Yleistä keskustelua musiikista ›

musikaalisuus olen minä olen kännissä

Sekin on kuulemma tutkittua faktaa, että matemaattinen ja musiikillinen lahjakkuus kulkevat usein käsi kädessä. Kai se sitten tarkoittaa jotain rakenteiden tajuamista ja hahmottamista yms. Ja mullekin on m.netissä todisteltu kuinka matematiikka voi olla luovaa, joten se yhteys ei sitten edes rajoittune pelkkään tekniseen osaamiseen.
 
no sekin riippuu taas siitä miten kukin määrittelee mitä "musikaalisuus" tai "musiikki" ylipäätään on.

Mä oon lukenut jonkun tutkimuksen, jossa tavanomaisten kriteereitten mukaan musikaalisia ja ei-musikaalisia lapsia tutkittiin siten, että niille annettiin toisiaan lähellä olevia ääniä (pieniä taajuus- tai voimakkuuseroja) ja musikaalisesti lahjakkaitten aivoista oli mitattavissa "poikkeavuusaalto" (mismatch negativity, MMN) pienemmille äänieroille kuin verrokeille.

ongelma tässä keskustelussa on taas se, että kukin kokee musiikillisen lahjakkuuden oman makunsa mukaisesti. toisen mielestä yngwie malmsteen on maailman lahjakkain muusikko, toisen mielestä miles davis ja kolmannen mielestä molemmat on ihan perseestä.

ja mitä tahansa väitetäänkin, niin tiedemiehetkin ovat riippuvaisia omista makuvalinnoistaan. kukahan heille esimerkiksi on kertonut kuka on lahjakas ja kuka ei?
 
eihän sävellyksen professorin kanssa tietenkään voi väitellä asiasta, kuten musiikkimaku...

ongelma tässä keskustelussa on taas se, että kukin kokee musiikillisen lahjakkuuden oman makunsa mukaisesti. toisen mielestä yngwie malmsteen on maailman lahjakkain muusikko, toisen mielestä miles davis ja kolmannen mielestä molemmat on ihan perseestä.
 
No sehän vaan kertoo sen ettei musikaalisuudelle ole mitään yleispätevää määritelmää. Ehkä asia on just niin kuin aloittaja kuvailee; jos vaan jollain tavoin tuntuu siltä että on musikaalinen niin silloin sitä kai on.

Että musiikkia ymmärtää. Joku oikein vaikuttava teos, kuten vaikka Finlandia, saa kananlihalle, joku oikein kaunis ja koskettava tuo tippoja linssiin. Moinen kai on musikaalisuutta? Sitten myöskin että vaikka jostain biisistä saattaa helpostikkin löytää kohtia soittimellaan, vaikka ei musiikkiin tai soittimeen olisi niin perehtynyt. Minä olen pari kertaa levyn mukana soittanut kappaletta jota en ole koskaan ennemmin yrittänyt soittaa. Ottanut vaan kitaran käteen ja soon tullu siitä heti. Jotenkin vaan aavistaa että mikä se on se seuraava ääni. Tai pikemminki aavistaa että miten kaukana se seuraava ääni on.

Musikaalisuus on kun elämä. Teet sen mihin uskot, takapakkia, teet vaan mihin uskot, vittuillaan, teet sitä mihin uskot...Olet tyytyväinen ja kaikki tykkää...
 
Sitkeyttä ja päämäärää ja uskoa itseensä ja kanssaeläjiin...

Muistaakseni heidän aivoistaan yksinkertaisesti puuttui jokin tumake tms. Luultavasti kylläkin suht harvassa tämänlaiset ihmiset..
 
Puhuisin jonkinnäköisestä sairaudesta tämän yhteydessä...?:) Ei kuulu minusta tähän kysymyseen kun itsekin myönnät ihmisten poikkeavuuden keskiarvosta ja sanot että heitä on harvassa...?
 
Sikäli kun ketään kiinnostaa (eli ei) niin esimerkiksi laulmista voidaan opettaa hyvin pitkälle (tietysti), mutta yllätys oli että lauluääntäkin voidaan harjoittaa erilaisin harjoittein erittäin näkyvin tuloksin, mikä oli minulle uusi tieto.. Tiedot olen saanut erään instituutin laulunopetuksen lehtoreilta. (Heidän mielestään on kuitenkin aina parempi, mitä nuorempana asiat aloitetaan..)
 
Jännittävä lukea noita perusteluita kyllä:)! Mutta jos musikaalisuutta voi tosiaan verrata kielitaitoon emme voi mitenkään puhua ns. "synnynnäisestä lahjasta", mistä taisin jo ennen mainita... Itse en oikein usko tuollaisiin lahjoihin vaan enemmän ihmisen erilaiseen kypsymis- ja oppimisnopeuteen...?

Vähän menee ohitse aiheen. Mutta minua on kiinnostanut aina kasvattaa lapsi kellarissa niin, että se ei saa tavata ketään ulkopuolisia ihmisiä, sitten sinne laitetaan läjäpäin soittimia (Ainoastaan harmonisesti vireessä) ja ruokaahan se saa aina kun on soittanut tietyn määrän. Sitten katsoa miten/mitä sälli vetää.
 
Olen saanut myös vision tehdä aiheesta dokkari tyylinen sketsi, mustavalkoinen selostaja ja kaikki. Tässä tehtäisiin bändi näin. Kaikki eri huoneissa sitten lopussa "tässä he nyt ovat THE TIGERS) sitten ne soittaa jotain kuivaa iskelmää letit sliipattuina.

Muistaakseni heidän aivoistaan yksinkertaisesti puuttui jokin tumake tms. Luultavasti kylläkin suht harvassa tämänlaiset ihmiset..
 
Mahdollisesti.. Mielestäni tunnen yhden tämänsuuntaisen tapauksen. Kaverilla ei ole sinänsä mitään musiikkia tai muusikoita vastaan. Hän vain ei kuule atonaalisen äänimaailman ja suomi-popin välillä minkäänlaista eroa. Musiikki on kuulemma vain sarja erilaisia ääniä jollakin tavalla rationaalisessa järjestyksessä...

Mä oon lukenut jonkun tutkimuksen, jossa tavanomaisten kriteereitten mukaan musikaalisia ja ei-musikaalisia lapsia tutkittiin siten, että niille annettiin toisiaan lähellä olevia ääniä (pieniä taajuus- tai voimakkuuseroja) ja musikaalisesti lahjakkaitten aivoista oli mitattavissa "poikkeavuusaalto" (mismatch negativity, MMN) pienemmille äänieroille kuin verrokeille.
 
Sanottiinko siinä mitä ne tavanomaiset musikaalisuuden kriteerit olivat?

No sehän vaan kertoo sen ettei musikaalisuudelle ole mitään yleispätevää määritelmää. Ehkä asia on just niin kuin aloittaja kuvailee; jos vaan jollain tavoin tuntuu siltä että on musikaalinen niin silloin sitä kai on.
 
Niin, ihmiset antavat tietyille käsitteille (eli sanoille) tietyn sisällön. Kaipa sanalla musikaalisuus on kuitenkin jokin sovittu käsitesisältö. Samalla tavalla kuin sanalla matemaattinen on merkitys että matemaattisen kyvyn omistava ihminen kykenee ymmärtämään matemaattista symboliikka ja esittämään ja ratkaisemaan ongelmia matemaattisin keinoin. Vastaavasti voisi kuvitella että käsittellä musikaalisuus tarkoitetaan kykyä ymmärtää ja hallita äänimaailmaa ja sen ilmiöitä?

Kyllä neurologiassa tunnetaan oire nimeltä "amusia" eli musikaalisuuden puute eli jossain aivoissa on jotain, jonka vaurio aiheuttaa tämän oireen.š
 
Lisäksi mulla on itsellä on diagnosoitu oire nimeltä "dysodia" eli laulan päin persettä vaikka vähän soittaa osaankin.

Musikaalisuus on kaikkea edellä mainittua. Sitä voi kehittää, aivan kuin hauistaan. Maailmassa on kuitenkin universaaleja lakeja, eli mitään ei saa ilmaiseksi. Kuka on kasvanut liian lihaksikkaaksi vahingossa? Joillakin on geneettistä etua esim. ruumiinrakenteensa puolesta painijaksi, toisella kestävyysjuoksijaksi. Aika erinäköisiä kavereita ovat. Jotkut hahmottavat helpommin musikaalisia asioita.
 
Luovuus ja musikaalisuus on syytä erottaa toisistaan heti alkuunsa. Mestarilliset konserttiviulistit saattavat hioa ilmaisuaan elinikänsä ,silti ikinä säveltämättä yhtään teosta. Ovatko he epämusikaalisia? Tai konemusiikin taitajat voivat loihtia aivan uusia äänimaisemia ja luoda uutta osaamatta soittaa ääntäkään perinteisillä soittimilla.
 
Laulu on monille arka paikka. Toisilta ääni tulee helposti, kontrolloidusti. itse kuulun toiseen ryhmään, jolle äänihuulten hallinta on vaikeampaa. Olen silti vakuuttunut musikaalisuudestani. Mittarina tämä ei ole hyväksyttävä.
 
Oikeastaan myös musiikin herättämät tunnetilat pitäisi erottaa puhtaasta musikaalisuudesta. Se on toinen, ehkä jopa harvinaisempi kyky; nauttia musiikista joka solullaan, tuntea se. Itse olen vilustunut keikalla kitarasoolon tuottamien kylmien väristysten vuoksi. Tuntuu, ettei tätä kykyä ole liian monilla. Niin monet lähtevät festareillekin vain juomaan. Jos musiikista ei ilman kännejä saa riittävästi, miksi vaivautua?
 
Musikaalisen menestyvän taitelijan resepti voisi olla:
1. Palo sisällä, näyttämisen halu, selittämätön tarve päästä soittamaan tai esiintymään. Ilman tuota ei synny idoleita. Yngwie Malmsteen on hieno esimerkki. Hän haluaa soittaa, on aina halunnut, ja se kuuluu luonnollisuutena improvisoinnissa. Ei mitään minuutti aikatauluja harjoittelussa. miksi? Hän soitti koko ajan, ainakin nuorempana. Halulla pääsee Suomessa ainakin televioon, sääli sinänsä.
 
2. Länsimainen "teoreettinen" määritelmä musikaalisuudelle: a) Rytmitaju, ennenkaikkea. Tosiasia: Ääniä on 12, rytmejä lukemattomasti. Monet melodiat muistetaan juuri niiden rytmistä. Atonaalisesta teemastakin saa muistettavan hyvällä rytmin käsittelyllä. Seikka jonka monet b-luokan tilu-kitaristit unohtavat. Esim. Sonata Arctica on merkillesen epämusikaalinen yhdistelmä soittajia, ja osoitus kuinka pitkälle voi päästä työllä, ja kopioinnilla.
b) sävelkorkeuksien erottelu, harmonia..yms. mainittu jo aiemmin. Tuon kaiken voi teoreettisesti oppia, vaikka ei mitään ymmärtäisikään. Varsinkin Klassisessa musiikissa on niin paljon sääntöjä, että pelkällä poissulkemismenetelmällä tekee kadenssidiktaatteja 80% menestyksellä. Näin alkeellisimmillaan. Säälittävämpiä ovat juuri vain vähän musiikkia opiskelleet näköalattomat myöhäisteinit powermetal-virityksineen, ja kvinttikierto-kadensseineen. Kyseessä on musiikillinen temppu, kuin koira noutaisi kepin. Ihmeellistä , jos sitä ei ole kuullut. osoittaako sen käyttäjä musikaalisuutta? epäilen. Se on joko tietämättömyyttä, tyhmyyttä tai pahimmillaan laskelmointia, koska löytyy lisää samaa porukkaa joka ostaa, kunhan kanteen laitetaan Kirkkoherra, palavaristi anaaliin muljautettuna.
 
3. Luovuus/älykkyys: Useimmat oikeasti merkityksellisimmistä muusikoista, lähes tyylistä riippumatta, ovat melko älykkään oloisia. Ei se Van Halenkaan kotona vain runkkaillut sängyn reunalla. Eddie tutkiskeli asioita. Se on aivan eri asia kuin hinkata luonnollista molliasteikkoa ylös ja alas. Zeppelininkin biiseistä voisi käyttää mieluummin sanaa sävellys. Soittaminen on hauskaa, monille riittää kun pääsee räimimään, mutta sitten kun vahingossa menestyykin, sekoittaa se usein juuri tällaisten ihmisten pään. Heitä kutsutaan myös kusipäiksi. Tavattuani monia nykypäivän merkityksillisimpiä kitaristeja on linja selvä: Eivät luule itsestään liikoja. Tietävät, että eivät tiedä oikeastaan mitään. Musiikki on kuin avaruus, sitä voi tutkia. Hallita sitä ei voi. Älykkäät ymmärtävät tilanteen, ja luovivat sitten tilanteen tarjoamia mahdollisuuksia hyväksikäyttäen. Ihmisiä kun ovat tekevät typeryyksiäkin, mutta pidemmälle uraa tarkasteltaessa esiin nuosee juuri tällaisia älykkäitä musiikille omistautuneita persoonia.
Jos niin onnellisesti kävisi, että henkilö olisi siunattu kaikilla näillä ominaisuuksilla, on viimeinen kompastuskivi ympäristö, puhdas onni, sekä ominaisuuksien suhde. Kaikki tietävät varmasti henkilöitä joista olisi suotuisissa olosuhteissa tullut mitä vain? Luovat ovat herkkiä. Aivojen Ärsyketaso on normaalia alhaisempi. hulluus ja nerous, lähellä toisiaan. (Lukeekaa uutta tieteen kuvalehteä, jos kiinnostaa.)Tarvitaan yli 120 ÄÖ pitämään ärsykeherkät aivot kurissa. Sitten on alkoholi, johon niin monet muusikot sortuvat. Alkoholi ja huumeet laskevat ärsykekynnystä, joten luovista ja herkistä pojista voi tulla potentiaalisia itsensä murhaajia. Myös liiallinen innostuneisuus saa timantin pysymään piilossa; ei viedä asioita loppuun asti, vaikka lahjoja olisi. Liian kiire pätemään julkisuuteen.
 
Varsinkaan Suomalainen musiikinopetus, joka on liian läheistä sukua tasapäistävälle peruskoulun asenteistolle, ei auta suurten musikaalisten nerojen syntyä. Pekka Pohjola puhkesi kukkaan vasta lopetettuaan kurinalaisen viulunsoiton, tiedätte varmasti tarinan. Hyötyä opetuksesta tietenkin on, mutta maassa, jossa nuorille taotaan päähän pienestä asti, että heistä ei mitään tule, eikä ainakaan muusikkoa, kuka uskaltaa tehdä noinkin ratkaisevia liikkeitä. Huono itsetunto on ollut useiden taiteijoiden kiusana.
 
Puhun paljon asioista ,jotka eivät ehkä kaikkien mielestä kuulu tähän keskusteluun, mutta mielestäni tässäkin on vain pintaraapaus siitä, mitä termi: musikaalisuus monille merkitsee. Juuri näiden asioiden vuoksi siitä keskusteleminen on vaikeaa. Ruma mies on tottunut kuulemaan lärvistään mielipiteitä, koska itsekin näkee peiliin. Epämusikaalisuutensa voi kiistää, jos ei edes tiedä mitä musikaalisuus mahdollisesti olisi. On fyysisiä poikkeamia, keskittymishäiriöitä, meluvammoja, typeriä opettajia, kitsaat vanhemmat, paljon syitä miksi innostus musiikkiin jää puhkeamatta tai toteuttamatta. Tätähän jotkut pitivät mittana. ihmisellä voi myös olla pelkästään hyvä rytmikorva. Onko hän musikaalinen vai hyvärytminen?
 
Dream theaterin Portnoyn soitto edustaa "epämusikaalista" -toisinsanoen kappaleen henkeä harvoin tavoittavaa soittotapaa. Ylisoittoa, samoja fillejä biisiin kuin biisiin, teknisyytensä korostamista, vaikka julkisuudessakin on satoja teknisempiä rumpaleita. Kyllä soitto kuitenkin toimii, ja kuten todettiin jo monien suista: apinakin oppii matkimaan. Portnoy soittaakin vähän paremmin esim. Beatles tribuutilla, kun on suurin osa kolistimista jätetty kotiin. Ei kelvoton missään nimessä, mutta täyttänee yliarvostetun muusikon ja tyylitajottuman soittajan kriteerit. Ovatko nämä osa syitä tuomita hänet musiikillisesti lahjattomaksi. Tuskin. Hän osaa laulaa ;) vaikeaa on.. Miksi vaivautua latomaan totuuksia. keskustellaan
ennemmin.
 
Usein puhutaan makuasioista. Vähän kuin uskonnossa: Tutkimattomia ovat Jumalan tiet. Kuka uskoo, joku ei. Makuasioista musiikissa voi kiistellä, koska niitä ei välttämättä ole. Tähän liittyy tietyt aiemmin mainitut musikaalisuuden ominaisuudet. Näyttämisenhalu voisi ilmetä esim koulumaailmassa tiettyyn genreen leimautumisella; kuunneltavalla musiikilla on status-arvo. Tälläisten henkilöiden on turha keskustella makuasioista. Asennevapaat aikuiset ovat lähestulkoon ainoita joiden kanssa keskustelua voi syntyä, ellei heillä ole pahaa nostalgia-ihottumaa. Silloin keskustelu rajoittuu The Beatlesiin ja Black Sabbathiin. On henkilökohtaisia mieltymyksiä, tunneperäisiä siteitä tiettyihin kappaleisiin, tärkeisiin elämäntilanteisiin kuuluneita äänitteitä. Aikansa tuotteita. Jokaisella on omansa. Nämä pitäisi sulkea pois mielestään. Ei tarvitse myöskään olla oikeassa. Musiikissa ei ole voittajaa. Häviäjä on väittämiseen antautuva.
Musiikin kuunteluun voi oppia, sitä voi kehittää, siinä voi edistyä, erikoistua, taantua, palautua, kuin urkeilussa konsanaan. Kattavan musiikillisen yleissivistyksen omaava voi sanoa hyvällä omallatunnolla, että ripsipiirakka on paskaa. Se ei ole rakentava kommentti, mutta se on totta. Turha kymmenen levyä omistavan pikkuteinin itkeä arvostelijan tylyä tekstiä, se on paskaa. Nämä kaksi eivät ole samassa sarjassa puhumaan musiikista. Miksi täytyy Jeesustella makuasioilla. Mitä musikaalisuuteen ja älykkyyten tulee, on ilmeinen tosiasia, että jazz- musiikkia kuuntelevat a) älykkäät ihmiset b) pyrkyriperseaivot, jotka haluavat olla hienoja, ja ajelevat siksi Porin jazzeille vuosittain istumaan sateessa voileipäkekseineen. Aikuisen maailman Status-pelleilyä, turha yrittää keskustella näidenkään kanssa. Tarkastellaan siis ennemmin ryhmää a. Jos musiikillinen Kiertokulku on mennyt normaalisti, on Jazzin kuuntelija käynyt läpi lähes kaikki tyylit klassinen mukaanlukien. Usein hän on mieltynyt siihenkin. Hänellä on ollut kiinostusta musiikkiin, ja tulokset ovat palkinneet häntä. Hän on saanut musiikista tuntemuksia, ajatuksia. Puhtaimmillaan musiikista nautitaankin yksin, ilman mitään muuta kiihoketta. Tälläinen henkilö, joka ostaa vaikkapa Keith Jarrettin levyn, menee kotiin , ja kuuntelee sitä kyynel silmässä on melko varmasti jollain tapaa musikaalinen. Hän voi kääntää radion kiinni ja sanoa, paskaa.PASKAA! Eikä siinä ole kysymys makuasioista. Usein tähän pisteeseen päätyvät juuri ne musikaaliset ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta ole opetelleet mitään soitinta.
 
Musikaalisten ihmisten ei siis ole pakko osata soittaa. Mutta työtä taitonsa eteen täytyy tehdä, kuuntelemalla, tutkimalla, lukemalla, soittamalla. Mozartilla oli lahja, mutta häntä myöskin treenattiin kuin kilpahevosta. Ei ollut iloinen elämä hänelläkään. Mihin raja asetetaan? Treenaamattoman lahjan suuruuteen, työn määrään, Saavutuksiin, verrataanko kaikkia toisiinsa, vai suhteutetaanko. uskon itse olevani ehkä 60- vuotiaana, jos opiskelen koko elämäni, korkeintaan 15 vuotiaan Mozartin tasolla, eikä se huoleta. 5% lahjakkuutta loput työtä, ei myöskään ole yleispätevää.
 
Vielä ajatus kaiken tämän vuodatuksen päätteeksi. Musiikki on taiteenlaji. Yksi taiteen suurimmista tehtävistä on puhutella, herättää, koskettaa jotain ihmisen sisällä, jos näin käy on musiikilla mitä ilmeisimmin jotain annettavaa näin kokevalle. Onko hän silloin musikaalinen..eipä sillä varmaan ole väliä. Ei niin kauan kuin hän alkaa myydä ihmisille punkpaskaa nimellä Meloniperseet, ja sen jälkeen latelee totuuksia lehdistölle. Eikä sekään haittaa, jos myöntää rahastavansa, mutta muussa tapauksessa voidaan sanoa hänen olevan musiikillisesti kehittymätön, ellei jopa epämusikaalinen... Jos kirjoittaa näin paljon päätymättä mihinkään lopputulokseen, voiko sitä sanoa filosofoinniksi? väitelläänkö siitäkin ;)
 
ps.kello on 5.43 aamulla, jos tuli kirjoitusvirheitä niin turha valittaa, ei kiinnosta..vähän siistin myöhemmin, jos jaksan.

Mahdollisesti.. Mielestäni tunnen yhden tämänsuuntaisen tapauksen. Kaverilla ei ole sinänsä mitään musiikkia tai muusikoita vastaan. Hän vain ei kuule atonaalisen äänimaailman ja suomi-popin välillä minkäänlaista eroa. Musiikki on kuulemma vain sarja erilaisia ääniä jollakin tavalla rationaalisessa järjestyksessä...
 
Kyllä minä tuossakin jonkin määrän musikaalisuutta havaitsisin. Siis tarkoitan nimenomaan kykyä muodostaa kuulemistaan äänistä juuri noita jonkinlaisia rationaalisia kokonaisuuksia. Musikaalisuus onkin mielestäni jonkinlaista pään sisällä tapahtuvaa äänten muodostamista konteksteihin. Musikaalinen ihminen kykenee tunnistamaan tälläisiä "muotoja" jopa sarjassa esimerkiksi tietokoneen täysin randomisti synnyttämiä, eri kestoisia ja voimakkuuksisia ääniä. Tärkeä pointtini kuitenkin on, ettei näille muodoille ole ns. oikeaa asua, ei mitään tiettyä oikeaa tapaa tulkita kuulemiaan ääniä. Musikaalinen ihminen tavallaan muodostaa itse omat assosiaationsa. Eräänlaista luovuutta sekin? Ja ehkäpä selittäisi sitä, miksi musikaalisuutta tuntuu olevan niin vaikea pukea tiettyyn muottiin?
 
Siis sinälläänhän länsimaiden pop-musiikki juuri on aika rajoittunutta, että muusikko ja kuulija usein kokevat asiat hyvinkin samalla tavalla, kuulijalle ei periaatteessa jää paljokaan vapauksia tulkita musiikin muotojen kokonaisuuksia omalla tavallaan. Voisi siis jopa puhua joko "huonosta kuuntelijasta" tai "huonosta muusikosta". Pop-musiikin rajoittuneisuuden voisi ehkä huomata siinäkin, että netissä saattaa saman kappaleen tabulatuureista löytyä hyvinkin erilaisia versioita, jonkun näistä kuitenkin aina ollessa muita lähempänä "oikeaa". Siis onhan tietyn sävelen, ainakin puhtaan sellaisen, taajuus eli korkeus ja suht yksikäsitteinen asia, mutta länsimaisessa populaarimusiikissa se tuntuu korostuvan entisestäänkin.
 
Nyt minulle tuli sellainen tunne, että olisin kadottanut kirjoitukseni punaisen langan, ainakin osittain. Tai ainakin epäonnistunut tuomaan ilmi kirjoitukseni yleviä lähtökohtia.
 
Oikeastaan myös musiikin herättämät tunnetilat pitäisi erottaa puhtaasta musikaalisuudesta. Se on toinen, ehkä jopa harvinaisempi kyky; nauttia musiikista joka solullaan, tuntea se. Itse olen vilustunut keikalla kitarasoolon tuottamien kylmien väristysten vuoksi.
 
Tästä minulle heräsi mieleen ehkä muka-hauskalta kuulostava, mielestäni oleellinen kysymys: onko ns. kylmä soundi todellakin lämmöltään kylmää? Tai vastaavasti lämmin lämmintä? Vai miksi yleensä on alettu käyttää näitä termejä? Kyllähän tälläiset, ihan soluissa asti tunnettavat äänimaailman ilmiötkin vahvistavat käsitystäni, että musikaalisuus on hyvin pitkälti musiikin nimellä kulkevien ääniaaltojen jonkinlaista tulkintaa ja käsittelyä. Jonkinlaista, ei mielestäni missään nimessä tietynlaista.

Musikaalisuus on sitä, kun 5-vuotias ajatuksissaan taputtaa kuulemansa musiikin tahtiin tietämättä mitään 4/4-tahtilajista.

Annoin slx900:lle plussaa. Hyvää pohdiskelua.

Pystyy soittamaan haitarilla viikon treenin jälkeen Metsäkukkia-valssin C- duurissa, vaikka ei olisi nähnyt ja soittanut koko instrumenttia koskaan. ;)

No sehän vaan kertoo sen ettei musikaalisuudelle ole mitään yleispätevää määritelmää. Ehkä asia on just niin kuin aloittaja kuvailee; jos vaan jollain tavoin tuntuu siltä että on musikaalinen niin silloin sitä kai on.
 
no sitten jokainen teinifantasioita elättelevä tyyppi on varmaan mozart.
 
kyllä minunkin ego väittää mulle yhtä sun toista, mutta soiva lopputulos on sitten eri asia.