Yleistä keskustelua musiikista ›

Nyt keskitalven pitkinä iltoina ja aamuina on hyvää aikaa fiilistellä, ruotia ja arvottaa vuonna 2023 julkaistua uutta musiikkia.
 
- Vuoden parhaat kotimaiset levyt:
 
- Vuoden parhaat ulkomaiset levyt:
 
- Vuoden biisi:
 
- Vuoden tulokas:
 
Itse olen aktiivisesti kuunnellut vain kolmea tänä vuonna ilmestynyttä albumia (Spidergawdin, Keshan ja Verneri Pohjolan). Otin juuri soittolistalle kasan mediassa kiiteltyjä uutuuksia (mm. Lauri Haav, Vilma Jää, Caroline Polacheck, Sufjan Stevens, Lätsä, Lyyti, Radiopuhelimet), katsotaan jääkö sieltä mitään käteen, ja vastaan itse myöhemmin.

Spotifyn mukaan tänä vuonna on tullut kuunneltua 689 eri artistia, ja kuulun näemmä maailman aktiivisimmin kuuntelevaan kuuteen prosenttiin Spotifyn käyttäjistä. Tälle vuodelle on kyllä mahtunut poikkeuksellisen paljon poikkeuksellisen hyviä levyjä. Vilkuilin Wikipediasta tämän vuoden julkaistuja levyjä, ja sieltä bongasin useamman pitämäni artistin, joilta on huomaamattani tullut uusi levy tänä vuonna. Laitoin listaan ylös, pitääpä kuunnella.
 
Listaus ei ole keskustelua, mutta listattakoon nyt tämän vuoden suosikit. Kunniamaininnat hyvistä levyistä seuraaville:
 
- Spirit Adrift: Ghost at the Gallows. Tämä on soinut punttisalilla todella paljon tänä vuonna. Todella ilahduttavaa old school heavy metallia.
- DGM: Life, kikkeliheviä Italiasta. Näiden pari edeltävää levyä ovat olleet aivan mielettömän kovia, nämä ovat miellyttäneet vanhan kikkelihevimiehen mieltä. Tämä levy jäi vähän pettymykseksi, mutta hyvä levy silti.
- Baroness: Stone. Pitkästä aikaa sellainen levy, mitä Baronessilta pystyi kuuntelemaankin, tätä ei oltu masteroitu aivan perseelleen. Ja hyviä biisejäkin.
- Green Lung: This Heathen Land. Ghost on nössöbändi, Green Lung tykittää vitusti kovemmin.
- Riverside: ID.Entity. Tämä oli alkuvuonna mun teemalevy, kuuntelin tätä aika paljon. Todella upeaa häröilyprogea.
- Uriah Heep: Chaos & Colour. Papat jaksaa, ja mielestäni tämä oli Heepin paras levy aikoihin. Edellinen näiden levy, josta tykkäsin näin paljon, oli Into the Wild, sitä edeltävä oli Wake the Sleeper. Heep tykittää uutta tavaraa tämän tästä, ja vähintään kerran vuosikymmenessä näemmä osuuvat kultakimpaleeseen. Tämä oli sellainen.
- The Ocean: Holocene. Saksalaista pörähtävää mitälie. Tämä pyöri syksyllä paljon soittimessa.
- Voyager: Fearless in Love. Bongasin tämän vanhan tuttavuuden yllätyksekseni Euroviisuista, en ollut bändin edesottamuksia seurannut useampaan vuoteen. Uusi levy oli positiivinen yllätys.
- Teramaze: Dalla Volta. Tämäkin pumppu tykittää tasaiseen tahtiin uutta tavaraa, tämä soi kesällä juoksulenkeillä useampaan kertaan.
- Pyramaze: Bloodlines. Naurahdin kun tällä on hyvin samankaltainen nimi kuin yllä olevalla. Tämäkin soi kesällä juoksulenkeillä, oli uusi tuttavuus mulle. Ihan kivaa progemetelijyystöä.
- Shylmagoghnar: Convergence. Hirveän paljon ei tule mitään black metallin tyylistä kuunneltua, mutta tämän bändin edeltävä levy tuli tutuksi jossakin vaiheessa, joten tämäkin tuli kuunneltua muutamaan otteeseen läpi.
- Metallica: 72 Seasons. Joskus nuorempana olisin varmasti tykännyt tästä enemmän, tämä oli vähän kädenlämpöinen, enkä muista kovinkaan montaa kappaletta koko (yli)pitkältä levyltä. Ilahduttavaa kuitenkin, että papat jaksavat.
- Subsignal: A Poetry of Rain. Ei aivan mahdu top kymppiin, mutta todella hyvä levy. Ei kuitenkaan ehkä aivan yhtä hyvä kuin edeltäjänsä, joka oli mulla kuunnelluin levy ilmestymisvuonnaan.
- Soen: Memorial. Ihmeellinen vuosi kun yksi suosikkibändeistäni ei pääse edes Top 10:een. Raskas, synkkä, unenomainen, piinaava. Paras Soenin albumi sitten ööö viimeisen. Haluaisin joskus olla tykkäämättä tästä bändistä, koska tämä on niin hiilipaperikopio Toolista kuin olla voi, mutta piruvie kun nämä tekee kopioinnin niin tyylitietoisesti ja hyvin, että ei tästä voi olla tykkäämättä. Olen tykännyt näiden jokaisesta albumista, heti Tellurianista lähtien, se oli eka jonka kuulin.
- Insomnium: Anno 1696 (& Songs of the Dusk EP). Tämän hetken suomimetallin suosikilta tuli sekä albumi että EP samana vuonna, ja pirun kovaa laittoa molemmat. Albumia tuli kuunneltua talven synkkinä hetkinä paljon. Synkkä teema, nälkävuodet ja noitaoikeudenkäynnit menneinä vuosisatoina. Ja synkkää on musiikkikin.
 
Sitten top-10:
10. Spidergawd: Spidergawd VII. Kiitokset suosittelusta ketjun aloittajalle. Todella positiivinen yllätys, ja tämä nousi mulla joulukuun kuunnelluimmaksi bändiksi.
 
9. In Flames: Foregone. Olkoonkin että monet dissaavat bändin nykymenoa, mä nautin tästä levystä ja paljon. En ehkä ihan yhtä paljoa kuin edellisestä levystä, johon liittyy niin katkeransuloisia muistoja etten pysty sitä enää kuuntelemaan. Mutta kiva kun papat jaksaa jne. Pääsin bändiä todistamaan livenä puolitoista vuotta sitten, ja kyllähän ne jaksaakin.
 
8. Kvelertak: Endling. Eihän tästä voi olla tykkäämättä. Ihmettelin ilahduttavissa asioissa taannoin, että mikä tästä bändistä tekee niin hyvän. Vessajonolta tuli hyvä kommentti: Se on se genrejen sekamelska. Vähän bläkkistä, vähän riffiheviä ja vähän punkia ja kyllähän toimii. Ja toimiihan se. Tämä on ollut salilla mun vakiolevy Spirit Adriftin lisäksi tänä syksynä.
 
7. Svalbard: The Weight of the Mask. Tutustuin bändiin edellisen albuminsa myötä, kuuntelin tuota todella synkässä mielentilassa tammikuussa 2021, ja tuolloin bändi teki vaikutuksen. Tuore levy tuli puskista ja jyräsi kyllä tajuntaan ja kovaa. Vuoden eniten kuunneltuja biisejä mulla tänä vuonna oli Defiance, taisi olla kolmanneksi eniten kuunneltu kappale.
 
6. Earthside: Let The Truth Speak. Tätä levyä on odotettu. Ja kauan. Ja olin aika pitkään ristiriitaisilla fiiliksillä, että onko tämä vuoden paras levy vai ei. Lopulta tulin tulokseen, että ei ole, vaikka vuoden paras biisi onkin tällä levyllä. Jos Soenin levy oli unenomainen, tämä on uni potenssiin viisi. Nimibiisi sai melkein megatherium-maiseen transsiin, jossa nivuset sykkii, kun kuuntelin tämän ensimmäistä kertaa lattialla x-asennossa maaten. Daniel Tompkins on metalligenren suosikkilaulajani tällä hetkellä, ja herra vetää aivan uskomattoman suorituksen tässä(kin) kappaleessa. Kappale ylittää kuuloaistin maksimikapasiteetin. Tässä tapahtuu vaan aivan liikaa mun korville.

5. Urne: A Feast on Sorrow. Tämä tuli vastaan kun lueskelin Gojirasta ja Joe Duplantierista. Gojira ei ole ikinä ollut mikään oma suosikki, vaikka olikin livenä viime kesänä erinomainen ja mieleenpainuva. Laitoin kokeeksi tämän soimaan, ja levyhän oli 51 minuuttia ja 36 sekuntia täyttä turpaanvetoa. Sopivan raakaa menoa vanhalle thrash-miehelle, etenkin laulajan brutaali rääkyminen on aivan kunnon menoa. Kunnon kasarithrash-riffejä, vitun nopeaa menoa välillä, laulaja kuulostaa siltä että kuolee ihan justiin karjumiseen. Harvoin tulee musiikkia kuunnellessa nykyään sellainen olo, että tekisi mieli headbangata ihan kunnolla, mutta levyn avausraita sai minuutin kohdalla aikaan sellaisen fiiliksen, minkä Ride The Lightning sen ekaa kertaa kuullessani pitkätukkaisena teininä.
 
4. Tesseract: War of Being. Edellä mainittu Daniel Tompkins on tässä laulajana. Vuoden toiseksi eniten kuunteluja saanut kappale oli Echoes tältä levyltä. Tykkään aivan hirveästi tuosta Tompkinsin äänestä. Eikä kappalekaan ole mikään huono, kappale on omalla mittapuulla bändin top-3:ssa. Tähän bändiin liittyy myös niin paljon katkeransuloisia muistoja menneiltä vuosilta, että ei tosikaan. Kappaleen sanat "And you call this a celebration as the lies flow from your mouth" sattuivat syvälle sieluun, samaan aikaan kun syksyllä tuli välirikko erään entisen ystävän kanssa. Upea levy kaikin puolin.
 
3. Temic: Terror Management Theory. Kun näiden eka sinkku tuli julki, kuuntelin että kuulostaapas alku hämmentävän paljon vanhalta Hakenilta. Laulajasta mietin heti, että onkos tämä muuten Maratonin laulaja. Ja kun biisi eteni, kuuntelin että kitaran soitosta tulee hämmentävän paljon Eric Gillette mieleen. Gillette tuli tutuksi Neal Morsen bändistä, ja samat maneerit kuului todella selkeästi läpi. Ja kaikki osuivat näemmä kohdalleen. Kosketinsoittaja Diego erosi Hakenista, ja polkaisi projektin pystyyn Gilletten kanssa. Eka sinkku yllätti todella positiivisesti, ja odotin levyä kuin kuuta nousevaa. Ja kannatti odottaa. Todella vakuuttava debyyttialbumi.
 
2. Periphery: Periphery V: Djent Is Not A Genre. Vuonna 2011 olin kaverin kanssa katsomassa Dream Theateria Helsingissä, ja Periphery oli lämmittelemässä. Silloin tuumasin koko ajan, että voi vittu mitä paskaa. Ei uponnut, ei yhtään. Pari vuotta sitten pyörälenkillä napeista kajahti soimaan Spotifyn random-listalta yksi kappale, joka upposi, ja kuuntelin sen toiseen kertaan, sitten kolmanteen, ja totesin että piru vie, harvoin tulee kuunneltua samaa kappaletta monta kertaa putkeen. Kotiin päästyäni piti tarkistaa, mikä tuo kappale oli, ja kyseessä oli Peripheryn Marigold. Tutustuin bändiin paremmin, ja olihan se ihan kuunneltavaa. Edellinen levy soi mulla autossa paljon pitkillä matkoilla, ja kun tämä ilmestyi, kuuntelin levyn heti tuoreeltaan läpi, ja totesin että ei tämä oikein ollut mistään kotoisin. Tuumasin, että ihan paska. Erään kaverin kanssa tästä juttelin, ja kaveri hehkutti erästä biisiä levyltä, ja kuuntelin sen eräänä maaliskuisena perjantai-iltana istuessani kalsarit jalassa koneella, kun oli oikein paska fiilis ja vitutti kuin pientä oravaa, ja edessäni oli jääkylmä Fuller's ESB. Ja voi jumankauta kun tuo biisi toimi siinä tilanteessa. Annoin levylle toisen mahdollisuuden, ja se tuntui avautuvan vähän paremmin. Kun sitten huhtikuulla ajelin Lappiin kauan odottamalleni talvilomalle, pysähdyin Kemissä kaupassa ostamassa juotavaa matkalle, ja jatkoin ajelua Yllästä kohden, ja laitoin levyn soimaan kolmannen kerran. Kuuntelin sitten levyn suunnilleen kolmesti läpi tuossa matkan aikana. Ja kuuntelin sitä pitkin viikkoa. Jokin tässä upposi ja kovaa. Vuoden kuunnelluin kappale oli Wax Wings. Alun kitarointi on todella upeaa.
 
Numero 1, vuoden 2023 paras levy.
Haken: Fauna. Eka sinkku tuntui ilahduttavalta paluulta juurille, mutta ei se sen kummemmin säväyttänyt. Toinen sinkku toi ikävällä tavalla mieleen suunnattoman suuren pettymyksen eli albumin Affinity. Toisen sinkun ilmestymisen aikana mietin, että bändin albumit sitten The Mountainin ovat olleet enemmän tai vielä enemmän pettymyksiä, joskin Virus ja Vector saivat ihan kohtalaisesti mulla soittoa. Tai oikeastaan yksittäiset biisit niiltä. Jätin sitten sinkkujen kuuntelun sikseen, ja päätin odottaa levyä, ja kuunnella levyn kokonaisuudessaan kun se ilmestyy.
 
Faunan ilmestyessä perjantaina 3. maaliskuuta, laitoin napit korvalle ja makoilin lattialla x-asennossa. Ja nukahdin kesken levyn. Olin tuolloin aivan burn outin partaalla, ja jos menin hetkeksikin makuulle, nukahdin yleensä heti. Levystä ei jäänyt mitään päähän. Seuraavana päivänä lähdin juoksulenkille, ja laitoin levyn soimaan napeista. Ekat pari biisiä menivät vähän ohi korvien, mutta kun levy alkoi lähestyä loppuaan, napeista kajahti soimaan Elephants Never Forget. Kappaleen ihan alku lähtee liikkeelle kuin jokin geneerinen poppibiisi, kevyelä pianofillillä. Joka yllättää heti välittömästi tahtilajillaan. Tuo sai vähän väsyneen ihmisen hymyilemään. Jatkoin juoksemista, ja kun kappale pääsi vauhtiin, jouduin pysähtymään kesken juoksulenkin kun purskahdin niin kovaa nauramaan, ja kysyin itseltäni ihan ääneen, että mitä ihmettä tässä kappaleessa oikein tapahtuu. Laitoin kappaleen soimaan nyt, pitkästä aikaa, ja edelleen tämä saa hymyn huulille. Mun odotukset tätä koko albumia kohtaan oli aivan nollissa, mutta tämäpä tuli ja yllätti. Tämä albumi kiipeää ihan sinne Mountainin ja Visionsin tasolle. Kunnon hassuttelua, kappaleissa yleinen fiilis ja sanat ovat pahassa ristiriidassa keskenään. Harvoin kappaleiden sanoitukset saavat ajattelemaan niin paljon kuin tämän levyn yhteydessä, ja etenkin tämän mainitun kappaleen yhteydessä. Mestariteos, ja tämä levy on aika korkealla mun kaikkien aikojen suosikkien listalla.
 
Tulipa siitä pitkä litania. Jos joku jaksaa lukea, niin lukekoon.

Mä tein ihan vain tylsän listan...
 
Cattle Decap - Terrasite
https://www.youtube.com/watch?v=y7p4wClGpe0
 
DHG - Black Medium Current
https://www.youtube.com/watch?v=NWd0KEblhCw
 
Incantation - Unholy Deification
https://www.youtube.com/watch?v=nuQkCjxBppg
 
Green Lung - This Heathen Land
https://www.youtube.com/watch?v=FpfcWG9hocI
 
Pigs Pigs Pigs Pigs... - Land Of Sleeper
https://www.youtube.com/watch?v=kk97ZfvPVuw
 
...And Oceans - As in Gardens, So in Tombs
https://www.youtube.com/watch?v=KjJmWPUD-3Y
 
King Gizzard & The Lizard Wizard - PetroDragonic Apocalypse...
https://www.youtube.com/watch?v=U0A … =PLvsYXqtYjMYcAw8xETU4aR6J1z02KDi6x
 
Baroness - Stone
https://www.youtube.com/watch?v=YzO … =PLHTo__bpnlYUfbMbOmsOQkFxKVGbyt1Qo
 
Tesseract - War of Being
https://www.youtube.com/watch?v=R44 … =PL85IJ9sbJUfHau_hRb9bnuaXM9iqEIIuv
 
Zulu - A New Tomorrow
https://www.youtube.com/watch?v=SOXj5_fATPM
 
Lucas de Mulder - Feel The Spirit
https://www.youtube.com/watch?v=0BSwkpykMlw
 
Missing Persons - Hollywood Lie
https://www.youtube.com/watch?v=h2Ncz0gUY8Y
 
The Bamboos - This Is How You Do It
https://www.youtube.com/watch?v=Wm-lDxChT3s
 
Black Pumas - Chronicles of a Diamond
https://www.youtube.com/watch?v=9MqTnY79JUE
 
Big Twins - Dead Serious EP
https://www.youtube.com/watch?v=EoVCcNzIiiQ
 
Asagraum - Veil Of Death, Ruptured
https://www.youtube.com/watch?v=Vd_iyVxbClA
 
Barrence Whitfield And The Savages - Glory
https://www.youtube.com/watch?v=JvcvpRPTSSI
 
Woe - Legacies of Frailty
https://www.youtube.com/watch?v=H45uCPrUrpk
 
Graveyard - 6
https://www.youtube.com/watch?v=D2nEynvfoP8
 
Hexvessel - Polar Veil
https://www.youtube.com/watch?v=nSNeLHGlBdo
 
Black Market Brass - Hox
https://www.youtube.com/watch?v=qzEyrtQEHOU
 
Valravn - The Awakening
https://www.youtube.com/watch?v=ZL5wQUgCEpQ
 
The Budos Band - Frontier's Edge
https://www.youtube.com/watch?v=Jmmc1WqMgxg
 
Greta Van Fleet - Starcatcher
https://www.youtube.com/watch?v=NeGWQ40iWsI
 
John Pizzarelli - Stage & Screen
https://www.youtube.com/watch?v=lXdOicv768k
 
Grave Pleasures - Plagueboys
https://www.youtube.com/watch?v=WKpYx5diwqQ
 
Alfa Mist - Variables
https://www.youtube.com/watch?v=ZlMqTCa6aro
 
The War and Treaty - Lover's Game
https://www.youtube.com/watch?v=oraZVGaJbp4
 
Teksti-Tv 666 - Vapauden Tasavalta
https://www.youtube.com/watch?v=LGp56DbmuSM
 
Ultra Mega Cat Attack - Heartbreak Revenge Disco
https://www.youtube.com/watch?v=zcqEIIIm9Io
 
New Arcades - Leave Something Behind
https://www.youtube.com/watch?v=w6yzL5o4ano
 
Earmake - Lost Passion
https://www.youtube.com/watch?v=-cjHxRjf5xg
 
Fury Weekend - Afterglow
https://www.youtube.com/watch?v=G5aIqUXOi74
 
Midnight Fury - Metamorph
https://www.youtube.com/watch?v=SYRGSF2f3Uo
 
Youthopian - Arcade Girl
https://www.youtube.com/watch?v=rID7YbyoiJE

Tutustun varmaan tämän vuoden levyihin paremmin taas vasta jälkikäteen, mutta tähän mennessä on vähän enemmän olleet soitossa ainakin
 
Lau Nau - 5 x 4 ............................kokeellisempaa synamusaa
Islaja - Angel Tape .......................kokeellinen
Bar Italia - Tracey Denim .............indie-rock
Verneri Pohjola - Monkey Mind ....nykyjazz
 
ehkä myös
Paavoharju - Yön mustia kukkia ...kokeellinen pop

Minusta vuoden 2023 kovin juttu oli Jeff Beckin kuolema. Todella suuri menetys kaikille musadiggareille.
En ole ostanut koko vuonna yhtään levyä ja taitaa Metallica uusin olla ainoa tämän vuoden tekele, josta olen muutaman biisin kuullut. Se ei nouse kasarin veroiseksi helmeksi. Enkä sitä ole vieläkään jaksanut kuunnella edes kokonaan.
Kun en kuuntele radiota ollenkaan, niin tänä vuonna tehtyä uutta musiikkia olen kuullut vain jossain telkkari ohjelmissa. Mitään mainittavaa ei ole jäänyt mieleen.
Musiikillisesti tuntuu olevan aika paska vuosi...

Käytännössä tänä vuonna julkaistiin kolme hyvää levyä ja ne kaikki oli Guided by Voicesilta: La La Land, Welshpool Frillies ja Nowhere to Go but Up.
 
https://www.youtube.com/watch?v=BlF … t60co&ab_channel=GuidedByVoices

McNulty:
DHG - Black Medium Current
Alfa Mist - Variables
 
sub zero:
Verneri Pohjola - Monkey Mind ....
Paavoharju - Yön mustia kukkia ...
 
Erittäin asiallista. Nämä ovat mullakin soineet paljon.

Varmaankin ne ovat Ruusut -yhtyeen levyt Melankolia 1 ja 2. Muuten olen kuunnellut vanhempia levyjä kun niitäkin vielä on jäljellä.

Paljon hyviä vinkkejä!
Tesseract, Temic ja URNE muun muassa jännittäviä. Kvelertakin uusikin oli kans mennyt ihan ohi! Vähän liian turvallisen kuuloisen Splidin jälkeen tämähän toimii taas.
 
Paremman tiedon puutteessa, vuoden albumit ovat:
 
1. Kesha: Gag Order
Mitä tästä nyt voi sanoa. Kolahti kesällä. Ilmeisen henkilökohtainen levy tekijälle ja intiimi kuulijalle. Tuotanto ilmava, raikas ja mielenkiintoinen, sanoitukset heavy shit.
 
2. Spidergawd: VII
Vitun kovia biisejä, onnistunut miksaus. Oikeeta musiikkiata.
 
3. Verneri Pohjola: Monkey Mind
Pohjolan lämmin soundi on vaan the shit. Hieman levottomampi kuin esim. Bullhorn, ja sävellykset ei niin pop-kaavamaisia, mutta jotain kiehtovaa taikaa tässä on taas. Mestarillista tyylikkyyttä, rauhallisuutta ja tarkkuutta koko bändillä.
 
4. Vilma Jää: Kosto
 
5. Kvelertak: Endling
 
Vuoden biisi:
Slomosa - Cabin Fever.
Korvakarkkia vanhalle hevipunkkarille.
 
Kunniamaininta Caroline Polachekille, Lyytille ja Ruusujen tuplalle. Tosin vaativat ja ansaitsevat enemmän kuuntelua.

Tältä vuoden olen kirjannut muistiinpanoihin julkaisut seuraavilta:
- Mammal Hands
- boygenius
- Alfa Mist
- Granbrothers
- moshimoshi
- Fenne Lily
- Sleep Token
- GoGo Penguin
- Periphery
- Philipp Johann Thimm
- Yussef Dayes
- KEN Mode
- Steven Wilson
- Covet
- Slowdive
- Oakhands
- DJ Shadow
- Aesop Rock
- Lona
- Svalbard
- Virta
 
Vuoden parhaat kotimaiset levyt
Moshimoshin GREEN LP. Kannattaa tsekata, jos "twinklecore" toimii.
 
Vuoden parhaat ulkomaiset levyt
- Aesop Rock - Integrated Tech Solutions
- Sleep Token - Take Me Back to Eden
- GoGo Penguin - Everything Is Going to Be OK
- Alfa Mist - Variables (bändi tuli nähtyä myös livenä tänä vuonna)

Vuoden biisi
Vaikkapa jompi kumpi näistä
- Rust https://www.youtube.com/watch?v=YASaUI9bhQY
- Not Strong Enough https://www.youtube.com/watch?v=bIX_ouNJsTs

Vuoden "tulokas":
Ei tule mitään mieleen, mutta Peripherystä innoistuin vasta tämän uutukaisen myötä. Jo edellä mainittu Wax Wings on helvetin kova biisi, tuli jopa sen intro ja ekan säkeistön riffi opeteltua kitaralla.

Ali:
- Aesop Rock - Integrated Tech Solutions

 
Kiitos! Tämä on mennyt huti. vahinko takaisin illalla.

Ali:
- Rust https://www.youtube.com/watch?v=YASaUI9bhQY

 
Tää oli muutes kova. Meni koko levy kuunteluun.

Nostalgiapainotteinen ihminen kun olen musiikin ja monen muunkin asian suhteen, niin aika vähän tuli kuunneltua uutta musiikkia. Kaikenlaisia mahtavia musiikillisia löytöretkiä tein kyllä, mutta enemmän tuolta vanhan jatsin puolelta.
 
Jussi Syren and The Groundbreakersin "Bluegrass Voice", Teenage Fanclubin "Nothing Lasts Forever", Voikukkien "Rauniola" ja Arpan "Valeria" tekivät ehkä suurimman vaikutuksen tänä vuonna.
 
Livekeikoista Jason Ringenberg Telakalla, edellämainittu Arppa Tavara-asemalla ja Hoedown YO-talolla jäivät parhaiten mieleen.

Aikas hyvä levyvuosi oli viime vuosi, iha piti miettiä, mitkä ottaa mun top10 listalle. Toki suurin osa mun ostamista levyistä on vanhoja kettuja ja pari ekaa kertaa kokonaisuutena julkaistua vanhaa konserttijulkaisuakin on listalla:
 
1. PJ Harvey: I Inside the Old Year Dying
2. Wigwam: Live At Natsa 1971
3. Pere Ubu: Trouble On Big Beat Street
4. Goat: Medicine
5. Suzanne Ciani & Jonathan Fitoussi: Golden Apples Of the Sun
6. Dr. John: The Montreaux Years
7. The Who: With Orchestra Live at Wembley
8. Jethro Tull: RökFlöte
9. Mari Boine & Bugge Wesseltoft: Amame
10. Radiopuhelimet: s/t
 
Varsin hyviä olivat myös Tekstareitten, Damnedin, Gongin ja Yesin viime vuoden levyt. Ja se uus Rollarikin alkaa kuulostaa paremmalta kerta kerralta!

Varmaan ainoa viime vuonna ilmestynyt levy, jota oon viime vuonna kuunnellut, on Peter Gabrielin i/o, joten kai se on sitten vuoden paras.
 
e: eiku ai niin 72 seasons ilmestyi viime vuonna. No se oli kyllä ainakin vuoden huonoin levy. Tai sit vuosikymmenen, vuosisadan tai vuosituhannen.

Vuoden parhaat kotimaiset levyt:
Tuomas Wäinölä, The Return of the Hometown Hero - huikean hieno ja monipuolinen instrumentaalilevy, sai karvat pystyyn välittömästi. Hieno muusikko kertakaikkiaan.
 
Erikoismaininnat:
- Hurriganes, Crazy Days on the Road - oma Ganesin suosikkilevy Crazy Days ja sen biisejä Ile kitarassa livenä, kyllä kelpasi.
- Kingston Wallin I ja II levyjen uudet versiot olivat kulttuuriteko.
 
Vuoden parhaat ulkomaiset levyt:
Robben Ford, Night in the City - live eräästä Nashvillen keikkaillasta parin vuoden takaa. Gruuvaa ja hurmaa.
 
Erikoismaininnat:
- Uriah Heep, Chaos & Colour - yksi omista ikisuosikeista on yhä hienosti toimiva bändi ja musa on relevanttia.
-The Rolling Stones, Hackney Diamonds - kasikymppiset näyttävät yhä suuntaa valitsemallaan tiellä. Toivottavasti itse kykenee nousemaan sängystä ylös omin jaloin samassa iässä..
- Arjen Lucassen's Supersonic Revolution, Golden Age Of Music - vanhan virran kamaa modernilla toteutuksella.
 
Vuoden biisiksi nousee Tuomas Wäinölän The Fellowship of Guitar.

Piepe: Nyt keskitalven pitkinä iltoina ja aamuina on hyvää aikaa fiilistellä, ruotia ja arvottaa vuonna 2023 julkaistua uutta musiikkia.
 
Tänäkin vuonna tullut etupäässä keskityttyä kotimaiseen musiikkiin, biisien järjestäminen on vielä vähän vaiheessa, niitä on tänäkin vuonna tullut niin paljon että vaikea ellei mahdoton tehdä listaa.. monet hyviä sinkkkubiisejä tehneet artistit julkaisevat tänä vuonna albumin ja yleensä tykkään muutenkin kuunnella kappaleita mielummin luonnollisessa ympäristössään - albumimitassa.
 
Oman top10 - listan ulkopuolelta voisi nostaa pari ekana mieleen nousevaa:
 
Rock Siltasen Rokkimunkki.. Huumorimusiikki on perinteisesti vanhentunut tosi huonosti ja on sikäli ymmärrettävää että monet on lievästi allergisia tämmöiselle materiaalille. Kuitenkin minusta tuntuu että aivan viime vuosina on tullut useampiakin albumeita/artisteja, joissa on saavutettu jokin semmoinen ihanteellinen piste, jossa huumori, musiikin laatu ja tietynlainen (pinnan roson alla piilevä) älykkyys on niin hyvin tasapainossa että pakko nostaa kädet pystyyn ja hyväksyä että tämä on oikeasti aika kiinnostavaa.. (Muuan Miehen ja Jukka Nissisen laskisin samaan kaanoniin kuuluviksi, eikä Rokkimunkki häpeä tässä seurassa ollenkaan) - levy on meiningiltään ja biisimateriaaliltaan sellaista että tämän luulisi resonoivan varsin erilaisiin ihmisiin, kenties jopa niin kutsuttuun suureen yleisöön.
 
Pambikallion kakkoselta odotin rehellisesti varsin vähän.. bändin debyytti oli toki erinomainen, mutta sen jälkeen ilmestyneet sinkut Eden, Verikoirat ja Enkeli eivät tuntuneet läheskään yhtä vahvoilta. Mutta pienen sulattelun jälkeen Pambin kakkonen näyttäytyy omanlaisenaan, vähän huuruisempana, psykedeelisempänä toisaalta myös paikoitellen hilpeämpänä teoksena, joka jatkaa ja laajentaa sitä samaa ensimmäisellä levyllä esiteltyä universumia. Kiinnostavaa kuunneltavaa, vaikkei tällä kertaa top10:n ole asiaa.
 
Aili Järvelän ja Kari Tapiirin levyt ovat laadukkaita ja varsin perinteikkäitä laulaja-lauluntekijä albumeita, joissa tietyt yksittäiset huippubiisit ovat todella onnistuneita, vaikkei kokonaisuus oikein puhuttele - samoin Teini-pään "Kuka vaan käy" on hieno biisi, vaikkei levy kokonaisuudessaan yllä lähellekään debyytin tasoa. Anssi K:n kaksi vuoden aikana ilnestynyttä albumia, erityisesti "Outoja tuntemuksia" - kuuluvat DIY-estetiikassaan vuoden mielenkiintoisimpiin uusiin tuttavuuksiin, kenties hieman samaan tapaan kuin Joku Iiris pari vuotta aiemmin, sisään pääseminen kestää aikansa, mutta palkitsee, ainakin hetkittäin.
 
Radio Supernova, Wöyh! ja Jarkko Martikainen julkaisivat uransa parhaat albumit, mikä ei ole aivan huono meriitti sekään. (Martikaisen osalta puhun tietysti soolo-urasta :)) Syringan levy oli kanssa tosi hyvä, Ite Eerolan myös ja Tinyhawk & Bizzarron Nekorok sai kuuntelemaan Rosita Luun albumeita kitaroinnin osalta ihan uusin korvin (suosittelen vahvasti!)
 
Top10:
 
#10 Hulda Huima : Muurahaiset nukkuu
 
Alusta loppuun hyvätasoinen levy, jossa "Kedonkukkanen" nousee omissa kirjoissani levyn huippuhetkeksi jossa alkuaikojen Pixiesin mieleen tuova kitarointi, jännittävästi vaihtuvat osat, venkoilevat melodiat ja monitasoinen sanoitus luovat todella ehjän kokonaisuusen. Levy joka ei aluksi auennut kovin nopeasti, eikä vieläkään toimi liian suurena annoksena, mutta jonka pariin tulee palattua kerta toisensa jälkeen.
 
#9 UF : IO
 
Vähän ennustelin että UF voisi tänä vuonna olla jopa ykköspaikalla. Kunnianhimosta se ei ainakaan ole kiinni, IO on pitkä ja monipolvinen albumi, jossa on hyvällä tavalla yritetty tehdä ainutlaatuista konseptialbumia. Osa albumin kuviota on tietysti tämä kummallinen julkaisutapa, I - osa antoi ymmärtää paljon, kyseistä puoliskoa voisi pitää tyylilajissaan aika lailla virheettömänä suorituksena, jossa jokainen kappale on hieno omalaatuinen ja kekseliäs yksilönsä, sama vauhti ei kuitenkaan jaksa kantaa O:n läpi ihan samalla tapaa.
 
#8 Ruusut : Melankolia 1 & 2
 
Vielä UF:kin pidempi ja mahtipontisempi tuplalevy (vaiko kaksi erillistä levyä?) - omaan makuun levyt ovat senverran samasta puusta veistettyjä että voi puhua yhdestä kokonaisuudesta. Kakkoslevy on näistä parempi, joskin hieman epätasaisempi myös. Murha, Kun puhuu yöstä ja Ave Maria on omaan makuun levyparin parhaat kappaleet, myös ensimmäisen albumin Sä et tunne mua, Myrsky, Näytelmä ja Suuri Sade ovat mieleen painuvia, kappaleiden osat ovat usein levyllä parempia kuin kappaleet kokonaisuudessaan. Melankolia levyillä on joitain pitkin levyä toistuvia aiheita, esim. kissasta puhutaan monilla kappaleilla, ihmishahmoisista jumalista ja monessa kappaleessa hahmot ja tapahtumat esitetään mielikuvituksen tuotteeksi, näytelmäksi. Ave Marian vedenpaisumus/ilmastonmuutos-teema on tosi voimakas, mutta jotain tämmöistä ymmärrettävämpää teemaa tai jatkumoa levypari olisi kaivannut paljon enemmänkin, nyt kaikki jää aika irralliseksi. Levy herätti melko paljon keskustelua ilmestymisensä aikaan ja siihen luultavasti tullaan palaamaan keskusteluissa. Levyä kuunnellessa tulee hyvä fiilis siitä että tällaista selvästi uutta tavoittelevaa ja tulevaisuuteen kurottavaa musiikkia tehdään ja julkaistaan, vaikka paljon tässä on piirteitä joista en pidäkään.
 
#7 Arppa : Valeria
 
Arpan kaksi edellistä ovat sen laatuisia mestariteoksia että Valeriaan kohdistui melkoiset odotukset ja valitettavasti nuo odotukset eivät aivan täyty. Levy koostuu kolmesta kolmen kappaleen sarjasta, joista finaalikolmikko Maailman Hitain Biisi - Kartta Väärinpäin - Valeria on selvästi paras.. levyltä pois jääneet Karuselli ja Avaruuskakut olisi sopineet näiden ajattomien ja hieman toismaailmallisten laulujen joukkoon ja parantaneet mielestäni albumia. Mitään täysiä huteja ei albumille sovi, "Luulin että" ehkä hieman niillä rajoilla.
 
#6 Samuli Putro : Ikävä Mummoa
 
Putron soolotekemiset eivät ole aiemmin jaksaneet albumimitassa kiinnostaa, vaikka yksittäisten kappaleiden nerokkuutta ei voikaan kiistää. Ikävä Mummoa sensijaan imaisee mukaansa ja pitää vahvasti otteessaan "Ajattelen kotia" avauksesta "Nuoruuteen" - kappaleen finaaliin asti, kappaleilla on yhtenäinen teema ja tunnelma, huteja ei joukossa ole. Aiheet ovat hyvässä ja pahassa Putrolle tyypillisiä, vahvin ja Putromaisin biisi "Kakarat" on omassa tyylissään täysosuma, mutta ns. albumiraidatkin kasvavat useammalla kuuntelulla isommiksi kuin mitä aluksi näyttää.
 
#5 Kristiina : Palavan rakkauden aika
 
Kristiinan "Hai" oli selvästi 2022 parhaita kappaleita (kuten myös Kristiinan Tamara Luonnolle tekemä Neiti B!) - Hai on myös debyyttialbumin paras kappale, mutta levyllä on runsaasti muitakin onnistuneita juttuja, Kristiinalla on hieno kyky kirjoittaa pari- ja ihmissuhde aiheista tuoreista kulmista ja soundien ja kappalemateriaalin samanaikainen rähjäisyys, naivius, hitikkyys ja tunnelmallisuus on kiinnostava yhdistelmä. Osittain lyhyen kestonsa ansiosta levy on erittäin miellyttävä kokonaisuutena nautittuna, se on myöskin rakenteeltaan varsin täydellinen vinyylityyliin järjestetty levy, joissa kappaleet sopivat täydellisesti levyn A- ja B-puolien kaariin.
 
#4 Maritta Kuula : Sininen Pallo
 
Jos Putrolla ja Kristiinalla kappaleiden aiheet pyörivät parin perusasetelman ympärillä niin Maritan tarinat sensijaan ovat kertomuksia jotka voivat olla melkein mistä tahansa. Maritan ääni niin konkreettisesti kuin kuvainnollisesti on ainutlaatuinen, radikaali ja samalla lapsenomainen, jopa piirroshahmoa muistuttava laulutyyli yhdistettynä pohdiskeleviin ja vakaviin kappaleisiin luo jännän ristivalotuksen. Kappaleiden ja sovituksen tunnelma on vahva ja vaihteleva, mosaiikkimainen. Yhtään turhaa tai heikkoa kappaletta ei levyllä ole, jos jotain heikkoa levyltä pitää mainita niin suurelle yleisölle Maritan lausuminen voi hetkittäin olla sellaista että sanoista selvän saaminen on pienen työn takana. Sinappinakit oma suosikki levyltä (kertoo urakoitsija-isän toiveista tarjota lapsille parempi elämä kuin itselleen kauniisti)
 
#3 Paperi T : Joka päivä jotain katoaa
 
Isän kuolemasta kertova teemalevy voi olla klisee, mutta se on sitä tässä hyvin itsetietoisesti. Levyn aihe on toki vain kehys joka tarjoaa mahdollisuuden puhua omasta kyvystä olla vanhempi, ihmissuhteiden osapuoli ja myös omakuvasta levyllä puhutaan paljon. Paperi T on jokaisella albumillaan kasvanut ja eroavasta teemastaan huolimatta tämä sopii varsin saumattomasti aiempien levyjen muodostamaan jatkumoon. Myös aiempiin albumeihin viitataan levyllä paljon, toisinaan aika suoraan, toisinaan peitellymmin.
 
#2 Tanssiva Karhu : Luonnossa
 
Tanssivan Karhun albumi on yhdistelmä jonkinlaista etnoa ja 70-lukulaista vuosikerta-progea ja kenties jotain kansanmusiikkihenkisyyttäkin on aistittavissa. Levy väistää tyypilliset tämänlaisen musiikin ongelmat - mistä se tarkalleen ottaen johtuu on hieman vaikea selittää. Levyn lyyrisesti paras kappale, raastava kolmiodraama-kuvaus "Viimeinen bussini, aina ensimmäinen" nousee joukosta, samoin elokuvallisen tuntuinen 5:45 - levyn paras kappale on mielestäni Taivaanrannalla, jossa oikeastaan yhdistyvät kaikki levyn muiden kappaleiden vahvuudet, vaikkakin aika tasavahva kokonaisuus albumi onkin.
 
#1 Lyyti : Nousussa taas
 
Lyytin edellinen oli ja on edelleen mielestäni yksi parhaista koskaan kuulemistani albumeista, Nousussa taas on hieman vähemmän tarinallinen mutta toisaalta vähintään yhtä kirjallinen albumi. Musiikillisesti 100 kaunaa nousee mielestäni paljon muun kappalemateriaalin yläpuolelle, mutta kaiken kaikkiaan sävellyksien ja tuotannon puolesta kappalemateriaali on onnistunutta. Levyn yleisen päiväkirja-, itsetutkistelu- ja omakuva- teemojen ulkopuolelle jäävä kantaaottava "Huomisen lait" on omaan makuun levyn heikko lenkki, myös nimibiisi tuntui aluksi jotenkin vaikealta, mutta pikkuhiljaa se on löytänyt paikkansa albumilla. Lyytin tapa tehdä kappaleita on tyyliltään sellainen että kappaleet aukevat melko hitaasti, uusia kerroksia löytyy useammankin kuuntelun jälkeen ja esim. kuolemasta kertova "Elävien otteella" on oikeastaan auennut paremmin vasta juuri tässä tätä kirjoittaessa.