Aihe: Kyseenalaista mainostusta..?
1 2 3
sellisti
11.05.2005 22:35:03 (muokattu 11.05.2005 22:36:34)
Oletteko törmänneet tapauksiin, joista olette ajatelleet että tämä on artistilta jo aika korni/härski tapa mainostaa uutta levyä?
 
Tällainen aihe tuli mieleen paristakin esimerkistä, joihin hiljattain törmäsin. Vaimoni (siis oikeasti vaimoni, en minä) luki eräästä naistenlehdestä Laura Voutilaisen haastattelun otsikolla "Kävimme eron partaalla". Jutunhan on tietysti ajateltu kiinnostavan paitsi lehden kohdeyleisöä, mahdollisesti myös Lauran faneja. Jutussa Laura sitten kertoi, kuinka hän teki monta biisiä "kriisin" aikaisista tunnelmistaan, joihin naisten on helppo samaistua jos on/on ollut samassa tilanteessa. Ja muisti vielä todetakin, että nämä biisithän tietysti löytyvät uudelta levyltä. Kaiken huippu on, että Lauran levytuottaja on juuri tämä siippa, jonka kanssa tämä väitetty uhkaava erokriisi sitten oli ollut. Aika tökeröä minusta.
 
Toinen esimerkki oli se American Idol -kilpailun uutinen (tai julkinen juoru), jonka mukaan tuomaristoon kuuluvalla Paula Abdulilla olisi ollut suhde erään itseään parikymmentä vuotta nuoremman miespuolisen kilpailijan kanssa. Abdul itse kielsi koko jutun, mutta ko. kilpailija kertoi hehkuttaen, kuinka Paula oli antanut hänelle salaisen puhelinnumeronsa ja he olivat viettäneet yhdessä intiimin yön. Totta tai ei, ei liene sattumaa että tämä finaaliin päässyt kilpailija on juuri julkaisemassa (vai jo julkaissut) oman levynsä, jonka mahdollista kiinnostavuutta on tällä tempauksella luonnollisesti pyritty maksimoimaan.
 
Meneekö levyteollisuudella jotenkin huonosti vai eikö artistien kykyihin enää luoteta, kun tällaiset täysin ulkomusiikilliset seikat saavat pääpainon kun kansan huomiota yritetään saada kiinnittymään uusiin levyihin..?
"Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?"
Jormaz
11.05.2005 22:37:55
Mua pikkasen vituttaa nää artisti jotka juuri levyn julkaisun kynnyksellä vierailee keskusteluohjelmissa. Laura V. juuri oliko se nyt Tuomas & Juusossa. "Ja Lauralta on juuri tullut uusi levy.." No shit?! Mutta tommostahan tapahtuu jatkuvasti eikä siinä mitään uutta ole.
In Goth We Trust!
The 666 Club #4 Mactep - Love Metalia Neuvostoliitosta
sellisti
11.05.2005 22:42:25

Musta toi on vielä ihan OK sikäli, että onhan se artisti tavallaan "ajankohtaista kamaa" uuden levyn julkaistessaan. Se on sitten eri asia, jos sen vierailun syyksi yritetään naamioida muka joku muu kuin se levy... mutta jos jostain täysin muuhun liittyvästä jutusta yhtäkkiä saa huomata että levypuffihan tämä on, niin se vituttaa kyllä vielä enemmän. Tai no, lähinnä huvittaa.
"Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?"
jPekka
11.05.2005 22:46:48
 
Meneekö levyteollisuudella jotenkin huonosti vai eikö artistien kykyihin enää luoteta, kun tällaiset täysin ulkomusiikilliset seikat saavat pääpainon kun kansan huomiota yritetään saada kiinnittymään uusiin levyihin..?
 
Onkos tuossa jotakin uutta?
Samalla tavallahan musiikkia on markkinoitu jo Mozartin ja Billie Holidaynkin aikoina. Joskus hyvääkin musiikkia - "hyvää" siis "klassikoituvan" mielessä, eihän absoluuttisen hyvää tai huonoa voi taiteessa edes olla olemassakaan.
- Mitä on biljoona mikrofonia? - ??? - Yksi megafoni.
kivi
11.05.2005 22:50:00 (muokattu 11.05.2005 22:54:52)
Mua pikkasen vituttaa nää artisti jotka juuri levyn julkaisun kynnyksellä vierailee keskusteluohjelmissa.
 
Päin vastoin, noinhan se toimii. Ei kukaan vieraile keskustelu- ja viihdeohjelmissa, ellei ole jotain uutta myytävää (paitsi Matti Nykänen). Johan sen järkikin sanoo, että silloin kun ei ole uutta kerrottavaa, pysytään poissa kuluttamasta naamaa puhki.
 
Ja aivan samalla tavalla AW Yrjänä ilmestyy "maailman ympäri Simo Frangénin kanssa" -ohjelmaan uuden kirjan, rundin ja levyn kynnyksellä, tai esittää asiantuntijaa keskusteluohjelmassa teosofisesta maailmankatsomuksesta, wiccoista tai uusshamanismista. Tai Ismo Alanko suostuu johonkin hyväntekeväisyystempaukseen tai käy Sami Garamin kanssa kokkaamassa. Tai Jarkko Martikainen kertoo mielipiteensä modernista teatterista ja ostoskeskusten suunnittelusta sekä kirjoittaa pari kolumnia. Tai ihan kuka tahansa, jota tämän lukija pitää uskottavana ja idealistisena tekee ihan mitä tahansa kunhan se on julkista.
 
Noin se toimii. Ja aika harvoin kerrotaan, mistä oikeasti on kyse. Se jää aamu-tv:n huoleksi.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
etnopoju
11.05.2005 22:51:43
 
Meneekö levyteollisuudella jotenkin huonosti vai eikö artistien kykyihin enää luoteta, kun tällaiset täysin ulkomusiikilliset seikat saavat pääpainon kun kansan huomiota yritetään saada kiinnittymään uusiin levyihin..?
 
eiköhän se aina ole ollut näin...
 
varmaan monet säveltäjätkin aikoinaan liehitelleet ylhäistön neitejä, että pääsisi hovisäveltäjäksi tms. (ja saaneet siinä sivussa vielä pesää)
sellisti
11.05.2005 22:52:05
Onkos tuossa jotakin uutta?
Samalla tavallahan musiikkia on markkinoitu jo Mozartin ja Billie Holidaynkin aikoina. Joskus hyvääkin musiikkia - "hyvää" siis "klassikoituvan" mielessä, eihän absoluuttisen hyvää tai huonoa voi taiteessa edes olla olemassakaan.

No mutta on nyt sentään aika monta säveltäjää/artistia/bändiä, jotka voivat mainostaa uutta levyään sanomalla "Olemme tehneet uuden levyn". Ei tarvita mässäilyjä yksityiselämällä tai muuta asiaankuulumatonta huomionherättäjää. Vai onko se niin, että vain nämä keskimääräistä vähemmän kiinnostavat artistit sortuvat tähän, saadakseen saman julkisuuden kuin menestyneemmät kollegansa? Se tekisi asiasta jotenkin vielä hupaisamman. All publicity is NOT good publicity, sanoisin minä.
"Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?"
Jormaz
11.05.2005 22:53:02
Musta toi on vielä ihan OK sikäli, että onhan se artisti tavallaan "ajankohtaista kamaa" uuden levyn julkaistessaan. Se on sitten eri asia, jos sen vierailun syyksi yritetään naamioida muka joku muu kuin se levy... mutta jos jostain täysin muuhun liittyvästä jutusta yhtäkkiä saa huomata että levypuffihan tämä on, niin se vituttaa kyllä vielä enemmän. Tai no, lähinnä huvittaa.
 
Laura oli käsittääkseni jostain tantra-seksistä puhumassa. Ja kuten tiedämme, kyseinen lööppi on hyvin vanhaa tavaraa. Joten se oli tekosyy päästä mainostamaan uutta levyä.
In Goth We Trust!
The 666 Club #4 Mactep - Love Metalia Neuvostoliitosta
sellisti
11.05.2005 22:53:52 (muokattu 11.05.2005 22:55:33)
eiköhän se aina ole ollut näin
 
En tarkoittanutkaan että se olisi jotenkin uusi ilmiö. Ajattelin vaan että ihmisillä olisi ehkä hauskoja esimerkkejä kerrottavanaan.
 
Laura oli käsittääkseni jostain tantra-seksistä puhumassa. Ja kuten tiedämme, kyseinen lööppi on hyvin vanhaa tavaraa. Joten se oli tekosyy päästä mainostamaan uutta levyä.
 
Sitten ymmärrän vitutuksesi oikein hyvin.
"Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?"
kivi
11.05.2005 22:53:57
Vai onko se niin, että vain nämä keskimääräistä vähemmän kiinnostavat artistit sortuvat tähän, saadakseen saman julkisuuden kuin menestyneemmät kollegansa?
 
Ei näytä siltä. Kyllä ne menestyneimmätkin näkyvät ihan samalla tavalla mediassa, tosin rahalla voi ehkä ostaa paremmin itselle sopivan ohjelman näyttäytymisen kehykseksi.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
etnopoju
11.05.2005 22:54:20
 
All publicity is NOT good publicity, sanoisin minä.
 
naivia, sanoisin minä.
etnopoju
11.05.2005 22:55:40
 
En tarkoittanutkaan että se olisi jotenkin uusi ilmiö. Ajattelin vaan että ihmisillä olisi ehkä hauskoja esimerkkejä kerrottavanaan.
 
no, nykäsen matti? say no more...
sellisti
11.05.2005 22:55:45
naivia, sanoisin minä.
 
Ehkä, mutta ei siitä silti tarvitse tykätä.
"Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?"
kivi
11.05.2005 22:57:01
All publicity is NOT good publicity, sanoisin minä.
 
Kuten joku jääkiekkovalmentajakin sanoi (olisko ollut Curre Lindström), tärkeintä on pitää joukkue poissa lehdistä silloin kun mitään uutta ei ole luvassa.
 
Hienoimpia aasinsilta-tempauksia oli se, kun Sielun Veljet käräytti porukalla itsensä huumeista saadakseen palstatilaa uudelle levylle.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
sellisti
11.05.2005 22:57:21
no, nykäsen matti? say no more...
 
Eli Matti treenasi maailman parhaaksi mäkihyppääjäksi mainostaakseen levyään..?
 
No vitsi vitsi. Mutta jos nyt ajatellaan ihan vakavasti otettavia artisteja.
"Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?"
M.i.k.key
11.05.2005 22:59:24
Yks sana:
Promootio
Mä lopetan nää hommat!
HaloOfFlies
11.05.2005 22:59:39
 
Onhan näitä samanlaisia kikkoja nähty ennenkin. Markkinoihan Beatleskin Abbey Roadia näillä "Paul is dead"-huhuilla, Ei tämä uutta ole.
Give the monkey a brain and he'll swear he's the center of the universe
sellisti
11.05.2005 23:01:04 (muokattu 11.05.2005 23:05:44)
Kyllähän sen ymmärtää oikein hyvin, että artisti tulee julkisuuteen uuden julkaisun kynnyksellä. Mutta miksei hän voi sitten suoraan sanoa, että mainostanpa tässä vähän uutta levyäni, jos siitä ei vielä kaikki ole kuulleet? Eihän mainostamisessa mitään vikaa ole, mutta miksi se pitää naamioida joksikin muuksi? Kun kaikki kuitenkin ymmärtävät että kyse on mainostuksesta. Ikään kuin kolme vuotta sivussa lehtien palstoilta pysytelleellä artistilla olisi nyt yhtäkkiä jotain muutakin ja tärkeämpää syytä ponnahtaa julkisuuteen kuin uusi levy.
"Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?"
Jormaz
11.05.2005 23:02:54
Juu ja miksi se pitää tehdä niin tökerösti. Pahimmassa tapauksessa haastattelija vetää pöydän alta artistin levyn, näyttää sitä kameralle ja sanoo että X:ltä on tullut myös uusi levy jne. "Kerro vähän levystä, kiitos näkemiin"..
In Goth We Trust!
The 666 Club #4 Mactep - Love Metalia Neuvostoliitosta
sellisti
11.05.2005 23:05:17
Juu ja miksi se pitää tehdä niin tökerösti. Pahimmassa tapauksessa haastattelija vetää pöydän alta artistin levyn, näyttää sitä kameralle ja sanoo että X:ltä on tullut myös uusi levy jne. "Kerro vähän levystä, kiitos näkemiin"..
 
Joo.
 
"Sattuipa hyvä säkä että juuri nyt saimme sinut tähän ohjelmaamme vieraaksi, kun olet näemmä tehnyt juuri uuden levynkin!"
 
"Ai se, no kun nyt otit puheeksi niin..."
"Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)