan "A-osan" jälkeen. Myös biiseissä Kyllä, aivan oikein ja Aivan kaikki käy oli mainiota kitaravallia kertosäeosastossa. Mulle YUP on muutenkin ollut aina parhaimmillaan herkullisia harmonioita kahdella tiukalla särökitaravallilla suoltavana, tästä ehkä aavistuksen suoraviivaisempana aktina. En tosin silti itsekään nauti noista "Meitä odotellaan mullan alla" -vedoista.
 
Niin, mistä sitten itse tykkään YUP:n tuotannossa..? En osaa oikein sanoa suosikkilevyä, ehkä se on joku kolmikosta Toppatakkeja-Homo Sapiens-Yövieraat. Olen kuitenkin tutustunut bändiin sieltä ihan alusta, Who Dares Fartsista ja Whlap-Zap Ninjasta asti. Silloin soitossa ja musiikissa oli sellaista hullua aggressiivisuutta ja energiaa, minkä totuin liittämään bändiin hyvin voimakkaasti. Outo elämä oli aikanaan vaikea pala, enkä mä vieläkään oikein osaa pitää YUP:ta bändinä jonka biiseissä haluan kuulla haitaria, viulua, puhaltimia... siksi kai en oikein ymmärräkään esim. Maailman paras maailma -biisin tyylisiä kertosäkeitä.
 
Mutta kuten sanottu, nämäkin aspektit varmasti avautuvat paremmin kunhan vielä kuuntelen ahkerammin. Hienoja hetkiä levyllä on joka tapauksessa, mutta vielä tässä vaiheessa myös niitä väliinputoajia...
 
E. No voi hyvä ihme, tää on jo toisella kuuntelulla ihan eri levy kuin äsken. Miten kummassa YUP:n kanssa käy aina näin? Tykkään koko ajan enemmän ja enemmän. Enemmän kuin Keppijumpasta. Täytyis tosin sekin kuunnella taas muutamaan kertaan että vois verrata... :)

Tuntuu äkkiseltään että niitä biisiosioita, instrumentteja ja äkkivääriä sovituksia on vähän liikaakin sulateltavaksi. Niin se toisaalta tuntui Keppijumpankin kanssa aluksi, aika pitkäänkin tosin.
 
...
 
Niin, mistä sitten itse tykkään YUP:n tuotannossa..? En osaa oikein sanoa suosikkilevyä, ehkä se on joku kolmikosta Toppatakkeja-Homo Sapiens...
 
Tässä näen kyllä jotakin paradoksin poikasta. Jos äkkiväärät sovitukset ja biisiosiot ahdistavat, tuntuu oudolta nähdä etenkin Toppatakit tuossa listauksessasi. Sehän on parhaimmillaan||pahimmillaan helvetinmoista ilotulitusta.
 
E: Mitä enemmän tätä uutta levyä kuuntelee, sitä käsittämättömämmältä nuo heikot arviot vaikuttavat. Vähän semmoinen fiilis, että kun YUP ei tavallaan enää ole "in", ei levylle haluta edes antaa mahdollisuutta. Huomiot tuntuvat kiinnittyvän täysin vääriin seikkoihin.

Meikäläinen tykkää.
 
Biisien poukkolu, kieroilu, kaartelu ja mystisyys on vain juuri sitä, mitä pitikin. Huomasin istuvani perseelläni ojan pohjalla ensimmäisten minuuttien jälkeen, ihmetellen että mitä tapahtui. Sekös passaa, koska mikäli entiset merkit pitävät kutinsa, kummallisuuden hetteikkö alkaa saamaan pitävämpää pohjaa ajan myötä, pahimmat syheröt hieman oikenevat, samalla kun jo unohtaakin mitä takanpäin oli. Ja taas voi aloittaa alusta.
 
Juur tän takia ammennettavaa riittänee pitkälle.

Nyt oon kuunnellut jo enämpi. Parempi kuin Keppijumppaa. Arvostan. Toivottavasti arvostan myöhemminkin.
 
Ihmettelen suuresti sitä, kuinka YUP:ta syytellään tällä levyllä "väsymisestä" ja "väkinäisyydestä". Minun mielestäni tämä kuulostaa selkeästi YUP:lta ja progepolveilun ja poppailun välimaasto on löydetty oikein mainiosti. Ei niin pop kuin Lauluja metsästä, ei niin dippadai kuin Toppatakit.
 
Tulee muuten jostain syystä mieleen lempeämpi Ismo Alanko. Ehkä se on tuo haitari.

Tulee muuten jostain syystä mieleen lempeämpi Ismo Alanko
 
Et asu yksin ajatustesi kammiossa. Sielun veljetkin nyrjähtivät mieleen jossain kitarariffiviidakossa.

Tässä näen kyllä jotakin paradoksin poikasta. Jos äkkiväärät sovitukset ja biisiosiot ahdistavat, tuntuu oudolta nähdä etenkin Toppatakit tuossa listauksessasi. Sehän on parhaimmillaan||pahimmillaan helvetinmoista ilotulitusta.
 
Joo, totta. :) Ilmaisin itseni hieman ristiriitaisesti. Kyllä se äkkivääryys nimenomaan minuakin viehättää noissa mainitsemissani vanhemmissa levyissä, etenkin Toppatakeissa joka on ihan uskomattoman hulvatonta mielikuvituksen ja luovuuden tykitystä. Mutta kuten joskus aiemmin sanoin Keppijumpasta, niin tässä YUP:n viimeaikaisessa pyrkimyksessä palata entisaikojen kohkaavaan tyyliin on minusta jotain vähän väkinäisempää ja - tylysti sanoen - tekemällä tehtyä. Tuntuu että esim. Toppatakit-levy on sellaista tajunnanvirtaa että kaikki ideat on vaan lätkäisty putkeen biisiin, kun taas Keppijumppaa ja tämä uusin tuntuvat siihen verrattuna jotenkin "harkitummin" tehdyiltä; bändi on ikään kuin kasvanut aikuiseksi. Ei siinä toisaalta mitään pahaakaan ole, ja kyllä nyt kun tätä uutukaista useamman kerran on ehtinyt kuunnella niin olen kyllä pitkälti samaa mieltä kuin Juoppis tuossa edellä että tämä on lopulta aika hyvä sekoitus sitä muutaman edellisen levyn suoraviivaisempaa poppia ja sitä YUP:n persoonallisinta vänkyrää. Enemmän tästä joka tapauksessa tykkään toistaiseksi kuin Keppijumpasta.
 
Pari huomiota lisää levyltä; hauska idea lopettaa kakkosraita samaan melodiaan/riffiin kuin millä kolmosraita alkaa..! Ja Pullopään kertsihän on kokosävelasteikkosävyisine harmonioineen suorastaan impressionistinen... :)

Kävin levyn ostamassa ennen töihin menoa, joten täytyy kuuntelua odotella vielä iltaan asti. Uskon, että eipä YUP petä tälläkään kertaa.

Hyvähän tämä on. Tuntuu sellaiselta album-orientted -matskulta, että yksikään biisi ei oikein nouse esiin, mutta toisiaan tukevat hienosti. Hieman liikaa itsetarkoituksellisen oloista poukkoilua ja hassua rytmiikkaa laulussa, mutta eipä haittaa liikaa. Kitarasaundit ovat omaan korvaani ihan liian geneeristä renkutusta. Vähemmän säröä ja lisää räkää olisi tehnyt hyvää. Ja se lopetuskappaleen soolo on kyllä aika hassu. Haitari sen sijaan on erittäin toimiva juttu. Muutenkin YUP on sellainen bändi, että vähän "erikoisemmat" soittimet toimisivat varmasti loistavasti muuallakin.
 
"Juhlien jälkeen krapula / rattaissa hiekkaa ja kapula" on simppeliydessään ja kökköydessään jotenkin hauska oivallus kyllä. Muutenkin varsinkin aihepiiriltään osuvat lyriikat.
 
Itse olen lähinnä Yövieraat - Normaalit - Outo elämä - Lauluja metsästä -väkeä. Saa vihata.

Alkaa aukeamaan paremmin tämä levy kun muutama kuuntelu takana.
 
Itse asiassa tajusin vasta pari vuotta sitten oudon elämän loistavuuden, totuin kai siihen kevyeen äänimaailmaan. Keppijumppakaan ei toiminut kuin vasta vuoden päästä julkaisusta. Tämä tuntuu aukeavan nopeammin.