Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
25.01.2007 - Wisdom In Chains saapuu Sick Of It Allin lämppäriksi
Yhdysvaltalainen hardcore-bändi WISDOM IN CHAINS on lisätty Sick Of It Allin lämppäriksi Nosturin keikalle 5.4.2007. Yhtye soittaa Sick Of It Allin kanssa koko maalis-huhtikuussa järjestettävän Euroopan kiertueen.
Hardcorea, punkrockia ja metallia yhdistelevä Wisdom in Chains perustettiin alunperin kahden yhtyeen, yhdysvaltalaisen Krutchin ja hollantilaisen Daredevilin, sivuprojektiksi. Yhtyeiden jäsenet olivat tavanneet toisensa Euroopan kiertueella ja päättäneet yhteistyön aloittamisesta. Jo ensimmäisen levyn jälkeen Wisdom in Chainsin jäsenet kuitenkin totesivat soittajien välimatkaeron liian pitkäksi ja bändi päätti jatkaa pelkästään yhdysvaltalaisin voimin.
Miehistövaihdosten jälkeen Wisdom in Chains sai lopullisen muotonsa. Yhtye aloitti aktiivisen kiertämisen ja alkoi kerätä nimeä erityisesti USA:n hardcore-piireissä. Muun muassa Warzoneen ja Blood for Bloodiin verratun Wisdom in Chainsin viimeisin levy Die Young ilmestyi vuonna 2005.
Wisdom in Chainsin saapuminen Nosturiin tarkoittaa, että DOWNSTAIRSIN esiintyminen peruuntuu aikataulullisten syiden vuoksi. Illan avaa aikaisemman tiedon mukaisesti HERO DISHONEST.
www.myspace.com/wisdominchains
www.fullsteamagency.com
LIPUT
22 euroa (nyt myynnissä)
- Lippupalvelun lippukaupat, puhelinpalvelu 0600-10-800 (1,50euroa/
min + pvm) ja 0600-10-020 (5,00 euroa/puhelu + pvm) sekä
www.lippupalvelu.fi
- Tiketti puh. 0600-1-1616 (0,66 euroa/min + pvm) ja www.tiketti.fi
Uusimmat uutisotsikot
› Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)