Kitarat: kitarakamat ›

BugBadWolf: Haluaisitko kenties nyt loihtia sanoiksi sen, miten tämä liittyy mihinkään?
 
Jos edellinen vastaukseni kaipaa rautalankaa, suomennan: Hörönlörön=Kommentti, johon vastasin, on niin kuutamolla että en näe vaivan arvoiseksi lausua siihen mitään kummempaa.
 
Eli et keksi perusteluita kumota sitä eli siitä tullaan suoraan tuohon lainaamaani viisauteen.
 
Joskus voi toki olla niinkin että jos ja kun niitä perusteita ei löydä, yksinkertainen selitys perusteiden puuttmiseen kuuluu: Olen väärässä. Silloin ei tule hävetä, vaan kiireenvilkkaa siirtyä oikeassa olevan kritisoinnista väärässäolijan - ts itsen - moitiskeluun.
 
Tämä oli oikeasti hyvin kirjoitettu.
 
e. kompastuit nyt omaan viisauteesi. :)

Laulava Kylätohtori: Mielestäni siinä ei ole mitään valheellista.
 
Niimpä! Vai onko rock illuusio pelkkä törkeä vale?

Viittaan joihinkin edellisiniin kirjoituksiin kun toetan että tällä pämppäyksellä hinnat kohoaa kyllä liikaa.

Laulava Kylätohtori:...e. kompastuit nyt omaan viisauteesi. :)
 
Ketsuppi on aina sinistä.

Tuota laadun käsitettä on saanut joskus soitinkaupassa olla ihan paikan päällä todistamassa, kun siis hyvä muuttuu huonoksi kun lavassa ei sitten lukenutkaan se oikein merkki. Joksi sitä siis ensin luultiin.
 
Olen tämän joskus aikaisemminkin kirjoittanut, mutta en sitä mistään enää haullakaan löytänyt.
Kuitenkin joskus olin siinä soitinkaupassa jonkun aikaa töissä. Ikkunassa oli Gibson Les Paul Custom ja se oli sellaisena tupakki sunburst värillä ja tietysti kultaisilla metalliosilla. Liikkeesstä löytyi seinältä myös hyvin samanlainen kitara ulkoisesti, ihan väriä myöten, mutta merkki oli Gallan. En nyt muista oliko Gallan Korean vai peräti Japanin kitara. Gallanin logo on muuten yllättävän Gibson tyylinen jos sitä nopeasti tai huolimattomasti äkkiä katsoo.
Kuitenkin tuo Gibson maksoi tasan 10 000 markkaa ja taas Gallan oli jossain noin parin tuhannen kieppeillä. Ihan tarkkaa hintaa en nyt muista, mutta ei se suuntaan tai toiseen kauheasti heittänyt.
 
Sitten itse tarina. Joku minua vanhempi kaveri tuli liikkeeseen ja otti sen Gallan kitaran käsiinsä ja alkoi soittamaan. Soitosta kuuli, ettei kaveri ollut ihan vuotta tai kahtakaan soittanut. Eli soitto sujui todella hyvin. Vahvaria en muista, mihin soitti. Vahvarihuoneessa oli kuitenkin monenlaisia pelejä ja jotain niistä...
Aikansa kun oli soittanut, niin tuli juttusille ja kertoi että kyllä sen aidon vaan aina huomaa soundista sekä soitettavuudesta. Kehui soitinta todella paljon.
Ensin ajattelin, että onko hän tosissaan vai mitä ihmettä. Kun hän kuitenkin kertoi ettei hänellä ole sellaisia 10 000 markan rahoja, mutta jos tämän saisi jollain parilla kolmella tonnilla--->hän ostaisi sen heti.
Oli siis nähnyt sen kitaran näyteikkunassa ja silloin oli Jyväskylässä parissakin soitinkaupassa useasti muutamiakin samanlaisia kitaroita merkiltään ja väriltään. Silloin ei monella merkillä noita vaihtoehtoja ollut ihan niin paljoa kuin nykyään ja toiseksi niiden toimitusajat olivat pitkiä. Siksi niitä sitten tilattiin joskus muutamiakin ihan samanlaisia, jopa noita arvokkaampiakin soittimia. Enemmän kyllä tietysi edullisemman pään kitaroita, mutta se riippui hieman merkistäkin. Gibsonilla oli silloin toimistusajat paljon pidempiä kuin moniin aasian kitaroihin vertasi. Tämä saatoi johtua siitä, että noita aasialaisia oli monilla väreillä ja muutenkin erilaisia maahantuojan varastossa. Ei kuitenkaan aina. Tämä liike oli siis erään ketjun yksi kauppa ja silloin oli soitinkaupat toiminnaltaan hieman toisenlaisia muutenkin. Useat möivät vain joitakin tiettyjä merkkejä jne. Toki tuossakin liikkeessä myytiin monien maahantuojien tuomia soittimia. Kaikkia noita maahantuojia ei enää edes ole. Ei myöskään ihan kaikkia merkkejä enää tuo mikään Suomeen ja on myös paljon sellaisiakin ettei niitä tehdä muutenkaan enää.
 
Tässä tuli sitten romutettua tämän soittajan ehkä usko Gibsoneihin lopullisesti kun kerroin, että hän kyllä saisi tuolla hinnalla sen kitaran. Tuntui olevan mielissään, mutta samalla ihmeissään.
Kerroin, että voin siitä laskea ihan hyvän alennuksen ja se on tosiaan Gallan merkkinen ihan ok LP Custom kopio. Oikeakin sitten löytyy ja näytin sitä.
Tässä vaiheessa ei enää se kitara tuntunut kiinnostavan yhtään ja kaupat jäi tekemättä. Hän ei myöskään kokeillut sitä oikeaa Gibson kitaraa. Eikä halunnut ostaa kehumaansa Gallan LP Customia. Ei vaikka olin laskenut hänelle siitä todella hyvän ja käypäisen hinnan. Tuntui, että olin jotenkin nöyryyttänyt koko kaverin.
Jälkikäteen on tullut tuota joskus mietittä, että olisiko se pitänyt jättää sanomatta. Olisi vain kehunut sitä Gallania hyväksi yksilöksi, mutta puhunut kuitenkin vain siitä Gibsonina.
Minusta niin ei voi kyllä tehdä ja ehkäpä tuossa olikin osa syy, miksi koko myyntihomma ei minua sitten niin pidemmän päälle kiinnostanut. Olisi pitänyt puhua tai suorastaan valehdella ihmisille ja ei sellaista oikein jaksanut kun itsekkin olin jo siinä vaiheessa tehnyt huonoja ja typeriä kauppoja. Joskus myös mahdolliset ostajat olivat vielä aika nuoriakin.
Toisaalta joku näiltäkin varmaan "puhui" ne rahat huonoihin kauppoihin, kaikenlaisella turhalla nippelitiedolla ja muulla hutulla. Minusta ei siihen kuitenkaan ollut.
 
Eli kyllä ne mielikuvat tuntuu vaikuttavan hyvinkin monella. En myöskään väitä ettenkö itsekkin olisi aikoinaan ostanut mainosten ja monien omien suosikkisoittajien merkkisiä soittokamoja. Silloinkin kun olisi ollut halvempia ja ehkä parempia tai yhtähyviä tarjolla...
Ihminen on aika pätevä huijaamaan itseään, mutta kun aikansa soittaa eikä välitä muista kuin omista mielipiteistä--->Voi rahoilleen saada enemmän vastinetta. Toki varmasti jokainen maksaa jonkinlaisia oppirahoja, mutta se varmaan kuuluu ihan asiaan.
 
En sitten tiedä, miten tuota laatua pitäisi mitata. Että se tosisaan kaikille kalpaisi ja soittaja sen vielä itsekkin uskoisi. Kyllä ne mieleikuvat tahtoo vaikuttaa kokeneidenkin soittajien käsissä ja mielikuviin.
Harva kuitenkaan soitinkaupoissa haluaa side silmillä soittimia kokeilla.

mpekkanen: Tuota laadun käsitettä on saanut joskus soitinkaupassa olla ihan paikan päällä todistamassa, kun siis hyvä muuttuu huonoksi kun lavassa ei sitten lukenutkaan se oikein merkki. Joksi sitä siis ensin luultiin.
 
Olen tämän joskus aikaisemminkin kirjoittanut, mutta en sitä mistään enää haullakaan löytänyt.
Kuitenkin joskus olin siinä soitinkaupassa jonkun aikaa töissä. Ikkunassa oli Gibson Les Paul Custom ja se oli sellaisena tupakki sunburst värillä ja tietysti kultaisilla metalliosilla. Liikkeesstä löytyi seinältä myös hyvin samanlainen kitara ulkoisesti, ihan väriä myöten, mutta merkki oli Gallan. En nyt muista oliko Gallan Korean vai peräti Japanin kitara..
 
Mutta kuitenkin, mikä oli tämän tarinan se "opetus" ? =)
Tarkoitat vissiin, että tuollainen ns. halvemman pään japsikitara (Kyllä, Gallan oli tuohon aikaan Kyowa Shokain brändi, valmistajien joukostahan löytyy mm. maineikas Tokai Gakki!!) jonka runko oli muistaakseni vaneria, on mielestäsi samalla viivalla kuin Giban jumalattoman? huono? LP Custom ? Vai ettei se vanha blues (diu diu??) ukkeli ollenkaan huomannut pikku päissään että rautaosat tuossa Gallanissa (jonka logo on siis Gibsonia muistuttava) olivatkin kromia eikä se lapaupotuskaan ihan 1:1 ollut? Jekutit ja ns. kusetit vanhaa miestä.. Aijai, sellasia ne "soitinkaupan kaiffarit" välillä on, hupia työpäivään!! =)
Vai oliko niinkuin perimmäisenä meininkinä kertoilla joku "brändinvastainen" tarina, jolla saa skenepisteitä? "Plussaa pomahti!" hihkuvat väet. Onhan näitä nähty. =)

fox: Mutta kuitenkin, mikä oli tämän tarinan se "opetus" ? =)..
 
Olin ymärtävinäni että tarinan opetus kuului näin: Hermanni tykkäsi hienosta Gibsonista siihen saakka, kun huomasi sen Gallaniksi.
 
Tällä tasolla se mielikuvien varassa leijailu vähän liian usein menee.
 
Jos ymmärsin väärin, kirjailija itse oikaissee...

Olihan täälläkin joskus se yksi kaveri, jonka huippuhyvä pitkään käytössä ollut Jenkkistrato muuttui yhdessä yössä huonoksi ja meni myyntiin, kun paljastuikin, että se on mehicolainen... :)

Laulava Kylätohtori: Olihan täälläkin joskus se yksi kaveri, jonka huippuhyvä pitkään käytössä ollut Jenkkistrato muuttui yhdessä yössä huonoksi ja meni myyntiin, kun paljastuikin, että se on mehicolainen... :)
 
Mojo lakkasi olemasta.

fox: Mutta kuitenkin, mikä oli tämän tarinan se "opetus" ? =)
Tarkoitat vissiin, että tuollainen ns. halvemman pään japsikitara (Kyllä, Gallan oli tuohon aikaan Kyowa Shokain brändi, valmistajien joukostahan löytyy mm. maineikas Tokai Gakki!!) jonka runko oli muistaakseni vaneria, on mielestäsi samalla viivalla kuin Giban jumalattoman? huono? LP Custom ? Vai ettei se vanha blues (diu diu??) ukkeli ollenkaan huomannut pikku päissään että rautaosat tuossa Gallanissa (jonka logo on siis Gibsonia muistuttava) olivatkin kromia eikä se lapaupotuskaan ihan 1:1 ollut? Jekutit ja ns. kusetit vanhaa miestä.. Aijai, sellasia ne "soitinkaupan kaiffarit" välillä on, hupia työpäivään!! =)
Vai oliko niinkuin perimmäisenä meininkinä kertoilla joku "brändinvastainen" tarina, jolla saa skenepisteitä? "Plussaa pomahti!" hihkuvat väet. Onhan näitä nähty. =)
 
Siis se minua vanhempi mies luuli sitä Gallan kitaraa aidoksi. En minä. Totuuden nimissä se ei ollut sen liikkeen soittimista läheskään laadukkain LP kitara, jos noista edullisemmista puhutaan. Ulkonäkö kyllä yllättävän samanlainen, mutta Gallan oli ehkä hieman kevyempi(jos en nyt aivan väärin muista). Aika painava oli ainakin se Gibson LP Custom. Gibsonissa oli kyllä läheltä katsossa paremman näköinen sunburst ja sieltä loistava puu+ viimeistely. Myöskin metalliosat olivat kultauksien puolesta paljon paremmat ja viimeistely. Ei sillä kaverilla kuitenkaan ollut silmälaseja, vai olisko se juuri siitä johtunutkin?
 
Itsellä taisi olla noihin aikoihin tupakki sunburst Gibson Flying V, ettei ollut kyllä tarkoitus mitenkään Gibsonia nytkään lytätä tai haukkua.
Enemmän vain ajattelin ottaa kantaa tuohon, mitä kaikkea nuo eri brändien mielikuvat voivat saada aikaa...
Sähköjen kanssa en noita molempia itse kokeillut, koska en ole koskaan niin LP kitaroista muutenkaan tykännyt. Myöskin liikkeessä kokeillut kitarat saattavat kuulostaa sitten omalla treenikämpällä ihan toiselta, ettei niihinkään kokeiluihin aivan älyttömiä voi aina laittaa. Luultavasti noista olisi kyllä sustain pituuden kyllä huomannut ihan liikkeessäkin, mutta se jäi minulta ja siltä blues kaverilata kokeilematta.
Omasta mielestä en kyllä ketään kusettanut, mutta jos joku tämän näin kokee niin sitten kai...
 
Jos kitaroita ja niiden oikesti erilaisia ominaisuuksia haluaisi kokeilla ja laatua. kannattaisi jollain sokkotestillä tehdä se, En usko, että mikään liike olisi tuollaista ideaa vastaan. Taitaa olla enemmän ne mielikuvat siellä soittajien päässä.
Silloin oli 90-luvun ihan alkuvuosia ja siihen aikaan monet ostajat valittivat kun ei jotain kitaraa ollut mustana. Suurin osa kaikista kitaroista meni mustan värisenä ensin ja nykyään noita samoja kitaroita, joita ei silloin haluttu punaisena tai vaikka sinisenä, halutaan mutta mustaa taas ei.
 
Muistaakseni kyllä Gallanin osat olivat kullatut myös, mutta voihan olla että muistan väärin. Kyllä se LP Custom kopio kuitenkin oli, eikä tosiaan paras mahdollinen sellainen. Soittaja ei ollut päissään, enkä myös minäkään. Olin kuitenkin töissä...
Jotain Tokaita olisi löytynyt myös, jos olisi halunnut tehdä edes hieman samalla viivalla olevaa vertailua halvemman ja kalliimman välillä. Staroista ja telecastereista olisi sitten ollut enemmänkin erilaisia vaihtoehtoja...
 
Kyllä tuosta muutaman vanhemman työkaverin kanssa tuli joskus juteltua :D

fox: Mutta kuitenkin, mikä oli tämän tarinan se "opetus" ? =)
Tarkoitat vissii,...
 
Tarinan opetus vissiin oli juuri se, että hyväksi koettu kitara lakkasi olemasta hyvä, kun nimi lavassa ei ollutkaan se mitä kuviteltiin. En löytänyt mpekkasen kirjoituksesta minkäänlaista ison G:n dumaamista.

Kefiiri:...En löytänyt mpekkasen kirjoituksesta minkäänlaista ison G:n dumaamista.
 
Mutta jos sellaista oikeasti tarvitaan, niin minä voin toimittaa ;D

Kefiiri: Tarinan opetus vissiin oli juuri se, että hyväksi koettu kitara lakkasi olemasta hyvä, kun nimi lavassa ei ollutkaan se mitä kuviteltiin. En löytänyt mpekkasen kirjoituksesta minkäänlaista ison G:n dumaamista.
 
Juu, ei sinällään.. silläpä kysyin tarkentaakseni asiaa. Ihan keskustelun hengessä hyvässä. =)
Se tosin myös ihmetytti tällaista alan dorkinta, ettei tuo ehkä kokenutkin soittajasetä siitä otelaudan reunasta(kaan) mitään vinkkiä saanut, olettaen että oli ylipäätänsäkään ko. brändin keppejä kokeillut. Ehkä, ehkä ei. So not.
Ja epäilemättä todellinen asiantuntija kyllä varmaan antaa vaikka minkämoista lausuntoa, mutta jos nyt annetaan olla. :p

fox: Juu, ei sinällään.. silläpä kysyin tarkentaakseni asiaa. Ihan keskustelun hengessä hyvässä. =)
Se tosin myös ihmetytti tällaista alan dorkinta, ettei tuo ehkä kokenutkin soittajasetä siitä otelaudan reunasta(kaan) mitään vinkkiä saanut, olettaen että oli ylipäätänsäkään ko. brändin keppejä kokeillut. Ehkä, ehkä ei. So not.
Ja epäilemättä todellinen asiantuntija kyllä varmaan antaa vaikka minkämoista lausuntoa, mutta jos nyt annetaan olla. :p
 
Kun tätä nyt kirjoittelin ja mietiskelin, niin jospa se kaveri oli soittanut ennestään jollain strato/teletyylin kitaralla(esim.). Gibson on sitten ollut jonkinlaisena haavena...?
Noita Gibsonin arvokkaampia kitaroita ei ihan kauheasti ollut vielä tuolloin Jyväskylän liikkeissä. Ei varsinkaan LP Customia ja ei niitä sellaisia ole siis G:n valmistamana ollut täällä suunnilla senkään jälkeen. En muista nähneeni uutta, eikä käytettyäkään.
Standard ja näitä muita nykyään edullisempia malleja on kyllä ollut, noistakin halvemmista malleista monet tuli vasta tuon jälkeen. Kun siis tuolla töissä olin ihan 90-luvun alkuvuosina.
En oikein muuta selitystä tälle keksi.

Kefiiri: Tarinan opetus vissiin oli juuri se, että hyväksi koettu kitara lakkasi olemasta hyvä, kun nimi lavassa ei ollutkaan se mitä kuviteltiin..
 
Homma toimii myös toiseen suuntaan. Ulkopuolisella mielikuvalla voi olla suuri vaikutus jos oma on hukassa vai mitä sanotte tästä...
 
Eräässä liiketilassa oli erikoisesti muotoiltu ja vähemmän trendikkäällä kuosilla varustettu sohva josta haluttiin eroon. Sohva kannettiin liikkeen edustalle ja siihen lyötiin lappu, ILMAINEN saa viedä. Kului päiviä eikä sohva kelvannut kenellekään vaikka moni kävi sitä ohimennen pällistelemässä. Sitten päällikkö sai kuningasajatuksen, laitetaan siihen uusi lappu, HINTA 200 mk
Ja kuten jo arvaatte, sohva lähti uuden omistajan matkaan lähes samantien. Osti trendikkään, hyvännäköisen sohvan ja mikä parasta, halvalla.

Tämmönen pulpahti nyt päähäni. Eli joihinkin merkkeihin (minä G:en ja F:än) saatetaan suhtautua tarkemmin. Siis aina kun olen käynyt kaupassa ja koittanut G:n kitaroita, niin otan ne aina tarkempaan syyniin. Jostakin alitajunnasta se tulee, että kun on G:n lapa käsissä, niin siitä oikein etsimällä etsin mahdollisia virheitä. Sitten taas LTD:t, Squjut ja Epit on ihan vain kitaroita, ja saatan koittaa niitä, jos vaikka sattuisin tykkäämään. Niiden virheet tulee siinä koittaessa sitten vain esille, jos tulee.
 
Tämmöstä tänään.

tumppusormi: Tämmönen pulpahti nyt päähäni. Eli joihinkin merkkeihin (minä G:en ja F:än) saatetaan suhtautua tarkemmin. Siis aina kun olen käynyt kaupassa ja koittanut G:n kitaroita, niin otan ne aina tarkempaan syyniin. Jostakin alitajunnasta se tulee, että kun on G:n lapa käsissä, niin siitä oikein etsimällä etsin mahdollisia virheitä. Sitten taas LTD:t, Squjut ja Epit on ihan vain kitaroita, ja saatan koittaa niitä, jos vaikka sattuisin tykkäämään. Niiden virheet tulee siinä koittaessa sitten vain esille, jos tulee.
 
Tämmöstä tänään.
 
Itselle ihan outo asenne, mutta kai noinkin voi joku toimia (alitajuntaisesti). Kyllä minä olen syynännyt ostamani kepit tarkkaan merkistä riippumatta, paitsi ne pari mitkä olen uskaltautunut hankkimaan nettikaupasta.

sustain65: Itselle ihan outo asenne, mutta kai noinkin voi joku toimia (alitajuntaisesti). Kyllä minä olen syynännyt ostamani kepit tarkkaan merkistä riippumatta, paitsi ne pari mitkä olen uskaltautunut hankkimaan nettikaupasta.
 
Juu no ostaminen onkin sitten jo eri asia. Lähinnä ajattelin tälläistä tilannetta kun siellä soitinkaupassa käy lähinnä vaikka kieliä ostamassa, niin samalla sitä tulee katsottua onko siellä mitään uutta kivaa. Ja ainakin kun kauppaan raahaudun, niin on ajatuksena kyllä aina hiplailla niitä soittovehkeitäkin. Hyv'ssä lykyssä siinä vaihtuu isommat ostohousut sitten jalkaan.

Kun oli tuolla kaupassa hommissa niin huomasin, että jotkut ihmiset saattoivat ottaa kitaran hyllystä ja sen kummenin tutkimatta soittaa sillä. Näin saattoi myös moni ihan ostaakkin sen kitaran.
Osa taas saattoi pyöritellä ja käännellä ja tutkia, vaikka mistä kulmasta. Siihen kysyttiin vielä monenlaisia teknisiä tietoja ja oltiin siis kitarasta kiinnostuneita myös muutenkin kuin ihan soittimena.
Kaikkihan sellaiset, jotka ostivat jonkun kitaran eivät olleet niin yksityiskohdista kiinnostuneita. Jos vaikka kertoi mitkä mikit ja puut kitarassa oli, niin jollekkin sillä ei tuntunut olevan mitään väliä. He joko ostivat sen soittimen, koska tykkäsivät siitä tai sitten ei.
Aika useasti nuo erilaisien kysymyssarjojen tekijät ja niiden kitaroiden ulkoisienkin ominaisuukien ihailijat olivat enemmän niitä, jotka eivät yleensä ostaanet sitä kitaraa. Saattoi tietenkin olla niin, että kokeilivat monenlaisia ja tekivät sitten sen ostopäätöksen.
Ihan oma lukunsa on tietysti sitten sellaiset, jotka saattavat ostaaa paketin tai kaksi kieliä ja kokeilevat siinä samassa jotain...
 
Kun tuosta laadusta oli juttua, niin jos sillä on merkitystä...eli ihan kaikissa soittimissa ei ainakaan silloin ollut tuo kaupalle jäävä kate ihan samanlainen. En tiedä mitä se nykyään on, mutta silloin oli aika yleisesti 35-40 % katteet kaikissa kitaroissa. Jacksonin CS kitaroissa oli 32 % ja USA PRS kitaroissa 25%. PRS kitaroissa oli siis kaikista eniten katetta sille rahoille, jo sillä nyt on mitään merkitystä. Silloin 90-luvun alussa vielä kaikki nuo PRS tehtiin jankeissä.
Kuitenkin jos laskee vaikka 10 000 markasta 25% tai 40%, niin on siinä ostajan kannalta eroa. Toki jos jostain kitarasta ei tykkää, niin sitten ei tykkää...
 
Aina ei kuitenkaan tuo laatu ole sellainen joka myy, vaikka se olisi edullisempaa ja siis ostajalle järkevämpää.
PRS kitarat olivat muutenkin liikkeen ihan huomattavasti laadukkaimmat soittimet, joita oli ihan jatkuvasti hyllyssä. Ne olivat vain monelle tuohon aikaan liaan moderneja tai sitten Jackson/Ibanez metallikitaristeille liian perinteisiä.
Monet eivät noita edes kokeilleet, sellaisetkaan, jotka saattoivat tilata jonkin muun kalliin ja laadukkaan soittimen.
 
Samoin jos olisi liikkeeseen laittanut sellaisia kitaroita pelkästään, joita jengi kysyy ja haluaa-->Niin lähes kaikki keskihintaiset kitarat olisivat olleet mustia. Eniten myytiin juuri tulleita Japanin Jacksoneita, jotka korvasivat aikaisemmat Charvel kitarat. Sitten perinteisempien kitaroiden puoleta Tokai oli ehkä keskihintaisissa se kaikista eniten myydyin merkki. Tokain kohdalla saattoi asiakaskunta olla tuon värin suhteen hieman joustavampia. Ainakin yhden Tokain mustan Straton kyllä itsekkin muistan tilanneeni, kun hyllyssä olevat muutoin samanlaiset mutta eriväriset eivät käyneet.
Noita edullisemman pään soittimia kuitenkin myytiin suhteessa tietysti enemmän ja moni ei edes kokeillut kuin haluamansa väristä soitinta. Monia kun oli varastossa useilla väreillä, mutta liikkeen ilmeen takia ei niitä kaikkia mustia kannattanut sinne laittaa kerralla.
Myöskään sitä ei jätetty kertomatta, jos varastossa oli samaa kitaraa myös muilla väreillä. Kaikki eivät kuitenkaan halunneet testata monia erilaisia kitaroita jotka olivat vain saman värisiä ja olleet kauhean vaativia, mutta kyllä sellaisiakin joskus löytyi.
 
Ohi aiheen ollaan oltu jo pitkän aikaa...
Tosiaan ei tuo laatu aina perustunut, omien kokemuksieni mukaan, aina muillakaan monenlaisien kitaroiden ennakkoluulottomaan kokeiluun. Silloin elettiin vielä aikaa, jolloin F ja G olivat monille ainoat ja oikeat merkit. Sitten taas metallimusan soittajille Jackson tai Charvel, Ibanez jne..
Nämä jälkimmäisen tyyliset Floyd Rose(yleensä)kampiset soittimet olivat aika suosittuja ja merkkejä oli valtavasti. Silloin ei velä noista vanhoista japaninkaan ns. vintage soittimista ollut paljoa tietoa. Niitä kun ei haluttu ottaa vaihdossa ja monilla oli niistä melko negatiivisia kokemuksia.
Ja edelleenkin myös Japanissa on tehty ennen tuota 90-luvun alkua hyviäkin soittimia. Ne edullisimmat 60 ja 70-luvun kopiot eivät vaan ketään kiinnostaneet silloin, eikä sellaisia silloin siis kauheasti missään niin pyörinytkään. Nyt ovat taas jostain tulleet enemmän takaisin...
 
Minusta mielenkiintoinen asia, tämä laatu ja jokaisen oma suhtautuminen & käsitys siitä.
Voisiko sitä kukaan valita soitinta niin, ettei ne omat mielikuvat, omat suosikkisoittajat ja monenlaiset mainokset vaikuttaisi yhtään mitenkään??? En oikein usko, mitä itse olen aihetta seurannut, mutta toki olen itse tehnyt sillä saralla virheitä kyllä enemmän kuin laki sallii. Jos hieman huumoria laitetaan tähän loppuun, omasta tyhmyydestä :)

tumppusormi: Tämmönen pulpahti nyt päähäni. Eli joihinkin merkkeihin (minä G:en ja F:än) saatetaan suhtautua tarkemmin. Siis aina kun olen käynyt kaupassa ja koittanut G:n kitaroita, niin otan ne aina tarkempaan syyniin. Jostakin alitajunnasta se tulee, että kun on G:n lapa käsissä, niin siitä oikein etsimällä etsin mahdollisia virheitä. Sitten taas LTD:t, Squjut ja Epit on ihan vain kitaroita, ja saatan koittaa niitä, jos vaikka sattuisin tykkäämään. Niiden virheet tulee siinä koittaessa sitten vain esille, jos tulee.
 
Tämmöstä tänään.
 
G ja F ovat lankkutaivaan vanhimpiin lukeutuvia edustajia ja kuuluisien isolta osin jo edes menneiden legendojen aateloimia merkkejä. Kitaroitakin lienee aika paljon liikkeellä mainituilta merkeiltä. Niistä siis puhutaan paljon ja tietenkin ne herättävät tunteita puoleen jos toiseen. Minä luulen että G.tä koskeva negatiivinen viestintä kopioituu niin hurjaa vauhtia, että se väkisinkin vaikuttaa joidenkin ihmisten mielikuviin kyseisen merkin tuotteista.
 
Itsekin syynään käsiini saamat G:t tarkkaan (F.t pääsee käsissäni vähemmällä koska se ei ole yhtä leimallisesti Prenium kuin G mexikon ja japanin ja korean tuotannon takia) juurikin löytääkseni katetta kaikelle sille, mitä vaikkapa muusikoiden netissä olen siitä merkistä lukenut. En ole löytänyt.Mitä kauppojen hyllytarjonnasta voi päätellä, ovat G:t huomattavan tasalaatuista kamaa ja ainakaan itse en ole pystynyt rinnakkainkaan testaamalla löytämään eroja LesPaul standardeista (en muistakaan malleista, mutta niitä olen vähemmän rinnakkain testaillut). CS, VOS ja Historic sarjan kepeissä varmaankin on niitä eroja enemmän koskapa niiden ostajat niistä yksilöistä aina puhuu.
 
Tästä olen päätellyt, että joko minä olen huono ja taitamaton arvioimaan kitaroita tai netissä negatiivinen viestintä kopioituu ja vääristää saamaani kuvaa G-pajan tuotteista tai G:n tarjonta on niin suurta, että minun käsiin ei ole sattunut niitä susikappaleita tai Gibsonin viat ovat sellaisia jotka tulevat esille vasta pidemmässä käytössä..... tai kaikkea tuota yhdessä.
 
Viestinnän voima on kuitenkin ihmeellinen ja toisaalta veikkaan, että me ihmiset seulomme kaikesta tästä viestinnästä ne viestit jotka vahvistavat meidän ennakkokäsityksiä ja arvoja. Minusta suurin virhe on kuvitella, että me ihmiset olisimme erityisen rationaalisia otuksia. Veikkaan, että useammin kuin itsekään haluaisin tunnustaa, edustaa omistamani tavarat oman persoonani representaatioita....... tai ne ilmentää idealisoitua minäkuvaa. Se on ainoa selitys miksi tavaroihin suhtaudutaan niin tunteella kuin niihin suhtaudutaan.