Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

13.02.2007 - Tarot ja Stargazery Club Teatrialla Lauantaina 24.3.2007

Kuopiolainen suomalaisen heavy metalin ikoni, Tarot, päästää oululaiset faninsa piinasta ja esiintyy pitkästä aikaa pääesiintyjänä tervakaupungissa. Bändi on esiintynyt viime aikoina Oulussa Jalometallissa sekä WASP:in ja Twisted Sisterin lämmittelijänä, mutta nyt yhtyeeltä irtoaa täysipainoinen setti. Hietalan veljesten luotsaaman kokoonpanon lokakuussa julkaistu seitsemäs albumi vei Tarotin kohti raskaampaa ja tummempaa ilmaisua. Aika ei ole myöskään vaikuttanut muuta kuin korkeintaan positiivisesti vokalisti Marco Hietalan ilmaisuun. Mies onkin liioittelematta Suomen paras heavy-laulaja. Tarotin taival on jatkunut jo kolmatta vuosikymmentä, mutta hiipumista on havaittavissa korkeintaan kollegakonkareissa.

Lämmittelyapua Tarotille tarjoaa Oulun tämän hetken kuumin uutuusbändi, suomalaisen metallimusiikin uusi supergroup, Stargazery! Maaliskuinen keikka on bändin kaikkien aikojen ensimmäinen live-esiintyminen. Stargazeryn vanhan liiton hevimetalli huokuu genrensä perinteisiä ja aitoja arvoja, unohtamatta taitoa ja pilkettä silmäkulmassa. Bändin vokalisti Jari Tiura on tullut tutuksi mm. maailmankuulun Michael Schenker Groupin laulajana. Mukana vaikuttavat mm. myös monista muista bändiyhteyksistä tutut kitaristi Pete Ahonen ja ”kanttori” Marco Sneck. Parasta aikaa Stargazery työstää studiossa tulevan debyyttialbuminsa kappalemateriaalia.

http://www.wingsofdarkness.net
http://www.stargazery.com

Ennakkolippuja myyvät tuttuun tapaan Lippupalvelu ja Levykauppa Äx. Ennakkomyynti alkaa maanantaina 19.2. Liput maksavat ennakkoon 13 euroa ja ovelta 15 euroa. Ovet avataan klo. 21.00. Tilaisuus on K-15/K-18.

http://www.teatria.com

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)