Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

12.01.2007 - Big Boom bändikilpailu etsii bändejä

Kehityskelpoisten kovan luokan yhtyeiden etsinnät ovat jälleen käynnissä, tänä vuonna koko maan laajuisina.

Big Boom 2007 tarjoaa kaikille Suomen kunnianhimoisille rock/pop-yhtyeille mahdollisuuden tulla huomatuiksi ja edetä kellareista lähemmäs keikkalavoja. Bändikilpailun parhaimmisto pääsee tavoittelemaan pääpalkintoa ja esiintymään Suomen musiikkibisneksen vaikuttajista koostuvalle tuomaristolle sekä varsinaisen tuomariston eli yleisön eteen. Semifinaalit järjestetään maalis-huhtikuussa 2007 Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä ja finaalitapahtuma toukokuussa Jyväskylän Tanssisali Lutakossa.

Big Boom 2007 on neljäs samalla nimellä järjestetty tapahtuma. Aiemmin kilpailu on keskittynyt Jyväskylän ja sen lähikuntien alueelle, mutta tänä vuonna kisaan toivotetaan tervetulleiksi innokkaat yhtyeet ympäri Suomen. Big Boomin tavoitteena on edistää nuorten ja potentiaalisten artistien nousua Suomen rocklavoille. Aiempina vuosina Big Boomin lavalla on nähty mm. Machine Men, Superchrist ja Jacks of All Trades.

Big Boom -tiimi etsii oikealla asenteella varustettuja muusikoita, joille intohimo, oma tyyli ja persoonallinen soundi ovat lähtökohtia musiikin tekemiselle.
Mukaan mielivien bändien tulee lähettää kattava promootiopaketti Big Boom -tiimille 28.2.2007 mennessä. Paketti sisältää demo-CD:n, kuvauksen bändistä, kuvamateriaalia, yhteystiedot sekä toivotun semifinaalipaikkakunnan nimen.

Jo vakituiseksi yhteistyötahoksi muodostuneen Jyväskylän Kaupungin nuorisoasiainkeskuksen lisäksi mukana menossa vuonna 2007 ovat myös Helsingin ja Tampereen kaupungit.

Lisätietoja ja kilpailun säännöt löytyvät osoitteesta bigboom.fi

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)