Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

25.10.2017 - Rokumentin ohjelma julki

25.10.2017 - Rokumentin ohjelma julki
Kuva: Markus Korpi-Hallila

Suomen suurin musiikkielokuvafestivaali Rokumentti julkaisi koko ohjelmansa. 15. – 19. marraskuuta järjestettävällä joensuulaisfestivaalilla esitetään yhteensä 46 elokuvaa, jotka käsittelevät musiikkia ja yhteiskuntaa. Festivaalin ohjelmistossa valkokankaalle päätyvät muun muassa John Coltrane, Marianne Faithfull, GG Allin, Sepultura, The Mentors, HC Andersen, Bruce Dickinson, Iggy Pop sekä Hüsker Dü:n edesmennyt Grant Hart.

Kolmattatoista kertaa järjestettävän Rokumentin avajaisnäytöksenä nähdään Jörn Donnerin tuore dokumenttielokuva Perkele 2 – Kuvia Suomesta, jonka näytökseen saapuu paikalle elokuvan kuvaaja Rafael Donner. Festivaalin päättää Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama, Pertti Kurikan Nimipäivistä kertova Tokasikajuttu. Elokuvanäytöksen alussa esiintyy kitaristi Pertti Kurikan alter ego Kalevi Helvetti. Muita festivaalin vieraita ovat Yksiteoin-elokuvansa Joensuuhun tuova Jussi Parviainen sekä ohjaaja Mika Suvanto, jonka dokumenttielokuva punkyhtye HC Andersenista esitetään Rokumentissa ensi-illassa.

Rokumentissa nähdään myös poikkeuksellinen livekeikka, kun hip hop -ryhmä Aivovuoto esittää elokuvateatterisalissa visuaalinäytöksen, joka pohjautuu kesäkuussa julkaistuun Dötöx-albumiin.

- Luvassa on täydet viisi päivää elokuvaa, jota ei ole tarjolla Itä-Suomessa, tai juuri missään muuallakaan. Leffojen lisäksi luvassa on keikkoja, muksudiskoja, levymessuja ja sun muuta touhuttavaa kulttuurin suurkuluttajille. Ei käy aika pitkäksi, nauraa Rokumentin tuottaja Katri Kilpiä.

Rokumentti järjestetään Joensuun elokuvateatterikeskus Tapiossa 15. – 19.11.2017. Festivaalin liput tulevat myyntiin maanantaina 30. lokakuuta. Festivaalin järjestää Joensuun Popmuusikot ry.

Lisätiedot ja julkaistut elokuvat: www.rokumentti.com

Uusimmat uutisotsikot

19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista
17.06.2024Muusikoiden.net Miitti 2024
14.06.2024Edesmenneestä vuorikiipeilijästä kertova Rami Helinin debyyttisingle äänitettiin keskellä luonnonkatastrofia Alppi-maisemissa
14.06.2024Ruisrockin ohjelma on valmis

Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)