Rock, pop, alternative ›

HIM-topiikissa keskustelija A esitti, että on harvinaista, että bändin/artistin 1. levy jää myös artistin parhaaksi. Tähän keskustelija B totesi, että omien näkemystensä mukaan tilanne on juuri päinvastoin.
 
Itse aloin miettiä omia kokemuksia, ja kallistun vahvasti A:n puolelle. Vaikka on paljon kovia debyytteja, niin tuntuu, että usein se on 2. tai 3. levy, joka on kiistatta paras. Harvemmin enää tuosta yli mennäänkään. (Keksin The Curen esimerkkinä toisesta ääripäästä.)
 
Pikaistumalta en omista muistilokeroista löydä kuin seuraavat parhaat ekat levyt:
 
A Perfect Circle (joskin tiedän että monet tykkäävät 2. levystä)
Pearl Jam (olisiko peräti aika universaali mielipide?)
 
Saa kertoa omia ehdottomia suosikkidebyyttejään. Mielellään vähän mainstreamimmalta puolelta, että tietää suunnilleen, mistä kyse.
 
E: Argh, saa siirtää Yleiselle puolelle, turhaan tuli tähän...

kyseinen: HIM-topiikissa keskustelija A esitti, että on harvinaista, että bändin/artistin 1. levy jää myös artistin parhaaksi. Tähän keskustelija B totesi, että omien näkemystensä mukaan tilanne on juuri päinvastoin.
 
Itse aloin miettiä omia kokemuksia, ja kallistun vahvasti A:n puolelle. Vaikka on paljon kovia debyytteja, niin tuntuu, että usein se on 2. tai 3. levy, joka on kiistatta paras. Harvemmin enää tuosta yli mennäänkään. (Keksin The Curen esimerkkinä toisesta ääripäästä.)
 
Pikaistumalta en omista muistilokeroista löydä kuin seuraavat parhaat ekat levyt:
 
A Perfect Circle (joskin tiedän että monet tykkäävät 2. levystä)
Pearl Jam (olisiko peräti aika universaali mielipide?)
 
Saa kertoa omia ehdottomia suosikkidebyyttejään. Mielellään vähän mainstreamimmalta puolelta, että tietää suunnilleen, mistä kyse.
 
E: Argh, saa siirtää Yleiselle puolelle, turhaan tuli tähän...
 
Machine Head - Burn My Eyes

Jos miettii nopeasti omasta levyhyllystä, niin:
 
Dio - Holy Diver
 
Kyseessä on toki jo paristakin muusta legendaarisesta bändistä tutuksi tulleen laulajan oman bändin debyytti, mutta Dion ensimmäinen albumi joka tapauksessa. Ainakin The Last in Line on pitkälti ihan samaa tasoa, mutta kyllähän Holy Diver on se suurin klassikko diskografiassaan.
 
Exodus - Bonded by Blood
 
Minulle ei pahemmin uppoa Paul Baloffin tulkinta ja kuuntelen ennemmin levyn Let There Be Blood -uusintanauhoitusta, joka on tehty Rob Dukesin kanssa. Myös Tempo of the Damned ja muut Dukesin aikaiset ovat kirjoissani samalla viivalla, mutta kyllä Bonded by Blood tuntuu silti olevan se bändin arvostetuin levy yleisen mielipiteen mukaan.
 
Guns N' Roses - Appetite for Destruction
 
Minulle suurin suosikki kokonaisuutena lienee Use Your Illusion II, mutta AfD on se yleisesti kovimpana pidetty ja aina mukana keskustelussa parhaista debyyteistä puhuttaessa.
 
Ozzy Osbourne - Blizzard of Ozz
 
Aika identtinen tilanne Dion kanssa; aiemmin jo tutuksi tulleen laulajan oman bändin ensimmäinen julkaisu. Ja perään tullut Diary of a Madman on aika lailla samaa tasoa. Silti debyytti on ainakin mielikuvani mukaan se arvostetuin (ne mukana olevat suurimmat klassikkobiisit eivät varmasti kauheasti haittaa). Ja taas pitää todeta, että yleistä mielipidettä vastaan pidän eniten No More Tearsista.
 
Skid Row - Skid Row
 
Kai tämänkin voinee laskea mukaan. Slave to the Grind on myös kova, mutta bändin debyytti sisältää megahitit.

kyseinen: HIM-topiikissa keskustelija A esitti, että on harvinaista, että bändin/artistin 1. levy jää myös artistin parhaaksi. Tähän keskustelija B totesi, että omien näkemystensä mukaan tilanne on juuri päinvastoin.
 
Nyt oli ehkä hieman väärin ymmärretty. En siis todellakaan väittänyt että asia olisi päinvastoin (eli että olisi yleisempää että bändin/artistin eka levy jäisi parhaaksi) vaan että tiedän useammankin tällaisen tapauksen joissa näin on minun mielestäni käynyt. Mutta sanotaanko että 99% artisteista on sellaisia että joku muu levy kuin debyytti on minustakin se paras. Varmaan kymmenkunta nimeä osaisin repäistä joiden ensimmäinen on myös suosikkini.

Tässä pari:
 
Boston - Boston
Rhino Bucket - Rhino Bucket

ChosenTwo:
 
Exodus - Bonded by Blood
 
Tämä. Ylivoimaisesti paras Exodus levy ja tosiaan bändin eka levy.
 
E: Morbid Angel: Altars of Madness
Crumbsuckers:Life of Dreams
Van Halen: 1
Possessed: Seven Churches
Rigor Mortis: 1
Entombed: Left Hand Path
Suicidal Tendencies: 1
Bad Brains: 1
Evildead: Annihilation of Civilization
Sadus: Illusions
Celtic Frost: To Mega Therion
Dead Kennedys: Fresh Fruit for Rotting Vegetables
Kim Wilde: 1

Montrose - Montrose
Jimi Hendrix - Are You Experienced?
Airbourne - Running Wild
The Pirates - Out of Their Skulls
Eddie & The Hot Rods - Teenage Depression
The Inmates - First Offence

Harvassa ne kyllä tuntuu olevan. Omaa hyllyä perkaamalla en äkkiseltään keksinyt muita kuin Jaco Pastoriuksen.

Zapp - Zapp
Stevie Ray Vaughan - Texas Flood
Mahavishnu Orchestra - Inner Mounting Flame
Mike Oldfield - Tubular Bells
 
Mitenköhän muuten Kari Peitsamo
 
Iso respekt jos joku on kuunnellu koko Tangerine Dreamin diskografian, ja on vakuuttunut, että Electronic Meditation on paras levy.

mpekkanen:
Quiet Riot: Metal Health
 
Eihän tuo -83 julkaistu kolmas levy ole Quiet Riotin eka levy. Nimikkolevy ja Quiet Riot II julkaistiin -78 ja niillähän soitti muuan Randy Rhoadskin...

mlehtinen: Eihän tuo -83 julkaistu kolmas levy ole Quiet Riotin eka levy. Nimikkolevy ja Quiet Riot II julkaistiin -78 ja niillähän soitti muuan Randy Rhoadskin...
 
Minun moka. Muistin tosiaan täysin väärin.

Joutuu tosiaan hakemalla hakemaan debyyttialbumia, joka on esittäjänsä uran ylittämätön huippu. Joitain sain kuitenkin pinnistettyä.
 
Big Country: The Crossing
King Crimson: In the Court of the Crimson King (jännä ettei kukaan ollut tätä vielä maininnut)
David Byrne: Rei Momo (jos ei lasketa Brian Enon kanssa tehtyä yhteislevyä My Life in the Bush of Ghosts, Byrnellä oli tosin Rei Momoa ennen runsaan vuosikymmenen historia Talking Headsin pääasiallisena laulunikkarina, joten oli jo ehtinyt harjoitella laulunteon jaloa taitoa)
Fish: Vigil in the Wilderness of Mirrors (mutta eihän tämä tietenkään vedä vertoja sille, mitä hän sai aikaan Marillionissa)
 
Lukemattomia bändejä ja sooloartisteja tulisi kylläkin mieleen, joiden paras albumi on paljon myöhäisempi kuin toinen tai kolmas levy, ei vain The Cure.

Hanoi Rocksin debyytti tulee ensimmäisenä mieleen. Tänään juuri ko. levyn kuuntelin ja kyllähän Andy McCoyn biisikynä oli tuolla levyllä terävimmillään. Vaikka Hanoi teki hyviä levyjä läpi uransa, niin debyytin tasoa niistä yksikään ei onnistunut ylittämään.

King Crimson: In the Court of the Crimson King (jännä ettei kukaan ollut tätä vielä maininnut)
 
Taitaa löytyä aika paljon KC-faneja, jotka pitää Rediä tai Larksia KC:n parhaana levynä. Vai olenko ainoa?

JC: Taitaa löytyä aika paljon KC-faneja, jotka pitää Rediä tai Larksia KC:n parhaana levynä. Vai olenko ainoa?
 
On meitä ainakin kaksi.

kyseinen: Vaikka on paljon kovia debyytteja, niin tuntuu, että usein se on 2. tai 3. levy, joka on kiistatta paras. Harvemmin enää tuosta yli mennäänkään. (Keksin The Curen esimerkkinä toisesta ääripäästä.
 
Meinaatko että Cure on parantunut vanhetessaan? Voi olla, mutta se ekahan on bändin ehdottomasti paras! Tyyli on eri ja levy on uniikki.
 
Ja Wire: Pink Flag (Chairs Missing oli jo paskaa, neropattien on turha inttää). Niin ja:
 
Television: Marquee Moon, tästä ei liene erimielisyyttä?
 
Alempana on mainittu Clash ja Damned, niitä ajattelin itsekin. Doors on siinä ja siinä. Stray Catsin eka kanssa oli paras. Ja tiukka on ZZ Topinkin eka.

Monien edellä mainittujen lisäksi tuli mieleen nämä, joista osa on omastakin mielestä aika rajatapauksia (*), kun artistilta tai bändiltä löytyy suunnilleen yhtä hyviä muitakin levyä. Ehkä debyytin tuoreus, uutuusarvo ja rakkaus painavat hiukan. Ja muutamahan näistä on artistin tai yhtyeen ainoita varsinaisia kunnon albumituotoksia, mutta klassikoina ansaisevat listauksen.
 
Tori Amos - Little Earthquakes
Arcade Fire - Funeral
The Band - Music from Big Pink *
Kate Bush - The Kick Inside *
Black Sabbath *
Jeff Buckley - Grace
The Clash *
The Damned - Damned Damned Damned
Derek and the Dominoes - Layla and Other Assorted Love Songs
The Doors
Duffy - Rockferry
Editors - The Back Room
The Go-Go's - Beauty and the Beat
Killers - Hot Fuzz
MC5 - Kick Out the Jams
New York Dolls
Ramones *
Santana
Sex Pistols - Never Mind The Bollocks, Here's the Sex Pistols
Patti Smith - Horses
Television - Marquee Moon
The Velvet Underground - The Velvet Underground & Nico *
Weezer
The Who - Sings My Generation *
 
Enhän minä noilta kaikilta koko tuotantoa tunne, mutta näitä on paljon kuunneltu.
 
Ja näköjään muutama näistäkin oli jo listattu, mutta olkoon.
 
JC: Taitaa löytyä aika paljon KC-faneja, jotka pitää Rediä tai Larksia KC:n parhaana levynä. Vai olenko ainoa?
 
Et ole. Kolmas ilmoittautuu.

Kyllähän Appetite for Destruction on heittämällä Guns n' Rosesin paras ja ehjin kasetti. Toki nyt puhutaan teoksesta, joka on kulkenut omassa elämässä mukana viimeiset neljä viidesosaa, joten on aivan turha odottaa täysin objektiivista suhtautumista. Silti väitän, että tiukkaa tekee kaapia edes molemmilta Illusioneilta kasaan yhtä paljon timanttisen kovia ralleja kuin mitä Appetitella on - ja materiaalia noilla on sentään yhteensä aika lailla kolminkertainen määrä.
 
Lemonatorin debyytti "Yellow" on mielestäni bändin paras tuotos. Toki siihen on varmasti tyhjennettykin alkuaikojen pajatso ihan huolella ja myös nuoruuden vimma kuuluu hienosti - ei vähiten Piden rumputyöskentelyssä.
 
Van Halenin I olisi bändin paras levy elleivät olisi tehneet Fair Warningia, mutta on se silti toisiksi paras - ja sekin tarkoittaa tässä tapauksessa ihan älyttömän hyvää pläjäystä.
 
Curtis Mayfieldin debyytti "Curtis" on yksi kovimpia ikinä.
 
Ei Led Zeppelinin ekakaan mikään kehno debyytti ole.
 
Allman Brothers Bandin eka on kyllä mielestäni heidän paras.
 
Ja kyllähän Eaglesinkin eka on aivan huikean hieno. Joinain päivinä Desperado on paras, joinain Hotel California, mutta monesti myös tuo eka epoonyymi teos.
 
Jamiroquain parhaan levyn tittelistä kisaavat eka ja toka, molemmat ovat käsittämättömän hienoja. Jonain päivänä siispä debyytti "Emergency..." voi olla se paras, toisena sit taas Space Cowboy.
 
Anssi Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta on mielestäni Anssin paras.
 
En ole kuullut puoliakaan Kari Peitsamon levyistä (niitä on niin älyttömästi), mutta jos Jatsin syvin olemus ei ole yksi parhaista, ihmettelen kyllä. Ainakin yksi legendaarisimmista se varmasti on.
 
Pat Methenyn, Jaco Pastoriuksen, Pekka Pohjolan ja vaikkapa Eppujen kohdalla ensilevytys on jonain päivänä paras, jonain päivänä taas joku muu, mutta kyllä noiden kaikkien debyytit ovat erittäin hienoja ja merkittäviä.
 
Marginaalisemmasta musasta esim. Juha Kujanpään eka levy on mielestäni paras.
 
... eli onhan noita nyt väkisin jokunen!

Jucciz: Ei Led Zeppelinin ekakaan mikään kehno debyytti ole.
 
Zeppelinin eka on erinomaisen täysipainoinen kokonaisuus ja ehdoton klassikko, mutta selkeästi paras ryhmän levyistä se ei ole (koska on olemassa nelonen), ja sellaisiahan nyt haeskellaan.
 
Peitsamon eka tosiaan oli sen verran mullistava pläjäys että vastaavaa vaikutusta hän ei myöhemmin onnistunut tekemään, vaikka vielä muutama vuosi sitten hän teki poikkeuksellisen rapsakan akustisen levyn jota ei noteerattu oikein missään.
 
Kai täytyy listata kotimaisista myös Virtanen. Bluesoundsilla sama juttu kuin Peitsamolla, Black on vaikuttavin, vaikka hyviä biisejä oli myöhemmilläkin levyillä. Rock 'n' Roll Bandin voi myös listata. Ensimmäistä albumia enempää tosin ei tullutkaan, mutta vaikka olisi tullutkin, sitä olisi mahdotonta ylittää :)
 
Eppu Normaali kehittyi niin paljon ekan levyn jälkeen, että vaikka Aknepopissa on vahvuutensa ja tuoreutensa, ei sitä bändin parhaana voi oikein millään mittarilla pitää.
 
J. Karjalaisen ja Mustien Lasien debyytti taas on luomukkaiden soundien ja treenikämppämäisen tunnelmansa ansiosta oma suosikkini miehen levyistä, mutta se on vain eri tavalla paras kuin jotkut myöhemmät.

Oasis - Definitely Maybe
 
En nyt suoraan sanottuna osaa ihan päättää meneekö Morning Gloryn edelle, mutta ihan helvetin kova debyytti joka tapauksessa. Noiden kahden jälkeen onkin sitten pelkkää alamäkeä.