Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

02.02.2007 - Ruotsalainen Nine minikiertueelle Suomeen

Lukuisia kertoja Suomessa vieraillut ruotsalainen punkia, hardcorea ja metallia yhdistelevä NINE saapuu maaliskuussa maahamme kolmen keikan minikiertueelle. Bändin keikkabussi pysähtyy Kuopiossa 20.3., Helsingissä 21.3. ja Jyväskylässä 22.3. Nine on tällä hetkellä ajankohtainen myös 28.2.2007 julkaistavan viidennen pitkäsoittonsa It’s Your Funeral vuoksi.

Linköpingissa vuonna 1994 perustettu Nine sai runsaasti mainetta jo ensimmäisillä julkaisuillaan, mutta viimeinen niitti menestykseen oli bändin siirtyminen Burning Heart-yhtiön talliin 2000-luvun alussa. Ninen tiukka hardcore-punk keräsi huomiota pitkin Eurooppaa, jossa bändi rundasi muun muassa Snapcasen ja Convergen kanssa. Yhtye kohosi nopeasti myös Suomessa punk-piirien suosikiksi, pitkälti lukuisten vierailuidensa ansiosta.

Edellisen julkaisunsa, Death is Glorious (2006) Combat Rock - levymerkille tehnyt Nine allekirjoitti hiljattain levytyssopimuksen toisen kotimaisen levy-yhtiön, Spinefarm Recordsin kanssa, joka myös julkaisee bändin tulevan pitkäsoiton. Nine on edellisen kerran keikkaillut Suomessa viime kesänä Tuska ja Rovaniemirock - festivaaleilla sekä lokakuussa Nosturissa.

Kiertueen jokaiselle paikkakunnalle on luvassa myös myöhemmin julkistettavia lämppäreitä.

Liput:
20.3. Kuopio, Henry´s Pub: 6e
21.3. Helsinki, Tavastia: 8e (ennakko: Tiketti) / 10e (ovelta)
22.3. Jyväskylä, Lutakko 7e / 5e (Jelmun jäsenet)

www.killingangels.com
www.fullsteamagency.com

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)