Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
06.02.2007 - Täry juhlii 1-vuotista taivaltaan
Helmikuussa 2006 toimintansa aloittanut Turun ääni- ja rockyhdistys ry eli TÄRY juhlii 1-vuotista taivaltaan. Yhdistys toimii elävän musiikin harrastuksen edistämiseksi ja kehittämiseksi Turun seudulla sekä yhdistää musiikin harrastajia ja ammattilaisia yhteiseen toimintaan.
Yhdistyksen ensimmäinen vuosi lähti käyntiin melkoisella tohinalla, ensimmäisen vuoden aikana järjestettiin lähes kaksikymmentä tapahtumaa. Yhdistykseen liittyi ensimmäisen vuoden aikana parisataa jäsentä. Myös yhteistyökumppaneita on melko laaja kirjo.
”Jäsenmäärän osalta tämä on kyllä ylittänyt kaikki odotukset. Kun perustamiskokouksessa arvioimme ensimmäisen vuoden jäsenmääriä, niin arviot olivat korkeimmillaan sadan jäsenen luokkaa. Ja siihen tavoitteeseen pääsimme jo ensimmäisen tapahtumaviikonlopun aikana.”, yhdistyksen puheenjohtaja ja perustaja Jari Kaulio hehkuttaa. ”Myös yhteistyökumppanien hankkiminen on ollut suhteellisen vaivatonta. Monet yritykset ovat lähteneet innolla mukaan toimintaan. Toivottavasti saamme tänä vuonna mukaan uusia yhteistyökumppaneita, jotta jäseneksi aiemmin liittyneet jatkavat myös ensi vuonna”, Jari jatkaa.
Perjantaina 16. helmikuuta järjestetään S-Osiksella 1-vuotispäivän kunniaksi Täryn synttäribileet. Synttäreillä esiintyy ”starttitapahtumassakin” esiintynyt Rozzy Randall and the Roller Bastards, sekä Urbanrain ja Mechanical Monsters. Lisäksi luvassa arvontaa, sekä palkitaan aktiivisimmat jäsenet, ynnä muuta.
Paikalle ovat tervetulleita niin Täryn jäsenet kuin muutkin, jäsenet tosin pääsevät sisään 2 euroa halvemmalla. Joten ellet jo ole Täryn jäsen, niin nyt on oiva tilaisuus liittyä, ja samalla hyötyä jäseneduista välittömästi!
Lisätietoa yhdistyksen webbisivuilta: www.tary.org
Uusimmat uutisotsikot
› Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)