Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
13.01.2007 - R-Beatin kevätkausi tuo Turkuun huippunimiä ja mm. konserttisarjan wanhassa Dominossa
-Wanhan Dominon konsertti-illoissa mm. Jarkko Martikainen, Pelle Miljoona & alkuperäinen 1980, Jippu, Ismo Alanko ja Lännen-Jukka
-Apulanta pe 9.3. Caribiassa
Turkulaisen ohjelmatuotantoyhtiö R-Beatin kevätkausi käynnistyy suomirockin huippunimien lisäksi ehdottoman mielenkiintoisella konserttisarjalla elokuvateatteri Wanhassa Dominossa. Kokonaan istuvissa alkuillan konserteissa nähdään ja kuullaan niin uusia artisteja kuin spesiaalituotantoja jo vakiintuneilta tekijöiltä.
Yhteisenä nimittäjänä tilaisuuksille on se, että esitykset ovat antoisimmillaan konserttitilanteissa - esimerkkinä vaikkapa sarjan lauantaina 27.1. avaava YUP:n Jarkko Martikaisen soolo, helmikuussa lavalle astuva herkänhauras lauluntekijä Jippu tai todellisen erikoisillan maaliskuussa tarjoileva Ismo Alanko, jonka duokumppanina on multi-instrumentalisti Samuli "Teho" Majamäki.
Myös 14.4. esittäytyvä J.Karjalaisen luoma, karhean banjoinen siirtolaissaaga Lännen-Jukka on ehdottomasti oikeassa paikassa istuvan yleisön edessä. Wanhan Dominon iltoihin ei myöskään ole ikärajaa.
Perinteisempää tuotantoa edustaa Caribiaan perjantaina 9.3. saapuva Apulanta, joka julkaisee odotetun uuden levynsä "Eikä vielä ole edes ilta" helmikuun alussa. Apulannan ikäraja on 18 vuotta.
-------------------------------------------------------------------
*La 27.1. Wanha Domino (ML Media Liv, Humalistonkatu 7, Turku)
JARKKO MARTIKAINEN
Ovet auki klo 19.00, esiintyminen klo 20.00
Liput 8e (ennakko), 10e (ovi)
Ennakko: Levykauppa Äx (Eerikinkatu 2, Turku)
Ei ikärajaa.
http://www.yup.ms
http://www.dexviihde.fi (pressikuva)
*Pe 16.2 Wanha Domino (ML Media Liv, Humalistonkatu 7, Turku)
JIPPU
Ovet auki klo 19.00, esiintyminen klo 20.00
Liput 8e (ennakko), 10e (ovi)
Ennakko: Levykauppa Äx (Eerikinkatu 2, Turku)
Ei ikärajaa.
http://www.jippu.com
*La 17.2. Wanha Domino (ML Media Liv, Humalistonkatu 7, Turku)
PELLE MILJOONA & 1980
(Pelle Miljoona, Tumppi Varonen, Rubberduck Jones, Ari Taskinen, Stefan
Piesnack)
Ovet auki klo 19.00, esiintyminen klo 20.00
Liput 12e (ennakko), 15e (ovi)
Ennakko: Lippupalvelu, Levykauppa Äx (Eerikinkatu 2, Turku)
Ei ikärajaa.
http://www.pellemiljoona.net
*Pe 9.3. Caribia/994-halli (Kongressikatu 1, Turku)
APULANTA
Ovet auki klo 21.00
Liput 15e
Ennakko: Lippupalvelu
K 18v
http://www.apulanta.fi
http://www.lippupalvelu.fi
http://www.caribia.fi
*La 17.3. Wanha Domino (ML Media Liv, Humalistonkatu 7, Turku)
ISMO ALANKO TEHOLLA
(Ismo Alanko & Samuli "Teho" Majamäki)
Ovet auki klo 19.00, esiintyminen klo 20.00
Liput 15e (ennakko), 18e (ovi)
Ennakko: Lippupalvelu, Levykauppa Äx (Eerikinkatu 2, Turku)
Ei ikärajaa.
http://www.ismoalanko.com
http://www.poko.fi/press (kuvia)
http://www.lippupalvelu.fi
*La 14.4. Wanha Domino (ML Media Liv, Humalistonkatu 7, Turku)
LÄNNEN-JUKKA STRING BAND
(J.Karjalainen, Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen)
Ovet auki klo 19.00, esiintyminen klo 20.00
Liput 15e (ennakko), 18e (ovi)
Ennakko: Lippupalvelu, Levykauppa Äx (Eerikinkatu 2, Turku)
Ei ikärajaa.
http://www.lannenjukka.com
http://www.poko.fi/press (kuvia)
http://www.lippupalvelu.fi
Uusimmat uutisotsikot
› Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)