Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

21.07.2015 - Entistä monipuolisempi H2Ö valtaa Ruissalon telakan ensi viikonloppuna

21.07.2015 - Entistä monipuolisempi H2Ö valtaa Ruissalon telakan ensi viikonloppuna
Kuva: Sami Heiskanen

Viime kesänä menestyksekkäästi debytoinut kaupunkifestivaali H2Ö herättää Turun Ruissalon vanhan telakka-alueen henkiin jälleen 24.–25.7.

Kahden päivän aikana tusinalla lavalla nähdään yhtensä yli sata artistia, joiden joukossa on niin kotimaisen vaihtoehtomusiikin kärkinimiä kuin kansainvälisiä undergroundhelmiä. Lokerointia kaihtavaa festivaalia värittää lisäksi kattava monitaideohjelma, joka tuo telakalle noin neljänkymmenen taiteilijakollektiivin töitä.

Perjantaina estradeille nousevat muun muassa ruotsalainen progelegenda Kebnekajse, ensimmäistä kertaa Suomessa konsertoiva Sonic Boom (UK), karismaattinen Mirel Wagner, Paperi T:n tähdittämä Ruger Hauer sekä uusi elektronisen musiikin superyhtye Tähtiportti. Hämärtyvässä Ruissalon illassa tunnelmoivat myös konkariyhtyeet RinneRadio ja Aavikko, ainutlaatuisen yhteiskeikan Kauppilan Puutarhan kanssa soittava Kari Peitsamo sekä oululaissuuruus Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi.

Lauantaina yleisöä hemmottelevat jäähyväiskeikkojaan soittava 22-Pistepirkko, pitkältä tauolta estradeille palaava Limonadi Elohopea, monipuolinen Asa & Band sekä vuosien tauon jälkeen Turussa keikkaileva Maritta Kuula karvanoppineen. Toisen festivaalipäivän kovia kotimaisia ovat niin ikään samettinen Aino Venna, Aivovuoto, Laineen Kasperi, K-X-P sekä Joose Keskitalo. Kansainvälistä energiaa edustavat ukrainalainen elektrokaksikko Woo York, tanskalainen tuuttausjazzihme Selvhenter sekä Love Cult Venäjältä.

Esoteerisuutta ja vaihtoehtoista evoluutiota tihkuva monitaideohjelma rantautuu ympäri festivaalialuetta ja ottaa haltuunsa myös kaksi uutta, taiteelle omistettua tilaa. Taatusti mielenkiintoisia taide-elämyksiä tarjoilevat muun muassa Videokaffe-kollektiivin eriskummalliset keksinnöt, Teemu Keisteri Ukkeleineen sekä perjantaina toteutuva, Salatiedelaboratorioksi ristitty työpaja. Oman lisänsä värikkääsen festivaaliohjelmaan tuovat myös M.A. Nummisen isännöimä ruotsinkurssi sekä DXXXA D:n tuomaroimat Bändikonseptin SM-kisat.

Koko festivaaliohjelma aikatauluineen löytyy osoitteesta www.h2ofestival.fi. Liput ovat myynnissä Tiketissä.

www.h2ofestival.fi
www.facebook.com/h2ofest
www.instagram.com/h2ofestival/
www.twitter.com/h2ofest

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)