Media ja viihde ›

Kysymys jPekalle: Miten tuollainen suomentamishomma oikein tapahtuu? Otettiinko sinuun yhteyttä ja kysyttiin, että voisitko suomentaa kirjan, vai luitko itse kirjan ja halusit suomentaa sen ja otit sitten yhteyttä johonkin tahoon? Ihan mielenkiinnosta kyselen kun todennäköisesti kieliä ja kääntämistä olen menossa opiskelemaan tulevaisuudessa.

Otettiinko sinuun yhteyttä ja kysyttiin, että voisitko suomentaa kirjan, vai luitko itse kirjan ja halusit suomentaa sen ja otit sitten yhteyttä johonkin tahoon?
 
Minun kääntäjänurani lähti todellakin aika poikkeuksellisesti liikkeelle: kustantaja soitti ja kysy, kiinnostaisiko tietyn kirjan kääntäminen.
 
(Kiinnosti, ja käänsin sen, mutta oli vähän turhan julkinen paikka harjoitella... onneksi ammattitaito on sittemmin kyllä kehittynyt... 8-)
 
Tyypillisempää on lähestyä kustantajaa pohjalta "tämä kirja kannattaisi mielestäni kääntää, ja tässä on käännösnäytteeni siitä". (Samaan kannattaa pistää joko alkuperäinen kirja tai ainakin kopiot kääntämistään sivuista + kirjan esilehdistä ja copyright-sivusta.)
 
Noita joutuu luultavasti lähettelemään useampia ja jonkin aikaa, ennen kuin tärppää.
 
Kannattaa opetella työkielikseen useampikin. Tällä hetkellä käännetään paljon englannista ja pohjoismaisista kielistä, joten niiltä kannattaa opetella kääntämään. Pulaa on nyt ja tulee olemaan varmaan jatkossakin esimerkiksi suurten aasialaisten kielten (kiina, hindi, bengali, japani jnpp.) kääntäjistä. Nykyiset nimikemäärät eivät ole tuoltapäin kovin isoja, mutta melkein veikkaisin että tulee kasvamaan. (Eri asia sitten miten nopeasti ja miten paljon.) Noista sentään kiina on ylivoimaisesti maailman yleisin kieli, hindi ja bengalikin ihan siinä lähituntumassa.
 
Kulttuurintuntemus lähdekielten alueelta on tietysti tärkeää. Samoin erittäin hyvä kohdekielen (suomen) taito. Oma kirjoittaminen auttaa.
 
Kirjallisuuden ohella käännöshommia on paljon tietysti muitakin: asiakirjat, liikekirjeenvaihto, käyttöohjeet, tulkkaus,... eivät ehkä yhtä komean tuntuisia kuin kirjallisuuden kääntäminen, mutta usein paremmin palkattuja.

Dick on kyllä merkillinen kirjailija, ja suurella mielenkiinnolla olen hänen kirjojaan lukenut. Ruukunkorjaaja taisi mennä viimeksi, pidin siitä samalla omituisella tavalla kuin muistakin. Jotenkin minuun vetoaa se sekavuus ja omituinen symboliikka. Tämän novellikokoelman, Mahdoton Planeetta, olen lukenut myös, ja se oli välillä kyllä aika ahdistava. Etenkin se viimeinen, sivun mittainen tarina (muistaakseni oli alkup. nimeltään "The Story To End All Other Stories" tms.) oli sairas...

Kiitos jPekka hyvästä vastauksestasi.

Kiitos jPekka hyvästä vastauksestasi.
 
Eipä kiittämistä.
 
Lisätään nyt vielä pari hyödyllistä kieltä: espanja ja portugali (osin Lat. Amerikan takia), venäjä ja muut itä-Euroopan kielet, arabia.
 
Kaikilla julkaistaan paljon laadukasta kirjallisuutta, joka just nyt ei ole ehkä niin muodissa, mutta koskaan ei tiedä... ja sitten kun kiinnostus kasvaa, kääntäjistä voi tulla pula.

En edes jaksa nyt lukea näitä kaikkia postauksia. On niin kova into ja kiire päästä kehumaan Dickiä yhdeksi lempikirjailijoistani.
 
Tuli mieleeni, että Dickin kirjat voisi karkeasti jakaa kahteen erilaiseen aikakauteen (toivottavasti aiemmissa postauksissa ei ole tullut ilmi tämä sama asia): Alkuaikoina puhdasta sci-fiä ja tulevaisuuden ja vaihtoehtoisen todellisuuden visioimista, ja sitten myöhemmin näitä psyykettä horjuttavia skitsoparanoidisia eepoksia, joissa esim. huumeet olivat vahvasti mukana. Itse pidän ehkä enemmän näistä jälkimmäisistä, entäs te?

P.K. Dickiä vain vähän lukeneena heittäisin tietäväisemmille kysymyksen, jota olen lukenut pyöriteltävän useissa herran teoksiin liittyvissä kritiikeissä ja analyyseissä: miten näette Dickin ihmis- ja eritoten naiskuvan? Etenkin jälkimmäisestä tuntuu joissakin yhteyksissä nousseen hieman polemiikkia.
 
Sen vähän perusteella, mitä olen lukenut, Dickin tuotanto vaikuttaa mielenkiintoiselta.

miten näette Dickin ihmis- ja eritoten naiskuvan? Etenkin jälkimmäisestä tuntuu joissakin yhteyksissä nousseen hieman polemiikkia.
 
Juu, ei ihme. Etenkin vanhemmissa romaaneissa Dickin naiskuva on, eh, vähän kaavamainen.
 
Mutta kyllähän tuo jotakin elämässään oppi tuokin ihminen. Loppupuolella tilanne muuttui. Timothy Archerin sielunvaelluksessahan on nainen kertojana, ja toimii ainakin minun mielestäni hyvin ja uskottavasti.
 
Dickin mieskuvahan on ollut kautta linjan paljon moniulotteisempi. Joukossa on jokunen hyvinkin koskettava ja uskottava hahmo.

Eilen lukaisin loppuun Palkkionmetsästäjän, kovasti tykkäsin.
 
Siinäkin on eräs jännä elementti, joka Dickillä on usein mukana: ihmiset keräilevät aina jotakin. Palkkionmetsästäjässä hankittiin eläimiä, kaikilla piti olla eläin. Jossain on keräilty nukkeja. Ja sitten tämä kaikille ihmisille yhteinen harrastua, Palkkionmetsästäjässä Buster Ystävällisen show tai Ruukunkorjaajassa tämä puhelimitse toteutettava käännöskilpailu. Nämä ovat minusta mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Siinäkin on eräs jännä elementti, joka Dickillä on usein mukana: ihmiset keräilevät aina jotakin. Palkkionmetsästäjässä hankittiin eläimiä, kaikilla piti olla eläin. Jossain on keräilty nukkeja. Ja sitten tämä kaikille ihmisille yhteinen harrastua, Palkkionmetsästäjässä Buster Ystävällisen show tai Ruukunkorjaajassa tämä puhelimitse toteutettava käännöskilpailu. Nämä ovat minusta mielenkiintoisia yksityiskohtia.
 
Tuollaiset harrastukset tuntuvat Dickillä aina symboloivan (tiedostamatonta) turhautuneisuutta elämään - tai kollektiivisena jonkinlaista tajunnansumutusta. Jumalan pojan paluussa sarjaa jatkaa Herb Asher, joka viettää aikaansa punkassa kuunnellen John Dowlandin lauluja Linda Foxin esittäminä (kuten niin monet muutkin).

Jumalan pojan paluussa sarjaa jatkaa Herb Asher, joka viettää aikaansa punkassa kuunnellen John Dowlandin lauluja Linda Foxin esittäminä (kuten niin monet muutkin).
 
John Dowlandiin oli viittaus "Flow My Tears.." -kirjassakin, jossa kuunneltiin jotain hänen luuttusarjaansa. Likö Philin suosikkisäveltäjiä?