RUNOLAULU
Kun pilvet ommellaan yhteen minusta erkanee elonpoika, nään surusaaton kulkevan vastaan vaate vaatteelta naiseni riisutaan hänen ruumis elää vanhuuttaan talven liinoihin naiseni kääritään, hän nousee varpailleen ja tanssii haihtuu, ja vaihtuu puuksi jonka runkoon selkäni nojaa, surukuusen neulaset itkee mun hartiat kuihtuu luuksi. Mä painun kumaraan kuin vanhus joka sotaansa soti, ehkä menit metsän sydämeen puiden latvoissa keinuu linnun koti.
MR |
Tosi hyvä! Pidän sinun teksteistä, varsinkin kun niissä on tämä fiilis! Loistavaa, kiitos! [Ja se onko bokserit vai tangat, ihan erilainen rebingo bongo.] |
Kiitos Fifehole ja Johannes. Tämä runo on rytmillisesti hankala. Alkuosa ja loppuosa ovat kuin eri maailmasta. Yhdistän joskus runoissa ja sanoituksessakin vapaamittaista ja määrämittaista runoutta. Vaikka tiedän, että siitä ei välttämättä pidetä, ja se on vaikeaa säveltääkin, jos oikein asian ymmärrän. Mutta ennen kaikkea olen tunnekirjoittaja. Teen tekstin ensin täysin tunteella, ja sitten korjaan, jos osaan, tai katson ettei sisältö muutu liikaa. Joskus teen pohjatyötä pitkäänkin joissakin runoissa tai sanoituksissa kuten esim. täällä olevat sanat: Kadonnut työläinen, joka onkin sävelletty, ja pohjatyö kyllä siinä mielestäni kannatti. Mutta joskus asiat mutkistuvat kun ne pitkittyvät. Se että hioo ja hioo, ei aina ole onnistumisen tae, tuskin se tuo epäonnistumisenkaan. Jokainen etenee tyylillään. Mutta työtä ja erehdyksiä tämä harrastus suorastaan vaatii. |