Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

18.06.2016 - YleX esittää: Elektropopin kuuma nimi MØ klubikeikalle suomeen marraskuussa

18.06.2016 - YleX esittää: Elektropopin kuuma nimi MØ klubikeikalle suomeen marraskuussa

Vahvassa kansainvälisessä nousukiidossa oleva tanskalaistähti MØ saapuu marraskuussa klubikeikalle Suomeen. MØ-artistinimen takaa löytyy 27-vuotias tanskalainen Karen Marie Ørsted. Karen perusti ystävänsä kanssa vuonna 2007 Mor-nimisen yhtyeen, jonka äänekäs ja rosoinen elektro-punk vei kaksikon keikoille vallattuihin taloihin ja pikkuklubeille aina New Yorkia ja Uutta-Seelantia myöten. MØ:n Karen käynnisti alun perin sivuprojektina, mutta se on sittemmin kasvanut Moria paljon isommaksi. Yhteistyö tuottaja-kitaristi Ronni Vindahlin kanssa auttoi Karenia löytämään MØ:lle sen omaperäisen soundin, jossa yhdistyvät elektroniset biitit, veikeät pop-melodiat ja yllättävät, jopa provokatiiviset lyriikat.

MØ:n omintakeiset pop-kappaleet ovat löytäneet tiensä myös esimerkiksi Diplon ja Aviciin kaltaisten klubimusiikin megatähtien korviin. Major Lazerin ja DJ Snaken viimevuotisella ”Lean On” -hitillä valtavaan suosioon nousseesta artistista onkin kasvanut yksi tämän hetken kuumimmista elektropopnimistä. ”Lean on” -biisillä on YouTubessa miltei 1,5 miljardia näyttökertaa. Yhteistyö artistien välillä jatkuu edelleen ja tänään julkaistua single-biisiä ”Final Song” edeltäneen ”Kamikaze”-hitin tuotti jälleen Diplo.

Viime kesänä MØ:n keikka Ruisrockissa jouduttiin perumaan ääniongelmien vuoksi, mutta keikka toteutuu turkulaisfestivaalilla vihdoin tänä vuonna. Marraskuussa on puolestaan vuorossa odotettu klubikeikka Helsingissä. Suomessa MØ on nähty aikaisemmin miltei loppuunmyydyllä Tavastian keikalla maaliskuussa 2014 ja samana vuonna Flow-festareilla.

KEIKKA:
YleX esittää: MØ (DK)
Pe 4.11.2016 The Circus, Helsinki
Ovet klo 20, ikärajaton / K-18

LIPUT:
Myyntiin pe 20.5. 2016 klo 11
Palvelumaksuineen alkaen 29,50 euroa Ticketmasterista

LISÄTIEDOT:

www.facebook.com/MOMOMOYOUTH
www.livenation.fi

Uusimmat uutisotsikot

19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista
17.06.2024Muusikoiden.net Miitti 2024
14.06.2024Edesmenneestä vuorikiipeilijästä kertova Rami Helinin debyyttisingle äänitettiin keskellä luonnonkatastrofia Alppi-maisemissa
14.06.2024Ruisrockin ohjelma on valmis

Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)